Päihdelääkäri: Kannabis tappaa 50 suomalaista vuodessa
Alueen säännöt
Politiikka ja media
Tämä alue on tarkoitettu kannabis- ja päihdepolitiikasta keskusteluun.
Alue on erittäin tiukasti moderoitu; lue ohjeet ennen kirjoittamista. Alueelle kuulumattomat keskustelut siirretään Tuhkakuppiin.
Kirjoita viestisi asialliseen ulkoasuun. Ylläpidolla on oikeus muuttaa epäasiallisen viestin sisältöä tai poistaa viesti.
Politiikka ja media
Tämä alue on tarkoitettu kannabis- ja päihdepolitiikasta keskusteluun.
Alue on erittäin tiukasti moderoitu; lue ohjeet ennen kirjoittamista. Alueelle kuulumattomat keskustelut siirretään Tuhkakuppiin.
Kirjoita viestisi asialliseen ulkoasuun. Ylläpidolla on oikeus muuttaa epäasiallisen viestin sisältöä tai poistaa viesti.
Re: Päihdelääkäri: Kannabis tappaa 50 suomalaista vuodessa
Luulen että tämä "50 kuolemantapausta" tarkoittaa tässä niitä jotka ovat tappaneet itsensä tai jonkun muun auton ratissa kannabiksen vaikutuksen alaisena. Se että näistä lähes kaikki ovat myös olleet humalassa unohdetaan sopivasti... Tai sitten se on ihan hatusta temmattu väite.
Jotain vastaavaa ainakin muistan lukeneeni jostain joskus.
Jotain vastaavaa ainakin muistan lukeneeni jostain joskus.
-
Arvo Vihreä
- Viestit: 188
- Liittynyt: 15.3.2004
Re: Päihdelääkäri: Kannabis tappaa 50 suomalaista vuodessa
Tai sitten jotkut tokkurapäät ei o tajunnu et ei sitä lätkää suoneen töötätä. ja tästä syystä sitten delanneet. Heh. Mutta missä on faktat?. miks vaan kerrotaan että nyt on kuollut niin ja niin paljon? haluaisin tietää miten tämä on todettu? Lisää tietoa?. Häh? Rasittavaa...
Re: Päihdelääkäri: Kannabis tappaa 50 suomalaista vuodessa
Bongisti kirjoitti:Miksi kukaan edes viitsii kirjoittaa tuollaista? Hienoa, näyttää olevan sillä lailla, että kun putoaa kerrostalon katolta paukuissaan, niin sinut lapioidaan pois kadulta, tutkitaan, löydetään THC:tä, ja sanotaan, että kuolinsyy on kannabisyliannostus, eikä mikään putoaminen. Ärsyttää kun kaverit puhuu, vaikkei edes tiedä...
..tai huumeidenvalistajat keksii heti uuden valheen. Heti lähtee kauhee juttu liikenteeseen että joku oli kannabiksen vaikutuksen alaisena luullut olevansa lintu ja oli yrittänyt lentää mutta olikin tipahtanut maahan ja kuollut.
Re: Päihdelääkäri: Kannabis tappaa 50 suomalaista vuodessa
Niinpä. Kyllä niillä mielikuvitusta on... 
Re: Päihdelääkäri: Kannabis tappaa 50 suomalaista vuodessa
Viimeksi muokannut kopotti, 23.12.2004 15:37. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
Vieras
Re: Päihdelääkäri: Kannabis tappaa 50 suomalaista vuodessa
kopotti kirjoitti:aivan sairasta, miten joku voi sanoa noin. tietääkö kukaan edes mitään perustetta kannan kriminalisointiin? itseäni on häirinnyt se, että en edes tiedä minkä takia kannabis on laiton. kiinnostaisi kovasti. tietääkö kukaan mikä on virallinen peruste tähän?
Se on laitonta, koska se on huume. Se on huume, koska se on vaarallista. Se on vaarallista, koska se on laitonta. Sinun ei pitäisi koskea siihen, koska se on laitonta.
Tai jotain sinne päin..
Re: Päihdelääkäri: Kannabis tappaa 50 suomalaista vuodessa
Viimeksi muokannut kopotti, 23.12.2004 15:34. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Päihdelääkäri: Kannabis tappaa 50 suomalaista vuodessa
Lainaus hupusta:
Kannabiksen laajamittainen kriminalisointi alkoi 1900-luvulla Yhdysvaltojen toimesta. Kannabiksen valvonta perustuu lähes täysin Yhdysvaltojen aloitteisiin ja sen kehitykseen maailman johtavaksi suurvallaksi.
Yhdysvalloissa oli vuonna 1910 käsiteltävänä lakiesitys, joka koski silloin käytössä olevia lääkeaineita (Antinarcotic bill). Lakiesityksen tarkoituksena oli tutkia lääkkeinä käytettyjen aineiden turvallisuutta. Kannabis oli mukana tässä lakiesityksessä, mutta se kumottiin, koska kannabiksen ei katsottu olevan riippuvuutta aiheuttava.
Kauhukampanjointi syntyy
Paineet kannabiksen kieltoon tulivat etupäässä Yhdysvaltojen lounaisista osavaltioista, joihin oli muuttanut merkittäviä meksikolaissiirtokuntia, joiden keskuudessa käytettiin marihuanaa. Kauhukampanjointi alkoi siellä kiertäviltä lahkosaarnaajilta ja paikallisilta sheriffeiltä, joiden omat rasistiset mielipiteet yhdistyivät tätä uutta nautintoainekulttuuria vastaan. Samoin valkoisen rodun ylivaltaa ajavat liikkeet ottivat nopeasti marihuanan propagandansa välineeksi.
Myös monet pohjoiset osavaltiot halusivat kannabiksen vastaista lainsäädäntöä, koska niihin oli alkanut muuttaa afroamerikkalaista väestöä ja propagandan mukaan myös heidän keskuudessaan käytettiin marihuanaa.
Myös tiedotusvälineitä tehokkaasti käyttämällä haluttiin lietsoa amerikkalaiseen valkoiseen keskiluokkaan kammoa kannabista kohtaan. Lehdistöön levitettiin perättömiä tietoiskuja ja kohu-uutisia, kuinka yhden marihuanasavukkeen poltettuaan nuori mies saattoi raiskata tyttöystävänsä ja surmata vanhempansa.
Kannabiksen valvonnan perustaksi muodostuva kauhukampanjointi on osaksi peräisin Kaliforniasta, missä lähinnä oopiumin polttamista (kiinalaisten siirtolaisten mukanaan tuoma tapa) vastaan suunnattuun lainsäädäntöön otettiin mukaan myös kannabis.
Vuonna 1913 kannabis kiellettiin Kaliforniassa osavaltiolakina osana ooppiumin polttoon käytettävien välineiden kieltävää lakia. Laki jäi tuolloin vaille julkisuutta, koska kannabiksen nautintokäyttö oli minimaalista, eikä aiheuttanut julkista uutisointia.
Vuonna 1915 lakia täsmennettiin kieltämällä kannabis samalla pykälällä oopiumin, morfiinin ja kokaiinin kanssa. Tämäkään laki ei aiheuttanut julkisuutta, mutta laki oli luonteeltaan ennaltaehkäisevä, eikä sen vaikutuksia osattu ennakoida.
Pian tämän jälkeen syntyi ensimmäinen maailmansota johon Yhdysvallat liittyi vuonna 1917, samana vuonna jolloin alkoholin kieltolaki säädettiin. Tästä alkoi Yhdysvaltojen matka kohti maailman mahtavimman valtion asemaa ja sen sisäpolitiikka alkoi yhä enemmän vaikuttaa kansainväliseen politiikkaan. Tämä näkyi selvästi kannabiksen julkisen kuvan muuttuessa lääkkeestä "tappajaruohoksi".
Kieltolaki
1920- ja 1930-luvut kansainvälisen sääntelyn aikaa. Tuolloin solmittiin sarja sopimuksia, jotka koskivat perinteisten huumausaineiden kauppaa. Kriminaalipolitiikka ei tuolloin ollut korostettuna vaan kansainvälisellä yhteistyöllä pyrittiin pääsemään sopimukseen siitä, että huumausaineiden laiton kauppa ja käyttö saataisiin mahdollisesti lopetettua maailmasta. Esimerkiksi maissa joissa päädyttiin alkoholin täyskieltoon, alkoholin ostajaa ja käyttäjää ei rangaistu.
Vuonna 1920 kieltolakiviranomaiset saivat valvottavakseen myös huumausaineet ja valtiovarainministeriön kieltolakiosastoon perustettiin huumausainejaosto.
Geneven konferenssissa vuosina 1924-1925 kannabiksen kontrollia tuotiin esille vaihtelevin keinoin. Vuoden 1925 kansainvälisessä oopiumisopimuksessa myös kannabiksen kansainvälinen kauppa sallittiin vain lääketieteellisiin ja tieteellisiin tarkoituksiin.
Alkoholikieltolaki oli 1930-luvulle tultaessa alkanut osoittautua huonoksi ratkaisuksi Yhdysvalloissa. Varsinkin poliisin maine oli yleisön silmissä menetetty. Ennen 1930-lukua parikymmentä osavaltiota oli säätänyt marihuanan käyttöä rajoittavia lakeja.
Marihuanavero 1937
Koska kannabiksen liittovaltiotasoinen kieltolaki törmäsi perustuslaillisiin ongelmiin, keksittiin marihuanan siirtovero "Marihuana Tax Act". Ilmiasultaan se ei ollut kieltolaki, vaan liittovaltiotasoinen verolaki, joka velvoitti kaikki tuottajat, kauppiaat ja kannabista määräävät lääkärit rekisteröitymään ja maksamaan valtiolle kannabiksen välityksestä lisenssimaksua. Lisäksi heidän täytyi pitää kirjaa välityksestä.
Edelleenkään lain säätäminen ei herättänyt minkäänlaista huomiota, joten sen seurauksiin Amerikan lääkäriliitto (AMA) heräsi liian myöhään. AMA vastusti kannabiksen kieltämistä koska se oli vähintään 28:ssa lääkkeessä käytetty aineosa.
Lainvalmistelun kuuleminen kesti vain kaksi tuntia, jolloin AMA:n edustaja yritti vielä esittää eriävän kantansa mutta hänet keskeytettiin. Kuulemistilaisuudessa hän arvosteli mm. sitä, että lakiesityksen todistusaineistona käytettiin pelkkiä sensaationhakuisia lehtijuttuja, mutta terveys- tai kouluviranomaisten materiaalia ei oltu huomioitu.
Marihuanan verolaki lopetti tehokkaasti kannabiksen taloudellisen hyödyntämisen ja tieteellisen tutkimisen. Muu kuin lääketieteellinen käyttö, josta maksettiin veroa, oli kielletty rangaistusten uhalla - sakoista lähtien (100$/unssi) aina viiden vuoden vankeusrangaistukseen saakka. Kaikenlainen hampun käyttö, jopa kuituviljely, joutui kärsimään lain käytäntöön soveltamisesta.
Lyhesti sanottuna alkoholin kieltolain jälkeinen raittiusliike, kieltolakia toteuttaneet poliisivoimat, rasistinen kulttuuri, valtataistelu liittovaltion ja osavaltioiden sekä demokraattien ja republikaanien välillä johti lain käyttöönottoon. Joukkoon pitää lisätä vielä kamppailu kemian- ja öljyteollisuuden ja perinteisen hampputeollisuuden välillä Yhdysvalloissa.
Perinteiset öljykasvit oli helppo korvata maasta melkein ilmaiseksi pulppuavalla mineraaliöljyllä, lääketeollisuus keskittyi patentoitaviin molekyyleihin ja tarvittavat hamppukuidut saatiin Yhdysvaltojen siirtomaasta Filippiineiltä. Tässä maailmassa ei ollut kannabikselle sijaa.
Ennen toista maailmansotaa oli näin luotu kansainvälisen huumevalvonnan sopimuspuitteet, valvontabyrokratian raamit ja Yhdysvalloissa kannabiksen demonisointikampanja. Näiden kaikkien yhdistäminen loi nykyisen kannabiksen kieltävän lainsäädännön.
Kannabis kriminalisoidaan 1950-luvulla
YK:n huumausainetoimikunta alkoi käsitellä kannabista vuonna 1946 ja alkuun esitetyt kannat olivat ristiriitaisia. Meksikon ja Intian edustajien mukaan kannabiksen käytöstä ei ollut ilmennyt haittaa ja sen kieltäminen voisi johtaa paljon haitallisemman alkoholin käyttöön.
Vuonna 1951 pakollinen minimirangaistus huumerikoksista säädettiin kahdeksi vuodeksi.
Vuonna 1952 antoi WHO ilman mitään todisteita tai selityksiä lausunnon, jonka mukaan kannabistuotteilla ei ole lääketieteellistä käyttöä.
Vuonna 1956 huumerikoksista saattoi saada jopa kuolemanrangaistuksen. Lakien täytäntöönpanoon liittyi myös sensuuri: Huumeista ei saanut kirjoittaa, puhua ja lakien arvosteleminen tulkittiin näiden lakien rikkomiseksi.
WHO:n lausuntoon viitaten YK:n huumausainetoimikunnalla oli vuonna 1953 kannabiksen suhteen kaksi erilaista versiota tulevaksi YK:n "huumausaineyleissopimukeksi", joka hyväksyttiin vuonna 1961. Kannabiksen asettamiseksi valvontaan tuli harkita seuraavia seikkoja:
- väitetyt lääkinnälliset vaikutukset
- kannabiksen käytön sosiaalinen hyväksyminen
- hampun teollinen käyttö
- riski laittoman kaupan synnylle.
Tähän liittyen YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö toi esille raportin, jossa esiteltiin hampun korvaamista muilla luonnonkuiduilla sekä mahdollisuus jalostaa "huumeeton" hamppulajike. Vuonna 1955 huumausainetoimikunta asetti kannabiksen alustavasti huumausaineyleissopimuksen IV listalle, jotta se voitaisiin kieltää kokonaan.
Vuosina 1955-1960 aiheesta tuli lisää materiaalia 20:sta eri valtiosta, joissa kannabiksen käytöllä oli pitkät perinteet, mutta päätös oli jo tehty. YK:n talous- ja sosiaaalineuvosto oli jo kehottanut jäsenvaltioita kieltämään kannabiksen käytön lääkkeenä, mikä ratkaisi sen kannan, että kannabis voitiin asettaa täyskieltoon vailla lääketieteellistä käyttötarkoitusta. Missään vaiheessa kriminalisointiprosessia ei asettu kyseenalaiseksi sitä, miksi lääketieteellinen käyttötarkoitus ylipäänsä oli peruste kieltää kannabiksen käyttö. Esimerkiksi alkoholin sallimisessa tätä ei kriteeriä ei tarvittu.
Kriminalisointi Suomessa
1900-luvun alkupuolella huumekysymystä ei Suomessa koettu mitenkään polttavaksi, erityistoimia vaativaksi sosiaaliseksi ongelmaksi. Esimerkiksi raittiusopin kirjassa todettiin 1930-luvulla seuraavasti: "Kaikeksi onneksi nämä huumausaineeet (oopiumi, morfiini ja kokaiini) ovat kuitenkin, varsinkin meillä, yhteiskunnallisesti vaarattomampia kuin väkijuomat, sillä niiden käyttö supistuu pieneen piiriin" (Rauhala 1930, 48). Sotia edeltävän ajan huumeongelman ydin oli morfiini, minkä lisäksi raportoitiin vähäisestä oopiumin ja kokaiinin käytöstä. Käyttäjät olivat yksittäistapauksia ja heidän sosiaalinen taustansa oli verrattain korkea.
1960-luvulla huumeiden käytössä tapahtui oleellinen muutos. Tuolloin Suomeenkin todettiin levinneen kansainvälisiä kehitystrendejä. Uudet aineet, kuten kannabis ja LSD, yhdistettiin keskiluokkaista arvomaailmaa pilkkaaviin protestiliikkeisiin. Hyvin merkittävä muutos oli myös se, että maahan muodostuivat nyt ensi kertaa salakuljetukseen perustuvat huumemarkkinat. Huumekysymyksen yhteiskunnallinen sääntely joutui 1960-luvulla perusteellisen uudelleenarvioinnin kohteeksi. Kiivaan keskustelun, debatin, kamppailun ja konfliktien jälkeen huumeet määriteltiin uudeksi yhteiskunnallisia toimia vaativaksi sosiaaliseksi ongelmaksi. Asetustasolla huumeiden käyttö määriteltiin rikokseksi vuonna 1966 ja vuosikymmenen lopulla huumeasiat siirrettiin huoltopoliisilta rikospoliisille, jonka puitteisiin perustettiin huumeisiin erikoistuneita yksiköitä.
Huumekysymyksen yhteiskunnallinen määrittelyprosessi Suomessa huipentui vuoden 1972 huumausainelain säätämiseen. Erimielisyydet huumekysymyksen määrittelyssä tiivistyivät kysymykseen huumeiden käytön rangaistavuudesta. Hallituksen esityksessä käyttöä ei määritelty rangaistavaksi teoksi. Eduskunnassa lakivaliokunta (LaVL 2/1971) suositteli käytön kriminalisointia, kun taas talousvaliokunta (TaVM 12/1971) asettui hallituksen linjalle. Suuressa valiokunnassa (S.V.M. 168/1971) arpa ratkaisi kiistan kriminalisoinnin eduksi, mikä kanta hyväksyttiin myös lopullisessa äänestyksessä äänin 92 puolesta 80 vastaan.
Lähde: www.kaapeli.fi/viridis/ar...ainen.html
Länsimaisen päihdekulttuurin ristiretki
Kannabiksen kansainvälinen kielto voidaan nähdä myös eräänlaisena länsimaisen päihdekulttuurin ristiretkenä, jossa länsimainen päihdekulttuuri pakotettiin toisiin kulttuureihin. Intia vastusti päätöksiä voimakkaasti, koska sillä oli laaja ja perinteinen kannabiksen käyttökulttuuri. Tämän vuoksi Intialle myönnettiin 25 vuotta lisäaikaa kieltolain toteuttamiseksi ja virallisesti Intia kielsi kannabiksen käytön vasta 1989.
Nykyään huumeiden kansainväliseen kriminaalikontrolliin on kuitenkin alkanut kohdistua kritiikkiä: Sen varjolla langetetaan esimerkiksi Aasiassa useita kuolemantuomioita vuodessa. Etelä-Amerikassa Yhdysvaltojen huumeidenvastaiset joukot levittävät terroria maaseudulla. Perinteisten huumausaineiden käyttöalueella varsinkin heroiinin käyttö on lähtenyt räjähdysmäiseen kasvuun. Oikeusjärjestelmä on ylikuormitettu alati kasvavasta huumerikoksien ja tuomioiden määrästä. Huumesodan "mallimaassa" Yhdysvalloissa on ohitettu jo kahden miljoonan vangin raja huumerikollisten kattaessa siitä suurimman osan.
YK on ajanut itsensä sellaiseen tilanteeseen, että sen oma huumevalvontajärjestelmä rikkoo YK:n peruskirjaa ihmisoikeuksista. Huumeiden kriminaalikontrollin vastustaminen on rasismin tapaan ihmisoikeuskysymys.
Toivoa paremmasta huomisesta?
Kannabis on huumausaineista eniten käytetty ja sen kriminalisoinnin takia kannabiksen kuluttajat joutuvat tekemisiin myös muiden huumausaineiden käytön kanssa. Tämän vuoksi monissa valtioissa ollaan ajamassa läpi erilaisia depenalisointiin (rangaistuksen poistamiseen), dekriminalisointiin (rangaistuspykälien poistamiseen) tai legalisointiin (aineen ottamiseen pois rikosoikeudellisesta piiristä) perustuvia lainsäädännön liberalisointeja kannabiksen osalta.
Pelkkää hallussapidon depenalisointia ja dekriminalisointia voisi kritisoida siitä että ne poistavat lainsäädännön tuomat haitat käyttäjiltä mutta eivät salli kannabiksen laillista kauppaa. Näin ollen tämä oikeuskäytäntö ilman kotikasvatuksen depenalisointia tai dekriminalisointia johtaa tilanteeseen, jossa ammattirikollisuuden kauppaamalle kannabikselle olisi entistä avoimemmin kysyntää.
Kannabis olisi mitä parhain ase yhteiskunnalle taistelussa järjestäytynyttä rikollisuutta ja huumeiden monia lieveilmiöitä vastaan. Poliitikoilta ja päättäjiltä vaaditaan kuitenkin avarakatseisuutta hyväksyä tosiasiat ja toimia niiden mukaisesti kohti parempaa ja turvallisempaa yhteiskuntaa.
Kannabiksen laajamittainen kriminalisointi alkoi 1900-luvulla Yhdysvaltojen toimesta. Kannabiksen valvonta perustuu lähes täysin Yhdysvaltojen aloitteisiin ja sen kehitykseen maailman johtavaksi suurvallaksi.
Yhdysvalloissa oli vuonna 1910 käsiteltävänä lakiesitys, joka koski silloin käytössä olevia lääkeaineita (Antinarcotic bill). Lakiesityksen tarkoituksena oli tutkia lääkkeinä käytettyjen aineiden turvallisuutta. Kannabis oli mukana tässä lakiesityksessä, mutta se kumottiin, koska kannabiksen ei katsottu olevan riippuvuutta aiheuttava.
Kauhukampanjointi syntyy
Paineet kannabiksen kieltoon tulivat etupäässä Yhdysvaltojen lounaisista osavaltioista, joihin oli muuttanut merkittäviä meksikolaissiirtokuntia, joiden keskuudessa käytettiin marihuanaa. Kauhukampanjointi alkoi siellä kiertäviltä lahkosaarnaajilta ja paikallisilta sheriffeiltä, joiden omat rasistiset mielipiteet yhdistyivät tätä uutta nautintoainekulttuuria vastaan. Samoin valkoisen rodun ylivaltaa ajavat liikkeet ottivat nopeasti marihuanan propagandansa välineeksi.
Myös monet pohjoiset osavaltiot halusivat kannabiksen vastaista lainsäädäntöä, koska niihin oli alkanut muuttaa afroamerikkalaista väestöä ja propagandan mukaan myös heidän keskuudessaan käytettiin marihuanaa.
Myös tiedotusvälineitä tehokkaasti käyttämällä haluttiin lietsoa amerikkalaiseen valkoiseen keskiluokkaan kammoa kannabista kohtaan. Lehdistöön levitettiin perättömiä tietoiskuja ja kohu-uutisia, kuinka yhden marihuanasavukkeen poltettuaan nuori mies saattoi raiskata tyttöystävänsä ja surmata vanhempansa.
Kannabiksen valvonnan perustaksi muodostuva kauhukampanjointi on osaksi peräisin Kaliforniasta, missä lähinnä oopiumin polttamista (kiinalaisten siirtolaisten mukanaan tuoma tapa) vastaan suunnattuun lainsäädäntöön otettiin mukaan myös kannabis.
Vuonna 1913 kannabis kiellettiin Kaliforniassa osavaltiolakina osana ooppiumin polttoon käytettävien välineiden kieltävää lakia. Laki jäi tuolloin vaille julkisuutta, koska kannabiksen nautintokäyttö oli minimaalista, eikä aiheuttanut julkista uutisointia.
Vuonna 1915 lakia täsmennettiin kieltämällä kannabis samalla pykälällä oopiumin, morfiinin ja kokaiinin kanssa. Tämäkään laki ei aiheuttanut julkisuutta, mutta laki oli luonteeltaan ennaltaehkäisevä, eikä sen vaikutuksia osattu ennakoida.
Pian tämän jälkeen syntyi ensimmäinen maailmansota johon Yhdysvallat liittyi vuonna 1917, samana vuonna jolloin alkoholin kieltolaki säädettiin. Tästä alkoi Yhdysvaltojen matka kohti maailman mahtavimman valtion asemaa ja sen sisäpolitiikka alkoi yhä enemmän vaikuttaa kansainväliseen politiikkaan. Tämä näkyi selvästi kannabiksen julkisen kuvan muuttuessa lääkkeestä "tappajaruohoksi".
Kieltolaki
1920- ja 1930-luvut kansainvälisen sääntelyn aikaa. Tuolloin solmittiin sarja sopimuksia, jotka koskivat perinteisten huumausaineiden kauppaa. Kriminaalipolitiikka ei tuolloin ollut korostettuna vaan kansainvälisellä yhteistyöllä pyrittiin pääsemään sopimukseen siitä, että huumausaineiden laiton kauppa ja käyttö saataisiin mahdollisesti lopetettua maailmasta. Esimerkiksi maissa joissa päädyttiin alkoholin täyskieltoon, alkoholin ostajaa ja käyttäjää ei rangaistu.
Vuonna 1920 kieltolakiviranomaiset saivat valvottavakseen myös huumausaineet ja valtiovarainministeriön kieltolakiosastoon perustettiin huumausainejaosto.
Geneven konferenssissa vuosina 1924-1925 kannabiksen kontrollia tuotiin esille vaihtelevin keinoin. Vuoden 1925 kansainvälisessä oopiumisopimuksessa myös kannabiksen kansainvälinen kauppa sallittiin vain lääketieteellisiin ja tieteellisiin tarkoituksiin.
Alkoholikieltolaki oli 1930-luvulle tultaessa alkanut osoittautua huonoksi ratkaisuksi Yhdysvalloissa. Varsinkin poliisin maine oli yleisön silmissä menetetty. Ennen 1930-lukua parikymmentä osavaltiota oli säätänyt marihuanan käyttöä rajoittavia lakeja.
Marihuanavero 1937
Koska kannabiksen liittovaltiotasoinen kieltolaki törmäsi perustuslaillisiin ongelmiin, keksittiin marihuanan siirtovero "Marihuana Tax Act". Ilmiasultaan se ei ollut kieltolaki, vaan liittovaltiotasoinen verolaki, joka velvoitti kaikki tuottajat, kauppiaat ja kannabista määräävät lääkärit rekisteröitymään ja maksamaan valtiolle kannabiksen välityksestä lisenssimaksua. Lisäksi heidän täytyi pitää kirjaa välityksestä.
Edelleenkään lain säätäminen ei herättänyt minkäänlaista huomiota, joten sen seurauksiin Amerikan lääkäriliitto (AMA) heräsi liian myöhään. AMA vastusti kannabiksen kieltämistä koska se oli vähintään 28:ssa lääkkeessä käytetty aineosa.
Lainvalmistelun kuuleminen kesti vain kaksi tuntia, jolloin AMA:n edustaja yritti vielä esittää eriävän kantansa mutta hänet keskeytettiin. Kuulemistilaisuudessa hän arvosteli mm. sitä, että lakiesityksen todistusaineistona käytettiin pelkkiä sensaationhakuisia lehtijuttuja, mutta terveys- tai kouluviranomaisten materiaalia ei oltu huomioitu.
Marihuanan verolaki lopetti tehokkaasti kannabiksen taloudellisen hyödyntämisen ja tieteellisen tutkimisen. Muu kuin lääketieteellinen käyttö, josta maksettiin veroa, oli kielletty rangaistusten uhalla - sakoista lähtien (100$/unssi) aina viiden vuoden vankeusrangaistukseen saakka. Kaikenlainen hampun käyttö, jopa kuituviljely, joutui kärsimään lain käytäntöön soveltamisesta.
Lyhesti sanottuna alkoholin kieltolain jälkeinen raittiusliike, kieltolakia toteuttaneet poliisivoimat, rasistinen kulttuuri, valtataistelu liittovaltion ja osavaltioiden sekä demokraattien ja republikaanien välillä johti lain käyttöönottoon. Joukkoon pitää lisätä vielä kamppailu kemian- ja öljyteollisuuden ja perinteisen hampputeollisuuden välillä Yhdysvalloissa.
Perinteiset öljykasvit oli helppo korvata maasta melkein ilmaiseksi pulppuavalla mineraaliöljyllä, lääketeollisuus keskittyi patentoitaviin molekyyleihin ja tarvittavat hamppukuidut saatiin Yhdysvaltojen siirtomaasta Filippiineiltä. Tässä maailmassa ei ollut kannabikselle sijaa.
Ennen toista maailmansotaa oli näin luotu kansainvälisen huumevalvonnan sopimuspuitteet, valvontabyrokratian raamit ja Yhdysvalloissa kannabiksen demonisointikampanja. Näiden kaikkien yhdistäminen loi nykyisen kannabiksen kieltävän lainsäädännön.
Kannabis kriminalisoidaan 1950-luvulla
YK:n huumausainetoimikunta alkoi käsitellä kannabista vuonna 1946 ja alkuun esitetyt kannat olivat ristiriitaisia. Meksikon ja Intian edustajien mukaan kannabiksen käytöstä ei ollut ilmennyt haittaa ja sen kieltäminen voisi johtaa paljon haitallisemman alkoholin käyttöön.
Vuonna 1951 pakollinen minimirangaistus huumerikoksista säädettiin kahdeksi vuodeksi.
Vuonna 1952 antoi WHO ilman mitään todisteita tai selityksiä lausunnon, jonka mukaan kannabistuotteilla ei ole lääketieteellistä käyttöä.
Vuonna 1956 huumerikoksista saattoi saada jopa kuolemanrangaistuksen. Lakien täytäntöönpanoon liittyi myös sensuuri: Huumeista ei saanut kirjoittaa, puhua ja lakien arvosteleminen tulkittiin näiden lakien rikkomiseksi.
WHO:n lausuntoon viitaten YK:n huumausainetoimikunnalla oli vuonna 1953 kannabiksen suhteen kaksi erilaista versiota tulevaksi YK:n "huumausaineyleissopimukeksi", joka hyväksyttiin vuonna 1961. Kannabiksen asettamiseksi valvontaan tuli harkita seuraavia seikkoja:
- väitetyt lääkinnälliset vaikutukset
- kannabiksen käytön sosiaalinen hyväksyminen
- hampun teollinen käyttö
- riski laittoman kaupan synnylle.
Tähän liittyen YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö toi esille raportin, jossa esiteltiin hampun korvaamista muilla luonnonkuiduilla sekä mahdollisuus jalostaa "huumeeton" hamppulajike. Vuonna 1955 huumausainetoimikunta asetti kannabiksen alustavasti huumausaineyleissopimuksen IV listalle, jotta se voitaisiin kieltää kokonaan.
Vuosina 1955-1960 aiheesta tuli lisää materiaalia 20:sta eri valtiosta, joissa kannabiksen käytöllä oli pitkät perinteet, mutta päätös oli jo tehty. YK:n talous- ja sosiaaalineuvosto oli jo kehottanut jäsenvaltioita kieltämään kannabiksen käytön lääkkeenä, mikä ratkaisi sen kannan, että kannabis voitiin asettaa täyskieltoon vailla lääketieteellistä käyttötarkoitusta. Missään vaiheessa kriminalisointiprosessia ei asettu kyseenalaiseksi sitä, miksi lääketieteellinen käyttötarkoitus ylipäänsä oli peruste kieltää kannabiksen käyttö. Esimerkiksi alkoholin sallimisessa tätä ei kriteeriä ei tarvittu.
Kriminalisointi Suomessa
1900-luvun alkupuolella huumekysymystä ei Suomessa koettu mitenkään polttavaksi, erityistoimia vaativaksi sosiaaliseksi ongelmaksi. Esimerkiksi raittiusopin kirjassa todettiin 1930-luvulla seuraavasti: "Kaikeksi onneksi nämä huumausaineeet (oopiumi, morfiini ja kokaiini) ovat kuitenkin, varsinkin meillä, yhteiskunnallisesti vaarattomampia kuin väkijuomat, sillä niiden käyttö supistuu pieneen piiriin" (Rauhala 1930, 48). Sotia edeltävän ajan huumeongelman ydin oli morfiini, minkä lisäksi raportoitiin vähäisestä oopiumin ja kokaiinin käytöstä. Käyttäjät olivat yksittäistapauksia ja heidän sosiaalinen taustansa oli verrattain korkea.
1960-luvulla huumeiden käytössä tapahtui oleellinen muutos. Tuolloin Suomeenkin todettiin levinneen kansainvälisiä kehitystrendejä. Uudet aineet, kuten kannabis ja LSD, yhdistettiin keskiluokkaista arvomaailmaa pilkkaaviin protestiliikkeisiin. Hyvin merkittävä muutos oli myös se, että maahan muodostuivat nyt ensi kertaa salakuljetukseen perustuvat huumemarkkinat. Huumekysymyksen yhteiskunnallinen sääntely joutui 1960-luvulla perusteellisen uudelleenarvioinnin kohteeksi. Kiivaan keskustelun, debatin, kamppailun ja konfliktien jälkeen huumeet määriteltiin uudeksi yhteiskunnallisia toimia vaativaksi sosiaaliseksi ongelmaksi. Asetustasolla huumeiden käyttö määriteltiin rikokseksi vuonna 1966 ja vuosikymmenen lopulla huumeasiat siirrettiin huoltopoliisilta rikospoliisille, jonka puitteisiin perustettiin huumeisiin erikoistuneita yksiköitä.
Huumekysymyksen yhteiskunnallinen määrittelyprosessi Suomessa huipentui vuoden 1972 huumausainelain säätämiseen. Erimielisyydet huumekysymyksen määrittelyssä tiivistyivät kysymykseen huumeiden käytön rangaistavuudesta. Hallituksen esityksessä käyttöä ei määritelty rangaistavaksi teoksi. Eduskunnassa lakivaliokunta (LaVL 2/1971) suositteli käytön kriminalisointia, kun taas talousvaliokunta (TaVM 12/1971) asettui hallituksen linjalle. Suuressa valiokunnassa (S.V.M. 168/1971) arpa ratkaisi kiistan kriminalisoinnin eduksi, mikä kanta hyväksyttiin myös lopullisessa äänestyksessä äänin 92 puolesta 80 vastaan.
Lähde: www.kaapeli.fi/viridis/ar...ainen.html
Länsimaisen päihdekulttuurin ristiretki
Kannabiksen kansainvälinen kielto voidaan nähdä myös eräänlaisena länsimaisen päihdekulttuurin ristiretkenä, jossa länsimainen päihdekulttuuri pakotettiin toisiin kulttuureihin. Intia vastusti päätöksiä voimakkaasti, koska sillä oli laaja ja perinteinen kannabiksen käyttökulttuuri. Tämän vuoksi Intialle myönnettiin 25 vuotta lisäaikaa kieltolain toteuttamiseksi ja virallisesti Intia kielsi kannabiksen käytön vasta 1989.
Nykyään huumeiden kansainväliseen kriminaalikontrolliin on kuitenkin alkanut kohdistua kritiikkiä: Sen varjolla langetetaan esimerkiksi Aasiassa useita kuolemantuomioita vuodessa. Etelä-Amerikassa Yhdysvaltojen huumeidenvastaiset joukot levittävät terroria maaseudulla. Perinteisten huumausaineiden käyttöalueella varsinkin heroiinin käyttö on lähtenyt räjähdysmäiseen kasvuun. Oikeusjärjestelmä on ylikuormitettu alati kasvavasta huumerikoksien ja tuomioiden määrästä. Huumesodan "mallimaassa" Yhdysvalloissa on ohitettu jo kahden miljoonan vangin raja huumerikollisten kattaessa siitä suurimman osan.
YK on ajanut itsensä sellaiseen tilanteeseen, että sen oma huumevalvontajärjestelmä rikkoo YK:n peruskirjaa ihmisoikeuksista. Huumeiden kriminaalikontrollin vastustaminen on rasismin tapaan ihmisoikeuskysymys.
Toivoa paremmasta huomisesta?
Kannabis on huumausaineista eniten käytetty ja sen kriminalisoinnin takia kannabiksen kuluttajat joutuvat tekemisiin myös muiden huumausaineiden käytön kanssa. Tämän vuoksi monissa valtioissa ollaan ajamassa läpi erilaisia depenalisointiin (rangaistuksen poistamiseen), dekriminalisointiin (rangaistuspykälien poistamiseen) tai legalisointiin (aineen ottamiseen pois rikosoikeudellisesta piiristä) perustuvia lainsäädännön liberalisointeja kannabiksen osalta.
Pelkkää hallussapidon depenalisointia ja dekriminalisointia voisi kritisoida siitä että ne poistavat lainsäädännön tuomat haitat käyttäjiltä mutta eivät salli kannabiksen laillista kauppaa. Näin ollen tämä oikeuskäytäntö ilman kotikasvatuksen depenalisointia tai dekriminalisointia johtaa tilanteeseen, jossa ammattirikollisuuden kauppaamalle kannabikselle olisi entistä avoimemmin kysyntää.
Kannabis olisi mitä parhain ase yhteiskunnalle taistelussa järjestäytynyttä rikollisuutta ja huumeiden monia lieveilmiöitä vastaan. Poliitikoilta ja päättäjiltä vaaditaan kuitenkin avarakatseisuutta hyväksyä tosiasiat ja toimia niiden mukaisesti kohti parempaa ja turvallisempaa yhteiskuntaa.
Re: Päihdelääkäri: Kannabis tappaa 50 suomalaista vuodessa
yep, yep. oon lukenu noi jutut jo moneen otteeseen. sielläkään ei kyllä vastata kysymykseeni...
Re: Päihdelääkäri: Kannabis tappaa 50 suomalaista vuodessa
Mä kyselin tost jutust aiemmin tänää yhelt tutult lääkärilt - jonka poika sivumennen sanoen pajauttaa aika kipeest(, tai mä siis en iha kybäl tajuu päivittäist käyttöö, meinaan siis aamust iltaa joka päivä-meininkii) - ja se lupas selvittää et mist on kyse... No tos pari tuntii sit tuli puhelu, et se oli jostai kaivanu esii et Suomes ku tehää oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus ja tsekataa verest päihteet nii noin 35-50 ihmist vuodes delaa sillee et niitten veres on hamppujäämii. Lisäks se ties kertoo, et Suomes vuosittain kuolee liikentees 3-5 kuskii joitten veres on kannabist, eli must aika vähän verrattuun rattijuoppoihin... Infotkaa jos joku tietää kui mont niit on, en älynny kysyy...
Tost 3-5 kuskii savuis/vuosi tuli muute mielee et ollaa aika fiksui me polttelijat ku ei lähtä pilves rattii... vai johtuuks noi luvut vaa siitä et paukuis PYSTYY ajaa; mä en oikee usko...
Tost 3-5 kuskii savuis/vuosi tuli muute mielee et ollaa aika fiksui me polttelijat ku ei lähtä pilves rattii... vai johtuuks noi luvut vaa siitä et paukuis PYSTYY ajaa; mä en oikee usko...
Palaa sivulle “Politiikka ja media”
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija