Uutinen: Kannabiksen kotikasvatus lisääntyy edelleen:
http://yle.fi/alueet/etela-karjala/2011/11/kannabiksen_kotikasvatus_lisaantyy_edelleen_3057579.html?origin=rss
Vilkko epäilee, että suuri osa kannabiksesta kasvatetaan myyntitarkoituksessa.
Ainahan sitä sopii kaikkea epäillä, mutta itse epäilisin, ettei suurin osa kasvattajista kasvata _pelkästään_ myyntiin. Asiahan voi tietysti olla poliisin näkökulmasta hieman erillainen, voisin kuvitella, että juuri hieman isommat kasvattamot + myyntiin kasvattavat jäisivät helpommin kiinni, kun kaikessa hiljaisuudessa paria kasvia itselleen / tuttavapiirilleen kasvattavat.
Voi tietysti olla myös, että osa kasvattajista myy pienen määrän sadosta kattakseen kasvatuksesta aiheutuvia kuluja tai hankkiakseen hieman lisätienestiä tässä muutenkin niin kalliissa valtiossa. En tosin itse lähtisi näissä tapauksissa sanomaan, että kasvit olisivat kasvatettu varsinaisesti myyntitarkoituksessa, vaikka se tietysti näin verbaalisesti ilmaistuna osittain oikein olisikin. Mutta onko se paha asia, että joku useamman kuukauden 'aherruksen' jälkeen myy pari gemmiä laadukasta kotikasvattetua kukkaa, näiden lakkabudien ja lätkäsysteemien seassa?
Paitsi diilerien mielestä tietysti.Marihanan lisäksi kasvattajilta löytyy usein muitakin huumeita. - Ei oikein ilmennyt, että joku pössyttelisi vain marihuanaa itsekseen. Amfetamiini on pääaine, vuodesta toiseen.
Tämäkin mielipide pisti hieman silmään. Jutussa on sinänsä perää, olen huomannut, että monet tykkäävät viettää aikaa kavereidensa kanssa ganjaa poltellen. En tiedä onko sitten yksin polttelu jotenkin turvallisempaa \ hyväksyttävämpää? Ja sitä paitsi tunnen monia, jotka tykkäävät rentoutua ja poltella kotona kukkaa kaikessa rauhassa.
Jostain syystä amfetamiini näyttäisi olevan pääaine poliisin mukaan. Itse olen kyllä havainnut, että kyllä se vaan se ganja on 100% kaikilla tapaamillani huumeiden käyttäjillä se ehdoton ykköspäihde
(mikä ei toki tarkoita, että asia olisi aina näin). Poliisin näkövinkkelistä asiahan voi toki tässäkin tapauksessa olla toinen, sillä luulisin, että se ganjaa käyttävä amfetamiiniriippuvainen jää ennemmin poliisin haaviin kuin se paljon puhuttu
kunnollinen, töissäkäyvä perheenisä / äiti, jonka päihdevalikoimaan sattuu ganja kuulumaan.
Kyllähän se muidenkin huumausaineiden käyttö on lisääntynyt, jota en ihmettele yhtään. Miksi ihmeessä ihmiset päihtyisivät aina sillä alkoholilla, kun valittavana iso määrä eri päihteitä erilaisiin käyttötarkoituiksiin?
Load universe into cannon. Aim at brain. Fire.