Pienet uutiset 2011 keskustelu

Päihdepolitiikka, tiedotusvälineet, lainsäädäntö
Alueen säännöt
Politiikka ja media
Tämä alue on tarkoitettu kannabis- ja päihdepolitiikasta keskusteluun.

Alue on erittäin tiukasti moderoitu; lue ohjeet ennen kirjoittamista. Alueelle kuulumattomat keskustelut siirretään Tuhkakuppiin.
Kirjoita viestisi asialliseen ulkoasuun. Ylläpidolla on oikeus muuttaa epäasiallisen viestin sisältöä tai poistaa viesti.
Avatar
Gator2
Viestit: 60
Liittynyt: 10.9.2008

Re: Pienet uutiset 2011 keskustelu

ViestiKirjoittaja Gator2 » 13.12.2011 18:17

Tutkijat huomasivat, että kannabista käyttäneiden nuorten aivojen orbitofrontaalisen aivokuoren tietyt alueet olivat 12-vuotiaina pienemmät kuin muilla. Kyseisten orbitofrontaalisen aivokuoren alueiden vähäisempi toiminta vaikuttaa mm. päätöksentekoon ja ongelmanratkontaan negatiivisesti.

Lubmanin mukaan tutkimusryhmä oletti, että 12-vuotiaiden aivoista löytyisi myös muita poikkeavuuksia, joita on aiemmin löydetty kannabiksen suurkuluttajilta. Näin ei kuitenkaan käynyt.

- Saimme selville, että orbitofrontaalisen aivokuoren osat voivat ennustaa tulevaa kannabiksen käyttöä. Huomasimme myös, että nuorten aivoissa ei ollut samoja muutoksia, joita ilmenee kannabista runsaasti käyttävillä. Täten varmistimme ensimmäistä kertaa, että kannabis on aivomyrkky ja se vaikuttaa tiettyjen aivojen osien toimintaan, Lubman kertoi.


Mielenkiintoista. Aivot olivat pienemmät kuin muilla 12 vuotiailla, siis ennen kuin he koskivat kannabikseen.

Miten tuosta voidaan vetää johtopäätös, että kannabis on myrkyllinen aivoille, varsinkin kun he eivät löytäneet muutoksia aivoissa käytön jälkeen?

NudistiBudisti
1 tähti
1 tähti
Viestit: 495
Liittynyt: 24.7.2007

Re: Pienet uutiset 2011 keskustelu

ViestiKirjoittaja NudistiBudisti » 13.12.2011 18:43

- Saimme selville, että orbitofrontaalisen aivokuoren osat voivat ennustaa tulevaa kannabiksen käyttöä. Huomasimme myös, että nuorten aivoissa ei ollut samoja muutoksia, joita ilmenee kannabista runsaasti käyttävillä. Täten varmistimme ensimmäistä kertaa, että kannabis on aivomyrkky ja se vaikuttaa tiettyjen aivojen osien toimintaan, Lubman kertoi.


En oo professori joten en ymmärää syy-yhteyttä. Mutta kai se nyt sitten on hermomyrkky kun kerran suuri ja mahtava kouluja käynyt osaa sen niin hienosti päätellä että tavalliselle tallaajalle ei aukea.

Eikun hetkinen oon joskus ollut samassa huomessa henkilön kanssa joka on joskus polttanut sätkät et kai mun aivot on siitä niin lujaa vaurioitunu ettei näin yksinkertaista asiaa tajua.

-NB-
"Hampun sanominen huumeeksi on kuin Honda Monkeyn sanominen Harley Davidsoniksi. Kyllähän se pärisee,mutta ei sillä liiveihin pääse."

Avatar
HL1979
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 897
Liittynyt: 26.11.2008

Re: Pienet uutiset 2011 keskustelu

ViestiKirjoittaja HL1979 » 13.12.2011 19:14

NudistiBudisti kirjoitti:En oo professori joten en ymmärää syy-yhteyttä. Mutta kai se nyt sitten on hermomyrkky kun kerran suuri ja mahtava kouluja käynyt osaa sen niin hienosti päätellä että tavalliselle tallaajalle ei aukea.

Alkuperäisen uutisen kommenteista poimittua:

First: "In adult cannabis users, decreased activation of the OFC has been associated with faulty decision-making"
Then: "youth with smaller orbitofrontal cortex (OFC) volumes, part of the frontal lobe of the brain, at age 12 were more likely to have initiated cannabis use by age 16"

But the kids already have shrunken OFCs. In other words, this study is begging the question!

Then concluding: "we also found no differences in brain volume in other parts of the brain that we have shown to be abnormal in long-term heavy cannabis users, confirming for the first time, that cannabis use is neurotoxic to these brain areas in humans.

Ok from the top adult users have anomalies. Then some kids have anomalies IN ONE AREA, BEFORE smoking. From that we are to conclude that the kids will later have exactly the same brain volumes as the adult users now? And that is known how, exactly?


sekä:

"However, we also found no differences in brain volume in other parts of the brain that we have shown to be abnormal in long-term heavy cannabis users, confirming for the first time, that cannabis use is neurotoxic to these brain areas in humans."

No differences in the brain volume....so they conclude that it is toxic? What kind of half assed study is this? There would be a difference in volume, no matter how minute, if cannabis was toxic to the brain. Things don't go from none to all magically, where does the toxicity start, if there is indeed toxicity.


Olisi kyllä kiinnostavaa tietää, että onko tuo uutisoitu huolimattomasti, vai mitä tutkijoiden päässä on liikkunut... :D
Hiisi vieköön!

mauridoe
1 tähti
1 tähti
Viestit: 116
Liittynyt: 19.7.2009

Re: Pienet uutiset 2011 keskustelu

ViestiKirjoittaja mauridoe » 13.12.2011 21:52

HL1979 kirjoitti:...
Olisi kyllä kiinnostavaa tietää, että onko tuo uutisoitu huolimattomasti, vai mitä tutkijoiden päässä on liikkunut... :D


Käsitin päättelyketjun näin:

1) Kroonikkojen aivoissa on havaittu muutoksia tietyillä alueilla.

2) Kohdan 1) muutoksia ei havaittu 12-16 ikävuoden välillä kannabista käyttäneillä.

3) Edellisen kohdan ryhmä (varhain kannabiksen käytön aloittaneet) on pitkälti se, josta kehittyy myöhemmin kroonikkoja.

Mikäli kroonikkojen aivoissa havaitut muutokset olisivat olemassa jo ennen kannabiksen käytön aloittamista (kausaliteetti menisi aivojen epänormaliudesta kannabiksen käyttöön päin), ne muutokset pitäisi näkyä aivoissa jo ennen kannabiksen käytön aloittamista. Koska näin ei havaittu olevan, tehdään johtopäätös, että kannabiksen pitkäaikainen ja runsas käyttö aiheuttaa kyseiset muutokset. MOT.

Bodhisattva
Viestit: 74
Liittynyt: 12.4.2010

Re: Pienet uutiset 2011 keskustelu

ViestiKirjoittaja Bodhisattva » 14.12.2011 17:02

Ihan vitun hämärä tutkimus. En tajua miten tollasen perusteella oikeesti voidaan laittaa lehtiin että kannabis tuhoaa aivoja, tossa ei oo yksinkertasesti yhtään mitään järkeä. Ei kukaan täysjärkinen ihminen voi ottaa tollasta tutkimusta tosissaan.

Muutenkin suht hauskaa, et mun käsittääkseni aikasemmissa tutkimuksissa on havaittu nimenomaan että aivoiltaan kehittyneemmät ja älykkäämmät ihmiset valitsis ensimmäisinä esim. kokeilla päihteitä. Justhan oli ihan vähän aikaa sitten tutkimus, joka tais olla paljon fiksummin järjestetty ja luotettavampi, ja siinä todettiin et älykkäämmät lapset ajautuu helpommin kokeilemaa ja käyttämään huumeita. Suht ristiriitaista eikö?

Logiikalla ajateltuna, siihen nimenomaan tarvitsee päätöksen tekoa ja kykyä tehdä itse päätöksiä, et pystyy valitsemaan valtavirrasta poikkeavan vaihtoehdon. Mun mielestä on suoraan jostain ikivanhasta huumevalistuksesta toi käsitys, että vaan tyhmät käyttää huumeita. Aivojen vajavaisuutta on se, ettei kykene itse miettimään asioita niin paljoa, et sattuis mahdollisesti valitsemaan sen vaihtoehdon jota vastaan on koko elämän ajan tuputettu näkemystä...

mauridoe
1 tähti
1 tähti
Viestit: 116
Liittynyt: 19.7.2009

Re: Pienet uutiset 2011 keskustelu

ViestiKirjoittaja mauridoe » 14.12.2011 17:49

En ottaisi kovinkaan vakavasti tuota "tuhoaa" sanan käyttöä tässä yhteydessä, josta epäilemättä vastuussa on sensaatiohakuinen media. En silti olisi kovinkaan hämmästynyt, että sellaisen aineen, joka vaikuttaa ihmisen kognitiivisiin toimintoihin ja käytökseen, pitkäaikainen käyttö muuttaisi aivojen rakennetta / toimintaa siinä määrin, että se voidaan magneettikuvassa havaita. Kiistanalaistahan lienee lähinnä se, ovatko nämä muutokset pysyviä, vai ajan kanssa poistuvia.

Alkoholistahan esim. tiedetään, että sen käyttö kutistaa aivoja erityisesti suurkuluttajilla. Tarkka syy tähän ilmiöön ei ilmeisesti kuitenkaan ole selvillä.

Tuossa uutisessahan ei sanottu, että kannabiksen käyttö tyhmentäisi, ja vaikka niin olisikin, se ei olisi ristiriidassa sen kanssa, että älykkäät ihmiset käyttävät todennäköisemmin kannabista kuin vähemmän älykkäät. Suurin osa aivojen tilavuudesta ja toiminnoista ei kuitenkaan liity millään tavalla älykkyyteen, joten sinänsä mitkään muutokset aivoissa eivät automaattisesti tarkoita muutosta henkilön älykkyyteen.

Liittyen vielä tämän tutkimuksen tulkintaan, alkuperäisuutisen kommenteissa oli hyvä havainto siitä, että tuollainen päättelyketju on mahdollinen ainoastaan silloin jos tiedetään varmasti, että kroonikot eivät ole käyttäneet muita mahdollisesti aivoihin vaikuttavia aineita kuin kannabista.

Bodhisattva
Viestit: 74
Liittynyt: 12.4.2010

Re: Pienet uutiset 2011 keskustelu

ViestiKirjoittaja Bodhisattva » 14.12.2011 19:09

En ottanut itsekään vakavasti, mutta pointti oli, että nimenomaan lehteen tällaisen sanan kirjoittaminen on ihan käsittämätöntä... Ihmiset kun tuppaavat ottamaan tällaiset uutiset kirjaimellisesti.

Itse ymmärsin ton uutisen niin, että oli havaittu niillä 12 vuotiailla, jotka myöhemmin kannabista olivat käyttäneet, olevan esim. päätöksentekoon liittyvien osien aivoissa pienempiä verrattuna niihin jotka eivät kannabista päätyneet käyttämään. Eli siis meinattiin sitä, että kannabista käyttämään päätyneet olisivat synnynnäisesti jotenkin vajavaisempia tekemään päätöksiä liittyen nyt vaikka huumeiden kokeiluun. Eli siis vielä suorempaan sanottuna "tarpeeksi tyhmiä kokeilemaan kannabista" :D

Uutisestahan ei edes käynyt ilmi, oliko kyse kannabista kokeilleista, vai runsaammin käyttävistä... Oli vain että n. 122 vai paljon niitä oli, ja näistä joku 30 päätyi "käyttämään" kannabista. Ei mielestäni kuulosta tieteellisesti läheskään tarpeeksi pätevältä tai tarkalta. Kun yhdistää tohon sen, että kokeilleet ja runsaammin käyttävät oli ilmeisesti niputettu yhteen, päästään siihen, et toi tulos menee aiika reippaasti ihan pelkästään virhemarginaalin sisään ja tutkimuksen tulos on täysin turha. Tosiaan muut päihteet sekä elämäntavat, ja kaikki muutkin vaikutteet huomioituna, niin sama olis kirjoittaa lehteen että kyykkypaskalla käymisestä saa syövän.

Voi olla et en lukenut tarpeeks tarkkaan tutkimuksesta, enkä tosiaan tutustunut kuin suht nopeesti tohon suomenkieliseen tekstiin...

NudistiBudisti
1 tähti
1 tähti
Viestit: 495
Liittynyt: 24.7.2007

Re: Pienet uutiset 2011 keskustelu

ViestiKirjoittaja NudistiBudisti » 14.12.2011 22:07

En silti olisi kovinkaan hämmästynyt, että sellaisen aineen, joka vaikuttaa ihmisen kognitiivisiin toimintoihin ja käytökseen, pitkäaikainen käyttö muuttaisi aivojen rakennetta / toimintaa siinä määrin, että se voidaan magneettikuvassa havaita.


Ja kuinka paljon toi sitten kertoo että se kuvassa näkyy? aivoilla ilmeisesti on käsittämätön kyky korvata tiettyjä kykyjä.

En muista mikä dokkari oli mutta joku vanhapatu oli menettänyt aivoista kapasitettia aivoverenvuodon takia mut tarpeeksi ku oli treenannu oli saanu toimintakyvyn 95%takas.Muistaakseni ei osannu syödä/puhua/kävellä jne..

-NB-
"Hampun sanominen huumeeksi on kuin Honda Monkeyn sanominen Harley Davidsoniksi. Kyllähän se pärisee,mutta ei sillä liiveihin pääse."

Avatar
HL1979
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 897
Liittynyt: 26.11.2008

Re: Pienet uutiset 2011 keskustelu

ViestiKirjoittaja HL1979 » 15.12.2011 22:06

Pössyttely loppuu ulkomaalaisilta Hollannissa

Hollannissa astuu vuodenvaihteessa voimaan laki, joka kieltää kannabiksen ja hasiksen myynnin ulkomaalaisille kannabiskahviloissa eli coffee shopeissa.

Kielto koskee aluksi maan kolmea eteläistä maakuntaa ja laajenee muualle maahan kuten pääkaupunkiin Amsterdamiin vuoden 2013 alussa.

Myös Hollannin kansalaisten täytyy lain mukaan rekisteröityä tietyn kahvilan asiakkaiksi voidakseen ostaa mietoja huumeita.

Yhden kahvilan asiakasrekisteri voi olla enintään 2000 ihmistä.

Hollannin hallitus on ryhtynyt viime vuosien aikana rajoittamaan mietojen huumeiden kauppaa jengirikollisuuden kasvun ja aineiden terveysvaikutusten takia.

Voi voi tätä suomalaismedian linjaa. Vanha STT:n "huumevastainen" (eli siis lähtökohtaisesti ei-objektiivinen) journalismi jyllää yhä. Viimeinen lausehan on ihan höpönpöppöä, eikä se pössyttely lopu - jos, ja siis huom, jos Amsterdam "kieltää" ulkomaalaisille myynnin coffee shopeissa vuonna 2013, tarkoittaa se vain sitä että mafia tienaa nekin rahat.

Mutta eipä tätä ole vielä kiveen kirjoitettu. Epäilen, että Suomessa media vaikenee, vaikka Amsterdamissa harkittaisiin tuota ajatusta vielä uudelleen...
Hiisi vieköön!

Avatar
Sectoid
1 tähti
1 tähti
Viestit: 291
Liittynyt: 7.3.2010

Re: Pienet uutiset 2011 keskustelu

ViestiKirjoittaja Sectoid » 16.12.2011 8:04

No jaa...

En jotenki usko että siinä tavoitellaan sitä että mafia käärii rahat. Toki sekin tekee rahaa, mutta miksi tälläinen typerä politikointi tapahtuu on ihan selvää että se mafian raha kiertää konserva/oikeisto elitistien taskuun jotka eivät koskaan ole välittäneet tavallisista ihmisistä muuta kuin resursseina ja bisneksen muodossa.

Tökerin esimerkki oli suomessa kun hells angelsin pomo päästettiin kävelee ja rahatkin hän sai pitää, vaikka missään muussa tapauksessa ei olisi tapahtunut vastaavaa. Alemman portaan jäbät voidaan ottaa kiinni ja kuten kaikki "yksityisyrittäjätkin" jotka ilman lupia yrittää tuoda maahan huumehia. Moottoripyörä jengeillä on kyllä ihan hyvät kytkökset poliitikkoihin. Kaikki tälläiset päätökset eivät mitenkään järjellisesti palvele tavallisia ihmisiä vaan ovat vahingoksi heille. Tässäkin tavoitellaan vain lisää rahaa ja samaan aikaan yritetään näyttää enkeleilta jotka muka välittävät.
Samuel L. Jacksonin kameleontti.

Avatar
Prostitute
Viestit: 494
Liittynyt: 24.11.2008

Re: Pienet uutiset 2011 keskustelu

ViestiKirjoittaja Prostitute » 18.12.2011 14:04

Mafia sitä, mafia tätä, la cosa nostra häntä.
Samat mafiat kasvattaa ja tuo maahan ne budit nyttenki.
Saman verran rahaa ne tienaa nytkin, se ylijäävä osa ostajan ja tehtaan välillä on nyt coffeeshopilla,
diileri vetänee saman verran; Coffarilla on henkilöstö, tila, vero yms kulut mut diilerillä bustausriski.

Avatar
HL1979
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 897
Liittynyt: 26.11.2008

Re: Pienet uutiset 2011 keskustelu

ViestiKirjoittaja HL1979 » 18.12.2011 16:16

Prostitute kirjoitti:Mafia sitä, mafia tätä, la cosa nostra häntä.
Samat mafiat kasvattaa ja tuo maahan ne budit nyttenki.
Saman verran rahaa ne tienaa nytkin, se ylijäävä osa ostajan ja tehtaan välillä on nyt coffeeshopilla,
diileri vetänee saman verran; Coffarilla on henkilöstö, tila, vero yms kulut mut diilerillä bustausriski.

Pointti onkin siinä, että seuraava looginen askel Hollannille olisi ollut hoitaa homma jotenkin niin, että tuotanto olisi laillista, valvottua ja verotettua. Sääli että nyt ollaan menossa täysin väärään suuntaan kansanterveydellisestä ja -taloudellisesta näkökulmasta.

Täytyy vaan toivoa että Kööpenhaminasta löytyisi uskallusta. Jospa Köpiksen esimerkki saisi hollantilaisten päät kääntymään.
Hiisi vieköön!

Avatar
Tapionpoika
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 2465
Liittynyt: 29.1.2008

Re: Pienet uutiset 2011 keskustelu

ViestiKirjoittaja Tapionpoika » 18.12.2011 21:01

http://www.radiosata.fi/index.php?mw=&o ... &cid=40781

Toisten kamojen pölliminen on perseestä ja väärin, mutta hamppujen kotona kasvaessa kaiken lisäksi vielä helvetin tyhmää.
sativa to change the things I can
indica to accept the things I can't

Pun Worg
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 1187
Liittynyt: 4.10.2007

Re: Pienet uutiset 2011 keskustelu

ViestiKirjoittaja Pun Worg » 21.12.2011 1:50

Tapionpoika kirjoitti:Tällaista kaveri linkitti aamulukemiseksi. Vanhan liiton valistus näyttää voivan pulskasti.

Kuvalinkki


Yläasteikäisenä pääsin näyttelemään sekakäyttäjää ihan samanlaiseen valistustilaisuuteen. Sehän toimi helvetin hienosti, pari vuotta myöhemmin olin itse ihan samassa kunnossa saman näköisissä kämpissä mitä aineita milloinkin veressä :D

kinko

Re: Pienet uutiset 2011 keskustelu

ViestiKirjoittaja kinko » 21.12.2011 7:07

Mor moro.
Tälläiseen törmäsin kun seilailin netissä http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... isviljelma

Avatar
Gator2
Viestit: 60
Liittynyt: 10.9.2008

Re: Pienet uutiset 2011 keskustelu

ViestiKirjoittaja Gator2 » 21.12.2011 19:15

NudistiBudisti kirjoitti:"Mies kasvatti kannabista "hyönteisten torjuntaan"

Valtimolaisen hampunkasvattajan tuomio pysyi ennallaan Itä-Suomen hovioikeudessa. Mies selitti kasvattaneensa kannabis sativa -kasveja pihallaan kesällä 2010 vain tutkiakseen niiden soveltuvuutta elintarvike- ja kuitukäyttöön sekä luonnonmukaiseen hyönteisten torjuntaan.

Kasveja oli 94 kappaletta, joten niistä olisi saanut marihuanaa yli sata grammaa. Sakkotuomion huumausainerikoksista saanut mies vaati hovioikeudelta syytteen hylkäämistä tai rangaistuksen lieventämistä.

Kihlakunnansyyttäjä puolestaan vaati hampunkasvattajalle vankeustuomiota. Hovioikeus piti kuitenkin Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden ratkaisun voimassa."


Hyvä arvio, 94 kasvia ja "yli sata grammaa". Varmaan joo.

On se nyt kumma, kun ei saa hyönteisiä torjua haluamallaan tavalla.

kinko

Re: Pienet uutiset 2011 keskustelu

ViestiKirjoittaja kinko » 22.12.2011 6:15

Paljonkohan se sakko oli, on se kumma kun paikkakunta A sakkojen määrä 1200€ ja paikkakunta B 600€ samasta määrästä, taidan muuttaa itä-suomeen paljon pienemmät tuomiot kuin länsi-uudellamaalla jos narahtaa.

Avatar
HL1979
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 897
Liittynyt: 26.11.2008

Re: Pienet uutiset 2011 keskustelu

ViestiKirjoittaja HL1979 » 22.12.2011 10:46

kinko kirjoitti:Paljonkohan se sakko oli, on se kumma kun paikkakunta A sakkojen määrä 1200€ ja paikkakunta B 600€ samasta määrästä, taidan muuttaa itä-suomeen paljon pienemmät tuomiot kuin länsi-uudellamaalla jos narahtaa.

Sakkosummien vertailu on turhaa, ennemmin kannattaa verrata päiväsakkojen lukumäärää.
Hiisi vieköön!

Avatar
Grefsen
Viestit: 33
Liittynyt: 30.7.2010

Re: Pienet uutiset 2011 keskustelu

ViestiKirjoittaja Grefsen » 22.12.2011 11:33

http://www.dagbladet.no/2011/12/22/nyhe ... /19507493/

juttu löytyy kokonaisuudessaan "pienet uutiset" osastolta. Haluaisin vaan kommentoida uutista ja madollista mustamaalausta.

Aiemmin uutista seuranneena heitän valoa juttuun sen verran kuin muistan. Yllätys oli vaan niin suuri kun pistävät pajapäissään tehdyks murhaks/tapoks. mutta oli Halloween ilta ja joku alko heilumaan puukon kanssa asunnossa. Aimmin illalla oli kokoontunu porukkaa illanviettoo yksityisasuntoon Bisletissä Oslon keskustassa. Suurin osa paikalla olijoista oli lähtenyt baariin. Asuntoon jäi muutamia/pienijoukko ihmisiä. Joku miehistä keksi rueta riehumaan veitsen kanssa. Onnistu tappamaan yhden miehen paikanpäälle ja nyt tekeee muisti tepposen että loukkaantuko veitsimies itse vai haavoittiko vakavasti vielä yhtä miestä lisäks joka onnistu pelastautumaan juostuaan alas kadulle ja täpärästi hyppäämällä vertasuihkuavana lennosta otettuun taksiin, joka odotti liikennevaloissa vihreitä. Taksissa istui naisasiakas takapenkillä. Uhri ei kyenny ite sulkemaan ovea ja taksi kuski luuli että halloween pila. Onneks tajus tilanteen vakavuuden ja kävi kiertämässä etukautta etupenkkiläisen oven kii. Uhri tajuttomuuden rajamailla onnistui pääsemään alempana katua sijaitsevaan sairaalaan ja hänen maailmansa pelastui.


mutta kysymys kuuluu että onko tämä demonisoitua maalausta avoinna rehottavaan katukaupusteluun lopettamiseks vai onko oikeesti joku voinu pajapäissään heilumaan silmittömästi puukon kanssa ja vielä kirjottaa verellä seinään "jumala". vai onko nämä verestä löytyneet jämät jo ehkä aiemmin poltettuja ja oisko tämä vaa jossai vitun viinapäissään suoritettua älyttömyyttä. Porukka oli vähä reilu kakskymppisiä tavallisia nuoria. Ei mistään HuuuUUumejengistä kyse.

Avatar
HL1979
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 897
Liittynyt: 26.11.2008

Re: Pienet uutiset 2011 keskustelu

ViestiKirjoittaja HL1979 » 22.12.2011 11:53

Grefsen kirjoitti:mutta kysymys kuuluu että onko tämä demonisoitua maalausta avoinna rehottavaan katukaupusteluun lopettamiseks vai onko oikeesti joku voinu pajapäissään heilumaan silmittömästi puukon kanssa ja vielä kirjottaa verellä seinään "jumala". vai onko nämä verestä löytyneet jämät jo ehkä aiemmin poltettuja ja oisko tämä vaa jossai vitun viinapäissään suoritettua älyttömyyttä. Porukka oli vähä reilu kakskymppisiä tavallisia nuoria. Ei mistään HuuuUUumejengistä kyse.

Kyse ei ole demonisoidusta maalauksesta avoinna rehottavan katukaupustelun lopettamiseksi. Ei medialla ole noin jaloja motiiveja. Kyse on vaan hysterian lietsomisesta lehden levikin nostamiseksi.

Koska ilmeisesti sekakäytöstä on kyse, niin voidaan kysyä näin: Montako tällaista tapausta on käynyt pelkän alkoholin katalysoimana? Entä kuinka monta pelkkään kannabiksen käyttöön liittyen?

Mun mielestä enempiä kysymyksiä ei edes tarvita.
Hiisi vieköön!


Palaa sivulle “Politiikka ja media”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa