ViestiKirjoittaja Dude » 13.3.2006 0:53
kouvolan sanomat eilen.
Renttu, mutta silti rakas
"Tämä lapsi on syntymästään asti ollut elämäni musta lanka."
kuva Toivollakin rajansa. Vaikka sanotaan, että toivoa on niin kauan kuin on elämää, moni huumeiden käyttäjän läheinen on nähnyt, että epätoivoinen elämä jatkuu sittenkin, kun kaikki toivo on jo mennyttä.
KOUVOLA
HELENA VAITTINEN
¤ - Meillä on syksyllä päihteiden käytön10-vuotisjuhla, Laura (nimi on muutettu) hymähtää surumielisesti.
Kymmeneen vuoteen on mahtunut paljon. Niin paljon, että äiti käyttää pojastaan luontevasti nimeä renttu. Ei halveksien eikä vihaten. Kaikkien pettymysten jälkeenkin puheesta kuuluu kiintymys.
- Renttu on nyt 24. Elää täällä Kouvolassa kadulla, näpistelee, syö roskiksista ja yöpyy milloin missäkin. Käyttää ilmeisesti sekaisin kaikkea, mitä käsiinsä saa.
Äiti kuuli pojastaan kuukausi sitten edellisen kerran. Yöllä tullut viesti sai taas varpailleen.
Rivien välistä hän lukee, että viesti on huumehöyryissä kirjoitettu.
- Joku hätä sillä taas on. Parin päivän sisällä se ilmestyy oven taa. Anteeksi vain jos säpsähdän jokaista ääntä.
Puhtaat ylle ja
maha täyteen
Äidin ei ole koskaan tarvinnut pelätä poikaansa. Itse asiassa hän kokee olevansa onnekas siinä mielessä, että vaikka renttu rötöstelee muualla, koti on saanut olla rauhassa. Sekä velkojilta että pojalta itseltään.
- Kotoa se ei ole varastanut mitään eikä ole uhkaillut minua eikä sisaruksiaan.
Kotona viipymiset ovat jo usean vuoden rajoittuneet päivään pariin.
Siinä ajassa likainen kiertolainen saa itsensä ja vaatteensa puhtaaksi ja mahansa täyteen.
- Pesen vaatteet ja ruokin, mutta mitään en ole enää pitkään aikaan mukaan antanut.
Rahaa renttu saa kotoa lainaksi maksimissaan kaksikymppiä, edellyttäen että on maksanut aikaisemmat vippinsä takaisin.
Kiltti muttei
kuuliainen
Kun Laura kertoo pojastaan, hän huokaa moneen kertaan, miten älykäs, avoin, seurallinen ja sosiaalinen lapsi tämä on ollut. Ja perusluonteeltaan kiltti - niin kiltti että "ei" on ollut hänelle ylivoimaisen vaikea sana.
Vilkas lapsi oli mestari sotkeutumaan milloin mihinkin kommervenkkiin.
- Tämä lapsi on ollut elämäni musta lanka syntymästään asti.
Poika oli neljäntoista, kun koulusta ensimmäisen kerran otettiin yhteyttä päihteiden vuoksi.
- Omatekoista kiljua olivat kouluun vieneet.
Sittemmin tutuiksi ovat tulleet niin kasvatusneuvolan, nuorisopsykiatrian polin kuin huumevieroitusyksikköjenkin asiantuntijat. Poika on ollut yhteistyöhaluinen, mutta jättänyt hoidot kesken tai retkahtanut pian hoidon päätyttyä.
Verbaalisesti lahjakkaasta nuoresta kasvoi päihdekoukussa huijaamisen mestari.
Missä elämä
meni vikaan?
Miksi? on ollut kysymys, jota Laura on pyörittänyt päässään niin kauan kuin muistaa.
Oli aika, jolloin se ja mustana möykkynä mielen täyttänyt syyllisyys olivat syöstä oman elämän kokonaan raiteiltaan.
- Onneksi minulla oli pieni tyttö, jonka vuoksi oli pakko jaksaa. Hänen vuokseen haluan jaksaa edelleen, pitkän sairastelun jälkeen äskettäin eläkkeelle jäänyt Laura sanoo.
Korvaamattomana tukena on ollut Irti huumeista -järjestön läheisryhmä. Ryhmä on auttanut pysymään hengissä silloinkin, kun maailma muuten on ollut pirstaleina.
- Vain narkkarin läheinen voi ymmärtää, millaista toivon ja epätoivon vuoristorataa elämä voi kauheimmillaan olla.
Toisten esimerkki ja kokemukset ovat saaneet uskomaan, että kaikesta ei tarvitse syyttää itseään. On asioita, joille ei vain voi mitään.
- En minä omasta halustani leskeksi jäänyt. Mies kuoli tapaturmaisesti, kun odotin renttua viidennellä kuulla. Esikoinen oli silloin viiden. Toisesta miehestäni erosin, kun tytär oli parivuotias. Kolmen yksinhuoltajana olen tehnyt sen, minkä olen jaksanut ja osannut.
Läheisryhmä on antanut voimia panna rentun kotona käynneille rajat - ja pitää ne.
- Saat uskoa, että on paljon raskaampaa sulkea kodin ovi lapseltaan kuin pitää se hänelle auki. Oman itseni ja nuorimmaiseni vuoksi minulla ei ole ollut muita vaihtoehtoja.
Myös omalle elämälle on vuosien piinan jälkeen alkanut löytyä sijaa.
- Nykyisin saattaa mennä päiviä, ettei renttu tekemisineen edes käväise mielessä.
Vain ihme
voi pelastaa
Laura laskee käyneensä läheisryhmässä jo viisi vuotta eikä voi kuvitellakaan luopuvansa yhteisistä tapaamisista.
- Se on ainoa paikka, jossa näistä asioista voi puhua suoraan ja kaunistelematta.
Hän pitää erinomaisena sitä, että ryhmä on avoin ja sinne voi mennä, kun se itselle sopii. Toiset ovat hänen itsensä tavoin olleet mukana vuosia, joku käy kerran tai pari.
- Sitä minä vain ihmettelen, että koko tänä aikana ryhmässä ei ole ollut ainuttakaan miestä. Äitejä, mummoja, kummeja ja siskoja kyllä, mutta ei isiä eikä ukkeja. Kaipa miehet työstävät näinkin kipeää asiaa muuten kuin puhumalla.
Oman renttunsa tulevaisuudessa äiti ei valoa näe, vaikka kevätauringon kirkkaus muuten mieltä lämmittääkin.
- Vain ihme voi hänet enää pelastaa. Uskoon tuleminen tai rakastuminen.
"Ei se mitään haittaa."