Pienet uutiset 2015
Alueen säännöt
Politiikka ja media
Tämä alue on tarkoitettu kannabis- ja päihdepolitiikasta keskusteluun.
Alue on erittäin tiukasti moderoitu; lue ohjeet ennen kirjoittamista. Alueelle kuulumattomat keskustelut siirretään Tuhkakuppiin.
Kirjoita viestisi asialliseen ulkoasuun. Ylläpidolla on oikeus muuttaa epäasiallisen viestin sisältöä tai poistaa viesti.

Re: Pienet uutiset 2015
Huumekasveista tuli pysyvä ilmiö kaupunkiluonnossa – Poliisi: Ei ole paikkaa, mistä niitä ei löydy!
Pääkaupunkiseudulla tavataan jatkuvasti luonnossa kasvavia hamppukasveja. Kadunvarressa tai muualla kaupunkiluonnossa kukkiva huumekasvi ei ole enää mikään harvinaisuus, päin vastoin.
Rikoskomisario Rauno Jämsä sanoo, että esimerkiksi Vantaalla ilmoituksia huumekasvien löytämisestä maastosta tulee poliisille tasaisella tahdilla kesäisin.
– Kenttävalvonnalle huumekasvihavainnoista tulee kesällä noin viikoittain. Maastossa kasvavat hamppukasvit ovat selkeästi keskikesän ja loppukesän ilmiö.
Jämsä sanoo, että tänä kesänä havainnot ovat olleet yksittäisiä. Oma lukunsa ovat isot viljelmät, joita on niitäkin vuosien varrella löytynyt.
– Muutama vuosi sitten Länsi-Vantaalta löytyi viljelmä, jossa oli toista sataa kasvia. Tätä viljelyä tutkittiin kasvien valtavan määrän vuoksi törkeänä huumausainerikoksena.
Jämsä ei tahdo nimeä mitään yksittäistä paikkaa, josta kasvihavaintoja tulisi.
Havaintoja tulee ihan joka puolelta.”
– Kyllä havaintoja tulee ihan joka puolelta, ei ole sellaista paikkaa mistä niitä ei olisi joskus tullut.
Jos havainto on yksittäinen, poliisi ei ryhdy suurempiin toimenpiteisiin.
– Yleensä, jos yksittäinen kasvi kasvaa ”ei kenenkään maalla”, niin käymme vain hakemassa kasvin pois. Jos on kyse isommasta viljelmästä , alamme tutkia tarkemmin. Jos hamppukasvi kasvaa yksityisen maalla, maanomistajan osuutta asiaan tietysti tutkitaan.
Vääriä hälytyksiä tulee Jämsän mukaan poliisille hyvin vähän.
Huumekasvihavainnoista tulee havaintoja viikoittain.”
– Kyllä ihmiset aika hyvin hamppukasvin tunnistaa. Ilmoituksia kasveista tulee niin puhelimella kuin sähköpostillakin.
Jämsän mukaan poliisin vinkkipuhelin tai sähköposti ovat parhaita tapoja ilmoittaa havainnoistaan. Hätänumeroon hamppukasvihavainnoista ei pidä ilmoittaa.
Kaupunkiluonnosta löytyneet huumekasvit ovat puhuttaneet tänä kesänä etenkin Helsingissä ja aiemmin muun muassa Jyväskylässä. Molemmissa kaupungeissa hamppua on löydetty aivan kaupungin keskustasta.
Lukija törmäsi vastaavaan ilmiöön äskettäin myös Vantaalla. Hän lähetti toimitukseen kuvan hampuksi epäilemästään kasvista ja kysyi, miten tavallisen kansalaisen tulisi niiden kanssa toimia.
– Tämmöinen kasvi tuli vastaan Myyrmäen ja Martinlaakson välimaastossa. Tavallinen tallustelija ei varmaankaan tiedä, pitäisikö näistä ilmoittaa jonnekin vai antaako olla, lukija pohti.
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkel ... kkaa-mista

-
Doctor_Joker
- Viestit: 8
- Liittynyt: 23.6.2015
Re: Pienet uutiset 2015
Hyvä kirjoitus hesarin uutispäälliköltä:
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1437791630176
Sota huumeita vastaan pitää lopettaa, koska se on hävitty, tuhoisa ja turha
Pääkirjoitus 26.7.2015 1:59 Päivitetty: 26.7.2015 11:39
Kolumni
Jussi Pullinen Helsingin Sanomat
Kirjoittaja on HS:n uutispäällikkö.
Bussin tielle oli parkkeerattu maastoautoja, ja kuljettajan oli pakko pysähtyä. Naamioituneet asemiehet käskivät miesmatkustajat ulos bussista ja käskivät näitä muodostaman parit. Sen jälkeen heille ojennettiin nuijat.
Tappakaa toisianne, kuului asemiesten käsky. Henkiin jääneet pääsevät mukaamme.
Oli maaliskuu 2011 Koillis-Meksikon San Fernandossa.
Toisaalla joukko miehiä ei kyennyt olemaan ajattelematta tynnyriä.
Sen sisältö tekisi miehistä rikkaita. Sisällön arvo katukaupassa oli satumainen. Yritys oli laiton mutta riski pieni: olihan suojelijana korkea-arvoinen huumepoliisi.
Oli huhtikuu 2011 Tuusulassa.
Ensimmäinen kohtaus on italialaisen tähtitoimittajan Roberto Savianon huumekauppaa kartoittavasta tuoreesta Zero Zero Zero -kirjasta.
Zetas-jengin toteuttama San Fernandon joukkomurha on vain pieni yksityiskohta kirjassa, mutta se on yksi kammottavimmista.
Zetat pysäyttivät bussin toisensa jälkeen. Tarinat kaksintaisteluista levisivät, mutta tapahtumia peittää huumesodan sumu. Viranomaiset kaivoivat joka tapauksessa alueen joukkohaudoista 193 ruumista. Moni oli kuollut nuijaniskuista.
Toinen kohtaus on Helsingin käräjäoikeudessa käsiteltävistä syytteistä. Niiden mukaan Helsingin huumepoliisin päällikkö Jari Aarnio olisi ollut organisoimassa tynnyriliigaa, joka salakuljetti Suomeen yli 800 kiloa hasista Hollannista.
Jos syytteet ovat totta, Suomen poliisista oli tullut osa kansainvälistä huumeverkostoa. Samaa, johon kuuluvat myös kokaiinin vuoksi silmittömästi murhaavat Zetat.
Nämä ovat esimerkkejä siitä, miten perinpohjaisesti huumeiden vastainen sota on epäonnistunut. Sota on tuottanut lähinnä korruptiota, joka syövyttää valtioita sisältä.
Suuri osa pelätyistä zetoista on entisiä ammattisotilaita. Poliisit sotkeutuvat kauppaan kaikkialla. Rahanpesun avulla huumeet uivat pankkeihin, pörsseihin ja kiinteistöihin ja korruptoivat nekin.
Olisikin ihme, jos näin ei kävisi.
Laittomana kokaiini on maailman tuottoisin sijoituskohde. Jos vuoden 2012 alussa olisi "sijoittanut" 1 000 dollaria kokaiiniin, sijoituksen arvo olisi ollut vuoden lopussa 182 000 dollaria, Saviano kirjoittaa.
Pelkästään Meksikon vuonna 2006 alkaneessa huumesodassa arvioidaan kuolleen noin satatuhatta ihmistä – kateissa on tuhansia.
Sota ei myöskään ole lopettanut huumeiden käyttöä.
YK:n mukaan noin viisi prosenttia maapallon asukkaista (eli vajaan parin Venäjän verran) käyttää huumeita joka vuosi. Määrä on kasvanut kuudessa vuodessa hieman, kertoo YK:n tuore raportti World Drug Report. Kokeilijoiden ja entisten käyttäjien määrä on suurempi.
Jokainen tuntee huumeidenkäyttäjän, Saviano kirjoittaa.
Sodan lopusta on merkkejä.
Yhdysvaltain osavaltioissa kannabiksen laillistaminen etenee, Coloradossa ainetta myydään jo. Presidentti Barack Obama armahti tässä kuussa 46 huumevankia, jotka hänestä eivät kuuluneet vankilaan. Yhdysvallat on käyttänyt huumesotaan miljardeja ja täyttänyt vankilansa nuorilla miehillä – ja epäonnistunut. Sodan runtelemassa Latinalaisessa Amerikassa ja Euroopassakin löysäämistä pohditaan tosissaan, HS kertoi kesäkuussa.
Nyt seurataan, mitä tästä seuraa.
YK:n raportin mukaan noin 200 000 ihmistä kuolee vuosittain huumeisiin (alkoholiin kolme miljoonaa, tupakkaan kuusi). Kaikki päihteet myös ajavat ihmisiä kurjuuteen, erityisesti huumeet. Laillistaminen rumentaisi lukuja.
Toisaalta laillistaminen voi vähentää tappavia laatuvirheitä ja tehdä hoidon hakemisesta helpompaa.
Savianolle kyse on vain yhdestä asiasta: moraalista. On väärin, että miljoonat elävät pelossa ja tuhannet kuolevat, koska Kampissa halutaan kokaiinia. On väärin, että siksi valtiot mätänevät ja Meksiko on muuttunut murhapelloiksi.
HS:lle Saviano totesi toukokuussa näin: "Kansainvälinen huumekauppa kaikkine taloudellisine ja poliittisine kytköksineen voidaan saada kuriin vain äärimmäisin keinoin. On itse asiassa vain yksi keino. Myös kovat huumeet on laillistettava. Jokainen huumetaistelu tähän mennessä on epäonnistunut."
On aika lopettaa sota.

Kohuttu rikos osoittautui 800 miljoonaa dollaria pienemmäksi – Interpol haluaa silti poliisit darknetiin
Interpol (International Criminal Police Organization) on järjestänyt ensimmäiset darknetissä toimimista käsittelevät kurssinsa, kertovat Gizmodo ja ZD Net.
Koska erityisesti huumerikollisuus hyödyntää enenevissä määrin verkkoa, myös poliisien täytyy osata käyttää sitä näppärästi. ”Silkkitien” (Silk Road) perustajan Ross Ulbrichtin pidätysprosessi osoitti, että verkkotaidoissa olisi päivittämisen varaa. Vaikka Silkkitien lopulliset myyntiluvut eivät olleetkaan miljardia, vaan 200 miljoonaa dollaria, anonyymeissä verkoissa voi hyvin olla isojakin kauppoja käynnissä.
Siksi Interpol haluaa kouluttaa poliiseja darknetin ja Tor-verkon käytössä. Ensimmäinen viisipäiväinen koulutustilaisuus oli vastikään Singaporessa.
Mukana oli yksitoista maata, myös Suomi ja Ruotsi.
Kurssin aikana poliisit pääsivät toimimaan heitä varten luodussa verkossa, jossa osa oli välittäjiä, osa ostajia ja toiset viranomaisia.
Ohjelmiston piti näyttää, miten anonyymi verkko toimii.
Seuraava kurssi pidetään Brysselissä.
http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka ... in-3327089

New York Times pui näyttävästi Jari Aarnion tapausta: "Vuosisadan oikeudenkäynti"
New York Times kirjoittaa Suomen huumepoliisin entiseen päällikköön Jari Aarnion liittyvistä huumerikoksista vuosisadan oikeudenkäyntinä Suomessa.
Helsingin huumepoliisin entisen päällikkön Jari Aarnion epäillyt huumerikokset ovat päätyneet arvostetun yhdysvaltalaislehti New York Timesin uutisaiheeksi.
Lehden artikkelissa käydään läpi tapausta, jossa syytetään Aarnion lisäksi noin kymmentä ihmistä. He kaikki ovat kiistäneet syytteet ja oikeudenkäynti jatkuu todennäköisesti ensi vuodelle asti.
Lisäksi uutisessa haastatellaan suomalaisia aiheesta. Poliisihallituksen poliisijohtaja Tomi Vuori kommentoi lehdelle huumeskandaalin olevan "häpeällistä Suomelle".
-Vakavaa ja todella noloa meille, koska siinä on kyse korkean tason poliisivirkailijasta ja se on ravistanut yhteiskuntaamme.
Herättänyt suomalaisissa hämmästystä
The New York Times -jutussa nostetaan esiin, että vähäisestä lahjonnasta tunnetulle Suomelle tapaus on osoittautunut epäuskoa ja jopa kiihkoa.
Vuori kommentoi jutussa, että Aarnion tapaus on poikkeuksellinen paitsi Euroopassa, myös todella hermostuttavaa Suomen kaltaiselle maalle, joka tunnetaan vähäisestä korruptiosta.
Viime vuonna berliiniläinen korruptiota tarkkaileva Transparency International (TI) listasi Suomen maailman kolmanneksi vähiten korruptoituneeksi maaksi heti Uuden-Seelannin ja Tanskan jälkeen.
Helsingin yliopiston poliittisen historian professori Mikko Majander sanoo Aarnio-tapauksen kiehtovan suomalaisia, jotka "eivät luota poliitikkoihin tai journalisteihin, mutta luottavat poliisiin.
- Ihmiset ovat hämmästyneitä, että fiktiolta vaikuttava asia onkin totta. Me emme ole maa, jolla on asetappeluita kaduilla tai missä huumeiden alamaailma on osa jokapäiväistä elämää. Se on hieman epätodellista, aivan kuin televisiodraama, joka tapahtuu silmien edessä, Majander kommentoi jutussa.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201508 ... 2_ul.shtml

Helsingin puistoissa röyhyää kannabis
Kannabiksen polttaminen on yleistynyt Helsingin katukuvassa.
Kannabiksen savun makea haju on nykyään yleinen Helsingin kaduilla ja puistoissa. Helsingin Sanomat kertoo, että kannabiksen käyttö on jo niin yleistä, etteivät kaikki kiinnitä siihen edes huomiota.
Helsingin huumepoliisin mukaan se ei ole kuitenkaan johtanut aiempaa löyhempään valvontaan. Etenkin Kalliossa on viime aikoina lisätty näkyvää ja näkymätöntä valvontaa lisääntyneen kannabiksen käytön vuoksi.
Etenkin kotikäytöstä tulee taajaan yhteydenottoja poliisille. Rikoskomisario Lasse Jortikka kertoo, että ilmoituksen tekee yleensä hajun tunnistanut naapuri.
Kannabis on Suomessa laitonta ja luokiteltu huumausaineeksi. Kannabis on hamppukasvista (Cannabis Sativa) saatavien valmisteiden yleisnimitys.
– Pilven polttelu on nykyään niin arkipäivää, että työntekijämme eivät edes nosta asiaa esiin keskusteluissa, kertoo HS:lle puistojen kunnosta vastaavan Staran tuotantopäällikkö Sami-Petteri Mäkinen.
Pikemminkin työntekijöitä pelottavat puistoista löytyvät huumepiikit.
Nuorisotutkija Mikko Salasuo kertoo, että noin puolet alle 30-vuotiaista miehistä on kokeillut kannabista.
– Suomessa on nyt saavutettu kannabiksen polttelun suhteen eurooppalainen keskitaso. Vaikka kokeilut ovat yleistyneet, ei käyttö kuukausitasolla ole kovin yleistä, hän kuvaa.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 01552.html

Alle puolet paheksuu kannabiksen käyttöä huumausaineena
Alle puolet HS:n lainkuuliaisuuskyselyn vastaajista paheksuu kannabiksen polttamista. Kysymys jakoi pimeän remontin teettämisen ja laittoman nettilataamisen ohella kyselyssä eniten mielipiteitä.
HS tiedusteli verkkokyselyssä lukijoilta, kuinka paheksuttavina ja hyväksyttävinä he pitivät pariakymmentä eri rikosta ja rikkomusta. Kyselyyn tuli 13 000 vastausta.
Kannabiksen polttamista piti ainakin jonkin verran hyväksyttävänä 35 prosenttia vastaajista. Noin 46 prosenttia katsoi, että teko on jonkin verran tai erittäin paheksuttava.
Vastaajia oli paljon molemmissa ääripäissä, joissa kannabiksen polttamista pidettiin täysin hyväksyttävänä tai erittäin paheksuttavana. Noin 18 prosenttia suhtautui asiaan neutraalisti.
Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen pitää paheksujien osuutta yllättävän pienenä.
"Tämä on sinänsä yllättävä lopputulema, sillä lainsäädäntö suhtautuu erittäin tiukasti huumausainerikoksiin. Ilmiön yleistyessä se kuitenkin menettää paheksuttavuuttaan. Tiedotusvälineetkin ovat kirjoittaneet kannabiksesta melko myönteiseen sävyyn", Tolvanen sanoo.
HS:n kyselyn tulos kuvastaa 2000-luvun trendiä, sanoo huumeiden käyttöä ja kulttuuria tutkinut dosentti Mikko Salasuo Nuorisotutkimusverkostosta.
Vuonna 1996 noin 25 prosenttia suomalaisista piti riskiä vähäisenä, jos kannabista kokeilee yhden tai kaksi kertaa. Vuonna 2010 sama luku oli yli 40 prosenttia. Tuoreita tietoja asenteista on luvassa pian.
"On selkeä suuntaus, että suhtautuminen kannabiksen käyttöön on lieventynyt samalla, kun suhtautuminen tupakointiin ja humalajuomiseen on muuttunut kriittisemmäksi", Salasuo sanoo.
Yksi syy asenteiden lieventymiseen on Salasuon mukaan se, että kannabiksen käyttö on yleistymässä eurooppalaiselle keskitasolle.
Viiden vuoden takaisen tutkimuksen mukaan 36 prosenttia 25–34-vuotiaista oli kokeillut joskus kannabista. Noin 17 prosenttia kaikista aikuisikäisistä oli kokeillut kannabista joskus elämänsä aikana.
"Huumeiden käyttö ei ole Suomessa normalisoitunut, mutta huumekysymys on normalisoitunut. Yhteiskunnallinen keskustelu on moniäänistynyt ja muuttunut avoimempaan suuntaan. Asia on noussut tabun asemasta aiheeksi, josta voi ja pitää keskustella", Salasuo sanoo.
Salasuon mielestä asenneympäristön muuttuminen mahdollistaa sen, että kannabiksen käyttöä koskeva lainsäädäntö olisi mahdollista ottaa jossain vaiheessa poliittiseen keskusteluun.
"Mikäli kehitys jatkuu samankaltaisena, joudumme pohtimaan uudelleen varsinkin käytön ja kokeilun rangaistavuutta", hän sanoo.
Sillä, millaisia tuloksia saadaan kannabiksen laillistaneesta Yhdysvaltojen Coloradosta, on Salasuon mukaan merkitystä.
"Jos osoitetaan, että haitat eivät ole lisääntyneet, rikollisuus on vähentynyt ja verotulot ovat lisääntyneet, se pistää meidänkin valtionvarainministeriön virkamiehet pohtimaan, mitä kannattaa tehdä tässä taloudellisessa tilanteessa", Salasuo uskoo.
Hän arvioi, että jos lakia muutetaan Suomessa tulevaisuudessa, se tapahtuu taloudellisin perustein.
Myös poliisi on huomannut asennemuutoksen ja tietää, etteivät käyttäjät pidä kannabiksen polttamista rangaistavana tekona.
"Kyseessä on kuitenkin rikos. Peilaan poliisina sitä, mitä haittoja huumeista on. Ne vaikuttavat omaisuusrikoksiin ja liikenteeseen, kun huomattava osa rattijuopoista ajaa huumaantuneena", sanoo ylikomisario, Helsingin poliisin rikostorjuntayksikön johtaja Tuomo Lotta.
Vuoden alkupuoliskolla Helsingin poliisi on kirjannut yli 1 200 huumausaineen käyttörikosta. Marihuanan kotikasvattamoihin poliisi törmää lähes päivittäin.
"Käyttäjät kokevat kannabiksen nautintoaineena, eivätkä miellä, kuinka vaarallista se loppupeleissä on. Siinähän on myrkkyjä, jotka aiheuttavat ihmiselle vahinkoa. Huolestuttavaa on, että yhä nuoremmat kokeilevat, miltä se tuntuu", sanoo Helsingin poliisin huumetoiminnan johtaja, rikosylikomisario Jukka Paasio.
Korjaus 5.8. 2015 kello 17.45: Lisätty jutun alkuun tarkennus, että paheksuntakysely tehtiin verkossa.
http://www.hs.fi/kotimaa/a1438741987067

Poliisi kitkee kannabiksen metsäkasvatusta somen avulla: "Kyllä marjastajat löytävät ne"
Kaakkois-Suomen poliisi on käyttänyt sosiaalista mediaa tiedotuskanavana marraskuusta 2014. Osa päivityksistä on virallisia, osa
vähemmän virallisia. Esimerkiksi kannabiksen kasvatukseen poliisi yrittää puuttua valistamalla kannabiskasvista.
Poliisille sosiaalinen media on tiedotus-ja valistuskanavan lisäksi työkalu. Kaakkois-Suomen poliisi käynnisti some-toimintansa yhtenä viimeisistä poliisin yksiköistä marraskuussa 2014.
Ensin poliisi näkyi Facebooksissa ja Twitterissä, kuluvan vuoden ystävänpäivästä alkaen myös Instragramissa.
– Lähdettiin tekemään viestinnästä vähän epävirallisempaa. Jo sivuston nimi kertoo siitä. Se on Kaakkois-Suomen poliisin, ei poliisilaitoksen sivusto, sanoo tiedottaja Heli Jämsén-Turkki Kaakkois-Suomen poliisilaitoksesta.
Poliisilla ei ole kiveen hakattua linjaa päivityksien tekemiseen, vaikka esimerkiksi esitutkinnassa olevista rikosepäilyistä tiedottamisesta päättää aina tutkinnanjohtaja. Päivitysten tekemisestä vastaa kymmenen hengen sosiaalisen median tiimi.
– Uutisaiheina meillä voi olla hyvinkin virallisia asioita. Kerromme kadonneista henkilöistä, tai pyydämme vihjeitä rikostapahtumaan tai kerromme puhallusratsioista, sanoo Jämsen-Turkki.
– Sen lisäksi olemme kertoneet vähän humoristisia sattumuksia, mitä poliiseille on käynyt, esimerkiksi poliisikoirien tekemisistä heidän itsensä kertomana, hän lisää.
Myös Yle Kymenlaakso on uutisoinut poliisien tekemistä päivityksistä, jotka liittyvät esimerkiksi humoristisiin sattumuksiin tai mokiin.
Nopea tapa tavoittaa laaja yleisöjoukko
Kaakkois-Suomen poliisin mukaan some-päivitykset ovat nopea tapa tavoittaa laaja yleisö. Facebook-päivityksen avulla on löytynyt esimerkiksi kadonneeksi ilmoitettu henkilö Kouvolassa.
– Muistisairas henkilö oli mennyt erään koulun tiloihin. Opettaja oli epäillyt, että koulualueella oleva henkilö ei ehkä kuulu sinne eikä välttämättä tiedä missä on. Hän oli käynyt tarkistamassa meidän Facebook-sivut ja todennut, että siellä on tuntomerkkeihin sopiva henkilö koulualueella, kertoo Heli Jämsén-Turkki.
On myös aiheita, joista poliisi ei halua tiedottaa sosiaalisessa mediassa.
– Emme halua mitenkään provosoida julkisuudessa, että meillä on oikeus voimankäyttöön. Haluamme näkyä niin, että julkisuuskuva säilyy hyvänä, sanoo Jämsén-Turkki.
Suomen poliisin yksiköt käyttävät sosiaalista media kattavasti. Kaakkois-Suomen poliisi aloitti toiminnan viimeisten joukossa.
Kannabiskasvatuksen kitkentää
Päivityksiä tekeville poliiseille on annettu käyttöön esimerkiksi minitablet-tietokoneita, jotka helpottavat kuvien ottamista. Päivitystiimissä toimiva huumepoliisi kokee poliisin sosiaalisessa mediassa näkymisen hyvänä työkaluna.
– Poliisin toimintaan kuuluu ennaltaestävyys. Jos on vaarallisia huumeita, niin haluamme varoittaa niistä, ettei käy vahinkoa käyttäjien keskuudessa. Kokemuksen mukaan varoitukset ovat aika hyvin henkilöitä tavoittaneet, sanoo järjestäytyneen rikollisuuden tutkintaryhmässä työskentelevä rikosylikonstaapeli Sami Kervinen Kaakkois-Suomen poliisilaitoksesta.
Ennaltaestävyyden lisäksi poliisi näkee sosiaalisen median toimivana tiedotuskanava, kun kyse on kannabiksen kasvatuksen kitkemisestä.
– Maastokasvatuspaikkoja on ilmennyt enenevissä määrin, kun marjastuskausi on alkanut. Kyllä marjastajat löytävät ne ja tunnistavat kannabiskasvin, kun se poikkeaa Suomen peruskasvillisuudesta, sanoo Kervinen.
– En osaa sanoa ovatko ilmoitukset tulleet sosiaalisen median kautta vai muuten. Kun laitamme sosiaaliseen mediaan kuvia kannabiksesta, niin ihmiset osaavat ne tunnistaa keille kasvit eivät ole tuttuja, hän lisää.
http://yle.fi/uutiset/poliisi_kitkee_ka ... ne/8205493

Nyt se tiedetään: Tästä syystä ihminen jää huume- ja päihdekoukkuun
Suurin osa erilaisia päihteitä kokeilevista nuorista ei jää niihin koukkuun. Kyse ei ole vain siitä, mitä huumeita tai laillisia päihteitä nuoret käyttävät, tai kuinka suuri annos on.
Samankin aineen addiktoivuus voi olla merkittävästi riippuvainen siitä, miten nopeasti kyseinen molekyyli pääsee vaikuttamaan aivoissa.
Näin väittävät Montrealin yliopiston tutkijat Neuroscience and Biobehavioral Reviews -lehdessä julkaistussa katsausartikkelissa.
Esimerkiksi marihuana- tai hasissätkän polttaminen saa kannabiksen vaikuttavan aineen pitoisuuden nousemaan ja laskemaan aivoissa nopeasti verrattuna kannabisleivonnaiseen (”space cake”). Tutkimuksen mukaan juuri tämä tekijä vaikuttaa huomattavasti sosiaalisen kontekstin ja yksilöllisen alttiuden ohella addiktoitumisen riskiin.
Poltettuna addiktiivinen päihde voi olla lääkekäyttöön sopiva, jos se niellään. Tai annostellaan laastarin kautta ihon läpi. Tästä esimerkkinä on metadoni.
Tutkimukset jyrsijöillä osoittavat myös, että koukkuun jääminen on kiinni siitä, miten nopeasti aineen pitoisuus aivoissa nousee ja laskee.
Tutkijat eivät tiedä syytä, miksi pitoisuuden nopea nousu ja lasku synnyttää addiktion.
Tällainen nopea nousu ja lasku syntyy poltettavan ja keuhkojen välityksellä verenkiertoon siirtyvän päihteen lisäksi suonensisäisesti käytettävillä huumeilla.
Esimerkiksi kokaiinin polttaminen tai suonensisäinen käyttä saa pitoisuuden nousemaan huippuunsa 1–5 minuutissa, kun nuuskaaminen saa pitoisuuden nousemaan huippuunsa vasta 15–20 minuutissa.
Tutkijoiden mukaan näiden periaatteiden hyödyntäminen voi auttaa kehittämään hoitomuotoja kokaiiniriippuvuuteen, johon tällä hetkellä ei ole toimivaa hoitoa.
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/tiede/n ... fe6b4c-500

Punkkikuiskaaja
- Viestit: 217
- Liittynyt: 7.4.2011
Re: Pienet uutiset 2015
http://www.terve.fi/laakarikirja/82226- ... aikutukset
Uusi tutkimus kyseenalaistaa kannabiksen haittavaikutukset
Tuore Pittsburghin ja Rutgersin yliopistojen toteuttama tutkimus kyseenalaistaa aiemmat marihuanaa koskevat tutkimukset.
Uusi tutkimus esittää, että teini-ikäisten poikien kroonisella marihuanan käytöllä ei ole yhteyttä fyysisiin tai henkisiin terveysongelmiin, kuten masennukseen, psykoottisiin oireisiin tai astmaan.
Tutkimus julkaistiin amerikkalaisessa Psychology of Addictive Behaviors -lehdessä, ja siihen osallistui 408 miestä, joita tarkkailtiin lapsuudesta asti.
Terveysongelmilla ei yhteyttä teini-iän kannabiksen käyttöön?
- Tutkimustulokset ovat hieman yllättäviä. Mittaustemme mukaan nuoruusiän kannabiksen käytön tiheydellä ja määrällä ei näyttänyt olevan vaikutusta fyysiseen tai henkiseen terveyteen, kertoo tutkimusta johtanut tohtori Jordan Bechtold Pittsburgin yliopistosta.
Aikaisempien tutkimusten perusteella tutkijat uskoivat löytävänsä yhteyden teinien marihuanan käytön ja myöhemmän iän psykoottisten oireiden, syövän, astman ja hengitysteiden ongelmien kehittymisen välillä.
Tutkimus ei myöskään löytänyt yhteyttä teini-iän kannabiksen käytön välillä ja myöhemmän iän masennuksen, ahdistuksen, allergioiden, päänsäryn tai korkean verenpaineen välillä.
Kaikki tutkimukset otettava huomioon
Tutkimus on yksi vain muutamasta pitkittäistutkimuksesta, joka on tarkkaillut marihuanan käytön vaikutuksia sadoilla henkilöillä yli kahden vuosikymmenen ajan.
Tutkijat ottivat huomioon myös muita terveyteen vaikuttavia tekijöitä, kuten tupakoinnin, muiden huumausaineiden käytön sekä koehenkilöiden terveysvakuutuksen. Koska tutkimus suoritettiin miehillä, ei voida toistaiseksi vielä tehdä johtopäätöksiä vaikutuksista, jotka kohdistuvat naisiin.
- Halusimme tuoda lisää tietoa keskusteluun kannabiksen laillistamisesta, mutta kyseessä on todella monimutkainen asia, eikä yhtään tutkimusta tulisi jättää huomiotta, Bechtold lisää.

Humppa:Älä rytmitä pelkkää kasvattelua, vaan rytmitä koko elämäsi tyttöystäväsi/naisesi/avokkisi/vaimosi kuukautiskierron mukaan! Vältyt monilta harmeilta kun pidät mielessä missä vaiheessa kuukautiskalenteria mennään.
Re: Pienet uutiset 2015
lehtijuttuu
Kannabiskasvattajat siirtyvät luontoon, poliisi on löytänyt Lappeenrannasta neljä ulkoviljelmää tänä kesänä
6.8.2015 9:52
Kuva: Kaakkois-Suomen poliisi
Tyypillisesti kannabisviljelmän löytää joku metsässä liikkuva: marjastaja, sienestäjä, suunnistaja, metsuri tai metsästäjä.

Kannabiksen ulkoviljelmiä on löytynyt tänä kesänä enemmän kuin koskaan aiemmin. Kaakkois-Suomen poliisin tietoon on tullut 15 ulkona sijaitsevaa kannabiskasvattamoa, joista seitsemän on sijainnut Etelä-Karjalassa.
Viljelmistä neljä on sijainnut Lappeenrannassa, kaksi Taipalsaarella ja yksi Parikkalassa.
— Tällaiseen määrään viljelmiä en ole ennen törmännyt, kyllä se jostakin kertoo. Kannabiksen kasvattamiselle ja marihuanan poltolle on tilausta, rikoskomisario Tuomas Pöyhönen sanoo.
Pöyhösen mukaan on vaikea arvioida, miten suuren osan alueen viljelmistä poliisi on löytänyt. Jos käytetään nyrkkisääntöä, että vajaat kymmenen prosenttia huumerikoksista tulee poliisin tietoon, niin alueella voisi olla 150 viljelmää.
— Toisaalta jos Kaakkois-Suomen kartalle laittaa 15 pistettä, niin ei se ihan hirveästi ole. On paljon metsäteitä ja Saimaassa saaria, joissa ei ole huumeviljelmiä.
Tyypillinen viljelmä sijaitsee syrjäisessä paikassa, johon sivulliset eivät eksy. Kasvit tarvitsevat muualta tuodun mullan lisäksi vain auringonvaloa. Viljelmien koot vaihtelevat kymmenestä kasvista satoihin.
— Se voi olla sattumalta valittu metsäautotie, jota ajetaan 15 minuuttia ja sitten kiivetään läheisen kallion päälle. Teemana tulee mieleen pontikkapannu, joka sijaitsi jossain kuusten katveessa, Pöyhönen sanoo.
Saimaalla liikkunut veneilijä kertoo saaresta löytämästään kannabisviljelmästä torstain painetussa Etelä-Saimaassa ja digilehdessä.
Juho Maijala

juttu
Etelä-Karjala on huumekulkureiden mekka
6.8.2015 6:02
Kuva: Imatran poliisi
Kannabista kasvatetaan Etelä-Karjalassa yhä enemmän. Tapauksia tulee poliisin tietoon viikottain. Kuva poliisin arkistosta.

Huumetilanne on Etelä-Karjalassa yhtä paha kuin se oli pahimmillaan 1990-luvulla. Näin sanoo Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) psykososiaalisten palveluiden johtaja Timo Salmisaari. Hänen mukaansa huumeidenkäyttäjät ovat nykyisin myös liikkuvaisempaa sorttia kuin aiemmin.
Tietynlainen kulkurielämä suuntautuu Etelä-Karjalaan huumeiden helpomman saatavuuden takia.
— Tämä on tällainen huumeiden käyttökulttuurin kannalta keskeinen paikka. Tänne muutetaan hetkeksi, mutta hoitoon hakeudutaan sitten muualla.
Poliisin tietoon tulee vain murto-osa tapauksista. Kaakkois-Suomen poliisin rikoskomisario Tuomas Pöyhönen korostaa, että huumerikollisuus on piilorikollisuutta.
— Vuosittain huumerikkomuksiin syyllistyy noin 200—300 eri henkilöä, mutta hoitosuhteessa olevien määrä on jopa kaksin tai kolminkertainen. Kun näitä vertaa jätevesitutkimusten tuloksiin, käyttäjäluku kasvaa kauas.
Asenteet kannabista kohtaan ovat muuttuneet. Pöyhösen mukaan kannabistuotteita ei pidetä käyttäjien keskuudessa oikein minään. Poliisille se on huumausaine muiden joukossa.
— Poliisin työssä kannabikseen törmää kokoajan, melkein tehtävä kuin tehtävä.
Lue lisää torstain Etelä-Saimaasta tai digilehdestä.
Mari Lukkari

Festareista selvä piikki huumausainerikoksiin
Suuremmat kesäfestarit näkyvät huumausaineiden käyttörikostilastoissa selvästi, kertovat poliisit huume- ja valvontaryhmistä Helsingistä, Tampereelta ja Turusta.
Tampereen poliisilaitokselta rikoskomisario Jari Luoto arvioi, että ison porukan keskittymä lisää selvästi huumeiden myyntitoimintaa.
– Heinäkuussa Sisä-Suomessa on ollut 186 käyttörikostapausta, kun tammi-helmikuussa oli noin 110 juttua.
Kesätapahtumat vaikuttavat selvästi, kun ottaa huomioon, että poliisilla on kesällä käsipareja keskimäärin vähemmän kuin talvella, Luoto toteaa.
Tampereella jäädään kiinni etenkin marihuanan ja amfetamiinin käytöstä.
– Pikkuisen huolestuneena tätä tilannetta kyllä katson, mitä kaduilla on, Luoto sanoo.
Helsingin poliisissa on varauduttu viikonloppuna Kyläsaaressa järjestettävään elektronisen musiikin Weekend Festival -tapahtumaan. Festareille on tulossa yli 60 000 lipun ostanutta.
– Kyläsaaressa on poliiseja mukana valvomassa järjestystä ja tekemässä myös huumevalvontaa, kertoo rikoskomisario Ilkka Juola Helsingin poliisilaitokselta.
Juolan mukaan poliisi on mukana lähes kaikissa suuremmissa kesätapahtumissa. Valvontaa tehdään sekä virkapuvussa että siviilivaatteissa.
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/ ... erikoksiin

Kannabiksen ulkoviljelmiä ennätysmäärä Kaakkois-Suomessa — Kouvolassa yksi tapaus
Kannabiksen ulkoviljelmiä on löytynyt tänä kesänä enemmän kuin koskaan aiemmin. Kaakkois-Suomen poliisin tietoon on tullut 15 ulkona sijaitsevaa kannabiskasvattamoa, joista kahdeksan on sijainnut Kymenlaaksossa ja seitsemän Etelä-Karjalassa.
Kymenlaakson viljelmistä yksi on sijainnut Kouvolassa, kaksi Kotkassa ja viisi pyhtäällä.
— Tällaiseen määrään viljelmiä en ole ennen törmännyt, kyllä se jostakin kertoo. Kannabiksen kasvattamiselle ja marihuanan poltolle on tilausta, rikoskomisario Tuomas Pöyhönen sanoo.
Viljelmät tulevat poliisin tietoon kansalaisten tekemien havaintojen ja ilmoitusten perusteella. Pöyhösen mukaan voi olla sattumaa, että juuri Pyhtäältä viljelmiä on löytynyt paljon.
— Se voi johtua vaikka metsässä liikkujien aktiivisuudesta tai metsänhoidosta, että näitä tapauksia on tullut Pyhtäällä enemmän ilmi kuin muualla.
Pöyhösen mukaan on vaikea arvioida, miten suuren osan alueen viljelmistä poliisi on löytänyt. Jos käytetään nyrkkisääntöä, että vajaat kymmenen prosenttia huumerikoksista tulee poliisin tietoon, niin Kaakkois-Suomessa voisi olla 150 viljelmää.
Tyypillinen viljelmä sijaitsee syrjäisessä paikassa, johon sivulliset eivät eksy.
Kasvit tarvitsevat muualta tuodun mullan lisäksi vain auringonvaloa. Viljelmien koot vaihtelevat kymmenestä kasvista satoihin.
— Se voi olla sattumalta valittu metsäautotie, jota ajetaan 15 minuuttia ja sitten kiivetään läheisen kallion päälle. Teemana tulee mieleen pontikkapannu, joka sijaitsi jossain kuusten katveessa, Pöyhönen sanoo.
http://www.kouvolansanomat.fi/Online/20 ... 20153069/4

Finnish Herbsman
- Viestit: 114
- Liittynyt: 27.3.2015
Re: Pienet uutiset 2015
Tiede 8.8.2015 klo 19:52 | päivitetty 8.8.2015 klo 19:52
Yllättävä tutkimustulos: Marihuanan käyttö nuorena ei lisää sairastelua aikuisena
Jotkin aiemmat löydökset ovat vihjanneet, että säännöllinen marihuanan polttaminen aiheuttaisi keuhkosairauksia ja mielenterveysongelmia. Uusi tutkimus ei tue vanhoja väitteitä.
Pitkäaikainenkaan marihuanan käyttö teini-ikäisenä ei vaikuta heikentävän terveyttä myöhemmällä iällä, todetaan yhdysvaltalaisen psykologien järjestön APA:n julkaisemassa tutkimuksessa.
Kaikkiaan yli 400 mieshenkilön ryhmästä Pittsburghin ja Rutgersin yliopistojen tutkijat seurasivat erityisesti poikia, jotka polttivat marihuanaa säännöllisesti varhaisteini-iän ja 25 ikävuoden välillä. Tarkoituksena oli selvittää, millainen heidän terveytensä on noin 35-vuotiaina.
Osallistujat oli jaettu neljään ryhmään heidän ilmoittamansa käytön määrän ja aloittamisen iän perusteella. Kovimmat tupruttelijat polttivat marihuanaa enimmillään yli 200 päivänä vuodessa.
Tulokset yllättivät tutkijat: marihuanaa käyttäneet eivät kärsineet esimerkiksi astmasta, korkeasta verenpaineesta, psykooseista tai ahdistuneisuushäiriöistä sen enempää kuin verrokit.
Pitkittäistutkimuksen havainnoista raportoidaan yksityiskohtaisesti Psychology of Addictive Behaviors -lehdessä.
"Tutkimusta ei pitäisi tulkita erillään muista"
Joidenkin aiempien tulosten perusteella tutkijat olivat odottaneet löytävänsä yhteyden teini-ikäisenä harrastetun polttelun ja keuhkosairauksien sekä mielenterveysongelmien välillä. Mitään ei kuitenkaan paljastunut.
– Psyykkistä ja fyysistä terveyttä kuvaavissa tuloksissa ei ollut mitään eroja. Marihuanan käytön määrällä tai tiheydellä ei ollut vaikutusta, sanoo tutkimusta johtanut Jordan Bechtold Pittsburghin yliopistosta.
Tutkimuksessa huomioitiin muiden tekijöiden, kuten toisten huumausaineiden käytön ja tupakoinnin, mahdolliset vaikutukset tuloksiin.
Yhdysvalloissa on viime vuosina käyty kiivasta keskustelua huumaavien aineiden terveysriskeistä, kun jotkin osavaltiot ovat laillistaneet kannabiksen.
– Halusimme auttaa tuomalla laillistamista koskevaan keskusteluun lisää tietoa. Aihe on hyvin monimutkainen, eikä yhtä tutkimusta pitäisi tulkita erillään muista, huomauttaa Bechtold.
http://yle.fi/uutiset/yllattava_tutkimu ... na/8208049

KeijoBanaani
- Viestit: 115
- Liittynyt: 4.4.2012
Re: Pienet uutiset 2015
Tutkimus: Shakespearen piipuista löytyi kannabista
TIEDE 9.8.2015 19:45
Laura Halminen
HELSINGIN SANOMAT
Näytelmäkirjallisuuden isä William Shakespeare on saattanut olla mieltynyt kannabiksen polttamiseen, käy ilmi eteläafrikkalaisesta tutkimuksesta.
Asiasta kirjoittaa paleoantropologi Francis Thackeray akateemiselle yleisölle suunnatussa The Conversation -julkaisussa.
Witwatersdandin yliopistossa työskentelevä Thackeray tutki useita 1600-luvulla käytössä olleita piippuja. Osan hän sai lainaan Shakespearen kotisäätiöltä, joka omistaa kirjailijan kodin puutarhasta löydettyjä piippuja.
Thackeray analysoi piiput Etelä-Afrikan poliisin huumeyksikön tutkintalaboratoriossa Pretoriassa. Thackeray ja kaksi muuta tutkijaa käyttivät työhön kaasukromatografiaa ja massaspektrometriä.
South African Journal Of Science -lehdessä Thackeray kirjoittaa että piippunäytteitä oli yhteensä 24. Niistä kahdeksasta löytyi jäämiä kannabiksesta, nikotiinia vähintään yhdestä ja kokaiinia kahdesta.
Neljä kannabisjäämiä sisältäneistä piipuista oli peräisin Shakespearen puutarhasta ja kokaiinijäämiä sisältäneistä ei yksikään.
Tupakkatuotteet ovat tulleet Eurooppaan 1500-luvun lopulla.
Tutkija on tutustunut vuonna 1597 julkaistuun kasvikirjaan ja arvioi, että Shakespeare on saattanut olla tietoinen kokaiinia sisältäneiden kokalehtien polttamisen vaikutuksista, mutta suosinut kannabista.
Thackeray ehdottaa myös, että Shakespeare on saattanut kirjoittaa asiasta. Hän kertaa The Conversation-julkaisussa kirjailijan sonettikokokelman runoa numero 76, jossa Shakespeare kirjoittaa "compounds strange" (oudot yhdisteet) ja "in a noted weed". Weed tarkoittaa heinää tai ruohoa ja on yhä kannabiksesta usein käytetty nimitys.
http://www.hs.fi/tiede/a1305976259203

MARIHUONAN MYYNTI COLORADOSSA AIHEUTTAA POSITIIVISIA LUKUJA
Myynti lisääntyy ja rikokset vähentyy.
Puheenaiheena marihuonan laillistaminen on hieman arka, mikä on hieman outoa, kun ajatellaan esimerkiksi sitä, että alkoholi on laillista. Yhdysvalloissa Coloradossa marihuonan myynti on kuitenkin laillistettu ja se on johtanut positiivisiin lukuihin.
Yhden kuukauden aikana marihuonaa myytiin 34 miljoonan dollarin eli noin 31 miljoonaa euron edestä. Tämä on johtanut siihen, että rikollisuus on vähentynyt jopa 15 prosentilla ja murhien teko 42 prosentilla
Myydystä summasta 3,4 miljoonaa dollaria eli noin 3,1 miljoonaa euroa sijoitetaan Coloradon koulujen rakentamisiin ja osa menee hallituksen kassaan. Laskelmien mukaan hallitus saa verorahoja marihuonasta vähintään 30 miljoonaa dollaria vuoden aikana.
http://www.viikonloppu.com/?p=89769

Teinipoika myi huumeita alaikäisille - tuomio piti hovissa
Tekohetkellä alaikäinen poika tuomittiin ehdolliseen vankeuteen viideksi kuukaudeksi. Toinen tuomituista sai kuuden kuukauden ehdottoman vankeustuomion.
Helsingin hovioikeus ei muuttanut Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden aiemmin langettamia tuomioita.
Vuonna 1996 syntynyt tuomittu oli myynyt alaikäisille marihuanaa aikana, jolloin tämä oli 16-17-vuotias. Ostajat olivat lähes samanikäisiä. Myyminen tapahtui vuonna 2013 tammi- ja huhtikuun välillä.
Nyt jo täysi-ikäinen tuomittu tunnusti myyneensä omassa kaveriporukassaan huumeita. Hän oli hankkinut tuntemattomilta henkilöiltä marihuanaa ja myi sitä yhdelle täysi-ikäiselle ja kolmelle alaikäiselle ostajalle. Tuomittu tunnusti, että oli myynyt enintään 20 grammaa ainetta. Hän oli aktiivisesti kertonut ostajilleen, milloin marihuanaa on myynnissä.
Taloudellista hyötyä tuomittu kertoi saaneensa noin 120 euroa. Näyttöä myyntikerroista ja myyntimääristä ei syyttäjällä ollut, joten tuomio annettiin syytetyn kertomuksen perusteella.
Helsingin hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tapaan, että törkeän huumausainerikoksen tunnusmerkistö täyttyi, koska myynti oli tapahtunut alaikäisille.
Syytetty tuomittiin ehdolliseen vankeusrangaistukseen viideksi kuukaudeksi, koska tämä oli rikoksen tekohetkellä alaikäinen, eikä hänellä ollut aiempaa rikosrekisteriä. Lisäksi oikeus katsoi, että on tarpeellista tuomita mies lisäksi valvontarangaistukseen vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi.
Samassa oikeudenkäynnissä annettiin törkeästä huumausainerikoksesta tuomio myös vuonna 1994 syntyneelle naiselle. Tämä oli myynyt alaikäisille hasista ja marihuanaa yhteensä 30 grammaa. Nainen tunnusti myymisen. Poliisi löysi kotietsinnässä hänen hallustaan 9,5 grammaa marihuanaa ja kolme kappaletta subutex-tabletteja. Nainen oli hankkinut huumausaineet omaan käyttöönsä, eikä ollut aktiivisesti yrittänyt myydä huumeita eteenpäin, vaan ostajat olivat sinnikkäästi painostaneet tätä myymään heille. Taloudellista hyötyä naisen ei ollut katsottu saaneen.
Hänet tuomittiin kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen. Naisella oli kolme aiempaa ehdollista tuomiota vuosilta 2011-2012, joten oikeus katsoi, ettei vankeusrangaistusta voida enää tuomita ehdollisena.
Huumausaineiden ostajat olivat edellä mainituissa tapauksissa osin samoja.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015081 ... 7_uu.shtml

- Hatsitatti
- Viestit: 590
- Liittynyt: 13.2.2012
Re: Pienet uutiset 2015
Hovioikeus kovensi huumerangaistusta Cannonball-yhteyden takia
Rikollisryhmän jäsenyys vaikutti hamppuviljelijän tuomioon.
Hamppuviljelmän perustaminen Cannonballin jäsenenä on Itä-Suomen hovioikeuden mielestä peruste koventaa rangaistusta. Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi viime syksynä lahtelaisen miehen 1 vuoden ja 2 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen huumausainerikoksesta ja huumausainerikoksen valmistelusta.
Hovioikeus määräsi rangaistukseksi 1 vuoden ja 6 kuukautta.
Kihlakunnansyyttäjä oli valittanut tuomiosta ja vaatinut rangaistusta kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta ja vaatinut rangaistusta kovennettavaksi, koska syytetty oli tehnyt rikokset Cannonball MC -rikollisryhmän jäsenenä. Syyttäjän vaatimus hovioikeudessa oli yli kaksi vuotta vankeutta ja syytetyn vangitseminen.
Ensimmäinen hamppuviljelmä Heinolassa oli perustettu ennen syytetyn liittymistä Cannonballiin syyskuussa 2013, toinen sen jälkeen. Hovioikeus katsoo syytetyn liittyneen Cannonballiin jatkaakseen toimintaa rikollisryhmän jäsenenä, mitä oikeus käytti rangaistuksen koventamisperusteena.
Oikeus otti koventamisperusteen ankaroittavaa vaikutusta arvioidessaan lieventävänä seikkana huomioon sen, että syytetty on sittemmin eronnut Cannonballin jäsenyydestä.
Syyttäjä oli vaatinut kahdelle muulle syytetylle määrättyjen ehdollisten vankeusrangaistusten korottamista, mutta hovioikeus piti voimassa käräjäoikeuden tuomion.
Mikko Kivelä
mikko.kivela@mediataloesa.fi
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/ ... yden-takia

Kuka hyötyy lääkekannabiksesta
Fimea myönsi viime vuonna 223 erityislupaa Cannabis Flos -valmisteille. Vuonna 2013 lupia myönnettiin 120. Cannabis Flos -tuotteet valmistetaan standardoiduissa olosuhteissa kasvatettujen kannabiskasvien kukinnoista. Näiden tuotteiden positiiviset vaikutukset alkavat nopeasti etenkin höyrystimellä annosteltuna. Suusumutteena MS-tautiin rekisteröity tetrahydrokannabinolin ja kannabidiolin sekoite ei näytä pärjäävän kannabiskukinnoille suosiossa.
Ketkä sitten hyötyvät lääkekannabiksesta? Pohdin asiaa pitkään ja hyötyjien listasta tulikin yllättävän pitkä.
Lääkekannabiksesta hyötyy osa MS-potilaista, joiden spastisiteettia se lievittää. Tämä on myös ainoa virallinen käyttöaihe suusumutteena annosteltavalle lääkekannabikselle. Siitä voivat hyötyä myös yksittäiset potilaat, joilla on esimerkiksi harvinainen epilepsia, johon muut lääkkeet eivät tehoa, tai jotkut vaikeasti sairaat potilaat, joiden ruokahalua lääkekannabis lisää. Lääkekannabiksesta hyötyvät (ainakin lyhyellä aikavälillä) myös kaikki ne, joiden ahdistus ja elämän ankeus helpottuvat sen avulla. Stressin lievittyessä kipukin tuntuu siedettävämmältä.
Lääkekannabiksesta hyötyvät epäsuorasti ne, joille se tuo taloudellista hyötyä, medianäkyvyyttä tai liberaalin ajattelijan sädekehän. Taloudellisia hyötyjiä ovat kannabista kasvattavat ja myyvät liikeyritykset, kannabishoitoa määräävät yksityislääkärit ja kannabista potilaille toimittavat apteekkarit.
Kannabiksella tehdään kovaa liiketoimintaa Pohjois-Amerikassa. Kollega kertoi kanadalaisesta sukulaisestaan, joka ennakoi kannabiskaupan kasvumahdollisuudet hyvin ja hankki kasvatukseen sopivat kasvihuoneet. Ne on suunniteltu niin, että kannabishuuman hälvettyä rakenteita voi käyttää tomaattien tuotantoon.
Lääkekannabiksesta hyötyvät myös kaikki toimittajat, jotka työllistyvät tekemällä kannabiksesta juttuja, haastatteluja tai kuumia keskusteluohjelmia. Minäkin hyödyn lääkekannabiksesta, koska kirjoitan aiheesta kolumneja ja saan luentopyyntöjä erilaisiin tilaisuuksiin.
Onko ketään, joka ei hyödy lääkekannabiksesta? Tuore korkeatasoinen systemoitu katsaus ohjeistaa olemaan käyttämättä lääkekannabista hermovauriokivuissa, koska näyttö puhuu tehoa vastaan. Lääkekannabiksesta eivät hyödy ne potilaat, joille sitä määrätään väärillä indikaatioilla ja jotka joutuvat maksamaan jopa yli tuhannen euron kuukausilaskun. Koska lääkekannabiksesta saattaa olla vaikea päästä eroon, voi laskusta tulla pitkä.
Lääkekannabis aiheuttaa myös merkittäviä haittoja. Ne tunnetaan jo nyt, mutta ne otetaan todennäköisesti vakavasti vasta vuosien kuluttua, kun vahinko on jo tapahtunut. Näin juuri kävi opioideille Pohjois-Amerikassa.
Lääkekannabiksesta ei hyödy yhteiskuntakaan, joka päätyy lopullisen laskun maksajaksi. Lääkekannabiksesta ei myöskään saanut iloa se juontaja, jonka TV-ura taisi taannoin päättyä virhearviointiin kuumassa kannabiskeskustelussa.
http://www.uusisuomi.fi/terveys/101096- ... nabiksesta

"Poliisin vierailu teki tyhjäksi Sysmässä toimineen hampunviljelijän sato-odotukset viime syksynä. Kotietsinnässä poliisi löysi muun muassa 12 kappaletta 60-80 senttiä korkeita kannabiskasveja ja joukon matalampia kasveja.
Kiinteistöä hallinneen miehen kasvattamista kasveista olisi ollut saatavissa ja odotettavissa satoa yhteensä noin 2,2 kiloa marihuanaa. Kasvattamo toimi piharakennuksessa. Se oli varustettu muun maussa koneellisella ilmastoinnilla.
Päärakennuksesta poliisi takavarikoi lisäksi yli 440 grammaa kannabista.
Mies on sittemmin asettunut Helsinkiin. Siellä hän on syyllistynyt viime vuoden aikana huumausaineen käyttörikokseen polttamalla kannabista noin kolme grammaa päivässä.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi vastaajan torstaina törkeästä huumausainerikoksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta 1 vuoden ja 4 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi oikeus määräsi hänelle oheissakkona 40 päiväsakkoa."
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/ ... ehdollista
kommenteissa piikittäminen, narkkari ja huom: "Kun kertomuksien perusteella tiesin, mitä huumeriippuvuus käytännössä tarkoittaa" mainittu niin ei voi kun nauraa ihmisten tietämättömyydelle ja sille että jokainen huhupuhe uskotaan todeksi.

Palaa sivulle “Politiikka ja media”
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa