Matti Nykänen vangittiin
Tampereen käräjäoikeus päätti vangita Matti Nykäsen perjantaina. Nykänen vangittiin todennäköisin syin epäiltynä tapon yrityksestä. Oikeus julisti sekä käsittelyn että siihen liittyvät asiakirjat salaisiksi.
Matti Nykänen vangittiin perjantaina todennäköisin syin epäiltynä tapon yrityksestä. Mervi Tapola-Nykänen vapautui torstaina Tampereen poliisivankilasta. Hänen ei enää epäillä osallistuneen veriseen yhteenottoon.
Tiistaina pidätetty Matti Nykänen vangittiin perjantaina. Nykäsen vaimo Mervi Tapola-Nykänen vapautettiin torstaina iltapäivällä, mutta Matti vietti perjantain vastaisen yön Tampereen keskustan poliisivankilassa.
- Tapola-Nykästä tullaan kuulemaan oikeudenkäynnissä todistajana. Hänen ei kuitenkaan ole pakko puhua miestään vastaan, kertoo tutkintaa johtava komisario Pasi Nieminen Nokian poliisista.
Niemisen mukaan tapauksen pääpiirteet ovat selvillä ja mitään yllättävää ei ole tullut poliisin tietoon. Tutkinnan valmistuminen vienee kuitenkin useita viikkoja. Parhaillaan poliisi odottaa lausuntoa keskusrikospoliisin laboratoriosta.
Puukotuksen uhriksi joutunut 59-vuotias mies on edelleen sairaalahoidossa, mutta hänet kotiutetaan Niemisen mukaan mahdollisesti jo lauantaina.
"Matti on atomipommi"
Torstaina iltapäivällä Nykäsen puheille poliisitalolle oli pyrkimässä liikemies Carl Danhammer. Ylöjärven Perussuomalaiset ry:n tuore puheenjohtaja joutui kuitenkin kääntymään ovelta tyhjin toimin.
- Halusin tulla katsomaan, mitä Matille kuuluu. Uutinen oli sokki, mutta olen osannut odottaa tätä jo pitkään. Yhteiskunnan olisi pitänyt järjestää Matille hoitoa jo ajat sitten. Kun minä ja Petteri (edesmennyt ternimaitoyrittäjä Petteri Jussila) yritimme takavuosina hommata Mattia hoitoon, meille sanottiin, että eivät sitä sivulliset voi tehdä, kun hoidon tarpeessa oleva ei ole holhouksen alla.
- Koko ajan olen pelännyt, että joltakulta lähtee henki ja nyt ollaan jo näin lähellä. Matti on kävelevä atomipommi. Nyt olisi paras, että häntä pidettäisiin säilössä, jotta mies saisi rauhoittua ja ajatella. Yhteiskunta päättää. Nyt ei voi enää sanoa, että syyllinen on ruusupuska.
Puukosta saanut on perhetuttu
Kohtalokkaana tiistai-iltapäivänä kesämökillä oli paikalla ainoastaan kolme henkilöä: Nykänen vaimoineen ja 59-vuotias miespuolinen puukotuksen uhri.
Uhri on perhetuttu, joka oli tehnyt ystävilleen remonttitöitä. Selkään vammoja saanut mies on yhä hoidettavana Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa, mutta hänen tilansa on vakaa.
Myös Matti sai kasvoihinsa haavoja ja naarmuja käsirysyn aikana. Uhrin mukaan mökillä oli vedetty sormikoukkua, mutta vielä ei ole varmaa, oliko Matille tappiollinen kisailu veriteon varsinainen motiivi. Uhrin mukaan Nykäsen reaktiot eivät olleet missään suhteessa edeltäviin tapahtumiin.
Poliisi on kuullut asian tiimoilta paitsi asianosaisia, myös poliiseja ja pelastushenkilökuntaa.
Tapolan suvun omistama huvila sijaitsee Nokian Tottijärvellä. Tontilla on useampia rakennuksia ja rantasauna. Paikkakuntalaisten mukaan mökki on ollut vähäisessä käytössä.
- Mervi ja Matti eivät ole siellä usein käyneet. Kun he ilmestyvät, he pysyttelevät yleensä omissa oloissaan, nimettömänä pysyttelevä paikkakuntalainen kertoo.
Vuosien tuomio mahdollinen
Jos ex-mäkikotka saisi aikanaan ehdottoman tuomion mökkipuukotukseen liittyen, myös hänen keväällä saamansa neljän kuukauden ehdollinen vankeus voitaisiin määrätä ehdottomaksi. Viimeisimmän pahoinpitelytuomion yhteydessä määrätty koeaika päättyy maaliskuussa 2006.
Ehdollinen on kuitenkin pieni murhe siihen verrattuna, että tapon yrityksestä voi rapsahtaa vuosien vankeustuomio.
SUSANNA YLILUOMA
http://www.iltalehti.fi/2004/08/27/2175144_uu.shtml
hyvä Matti, hyvä viina