Tässä vielä kuvina tuo Aamulehden sunnuntailiitteen Pekko juttu! Ei kyllä taida olla enää mikään pieni uutinen..
Toivottavasti saatte selvää kuvista. Klikkaamalla ne saa suuremmaksi.
edit. nyt oli Aamulehden nettisivullekin tullut lisää.
Päivitetty 15.9.2013 12:51, julkaistu 15.9.2013 12:34
Kannabis on kiistelty aine – Lue Mikon, Juhon ja Matin tarina
Kuva: Nina Karlsson
Kati Pehkonen
Mikko kokeili kannabista ensimmäistä kertaa 16-vuotiaana. Aluksi käyttökertojen välillä saattoi olla vuosiakin.
Läpinäkyvässä minigrip-pussissa on muutama gramma vihreää kukintoa. Se lepää viattoman näköisenä Mikko Pekkolan keittiön pöydällä, sätkäpaperipakan vieressä.
Pussissa oleva kannabislajike voi olla Blueberry tai B52. Varmuutta ei ole, mutta Mikko pitää enemmän väsyttävistä lajikkeista.
Keittiön pöydän vieressä seisovat Matti ja Juho antavat kaverinsa päättää, polttaako hän pussin sisältöä vai ei.
Päätös vaikuttaa Mikon elämän seuraavaan 26 päivään.
Tänään Mikko menee vankilaan. Häntä on varoitettu etukäteen, että päihtyneenä Köyliön vankilaan ilmoittautuminen johtaa siirtoon Kylmäkoskelle. Siellä ei kuulemma ole samanlaisia vapauksia kuin Köyliössä, aika kuluu vain sellissä istumalla.
Mikko miettii hetken.
Sitten hän ripottelee kannabiksen piippuunsa. Saman aineen takia hän on vankilaan menossa.
Avoimesti esillä
Nokialainen Mikko jäi kiinni kannabiksen kasvattamisesta muutama vuosi sitten.
Kotona tehtiin remonttia, ja remonttimies tunnisti huoneissa leijuvan imelän hajun. Hänen ilmoituksestaan poliisi teki kotietsinnän, jossa Mikon kotoa löytyi viisi kukkivaa kannabiskasvia, kaksi oksapistokasta ja kaksi kuollutta sirkkalehtistä tainta.
Niistä määrättiin 480 euron sakko.
Määräaikaisella sairaseläkkeellä olevalla Mikolla ei ollut rahaa tai halua maksaa sakkoja, joten ne muutettiin 26 päivän vankilatuomioksi Köyliössä.
Vankilatuomioita on tulossa myöhemmin lisää, sillä Mikko ei ole halunnut maksaa sakkoja muistakaan kiinnijäämisistään. Eikä lopettaa kasvattamista.
Kaikesta tästä Mikko on puhunut avoimesti omalla nimellään blogissaan ja mediassa. Ensimmäisen kotietsinnän jälkeen hän nimesi kannabiskasvinsa Paateroksi poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan.
Mikko on menettänyt kannabiksen vuoksi paljon: opiskelupaikan, yksityisyytensä ja viimeisenä vapautensa. Hän ei enää välitä. Blogin ja asiasta puhumisen tavoitteena on Suomen päihdepolitiikan muuttaminen.
Mikko istuu piippunsa kanssa puiston penkille ja alkaa polttaa.
On elokuun ensimmäinen viikko, ulkona on vielä lämmintä. Ohikulkeva sauvakävelijä ei kiinnitä penkillä istujaan mitään huomiota. Mikon silmistä ei huomaa piipullisen jälkeen mitään.
Rastapäinen Matti ja pilottilasit päässä oleva Juho tyytyvät vieressä tupakkaan. He ovat lupautuneet viemään Mikon vankilaan, eikä rattiin voi hypätä pilvipäissään.
Molemmat kasvattavat ja käyttävät kannabista itse. Heidän mielestään kannabis pitäisi laillistaa, sillä nykyinen päihdepolitiikka syrjäyttää ihmisiä. Poliittisista puheista huolimatta pilvi on heille lähinnä viihdyke.
– Pilveä pitää polttaa aivan älyttömästi, jotta tajuaa, ettei sitä tarvitse, Matti sanoo.
Vielä viime vuonna hän poltti joka päivä. Nyt enää muutaman kerran viikossa, vaikka enemmänkin tekisi mieli.
– Kun miettii kuusivuotiasta lasta, joka sanoo, että on tylsää. Se on just sellasta, kun on pitkään polttanut ja sitten lopettaa. Pari viikkoa on todella tylsää, Matti sanoo.
Puhetta riittäisi loputtomiin. Kesken kaiken ajatus katkeaa.
– Pilven polton pieniä huonoja puolia on just tää, että lähimuisti katoaa. Tän pahemmaksi ei mene, Matti naureskelee.
Vankilareissu alkaa ajolla väärään suuntaan
Juho ja Matti ovat parkkeeranneet Mikon kodin eteen kaverilta lainaamansa auton. Matti kertoo auton omistajan olevan perheenisä, joka ei viitsi kasvattaa kannabista kotonaan. Hän saa pilveä ja kasvatuspaikan Matin kotoa.
Ahtaudumme henkilöautoon viidestään. Ilmastointia ei ole. Helle liimaa kolme paria jalkoja takapenkillä tiiviisti yhteen.
Mikon pitäisi ilmoittautua Köyliössä kahden tunnin päästä. Ajomatka menee tiukille.
Juho lähtee posottamaan kohti Köyliötä niin lujaa kuin uskaltaa. Vasta puolen tunnin jälkeen Matti havahtuu takapenkillä katsomaan navigaattoria. Olemme menossa väärään suuntaan. Äkkikäännös, ja Matti jatkaa polveilevaa puhettaan kannabiskulttuurista. Hänestä Tampere on Suomen Amsterdam, täällä jos missä pilveä löytyy aina.
Kaikkia kolmea naurattaa poliisin ajatus siitä, että Pirkanmaalla olisi vain 20 000 kannabiksen käyttäjää.
– Hurjasti aliarvioitu. Meiltä puuttuu enää lakimies, lääkäri ja poliisi. Muuten tunnetaan kaikista ammattiryhmistä joku polttaja, Matti sanoo.
– Vain nistit ostaa jostain kadunkulmasta. Siellä saanti on heikkoa ja laatu yleensä huono. Suomessa sä tunnet aina jonkun, joka tuntee jonkun, joka kasvattaa itse.
Onko Tampereella sitten tyyppi, joka olisi se joku, jonka kaikki tuntisivat?
Kaverukset alkavat nauraa. Matti kysyy Juholta mairea hymy huulillaan, kuka se mahtaisi olla.
– No etköhän se sinä ole, Matti, Juho vastaa taustapeilistä takapenkille katsoen.
Vankila portti on pieni
Köyliön vankilan portti on epäuskottavan pieni: metalliportti on muutaman metrin leveä ja peittää vain vankilaan johtavan tienpätkän. Sen molemmilta sivuilta pääsisi kävelemään helposti ohi. Piikkilankamuurin sijaan ympärillä on mäntymetsää.
Pysäytämme auton soratien reunaan. Mikko kävelee portin edessä olevan pylvään luo, jossa on mikrofoni ja kaiutin.
– Olen Mikko Pekkola, ilmoittautuisin vankilaan.
Samassa tielle kurvaa musta vanginkuljetusauto. Ulos hyppää siniseen haalarin pukeutunut vanginvartija, joka sanoo antavansa Mikolle kyydin sisälle. Sitä ennen vartija huutaa monta kertaa kiivastuneena, että alueella ei saa ottaa kuvia.
Mikko vilkuttaa ja hyppää kyytiin. Portti sulkeutuu.
Tyly miesääni huutaa tolpan kaiuttimesta, että muiden on poistuttava vankilan alueelta heti. Juho huutaa polttavansa ensin röökin loppuun.
Viikkoon emme kuule, saiko Mikko jäädä avovankilaan kannabiksesta huolimatta.
Sitten saan välitetyn puhelun. Se on Mikko, joka kertoo saaneensa siirron Köyliöstä Turun vankilaan terveyssyiden vuoksi. Tämä on hänen ensimmäinen puhelunsa vankilasta, ja aikaa on vain muutama minuutti. Vielä pitäisi soittaa omalle pojalle.
Hän sanoo muiden vankien olevan ystävällisiä, mutta vartijat kohtelevat vankeja epäasiallisesti. Tätäkin puhelua vartijat kuuntelevat, joten hän ei halua kertoa enempää. Ääni on vakava ja hiljainen. Kuulen myöhemmin, että Mikko oli ennen puhelua ollut kaksi päivää rundilla, eristyksessä.
Yritän kysyä kiertoilmauksin, tuliko Mikolle ongelmia Matilta saadun lahjan vuoksi. Mikko hymähtää vähän, sanoo selvinneensä siitä ilman ongelmia. Hän ei ehdi puhua enempää.
En keksi sanoa muuta kuin toivottaa onnea.
Kaverit lähtevä ”huumefestareille”
Samaan aikaan kun Mikko istuu vankilassa ensimmäistä viikonloppuaan, Juho ja Matti lähtevät musiikkifestivaaleille maalle. Tai huumefestareille, kuten molemmat puhuvat. Tarkoitus on nimittäin olla viikonloppu kuoseissa.
Muutamaan päivään kumpikaan ei vastaa puhelimeen, mutta maanantaina Matti tekstaa: ”Oli huono kenttä festarialueella niin en saanu vastattua. Reissu meni hyvin ja eilen palautumis päivä.”
Sovimme tapaavamme seuraavana päivänä Matin luona. Juho asuu naapurissa.
Alue on hyvin tavallinen, rauhallinen omakotitalojen ympäröimä asuinalue Tampereella. Samassa taloyhtiössä asuu viisi Matin tuttavaa, joista neljän kotona kasvatetaan kannabista. Yhdellä kaverilla on lapsi, joten hän käy hatseilla Matin tai Juhon luona.
Huumeita alueella käyttävät muutkin.
Viime keväänä yhteen rapuista muutti asukas, joka myi piriä ja lakkabudia. Siis amfetamiinia ja kannabista, joka on tehty painavammaksi ja kalliimmaksi siihen lakkaa suihkuttamalla.
Rappukäytävistä ja pesutuvasta löytyi käytettyjä huumeruiskuja, pihassa oli jatkuvasti mopoautoilla ostoksille tulleita yläastelaisia. Poliisit saivat asiasta vihiä, ja pihassa pyöri kuukauden ajan siviilipukuisia huumepoliiseja.
– Sanoin siinä vaiheessa kaikille, ettei kukaan kulje sisään tai ulos budin kanssa, Matti sanoo.
Poliisi ei ehtinyt saada diileriä kiinni, Matin tuttavat ehtivät ensin. Diileri jätti maksamatta satasen pirivelan, minkä vuoksi häntä käytiin uhkailemassa aseen kanssa. Sen jälkeen ruiskuja ei käytävässä enää näkynyt.
Tyttöystävä ei puutu asiaan
Matin asunnon haistaa jo rappukäytävästä. Eteisessä tunkkainen haju lehahtaa kasvoille.
Matti toivottaa tervetulleeksi tyttöystävänsä Maijan kanssa. Koti on siisti, keittiössä odottaa kolme Iittalan kahvimukia ja valmiiksi keitetty kahvi luomumaidon kanssa.
Kahvin ääressä kerrataan viikonlopun kohokohdat.
– Poltin puolentoista metrin päässä poliisista isoa jointtia, eikä se tehnyt mitään. Poliisia kiinnosti vain myyjät, sellaista sen pitäisi aina olla. Yks ilmeisesti israelilainen jäi kiinni mukanaan kilo pilveä, piriä, happoa ja sieniä, Matti kertoo innostuneena.
Vieressä on iso vitriini täynnä erilaisia piippuja ja bongeja, joita hän mielellään esittelee vieraille.
– En saa laittaa hyllyyn edes mariskooleja, Maija sanoo.
Hän ei itse käytä kannabista, muttei puutu poikaystävänsä harrastukseen. Matti maksaa kaiken itse ja Maija on tiennyt kannabiksen käytöstä alusta asti. Pari oli tuntenut vasta muutaman päivän, kun Matti kertoi Maijalle joutuvansa kotietsintään. Maija tarjoutui ottamaan kukat hoitoon, ja Matti vältti kiinnijäämisen.
Kasvatus tapahtuu kolmion toisessa makuuhuoneessa. Sen sisällön vuoksi asuntoon ei juuri kutsuta uusia tuttavia käymään, eikä Maijan vanhempia. Huoneen ovessa on kyltti, jossa lukee ”pääsykielletty”. Ikkunaverhot ovat aina kiinni ja nurkassa hurisee yötä päivää ilmastointilaite.
Imelä tuoksu tunkeutuu huoneeseen kahdesta mustasta teltasta. Toisessa niistä on juuri istutetut taimet, toisessa helmikuusta asti kasvaneet kannabiskasvit. Laji on nimeltään Cheese, juusto. Siltä sen lehdet miedosti haisevat.
– Tää on paras setti, minkä Suomessa saa. Harvalla on rahaa ja tietoa koota kaappi näistä laitteista, Matti sanoo.
Hän on käyttänyt telttoihin, lamppuihin, kasveihin ja ilmastointiin muutaman tonnin.
Mikä tahansa budi ei kiinnosta, vaan mahdollisimman paljon erilaisia lajikkeita pitää kokeilla. Hän tilaa siemeniä ulkomailta ja seuraa tarkkaan kannabismessuilla palkittuja lajikkeita.
Huoneen kaapissa on lasipurkeissa montaa eri kukintoa, joiden nimet Matti osaa luetella sen enempää pohtimatta: Kushage, Cinderella99, B52, Critical jack, Channel+...
Matti kehottaa koettamaan. Kieltäydymme kohteliaasti, laitamme kengät jalkaan ja kiitämme.
– Eihän me vaikutettu mitenkään narkeilta, Maija kysyy viimeiseksi eteisessä.
”Poliiseista oikein näki, kuinka pettyneitä ne oli”
Sataa kaatamalla vettä. Matti ohjaa kellariin, josta saa oikaistua Juhon asunnolle.
Ovikellon soitto laukaisee koiran kimeän haukunnan asunnossa. Juho avaa oven silmät sumussa, hän on juuri vetänyt tötsyt. Jaloissa pyörii musta villakoira.
Eteinen, keittiö ja huoneet ovat aivan samoissa paikoissa kuin Matin ja Maijan asunnossa. Kaikki muu on täysin erilaista: keittiössä ei ole ruokapöytää, olohuoneen sohva on rikki. Lattialla on epämääräinen sekoitus roskia ja tyhjiä kaljatölkkejä. Toiseen makuuhuoneeseen on naulattu verhot niittypyssyllä seinään kiinni. Juho on työtön, mutta tekee välillä pieniä työpätkiä sähkömiehenä.
– Tällainen perinteinen poikamieskämppä, Matti vitsailee. Juho tyytyy hymyilemään.
Juho on asunut täällä kämppiksensä kanssa vasta muutaman kuukauden, mutta poliisit ovat jo käyneet. Asuntoon tehtiin kotietsintä heti muuton jälkeisenä viikonloppuna, kun Juho ei ollut ehtinyt viedä asuntoon kuin sängyn ja muutaman muuttolaatikon.
– Poliiseista oikein näki, kuinka pettyneitä ne oli. Lupasivat tulla puolen vuoden päästä uudestaan. Sanoin, että tervetuloa, ehdin sopivasti kasvattaa siinä yhden sadon käyttöön, Juho sanoo ja naureskelee.
Kannabisviljelmiä on kahdessa eri huoneessa.
Juhon viljelmä on samanlaisessa teltassa kuin Matilla, mutta kannabis kasvaa mullan sijaan kymmenen litran vesisäiliössä. Se on helpompi tapa kasvattaa, koska kasvi pärjää säiliöön mahtuvalla vedellä viikonkin ilman huolenpitoa. Ilmastointiputki puhaltaa teltan kuuman ilman suoraan Juhon sängylle.
– Siihen tottuu, Juho sanoo.
Sängyllä kuivuvat vielä keskiviikkona viikonlopun festarivaatteet. Pieni musta villakoira asettuu vaatteiden päälle kerälle nukkumaan.
– Se on huumekoira. Oon yrittänyt opettaa sitä etsimään huumeita, Juho vitsailee.
Hoitokasvi Seinäjoelta
Juhon kämppiksen kasvatustapa on perinteisempi: vaatekaapista on revitty hyllyt irti, tilalla on kaksi ämpäriä ja kaapin katossa roikkuva lamppu.
– Toinen ämpäri ei ole mun. Yks seinäjokelainen kaveri toi sen yhtäkkiä hoitoon, kun se lähti lomamatkalle Espanjaan. En tiedä yhtään, millon se palaa, kämppis kertoo.
Matti katsoo kasvia säälien. Sen lehdet kellertävät, varsi on heikko. Ihan erinäköinen kukka kuin ne, joita hetki sitten haistelimme hänen asunnollaan.
Huoneen ovessa on Youth Against Drugs -järjestön tarra: ”Huumeesi voivat olla jonkun perseestä”. Samanlaisia tarroja on myös Matilla ja Mikolla.
Juhoa tarra alkaa naurattaa. Hän ja Matti olivat kerran käyneet ostamassa Ikaalisista muoviin käärittyjä hasispötköjä.
– Se oli tosi hyvää, mutta tiesi kyllä, miten ne oli maahan tuotu, Juho virnuilee.
– Ei hirveesti jäänyt arvattavaa, kun muovitkin oli vielä ihan ruskeita ja haisi paskalta, Matti nauraa.
Matti vilkuilee puhelinta. Maijalta on tullut tekstiviesti, että pian pitäisi lähteä anoppilaan.
– Hulluna tekis mieli vetää savut teidän kanssa, mutta nyt ei kyllä voi.
Juho saattaa ulos asti ja jää odottamaan vierailulle tulevaa äitiään. Musta koira pyörii kiltisti jaloissa ilman remmiä.
Vapaaksi kuukaudessa
On mennyt tasan kuukausi siitä, kun
saatoimme Mikon vankilaan. Hän on vapautunut Turun vankilasta neljä päivää sitten.
Olemme sopineet tapaavamme aamukymmeneltä, mutta Mikon ovikello on rikki, eikä kukaan vastaa koputuksiin. Talon ainoa elonmerkki on keittiössä loistava halogeenilamppu. Puhelin hälyttää vastaamatta.
Istumme takapihalle odottamaan. Kymmenen minuutin päästä Mikko vastaa puhelimeen. Tavut viipyvät kurkussa, puhe on hiljaista. Hän tulee avaamaan etuoven poskessaan vielä tyynynpainauma. Olohuoneessa seisoo nainen, joka hymyilee ystävällisesti, muttei esittele itseään. Emme kysy mitään. Hän katoaa pihakeinuun tupakoimaan.
Mikko laittaa kahvia tippumaan. Hän kertoo ajatusten olevan vielä vankila-ajasta sekaisin.
– Mitä pidempi tuomio, sitä enemmän viha ja katkeruus ehtii kertyä. Mun kuukauden pätkää isot pojat sanois siellä saunareissuksi.
Mikko kertoo joutuneensa Köyliöstä pois jo viiden päivän jälkeen sen vuoksi, että voi psyykkisesti ja fyysisesti niin huonosti.
Turussa hänet siirrettiin eristykseen, rundille.
– Se on rikosseuraamuslaitoksen käsitys terveydenhuollosta. Siellä pidettiin niin kauan, että lopetin valittamisen. Kerran sinne joutui myös tyyppi, joka oli saanut epilepsiakohtauksen.
Seuraava vankilareissu on tiedossa jossain vaiheessa. Mikko ei odota sitä positiivisin mielin.
– Vankilassa sanotaan, että pitää oppia lusimaan. En usko oppivani koskaan.
Mitä vankila muutti?
Mitä vankila Mikon elämässä muutti?
Mikko miettii, mutta tulee siihen tulokseen, ettei juuri mitään. Hän aikoo jatkaa blogin kirjoittamista.
Mikko kurottaa keittiön kaapin päältä käteensä siemeniä täynnä olevan pussin. Hän ottaa vesilasin ja tyhjentää minigrip-pussin sisällön sinne.
Siitä kasvaa seuraava Paatero-sukupolvi, josta seuraa Mikolle todennäköisesti vankeutta.
Poliisi laskee jokaisesta siemenestä tulevan 25 grammaa kannabista, eli Mikko tekee törkeän huumausainerikoksen.
Mikko ei välitä poliisista, hän ei aio antaa periksi. Hän jatkaa kasvattamista julkisesti niin pitkään, että se on laillista.
Kuten Matti sanoo:
– Siinä vaiheessa kun ensimmäiset siemenet heittää multaan, voi olla varma, että poliisin kanssa joutuu jossain vaiheessa tekemisiin. Se on tämän harrastuksen hinta.
Matin, Juhon ja Maijan nimet on muutettu
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194839 ... arina.htmlthe Effects are very strange, and, at first hearing, frightful enough) is very general and frequent: and the Person, from whom I received it, hath made very many Trials of it, on himself, with very good Effect.
