Tälläistä löysin eduskunnan sivuilta, ei suoranaisesti käsittele Kannapista, mutta koirian lisäämistä vaati Lauri Oinonen. Tämä ei siis ole mikään lakialoite, vaan kirjallinen kysymys eduskunnan puhemiehelle..
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/kk_600_2004.htm
KK 600/2004 vp - Lauri Oinonen /kesk
KIRJALLINEN KYSYMYS 600/2004 vp
Huumeiden maahantulon tehokkaampi estäminen ja huumeiden kiinnisaamisen takavarikoiden parantamistoimet
Eduskunnan puhemiehelle
Huumeiden käyttö on hälyttävästi lisääntynyt myös Suomessa. Euroopan unionin laajentuminen ja vapaa liikkuminen maiden välillä ovat vakavasti lisänneet huumeiden maahantuontia ja kaikkea rikollisuutta. Esimerkiksi ekstaasi saapui Suomeen muutaman vuoden viiveellä muuhun Eurooppaan verrattuna. Nyt kuitenkin välimatka on kuroutunut kiinni. Alle 40-vuotiaista suomalaisista kolme prosenttia ilmoittaa joskus käyttäneensä ekstaasia. Nuorempien luvut ovat suurempia: 20-29-vuotiaista miehistä jopa kahdeksan prosenttia ja naisista kolme prosenttia on ainakin kokeillut ekstaasihuumetta. Luvut ovat hälyttäviä ja kertovat kyseisen huumeen helposta saatavuudesta, minkä tosiasian edessä järjestäytynyt yhteiskunta ei voi enää jäädä nykyisten toimien varaan.
Vielä 1990-luvun puolivälissä ekstaasi oli Suomessa melko harvinainen huume. Stakesin tutkijan mukaan vuosina 1996-1998 sen käyttö rajoittui vielä kaupunkilaisnuorten tekno- ja ravekulttuuriin Stakesin tutkijan mukaan. Vähitellen tämän alakulttuurin vaikutteet alkoivat kuitenkin tarttua ja ekstaasin käyttö levisi ulos rajatusta käyttäjäryhmästä. Ekstaasin yleistyminen näkyy myös tullin ja poliisin takavarikoissa: kun vuonna 1998 takavarikoitiin noin 3 300 ekstaasitablettia, seuraavana vuonna määrä nousi lähes 18 000 tablettiin ja vuonna 2000 jo 83 000 tablettiin.
Ekstaasin osalta on kyse vain yhdestä huumeesta, mutta sen takavarikoidun määrän raju kasvu kertoo huumeiden vakavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Suomi ei saa seurata liberaalien maiden, kuten Hollannin, esimerkkiä, vaan meidän on löydettävä oma kansallinen ja selkeä linjamme huumeiden maahantulon ja käytön estämiseksi. Vaikka tilanne on jo nyt paha ja hyvin nopeasti pahenemassa, niin vielä on tehtävissä eri hallinnonaloilla nopeasti ja tehokkaasti toimia, joilla voidaan käydä huumeongelman kimppuun. Eräs keino olisi nopeasti lisätä huumekoirien määrää tullin, poliisin ja rajavartioston käyttöön. Huumeiden vaaroista valistaminen ja erityisesti nuorison huumeiden vastainen asennekasvatus on ensiarvoisen tärkeää. Toisaalta nuorten syrjäytyminen on riskitekijä, joka altistaa huumeiden kokeilulle ja käytölle. Mutta vaarana on se, että huumekokeilut tavoittavat yhä enemmän myös muita kuin syrjäytyneitä nuoria.
Koska enää ei parhaimmillakaan ennalta ehkäisevillä toimilla voida estää huumeongelman olemassaoloa, tarvitaan viranomaisten entistä tehokkaampia toimia. Kun talo palaa, tarvitaan palokuntaa; palontorjuntavalistus ei silloin enää riitä. Ellei huumeiden maahantuloa ja käyttöä saada vähennettyä, on vaarana huumeiden yleinen hyväksyttävyys, josta merkkejä antaa huumeita kokeilleiden suuri prosenttiosuus nuorten aikuisten parissa.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimiin aiotaan ryhtyä huumeiden maahantulon ja huumeiden käytön vähentämiseksi ja
onko esimerkiksi mahdollisuutta tuntuvasti lisätä huumekoirien määrää viranomaisten käytössä?
Helsingissä 10 päivänä elokuuta 2004
Lauri Oinonen /kesk
Lisää koiria --> huumeongelma poistuu
Alueen säännöt
Politiikka ja media
Tämä alue on tarkoitettu kannabis- ja päihdepolitiikasta keskusteluun.
Alue on erittäin tiukasti moderoitu; lue ohjeet ennen kirjoittamista. Alueelle kuulumattomat keskustelut siirretään Tuhkakuppiin.
Kirjoita viestisi asialliseen ulkoasuun. Ylläpidolla on oikeus muuttaa epäasiallisen viestin sisältöä tai poistaa viesti.
Politiikka ja media
Tämä alue on tarkoitettu kannabis- ja päihdepolitiikasta keskusteluun.
Alue on erittäin tiukasti moderoitu; lue ohjeet ennen kirjoittamista. Alueelle kuulumattomat keskustelut siirretään Tuhkakuppiin.
Kirjoita viestisi asialliseen ulkoasuun. Ylläpidolla on oikeus muuttaa epäasiallisen viestin sisältöä tai poistaa viesti.
- LokkiHybridi
- Viestit: 56
- Liittynyt: 9.8.2004
Lisää koiria --> huumeongelma poistuu
Viimeksi muokannut LokkiHybridi, 16.8.2004 8:55. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
I gave up Smoking, Drinking and Sex. It was the most *horrifying* 20 minutes of my life!
Re: Lisää koiria --> huumeongelma poistuu
toi on hei pappi, usko/urheilu....
-
Edwin
Re: Lisää koiria --> huumeongelma poistuu
Ja vielä pitäisi ihmetellä, että miksi valtionrautatiet taantuu, kun hallintoneuvostossa kynsin ja hampain roikutaan keskiajalla, onnea vaan heillekin.
Lisää koiria, koirat ovat suloisia luontokappaleita, mutta sokeille ja muille todella tarvitseville, kuten veteraanien kotitorppien pihaan turvallisuutta tuomaan.
Lisää koiria, koirat ovat suloisia luontokappaleita, mutta sokeille ja muille todella tarvitseville, kuten veteraanien kotitorppien pihaan turvallisuutta tuomaan.
Palaa sivulle “Politiikka ja media”
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 27 vierailijaa