Pienet uutiset 2010

Päihdepolitiikka, tiedotusvälineet, lainsäädäntö
Alueen säännöt
Politiikka ja media
Tämä alue on tarkoitettu kannabis- ja päihdepolitiikasta keskusteluun.

Alue on erittäin tiukasti moderoitu; lue ohjeet ennen kirjoittamista. Alueelle kuulumattomat keskustelut siirretään Tuhkakuppiin.
Kirjoita viestisi asialliseen ulkoasuun. Ylläpidolla on oikeus muuttaa epäasiallisen viestin sisältöä tai poistaa viesti.
Avatar
Keijjo
Viestit: 200
Liittynyt: 10.1.2009

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja Keijjo » 9.5.2010 19:40

Kuva
Huumausaineiden käytön toteamiseen käytettävät seulontalaitteet ovat poliisin mukaan käteviä käyttää. Positiivinen tulos johtaa aina verikokeeseen.

Huumekuskit kiinni yhä useammin

09.05. 14:33

Huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena autoilevia jää nalkkiin Etelä-Savossa enemmän kuin aikaisemmin. Tämä käy ilmi poliisin viime vuosien tilastoista.

Rikoskomisario Marko Ijäs Etelä-Savon poliisista kertoo, että kiinni jääneiden huumekuskien määrän kasvu on ollut lievää. Äkkijyrkkää nousua ei ole ollut.

Kärähtäneiden määrän kasvuun on vaikuttanut poliisin kenttäpartioiden lisääntynyt ammattitaito tunnistaa ratin takana istuvan kuljettajan käytös ja elkeet. Merkitystä on ehkä silläkin, että kannabiksen käyttö ja kotikasvatus on yleistynyt.

http://www.lansi-savo.fi/Uutiset/huumek ... 80356.html
"Kaikki muuttui kauniimmaksi silloin, kun savu syöksyi keuhkoihin."

varpaat veessä
Viestit: 132
Liittynyt: 15.7.2008

äidit vaativat kannabiksen laillistamista!

ViestiKirjoittaja varpaat veessä » 10.5.2010 18:44

äidit vaativat kannabiksen laillistamista!

http://www.iltasanomat.fi/videot/ulkomaat/2137133
portit murtuu :D
Onkimaulla sitä kaloja..

Avatar
Frankton
Viestit: 31
Liittynyt: 2.5.2010

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja Frankton » 11.5.2010 15:44

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010051111646895_uu.shtml


Lehti:
Sieniä netistä tilannut nainen tuomittiin sakkoihin
Tiistai 11.5.2010 klo 16.32
Nuori kajaanilaisnainen tuomittiin sakkoihin huumerikoksista, Kainuun Sanomat kertoo.

Nainen tilasi hollantilaisesta verkkokaupasta 43,4 grammaa sieniä 35 eurolla. Sienilähetys päätyi kuitenkin tullin käsiin.

Kainuun käräjäoikeus tuomitsi naisen 25 päiväsakkoon huumausainerikoksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta, Kainuun Sanomat kertoo. Käyttörikos tuli hasiksen poltosta. Naiselle kertyi yhteensä 150 euroa maksettavaa.
Why dem say you must not use the herb?

zanpaatto
Viestit: 113
Liittynyt: 13.5.2008

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja zanpaatto » 11.5.2010 22:20

Ei välttämättä nyt niin pieni uutinen, mutta suht tärkeä silti.

Marc Emery lähetetään Ameriikan ihmemaahan

Lleby
Viestit: 77
Liittynyt: 4.1.2010

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja Lleby » 11.5.2010 22:47



Cameronista Britannian uusi pääministeri

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.sht ... 05/1121283

"...Vasta nimetty pääministeri kiirehti ilmoittamaan, että hän aikoo muodostaa hallituksen liberaalidemokraattien kanssa."
Home is in your head.

Avatar
No Surprises
Viestit: 93
Liittynyt: 23.8.2007

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja No Surprises » 12.5.2010 10:39

Poliisi paljasti 30 nuoren huumeringin Kuopiossa
Keskiviikko 12.5.2010 klo 11.27

Poliisi paljasti huumeringin johon kuului noin 30 alle 18-vuotiasta.

Rinki tuli poliisin tietoon syksyllä 2009. Tutkinnan yhteydessä poliisi kuulusteli noin 30 nuorta, joista suurin osa asuu Etelä-Kuopiossa.

19-vuotias nuori välitti hasista muille nuorille, jotka puolestaan välittivät huumeita eteenpäin.

Poliisin kuulusteluissa tuli ilmi, että nuoret kokeilivat lähinnä kannabista. Osa nuorista harrasti myös lääkkeiden väärinkäyttöä.

Kaikista huumausaineiden kokeilijoista tehtiin lastensuojeluilmoitukset Kuopion kaupungin lastensuojeluviranomaisille. Poliisi epäilee nuoria huumausaineen käyttörikoksesta sekä välittäjien osalta huumausainerikoksesta.

IL

Iltasanomat

Avatar
muggg
Viestit: 330
Liittynyt: 8.11.2009

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja muggg » 12.5.2010 11:24

Lähes 30 nuorta jäi kiinni huumekokeiluista
A A
11:03 (Päivitetty 11:09) Asta Tenhunen

Poliisi on saanut valmiiksi tutkinnan noin 30 kuopiolaisen nuoren huumeiden käytöstä ja välityksestä.

Vyyhti alkoi paljastua viime syksynä Etelä-Kuopiossa. Poliisi kuulusteli talven ja kevään aikana yhteensä noin 30 nuorta, joista suurin osa asui Jynkkä-Petonen-alueilla.

Tutkinnassa selvisi, että yksi vanhemmista nuorista, kuopiolainen vuonna 1991 syntynyt mies välitti hasista nuorille. Nämä nuoret toimivat välittäjinä edelleen toisille nuorille.

Muuten nuoret hankkivat marihuanaa, mistä sattuivat sitä saamaan. Nuoret käyttivät huumehankintojensa yhteydenpitovälineenä puhelinta sekä Facebook-palvelua ja muita tietokoneyhteyksiä.

Osa nuorista oli kokeillut myös jo lääkkeitä huumausaineina.

Poliisin mukaan suurimmalla osalla nuorista huumekokeilut olivat vielä yksittäisiä, joihin puuttumisen poliisi toivoo katkaisevan monen nuoren alkavan huumeiden laajamittaisemman käytön.

Nuorten kuulusteluissa oli mukana nuorten ja heidän vanhempiensa lisäksi myös sosiaalityöntekijöitä. Nuoret on ohjattu Kuopion seudun päihdepalvelusäätiön hoitopalveluiden piiriin.

Lisäksi kaikista huumausaineiden kokeilijoista on tehty lastensuojeluilmoitukset Kuopion kaupungin lastensuojeluviranomaisille. He harkitsevat alaikäisten rikoksen tekijöiden osalta harkitsevat mahdolliset jatkotoimet.

Poliisi epäilee nuoria huumausaineen käyttörikoksesta sekä välittäjien osalta huumausainerikoksesta.

Kun asian käsittely etenee syyteharkintaan lähiaikoina, syyttäjä järjestää alaikäisille puhuttelutilaisuuden, jossa ovat läsnä syyttäjä, lapsi, vanhemmat, sosiaalityöntekijä sekä poliisi.

SS

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/savo ... sta/560403

tonoposse
Viestit: 425
Liittynyt: 27.6.2005

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja tonoposse » 12.5.2010 18:10

Suurratsia alamaailmaan
Keskiviikko 12.5.2010 klo 17.28

Helsingin rikospoliisin erikoisoperaatiossa otettiin kiinni 170 etsintäkuulutettua. Sata heistä oli määrätty heti tavattaessa kiinniotettavaksi, pidätettäväksi tai vangittavaksi.
ISKU Operaatio Tuhlaajapoikaan osallistui mm. Helsingin huumepoliisin erikoisyksikön miehiä.

Karkurit kiinni

* Operaatio Tuhlaajapojaksi kutsuttu hanke oli järjestyksessään kuudes.

* Iskut toteutettiin kymmenen työvuoron aikana 19.4.-9.5. Mukana oli kymmenkunta poliisia Helsingin huumepoliisista, eri poliisipiireistä ja liikennepoliisista.

* Etsintäkuulutettujen lisäksi poliisin haaviin jäi amfetamiinia, HASISTA, MARIHUONAA, kokaiinia, KANNABISKASVEJA ja Subutex-tabletteja.

* Operaatiosta poiki parikymmentä uutta rikosilmoitusta.

Viikonvaihteessa päättyneessä iskujen sarjassa etsittiin Helsingissä piileskeleviä rikollisia. Kolme viikkoa kestäneen salaisen operaation kohteina oli vankilasta luvatta lomille jääneitä, vankilatuomiotaan vältteleviä kuin myös rikoksista epäiltyjä henkilöitä.

Poliisi ei kertonut hankkeesta mitään julkisuuteen, jotta alamaailma ei osaisi siihen varautua. Rikosseuraamusvirasto ja rikospoliisin tiedusteluväki olivat tehneet etukäteen viikkojen työn "kohteiden" kartoituksessa ja riskianalyysissa.

Operaatio tehtiin Helsingin rikospoliisin huumerikosyksikön alaisuudessa. Mukana oli enimmillään kymmenkunta poliisia.

Myös valmiusyksikkö Karhu olisi ollut käytettävissä, mutta sen apua ei kiinniotoissa tarvittu. Tilanteet sujuivat poliisin mukaan ilman kummempaa vastustusta.

- Toiminta perustuu yllätyksellisyyteen ja siihen, ettei kohteille anneta mahdollisuutta vastarintaan, yksi mukana olleista poliiseista kertoi Iltalehdelle.

Yksi yllättyneimmistä oli talousrikollinen, jolla oli perässään neljän vuoden vankeustuomio. Miehellä oli laukut pakattuina ja ulkomaan lentoliput taskussaan, kun poliisit tulivat sisään.

Helsingin poliisin huumerikosyksikön johtaja, rikosylikomisario Jari Aarnio kuvaa operaatiota menestykseksi. Nyt saatiin kolmessa viikossa kiinni enemmän etsintäkuulutettuja kuin vuosi sitten vastaavassa kuuden viikon operaatiossa.

Moni kiinniotetuista oli onnistunut piileskelemään poliisilta jo pitkään. Vanhimmat etsintäkuulutukset olivat kahden vuoden takaa.

Operaation jälkeen poliisi sai poistettua rekistereistään 218 etsintäkuulutusta. Tämä selittyy sillä, että osalla kiinniotetuista oli perässään useita hakuja, enimmillään jopa 17 eri rikosjutusta.

Suoraan vankilaan vietiin yli 40 rangaistus- ja tutkintavankia.

RISTO KUNNAS
risto.kunnas@iltalehti.fi

Linkki: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010051 ... 5_uu.shtml

Haamu

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja Haamu » 13.5.2010 10:04

Kainuun Sanomat 12.5.10

"
KANNABIS ON HERMOMYRKKY

Kajaanin yläkouluissa käydään vilkasta keskustelua kannabiksesta. Osa nuorista on jopa sitä mieltä, että kannabis on "luomutuotteena" harmittomampaa kuin moni muu päihdyttävä aine kahvista puhumattakaan. Kannabiksen kielteiset vaikutukset eivät juuri saa sijaa ja siten kannabiksen käytön ihannoinnillaan nuoret "alustavat" aivojensa mielihyväratoja kannabiksen tulevalle käytölle. Kannabiksen ihannointi on saavuttanut asteen, mistä ei ole pitkä matka kannabiksen käyttöön.
Kannabiksen laillistaminen ei vähennä kannabiksesta aiheutuneita haittoja. Esimerkkinä Hollanti, missä kannabiksen laillistaminen lisäsi sen käyttöä erittäin merkitsevästi. Samalla lisääntyivät käytöstä aiheutuvat erilaiset ongelmat, kuten rikollisuus sekä kannabiksen käyttäjilleen aiheuttamat terveydelliset haitat.
Näistä haitoista ei kannabiskeskusteluissa haluta puhua. Miksi haitoista ei haluta puhua, sillä erilaisten päihteitten käytöstä aiheutuneiden haittojen hoitamiseen tarkoitetut varat ovat olleet jo vuosia kuntien ja valtion leikkausten kohteena? Kuka siis hoitaa nuoren jos mielihyvän sijaan kannabiksen käyttö lisääkin mielipahaa, masennusta ja oppimisvaikeuksia?
Kannabiksen käyttö aiheuttaa aivojen valkean ja harmaan aineen jakautumisen pysyviä muutoksia. Varhain aloitettu kannabiksen käyttö (alle 17-vuotiaana) johtaa aivojen harmaan aineen vähenemiseen ja valkean aineen lisääntymiseen ja siten aivojen rakenteen pysyvään muutokseen. Erityisesti nuoren kehittyvät aivot ovat herkkiä kannabikselle, koska muisti- ja assosiaatioalueet ovat vasta kehittymässä. Käytännössä kannabiksen käyttö heikentää lyhytaikaismuistia, uuden oppimista ja tarkkaavaisuutta. Toistuva ja runsas käyttö voi pysyvästi tuhota nuo muistialueet, jolloin muisti toimii myöhemminkin huonosti, vaikka kannabiksen käytön lopettaisi.
Kannabis vaikuttaa etenkin murrosiässä kehittymässä olevaan hormonaaliseen järjestelmäämme, joka huolehtii puberteetin käynnistymisestä ja stressinsietokyvystä. Puberteetti viivästyy, joka aiheuttaa nuorelle sen, että sekundääriset sukupuoliominaisuudet (karvat, rinnat, penis jne.) eivät kasva normaalisti. Nuorelle murrosiän viivästyminen voi aiheuttaa runsaasti psykososiaalisia ongelmia, joita on tämän päivän nuorilla jo ilman kannabistakin. Kannabis vaikuttaa kielteisesti kilpirauhasaineenvaihduntaan. Häiriöt aiheuttavat nuorissa erilaisia mielialahäiriöinä. Yhden "vaarattoman" kannabissavukkeen jälkeen kannabiksen sisältämän myrkyn metabolia näkyy ihmiselimistössä 6 viikon ajan.
Kannabis on voimakkaampi psykomotoriikan heikentäjä kuin alkoholi. Kannabiksen käyttö yleistyessään - puhumattakaan kannabiksen vapauttamisesta - lisäisi esimerkiksi liikenteen onnettomuusriskiä merkittävästi. Esimerkkinä on mainittu kannabiksen miedomman version (marihuana) kielteiset vaikutukset psykomotoriseen suorituskykyyn jopa 24 tuntia matalan tai kohtuullisen annoksen jälkeen.
Kannabiksesta puhuttaessa emme voi ohittaa etenkin nuorten käyttämiä muita huumaavia aineita. Nuorella erimerkiksi kaksi kaljaa riittää häiritsemään CA1-aluetta hippocampuksella. Yli 5 kaljaa viikonloppuisin juovat tuhoavat hippocampustaan ja muistavat 10% vähemmän ja käyttävät tehottomampia oppimisstrategioita kuin muut päihteettömät nuoret.
Edellisiin argumentteihin tukeutuen olen sitä mieltä, että nuoria ja nuorten aivoja tulisi suojella, eikä välittää viestiä siitä, että päihteiden "viihdekäyttö" olisi vaaratonta ja mukavaa vastapainoa arjen kiireille.

Juha Rautiainen
Terveystieteiden maisteri
Riistavesi
"
Viimeksi muokannut Haamu, 15.5.2010 11:18. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

tuttiritari
Viestit: 17
Liittynyt: 27.4.2009

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja tuttiritari » 13.5.2010 22:39

Huumekauppiaiden pelätään rekrytoivan koululaisia

Vantaan Nuorisoasemalla pelätään, että alamaailma alkaa rekrytoida koululaisia osaksi huumekauppaa.

– Päihteet ovat yleistyneet kouluikäisten keskuudessa. Huumekauppaa alkaa esiintyä siellä, missä nuoria liikkuu eniten eli kouluissa, sanoo johtava sosiaalityöntekijä Niina Planting-Pernu.

Nuorisoasemalla ollaan huolissaan myös niin kutsutun designhuumeen eli MDPV:n yleistymisestä. Lääkkeeksi määriteltävä aine on yleistynyt yhä nuorempien keskuudessa.

– Jo yläkouluikäiset saattavat käyttää vahvojakin aineita. Nuorten vieroitusasemalle hakeutuvien keski-ikä on 17-vuotta, Planting-Pernu kertoo.

Rikoskomisario Jussi Ojala on työskennellyt koulujen päihdeongelman parissa. Poliisin mukaan Vantaan kouluissa ei ole tullut vastaan MDPV:hen liittyviä tapauksia. Tupakka, alkoholi ja kannabis ovat koululaisten suurimpia ongelmia.

– Päihteet kiinnostavat nuoria. Tieto huumeista leviää nopeasti. Hyvä esimerkki on tapaus, jossa koululainen oli saanut huumekauppiaan puhelinnumeron kännykkäänsä. Numero levisi koulussa todella nopeasti.

http://www.vartti.fi/artikkeli/0c6233a3 ... 82a831450f

zanpaatto
Viestit: 113
Liittynyt: 13.5.2008

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja zanpaatto » 16.5.2010 14:08

Päihteet haitaksi nuoren psyykkiselle kehitykselle

Tuoreimman kouluterveyskyselyn 2009 tuloksista tiedämme, että tamperelaisista nuorista (lukion ja ammattiopistojen 1–2-luokkalaiset) lähes 30 prosenttia on tosi humalassa vähintään kerran kuukaudessa (yläkoulun 8–9-luokkalaisista 16 %).

Tätäkin puhuttelevampi tulos on, että 16–19 prosenttia lukio- ja ammattikouluikäisistä nuorista ilmoitti kokeilleensa laittomia huumeita ainakin kerran. Asenteet ovat muuttuneet sallivammiksi: marihuanan polttamisen silloin tällöin ilmoitti hyväksyvänsä noin neljännes – myönteisimpiä olivat lukioikäiset pojat (36 %).

Tuloksia analysoitaessa on huolta nostattanut juuri tuo päihdekäyttöä kohtaan yhä sallivampi ilmapiiri. Aiemmin on muun muassa tupakan ja alkoholin käyttöä tutkittaessa selkeästi osoitettu, että käytön lisääntymistä ennakoi käyttöä kohtaan myönteisemmät asenteet.

Nuorten kohdalla tulevaisuudessa onkin vaarana yhä yleistyvämmät huumekokeilut. Koko yhteiskuntamme, aikuisten päihdekäytön laajuus ja asenneilmapiiri ovat tilanteessa vaikuttamassa.

Hätkähdyttävän korkeaksi ilmoitetun laittomien huumeiden kokeiluprosentin selittänevät kannabistuotteet eli ”pilven” polttaminen.

Ymmärtääkseni nuorten keskuudessa on terveesti sangen kielteinen asenne pistettäviä huumeita ja ns. kovia aineita kohtaan. Eikä kukaan nuori ilmoita haluavansa narkomaaniksi, ei nyt eikä myöhemmin. Nuori ei kuitenkaan välttämättä edes tiedosta poltettavien, kenties jonkun tutun-tutun kasvattaman kasvituotteen huumeperäisyyttä – ja samalla laittomuutta.

Tietenkään kaikista huumeita kokeilleista ei tule huumekäyttäjiä. Tiedetään kuitenkin, että luisuminen yhä vahvempiin aineisiin kulkee lievempänä pidettyjen kautta.
Kun vaikutus ei enää sietokyvyn kehityttyä tunnukaan samalta, haetaan yhä tehokkaampia vaikuttajia. Samalla ovat kenties tulleet tutuiksi muut käyttäjät, ehkä kaveriporukka vaihtunut ja ei-toivotut piirit astuneet elämään. Mitä isompi osa nuorista huumekokeiluihin tottuu, sitä merkittävämmäksi kohoaa myös koukkuun jääneiden määrä.
Keskeisintä nuorten ongelmallisessa päihdekäytössä on se, että siten estyy kaikkein tärkeimmän kehitystehtävän toteutumisen – eli nuoren psyykkinen kasvu aikuisuuteen.
On tarpeeksi vaativa tehtävä oppia pettymyksen sietoa, tunteiden ilmaisua, käsitteellistä ajattelua, ja kykyä vastavuoroisiin pysyviin ihmissuhteisiin ilman päihteitäkin. Olkaamme me aikuiset tässä nuoria auttamassa.

Maarit Leinonen
terveyskeskus- ja koululääkäri

http://www.tamperelainen.fi/Paikallisuu ... hitykselle

(ei toimi jos yrittää laittaa linkkinä, joko postausta ei näy ollenkaan tai vaihtoehtoisesti tulee ruma ja pitkä rivi tyhmiä juttuja.)

edit. Ja nyt se rupesi sitten itsekseen toimimaan, eikö täällä tarvitakkaan url-tägejä, arh.

Avatar
pyöveli
Viestit: 150
Liittynyt: 3.8.2007

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja pyöveli » 17.5.2010 21:08

Mökkiläisten omituinen löytö

Liperi
Karjalainen

Metsään heitetyistä mustista jätesäkeistä löytyi mökkiläisten yllätykseksi hamppuviljelmän jämät. Löytöpaikka on Liperin Vaiviossa.

Mökkiläiset tekivät löydön helatorstaina mennessään kesämökilleen ensimmäistä kertaa sitten marraskuun. Säkit oli heitetty metsään ilmeisesti talven aikana.

Säkkien sisällöstä päätellen viljelmä ei ole ollut aivan pieni, sillä kasveja olisi ollut luokkaa 50.

Mökkiläinen otti löydön tehtyään heti yhteyttä poliisiin, joka neuvoi hänen mukaansa hävittämään säkit itse.
187

Avatar
rUllaKebab
1 tähti
1 tähti
Viestit: 379
Liittynyt: 16.6.2009

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja rUllaKebab » 21.5.2010 5:30

Kannabis pahentaa skitsofreenikon oireita
http://yle.fi/uutiset/terveys_ja_hyvinv ... 99190.html


Kannabiksen käyttö voi lisätä skitsofrenian vaaraa henkilöillä, jotka ovat perimältään alttiita sairastumaan.
Tuoreen selvityksen perusteella se voi myös pahentaa skitsofreniapotilaiden psykoosioireita.

American Journal of Psychiatry -lehdessä julkaistut tulokset perustuvat 229 skitsofreniapotilaan aineistoon.
Potilaista kaksi kolmannesta oli käyttänyt kannabista jossain vaiheessa elämäänsä.
He olivat myös sairastuneet muita aikaisemmin.

Noin 10–18 prosenttia potilaista käytti kannabista kymmenen vuoden seurannan aikana, ja heidän
psykoosioireensa olivat selvästi vakavampia kuin potilaiden, jotka eivät käyttäneet huumeita.

Muutokset kannabiksen käytössä myös ennustivat psykoosioireiden muutoksia, tutkijat havaitsivat.
Oireiden pahentuessa potilaat lisäsivät käyttöä. Lisääntynyt käyttö puolestaan ennakoi oireiden tulevaa pahenemista.

Psykoosiriskin lisäksi kannabiksen polttaminen on yhdistetty muun muassa hengitysteiden sairauksiin sekä masennukseen.
Noin joka kahdeksas suomalainen on kokeillut kannabista.

Uutispalvelu Duodecim

Muualla netissä:
AJP: Cannabis Use and the Course of Schizophrenia






Iltalehden sivuilla myös kysely: "Oletko käyttänyt kannabista?"

http://www.iltalehti.fi/terveys/2010052 ... 5_tr.shtml
Köyhälläkin on kahisevaa, tuulipuku.

Avatar
Keijjo
Viestit: 200
Liittynyt: 10.1.2009

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja Keijjo » 21.5.2010 20:16

Tornion kuolemantapauksiin liittyy laittomia pillereitä

Torniossa keskiviikkona kahden miehen kuoleman esitutkinnassa pidätetyt henkilöt on vapautettu.

Asian tutkinta jatkuu muun muassa laboratoriotutkimuksilla.

Esitutkinnassa on käynyt ilmi että asunnolla oli käytetty sekä laittomia huumausaineita että lääkeaineita. Esitutkinnassa takavarikoitiin muun muassa lääkeaineita ja kannabisviljelmiä.

Tutkinnan tässä vaiheessa on käynyt ilmi että ainakin toinen vainajista oli nauttinut myös katukaupasta hankittuja lääkeaineita joiden alkuperä on epäselvä.

Poliisi on esitutkinnassa takavarikoinut toisesta asunnosta näiden lääkeaineiden kuvaukseen sopivia pillereitä.

Kyseiset pillerit ovat väriltään vaalean sinisiä ja muodoltaan pyöreitä. Pillereiden halkaisija on noin 6 millimetriä. Pillereistä on käytetty katukaupassa nimitystä "ulkomaan Xanorit" ja "slovakialaiset".

Poliisi varoittaa käyttämästä kuvaukseen sopivia pillereitä. Kyseisten pillereiden vahvuudesta, vaikuttavasta aineesta ja mahdollisista yhteisvaikutuksista muiden aineiden kanssa ei ole tietoa ennen laboratoriotutkimuksia ja niiden käyttäminen voi olla hengenvaarallista.

Peräpohjolan poliisin rikostorjuntayksikkö jatkanut tapahtuman tutkintaa.

http://www.kaleva.fi/uutiset/Tornion-ku ... ita/855491
"Kaikki muuttui kauniimmaksi silloin, kun savu syöksyi keuhkoihin."

tuttiritari
Viestit: 17
Liittynyt: 27.4.2009

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja tuttiritari » 24.5.2010 11:55

Laajaa huumevyyhteä selvitetään Ahvenanmaalla

24.5.2010 12:35
A A

STT

Ahvenanmaalla selvitetään laajaa huumevyyhteä. Poliisin mukaan useiden henkilöiden epäillään välittäneen Ahvenanmaalle kilokaupalla hasista ja amfetamiinia.

Tutkinnassa on tehty kymmenkunta kotietsintää. Niiden perusteella noin 60:tä henkilöä epäillään erilaisista huumerikoksista. Tutkinnan aikana useita heistä on ollut vangittuna.

Monet epäillyistä asuvat Ahvenanmaalla ja ovat poliisin vanhoja tuttuja.

Poliisin lisäksi tutkintaan ovat osallistuneet tulli, Rajavartiolaitos ja Keskusrikospoliisi. Asiasta on luvattu lisää tietoja keskiviikkona.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Laaj ... 5257065701

W_King
Viestit: 4
Liittynyt: 29.4.2010

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja W_King » 24.5.2010 11:58

Huumeviljelmä löytyi ulkorakennuksesta Nurmeksessa


Nurmes. Poliisi löysi kotihälytystehtävän seurauksena ulkovarastoon piilotetun huumekasvien viljelmän Nurmeksessa Ylä-Karjalassa.
Huumekasvien viljelyyn varustetussa huoneessa oli lähes parikymmentä noin kaksimetristä kannabiskasvia. Huone oli piilotettu varaston rakenteisiin.
Kasvihuone paljastui viime lauantaina, kun poliisi löysi hälytyskohteesta ensin huumausaineiden käyttövälineitä.

Tarkempi pihapiirin rakennusten tutkinta paljasti sitten salaisen huumeiden kasvatushuoneen.
Etsinnän yhteydessä poliisi löysi myös vähäisen määrän kasvuhormoneja. Sitä puolta tapauksesta tutkitaan laittomana tuontitavaraan ryhtymisenä.
Pohjois-Karjalan poliisi on ottanut kuusi henkilöä kiinni epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta.

Epäillyt miehet ovat paikkakuntalaisia. He ovat yhtä nuorempaa miestä lukuun ottamatta syntyneet 1980-luvulla.
Erään epäillyn kotoa löytyi vielä muutamia pieniä kannabiskasveja. Kuulusteluissa epäillyt ovat pääpiirteissään myöntäneet teot ja kertoneet kasvattaneensa huumetta lähinnä omaan käyttöön.
Poliisi kertoo suorittaneensa jutun tutkinnan yhteydessä useita kotietsintöjä.
Huumeet ja käyttövälineet ovat nyt takavarikossa.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Huumeviljelm%C3%A4+l%C3%B6ytyi+ulkorakennuksesta+Nurmeksessa/1135257065684

Avatar
HL1979
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 897
Liittynyt: 26.11.2008

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja HL1979 » 24.5.2010 15:31

Cops' 400 Pot Plants Turn Out to Be Horsemint

Kuva
Cops' 400 Pot Plants Turn Out to Be Horsemint

Cops in Corpus Christi, who are clearly very well-intentioned but maybe not the sharpest tools in the police shed, seized some 400 marijuana plants from a city park. Only, they were not marijuana, so much as, "horsemint."

A "teen riding his bike through Waldron Park" gave the Corpus Christi police a call on Friday night to alert them to all the marijuana plants that were growing there. And the police, ever the responsive, civic-minded public servants, showed up very quickly and "hauled away 300-400 medium-sized plants," stopping because it became too dark. Only:

However, after spending more than an hour removing and tagging the hundreds of plants, then hauling it all down the police department downtown, testing revealed that none of it was marijuana at all.

http://gawker.com/5545802/cops-400-pot- ... -horsemint
Hiisi vieköön!

trapperkeeper
Viestit: 60
Liittynyt: 26.11.2009

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja trapperkeeper » 27.5.2010 11:39

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on vanginnut kaksi miestä huumausainerikoksista epäiltyinä. Poliisi löysi viime viikonloppuna Nurmeksessa huumausaineviljelmän ulkorakennukseen piilotetusta huoneesta.

Huoneessa kasvoi parikymmentä suurta huumekasvia. Tutkinnan yhteydessä löydettiin myös pienempiä kannabiskasveja ja pieni määrä kasvuhormoneja.
Poliisi otti kiinni kuusi nurmeslaista miestä. Nyt vangittiin 25- ja 28-vuotiaat miehet. Toista epäillään törkeästä huumausainerikoksesta.
Jutussa on nostettava syyte heinäkuun loppuun mennessä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010052 ... 2_uu.shtml
Enää ei ole kysymyksiä, on vain googlaamattomia vastauksia. - Matti Airaksinen -

Avatar
Tapionpoika
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 2466
Liittynyt: 29.1.2008

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja Tapionpoika » 27.5.2010 15:43

IL: Ulvilan surman ex-tutkinnanjohtaja Joutsenlahti syrjään rikostutkinnasta
Torstai 27.5.2010 klo 11.20

Ulvilan surman ensimmäinen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juha Joutsenlahti siirretään uusiin tehtäviin Porin poliisilaitoksella.

Hän ei jatkossa toimi enää tutkinnanjohtajana.

Joutsenlahti on tähän asti johtanut rikostorjunnan sektorilla huumetutkintaa ja rikostietopalvelua. Hän on ollut yksi Porin poliisilaitoksen tutkinnanjohtajista.

Joutsenlahti siirtyy rikostutkinnasta järjestyspoliisiin ja työskentelee komisariona valvonta- ja hälytyspuolella. Hänen vastuulleen tulee Porin ja Kankaanpään poliisin kenttäryhmiä sekä poliisivankilan toiminta.

Satakunnan poliisilaitos tiedottaa asiasta tänään. Syitä siirtoon ei kerrota, mutta tiettävästi ainakin Joutsenlahden johtama Jukka S. Lahden surman tutkinta vaikutti siirtoon.

Joutsenlahti todisti Anneli Auerin syyttömyyden puolesta ja aiheutti lausunnoillaan suuttumusta ja ilmapiirin kiristymistä Porin poliisilaitoksella. Jopa poliisiylijohtaja Mikko Paatero hämmästyi komisarion puheista ja keskusteli asiasta Satakunnan poliisipäällikön Timo Vuolan kanssa.

- Hän ei ole enää pitkään aikaan ollut missään roolissa tutkinnassa ja silti hän antaa aika voimakkaita lausuntoja, Paatero sanoi tuolloin Iltalehdelle.

Iltalehti ei eilen tavoittanut Joutsenlahtea kommentoimaan siirtoa.


Lähde: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010052 ... 6_uu.shtml
sativa to change the things I can
indica to accept the things I can't

Avatar
Keijjo
Viestit: 200
Liittynyt: 10.1.2009

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja Keijjo » 30.5.2010 12:19

Kesä, kärpäset - ja kannabis
Kuva
Aurinkoinen perjantai-ilta kerää Oulun puistoihin ja torille satoja eri ikäisiä ihmisiä.
Kuva: Riina Nurminen


Aurinkoinen perjantai-ilta kerää Oulun puistoihin ja torille satoja eri ikäisiä ihmisiä. Kaveriporukoissa ryypiskellään, grillataan - ja poltellaan.

"Meidän päähuomiomme vievät päihtyneet nuoret, mutta myös kannabiksen haju tulee usein nenään väkijoukossa kierrellessä. Kyllähän koulujen päihdekyselytkin kertovat, ettei huumeiden käyttö ole enää harvinaisuus", Walkers-nuorisotyöntekijä Elina Niva kertoo.

Nuorten kesäinen päihteiden kokeilu on tuttu ilmiö myös nuorten päihdeasema Redi 64:ssä.

"Kesään kuuluu kaikenlainen uusien asioiden kokeilu ja vähän villi meininki. Ihmiset kohtaavat toisiaan, ja siellä missä on ihmisiä, on myös aineita", Oulun päihdepalvelujen esimies Tuula Hursti toteaa.

Suurimmalla osalla kesän huumekokeilut jäävät yhteen tai muutamaan kertaan, mutta aina joukossa on myös niitä, jotka jatkavat huumeiden käyttöä kesän jälkeenkin.

Lue lisää sunnuntain Kalevasta!

http://www.kaleva.fi/uutiset/Kesa--karp ... bis/856530
"Kaikki muuttui kauniimmaksi silloin, kun savu syöksyi keuhkoihin."


Palaa sivulle “Politiikka ja media”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa