Pienet uutiset 2012

Päihdepolitiikka, tiedotusvälineet, lainsäädäntö
Alueen säännöt
Politiikka ja media
Tämä alue on tarkoitettu kannabis- ja päihdepolitiikasta keskusteluun.

Alue on erittäin tiukasti moderoitu; lue ohjeet ennen kirjoittamista. Alueelle kuulumattomat keskustelut siirretään Tuhkakuppiin.
Kirjoita viestisi asialliseen ulkoasuun. Ylläpidolla on oikeus muuttaa epäasiallisen viestin sisältöä tai poistaa viesti.
Avatar
oldirty
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 1666
Liittynyt: 15.5.2006

Re: Pienet uutiset 2012

ViestiKirjoittaja oldirty » 7.3.2012 10:16

Pitäisikö nuoren vesipiipun käytöstä huolestua?

Vesipiiput yleistyvät kovaa vauhtia myös Suomessa. Parin vuoden sisällä Yhdysvalloissa, Etelä-Euroopassa ja Tanskassa nuorison suosioon nousseet vesipiiput ovat rantautuneet myös suomalaisnuorison käyttöön.

– Nuorten terveystapatutkimuksessa tätä tutkittiin nyt ensimmäistä kertaa, ja kävi ilmi, että 18-vuotiaista neljännes on kokeillut sitä kerran tai pari, kertoo MTV3:n Huomenta Suomessa vieraillut asiantuntija-tutkija Hanna Ollila Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Vesipiipun historia ulottuu kauas. Vesipiipulla on ollut tuhansia vuosia vahva rooli muun muassa itämaisissa kulttuureissa. Useimmiten siinä poltetaan maustettua tupakkaa. Makuvaihtoehtoja löytyy nykyään laajalti aina omenasta cappucinoon.

– Se on ollut aikoinaan suosittu etenkin naisten keskuudessa. Sitä poltettiin muun muassa haaremeissa, mutta nyt se on siirtynyt myös miesten käyttöön. Vesipiipun polttaminen on sosiaalinen tapahtuma, tietynlainen rauhoittumiskeino, kertoo dosentti Mikko Salasuo nuorisotutkimusverokostosta.
Käyttääkö teinini marihuanaa?

Moni mieltää vesipiipun huumeiden käytön välineeksi. Salasuon mukaan Aasiasta tuoduilla koristeellisilla vesipiipuilla harvemmin poltellaan mitään tupakkaa vahvempaa.

– Itsekin olisin varmaan vielä pari vuotta sitten kytkenyt vesipiiput samaan bongin kanssa, jolla poltetaan hasista ja marihuanaa. Juttelin vastikään erään nuoren miehen kanssa, joka oli hankkinut kolme vuotta sitten vesipiipun ja kysyin, että polttaako hänen tuttavapiirissään nuoret näillä marihuanaa? Vastaus oli, että siihen käytettävät välineet ovat aivan erilaisia.
"Vesipiipussa samanlainen terveysvaara kuin tupakassa"

Tutkija Hanna Ollila kuitenkin muistuttaa, että poltettiin tupakka missä muodossa tahansa, on sillä aina terveysvaikutuksia.

– Vesihöyryn seassa tulee häkää ja nikotiinia, eli ihan samanlaisia yhdisteitä kuin tehdasvalmisteista tupakkaakin poltettaessa.

Ollila ei halua ottaa suoraa kantaa siihen, pitäisikö vesipiiput kieltää. Salasuon suhtautuminen on sallivampi.

– Vesipiipun tupakasta erottaa se, että vesipiipun poltto on enemmänkin sosiaalinen tapahtuma, jossa keräydytään esimerkiksi kerran viikossa piipun ääreen ja poltetaan se yksi piipullinen. Aika harva kantaa sitä mukanaan vaikka työpaikalle.

– Mielestäni terveyshaitta on vähäinen, jos sitä polttelee kerran viikossa. Riski tästä tupakointikoukkuun jäämiseen on mielestäni pieni tai olematon, Salasuo jatkaa.

– Toistaiseksi näistä ei ole vielä yksittäistä tutkimustietoa. Vesipiipun terveysvaikutukset liittyvät luonnollisesti siihen, kuinka usein sitä käytetään. Periaatteessa siinä on olemassa samat vaarat kuin mitä muihinkin tupakkatuotteisiin liittyy.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtm ... -huolestua
the Effects are very strange, and, at first hearing, frightful enough) is very general and frequent: and the Person, from whom I received it, hath made very many Trials of it, on himself, with very good Effect.

Bongviini
Viestit: 20
Liittynyt: 6.3.2012

Re: Pienet uutiset 2012

ViestiKirjoittaja Bongviini » 7.3.2012 19:11

Opiskelija puuhaa lakialoitetta kannabiksen laillistamiseksi

Turkulainen opiskelija aloittaa nimienkeruun saadakseen aikaan lakialoitteen, joka laillistaisi kannabiksen käytön. Opiskelija Ville Haikonen käyttää hyväkseen tämän kuun alussa voimaan astunutta kansalaisaloitelakia.

Perustuslain muutoksen nojalla eduskunnan on käsiteltävä aloitteet, joiden tueksi on kerätty 50 000 allekirjoitusta. Haikosen mielestä hanketta hankaloittaa se, että jokainen allekirjoitus on toimitettava eteenpäin omalla paperiarkillaan.

Haikonen sanoo toimittaneensa tiedot lakialoitteesta maistraatille, oikeusministeriölle ja eduskunnalle.

Aloitteen alullepanija perustelee kannabiksen laillistamista muun muassa terveyssyillä. Hän haluaa päihteestä verotettavan ylellisyystuotteen tupakan ja alkoholin tapaan.

Yle Turku
http://yle.fi/alueet/turku/2012/03/opiskelija_puuhaa_lakialoitetta_kannabiksen_laillistamiseksi_3313814.html

Avatar
tuumamasa
Viestit: 238
Liittynyt: 16.3.2007

Re: Pienet uutiset 2012

ViestiKirjoittaja tuumamasa » 8.3.2012 5:32

Espanjalaiskylä aikoo lyödä rahoiksi kannabiksen viljelyllä
julkaistu tänään 8.3. klo 02:32, päivitetty tänään 8.3. klo 02:42

Koillis-Espanjassa sijaitseva pieni Rasqueran kylä on keksinyt uuden keinon tehdä rahaa: katalonialaiskylä alkaa vuokrata maata kannabiksen viljelyä varten. Paikalliset viranomaiset ovat laskeneet, että kylä saa maksettua 1,3 miljoonan euron velkansa pois kahdessa vuodessa liikeidean avulla.

Viljelyalueen sijainti pidetään ehdottoman salaisena.

900 asukkaan kylän pormestari uskoo, että hankkeen avulla onnistutaan karsimaan järjestäytynyttä rikollisuutta ja kannabiksen kasvattamiseen liittyvää veronkiertoa.

Espanjan oikeuskansleri on aloittanut selvityksen projektin laillisuudesta. Espanjan laki sallii kannabiksen viljelyn, jos se on tarkoitettu omaan tai jaettuun käyttöön. Välittäminen on sen sijaan kiellettyä, siitä voi saada jopa kuuden vuoden vankeusrangaistuksen.

Espanjalaiset kaupungit ovat korviaan myöten veloissa vuonna 2008 tyssänneen, kymmenen vuotta kestäneen rakennusbuumin jälkeen. Lähes yksi neljästä espanjalaisesta työntekijästä on ilman työtä.

Useat kaupungit ovat kuukausia myöhässä kadunlakaisijoiden ja muiden kaupungin työntekijöiden palkkojen maksussa. Euroalueen kriisin takia Espanjan hallitus pakottaa paikallishallintoja kiristämään vyötä entisestään.

Reuters


http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2012/03/ ... 15125.html

usrr
Viestit: 12
Liittynyt: 1.11.2009

Re: Pienet uutiset 2012

ViestiKirjoittaja usrr » 8.3.2012 10:11

Kuva

Colorado’s Regulate Marijuana Like Alcohol Act Qualifies for 2012 Ballot

Colorado järjestää marraskuussa kansanäänestyksen kannabiksen laillistamisesta.

Residents of Colorado will have the opportunity to vote in favor of ending marijuana prohibition this November. Today, the “Regulate Marijuana Like Alcohol Act” was approved for the ballot by Colorado Secretary of State Scott Gessler. With this confirmation, Colorado now joins Washington as one of two states where measures specific to legalizing cannabis will appear on the electoral ballot.

Backers of the initiative had previously turned in over 160,000 signatures. However, the Secretary of State’s office on February 3 responded that petitioners still needed an additional 2,500 valid signatures from registered voters to place the initiative on the ballot. On February 17th, the Campaign to Regulate Marijuana Like Alcohol submitted an additional 14,000 signatures, well in excess of what was required to meet that threshold. Today’s approval from the state cements their placement on this fall’s ballot.

The Colorado initiative seeks to allow for the limited possession and cultivation of cannabis by adults age 21 and over. The measure would further amend state law to establish regulations governing the commercial production and distribution of marijuana by licensed retailers.

The measure is supported by a broad coalition of reform organizations, including NORML, the American Civil Liberties Union of Colorado, SAFER, Sensible Colorado, Law Enforcement Against Prohibition (LEAP), Students for Sensible Drug Policy (SSDP), the Drug Policy Alliance, and the Marijuana Policy Project.

“This is a very exciting prospect for marijuana law reform advocates,” states Erik Altieri, NORML’s Communications Coordinator, “Coloradans have already set the example for how to properly implement a state medical marijuana program and now they have the opportunity to lead the country yet again by being the first to end cannabis prohibition in their state. With their state pride and frontier mentality, the Centennial State stands a great chance of being the first state to declare an end to the war on cannabis consumers.”

Since its inception, the 2012 Campaign to Regulate Marijuana Like Alcohol has been comprised of a broad-based coalition of state and national organizations that includes NORML. The NORML Board of Directors is expected to publicly endorse the initiative shortly.

More information on the initiative can be found at the campaign’s webpage here and on their Facebook here.

http://blog.norml.org/2012/02/27/breaki ... 12-ballot/

Vieras

Re: Pienet uutiset 2012

ViestiKirjoittaja Vieras » 8.3.2012 19:03

Kannabista pidetään viinaa vaarattomampana
Nuorten huumekokeilut lisääntyvät Jyväskylässä
Torstai 8.3.2012 klo 17.35
Jyväskylässä joka kymmenes kahdeksannen ja yhdeksännen luokan oppilas on kokeillut huumeita.

Lukion ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoista huumekokeiluja on jo 15 prosentilla. Tilanne käy ilmi aineistosta, joka on kerätty valtakunnallisen kouluterveyskyselyn yhteydessä.

Tulosten perusteella huumeiden kokeilu ja käyttö yleistyy Jyväskylässä edelleen. Syrjässä olevat pienet koulut eivät ole ongelmalta sivussa. Käyttö ei myöskään näytä olevan riippuvainen oppilaan perhetaustasta tai koulumenestyksestä.

Kouluviranomaisten mukaan erityisen huolestuttavaa on se, että oppilaat tuntuvat pitävän kannabista alkoholia vaarattomampana. Nuoret kertovat käyttäneensä kannabista myös siksi, ettei siitä jää kotona kiinni niin helposti kuin alkoholinkäytöstä.

STT

Iltalehden sivu jutusta

Avatar
HL1979
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 897
Liittynyt: 26.11.2008

Re: Pienet uutiset 2012

ViestiKirjoittaja HL1979 » 10.3.2012 10:59

Ruotsi kokeilee huumetestejä autokouluissa
julkaistu tänään 10.3. klo 10:40, päivitetty tänään 10.3. klo 10:44

Ruotsi kokeilee huumetestejä autokouluissa. Kevään aikana testataan tuhatkunta autokoulujen oppilasta Västerbottenin alueella. Vuoden päästä kokeiden uumoillaan leviävän maanlaajuisiksi, kertoo Ruotsin televisio.

Tällä haavaa ruotsalaisissa autokouluissa on järjestään käytössä alkolukot. Oppilaita ei päästetä rattiin, elleivät he puhalla ensin nollaa.

Autokoulujen huumekokeet tehdään testitikulla suun kautta. Ruotsin television mukaan ennen varsinaista testikokeilua se toteutettiin pienemmässä mittakaavassa. 60:stä testin tehneistä yksi narahti huumeista.

Yle Uutiset

Muualla netissä: SVT: Nu ska elever drogtestas på körskolan

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2012/03/ ... 22615.html

Taisi tulla kissanpäivät testausfirmoille Ruotsissa...
Hiisi vieköön!

Mat84
Viestit: 254
Liittynyt: 1.11.2009

Re: Pienet uutiset 2012

ViestiKirjoittaja Mat84 » 11.3.2012 10:30

[b]Viljelmä hollolalaistallissa toi ehdollista[/b]

Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi 42-vuotiaan hollolalaismiehen kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta ehdolliseen vankeuteen vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi.

Mies viljeli viime vuoden alkupuolella hamppua talonsa pihalla ja autotallissaan.

Oikeuden mukaan 89 kasvista olisi saanut noin kaksi kiloa marihuanaa. Lisäksi poliisi oli löytänyt häneltä 1,3 kiloa hasista. Mies kielsi myyntitarkoituksen ja selitti viljelleensä huumetta lievittääkseen kipua muutama vuosi sitten murtuneessa kädessään.

Oikeus ei uskonut huumeen suuren määrän takia. Oikeus katsoi miehen kertoman perusteella, että tämä oli varsin hyvin perillä huumeen kasvatuksesta.

Syyttäjä ilmoitti tyytymättömyytensä tuomioon


http://www.ess.fi/?article=363560
Sweet Sweet Mary Jane.

Avatar
Vihreevoima
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 1649
Liittynyt: 18.10.2006

Re: Pienet uutiset 2012

ViestiKirjoittaja Vihreevoima » 11.3.2012 13:16

Vesipiipusta tuli nuorisovillitys
Mikko Stig
Julkaistu: 11.03.2012 08:10

Tuore tutkimus paljastaa, että yhä useampi nuori on kokeillut vesipiipun polttamista.
Ruotsissa nuorten vesipiipun käyttö on lisääntynyt merkittävästi viime vuosina. Nyt on selviä merkkejä siitä, että trendi on sama Suomessa.

Vuoden 2011 terveystapatutkimuksessa asiaa kysyttiin ensimmäistä kertaa 12–18-vuotiailta suomalaisnuorilta. 16-vuotiaista 15 prosenttia oli kokeillut piippua kerran tai pari, 18-vuotiaista lähes joka neljännes.

- Yllätti, että lukemat olivat näinkin korkeat 18-vuotiailla, sanoo asiantuntija-tutkija Hanna Ollila Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Jotkut uskovat tupakoinnin vesipiipulla olevan vähemmän haitallista. Ollila tyrmää tämän.

- Tupakkakasvin polttamisesta vesipiipussa syntyy ihan samoja haitallisia yhdisteitä kuin savukkeista. Vesihöyry ei millään tavalla suodata savua eikä tee siitä vaarattomampaa, Ollila kertoo.

Vesipiipun tai siihen käytettävän tupakkaseoksen myyminen alaikäisille on laitonta. Tuotteita voi kuitenkin ostaa netistä, joten valvonta on hankalaa.

Tupakkalaissa on tällä hetkellä porsaanreikä, jonka takia alaikäinen voi ostaa nikotiinitonta seosta, joka luokittuu laissa tupakan vastikkeeksi.

Terveyshaitat ovat silti ilmeiset.

- Siinä on aivan samat haitat, paitsi nikotiini. Siinä tapahtuu palamisreaktio ja savussa on lukuisia terveydelle haitallisia yhdisteitä.

Moni yhdistää vesipiipun suoraan huumeisiin. Näin yksioikoinen asia ei ole.

- Perinteinen itämainen vesipiippu taitaa olla kuitenkin yleisesti ihan tupakka- tai yrttiseoksen käytössä. Huumausaineisiin käytetään vähän erityyppisiä piippuja, toteaa Ollila.

Asiaa käsitteli ensimmäisenä MTV3.


Emma Grünn


http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/vesip ... 77383.html

Avatar
makarooni
Viestit: 146
Liittynyt: 24.7.2009

Re: Pienet uutiset 2012

ViestiKirjoittaja makarooni » 12.3.2012 16:01

Älynväläys Espanjasta: Hoidetaan velat kuntoon kannabiksella

Katalonialainen Rasqueran kylä on vuokrannut maata marihuanan kasvattamiseen. Vuokratuloilla se laskee selviävänsä kaikista veloistaan kahdessa vuodessa.

15 hehtaarin pelto on vuokrattu barcelonalaiselle kannabiksen kotikäyttöä puolustavalle järjestölle. ABCDA-järjestö maksaa Rasqueralle vuokraa 54 170 euroa kuukaudessa ja kasvattaa pellolla marihuanaa.

Koillis-Espanjassa, Kataloniassa sijaitsevan kylän hallinto ja viranomaiset ovat toistaiseksi pitäneet pellon visusti salassa. Pormestari näkee peltojen vuokraamisessa paljon hyviä asioita.

– Haluamme pistää lopun mafian toiminnalle, haluamme lopun pimeille markkinoille, haluamme lopun varjotaloudelle, pormestari Bernat Pellisa sanoi.

Vuokrauksen on laskettu tuovan kylälle 40 työpaikkaa. Kylä ei kuitenkaan ole tarkistanut projektinsa laillisuutta etukäteen. Espanjan oikeuskansleri tutkii parhaillaan asiaa, ja myös Katalonian paikallishallinto on pyytänyt asiasta lisätietoja.

http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2012/03/08/alynvalays-espanjasta-hoidetaan-velat-kuntoon-kannabiksella/201224902/12

HamppuWelho
1 tähti
1 tähti
Viestit: 256
Liittynyt: 22.2.2011

Re: Pienet uutiset 2012

ViestiKirjoittaja HamppuWelho » 13.3.2012 18:50

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012031 ... 3_uu.shtml

Iltalehti.fi kirjoitti:Paatero: Yli 100 000 tehtävää jäi vaille poliisipartiota

Tiistai 13.3.2012 klo 17.25

Onko Suomessa tarpeeksi poliiseja?

Paatero kirjoittaa blogissaan, että kiireellisissä hälytystehtävissä poliisi on nopeasti paikalla. Joka neljännessä hoidetussa tehtävässä partion saapuminen paikalle vei kuitenkin yli 21 minuuttia.

Myös poliisien rikosten selvittämisprosentit kääntyivät Paateron mukaan viime vuonna laskuun. Omaisuusrikoksista selvitettiin vuonna 2011 noin 40 prosenttia. Rikokset, joissa tekijää ei heti saatu kiinni, selvitysprosentti oli vain noin 12.

Jos poliisien määrä vähenee, uhkaa tilanne Paateron mukaan heikentyä entisestään.

Poliisien määrä voi lähivuosina pudota sisäministeriön mukaan noin 900:lla, jos määrärahoihin kaavaillut leikkaukset toteutuvat.

Paateron mukaan poliisin palvelutaso voitaisiin turvata lisärahalla, jolla saataisiin palkattua työttömäksi valmistuneet ja valmistuvat poliisit.

Lisäksi Paatero haluaisi käynnistää selvitykset muun muassa poliisin toimitilaverkon sekä tehtävien karsimisesta. Poliisijohto haluaisi eroon ainakin päihtyneiden säilyttämisestä sekä vankikuljetuksista.

Poliisin lähivuosien määrärahoista neuvotellaan ensi viikolla hallituksen kehysriihessä.

Lähde: Mikko Paateron blogi

IL-STT



Hyvä, että ne määrärahat riittää puutarhatehtäviin silti samaan malliin.

tippa
Viestit: 444
Liittynyt: 30.11.2009

Re: Pienet uutiset 2012

ViestiKirjoittaja tippa » 14.3.2012 10:07

Korkein oikeus ei käsittele
KRP:n valeostojuttu sai päätöksen

Tiistai 13.3.2012 klo 12.09

Keskusrikospoliisin poliisien saamat syytteet valeostojupakasta pysyvät kumottuina.

Korkein oikeus ilmoitti tiistaina, että se ei ota tapausta käsiteltäväkseen.

Jupakassa oli kyse siitä, käytettiinkö huumerikostutkintaan liittyvässä valeostossa henkilöä, joka ei ollut poliisi. Kyse oli 10 000 ekstaasitabletin kaupasta vuonna 2006.

Helsingin hovioikeuden mukaan ulkopuolinen toimi tavalla, johon olisi vaadittu poliisin toimivalta. KRP:n rikoskomisarion ja rikostarkastajan ei kuitenkaan katsottu syyllistyneen virkavelvollisuuden rikkomiseen, sillä laki oli epäselvä ja operaatiolla oli esimiesten hyväksyntä.

Operaatiota johtanutta rikoskomisariota syytettiin siitä, että poliisin tietolähde olisi saanut tietoa poliisin salaisista menetelmistä. Hovioikeuden mukaan ei ollut näyttöä siitä, että hän olisi saanut konkreettisia tietoja.

Hovioikeus oli ratkaisussaan samalla kannalla käräjäoikeuden kanssa.


http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012031 ... 8_uu.shtml

Avatar
åke pakana
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 1216
Liittynyt: 2.12.2004

Re: Pienet uutiset 2012

ViestiKirjoittaja åke pakana » 14.3.2012 11:22

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/120897- ... t-suomessa

Suomessa on tapahtunut viime vuosina muutos siinä, missä väestöryhmissä huumeita käytetään eniten.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreen raportin mukaan vielä 1990-luvulla ainakin kerran vuodessa huumeita käyttäviä oli eniten 15–24-vuotiaiden miesten keskuudessa. 2000-luvulla huumeiden käyttö on noussut kuitenkin jyrkästi 25–34-vuotiaiden miesten keskuudessa.

Samalla 15–24-vuotiaat naiset ovat ohittaneet samanikäiset miehet huumeiden käytössä. Nuorten naisten huumeiden käyttö on tilaston mukaan noussut selvästi vuodesta 2006 alkaen.

25–34-vuotiaiden naisten huumeiden käyttö on niin ikään yleistynyt 2000-luvulla, heidän kokonaismääränsä on selvästi pienempi kuin miesten.

THL:n raportin tilastot osoittavat myös, miten kannabiksen käyttö on yleistynyt nopeasti nimenomaan 25–34-vuotiaiden miesten keskuudessa. Kannabiksen käytössä näkyy sama ilmiö kuin ylipäänsä huumeiden käytössä: 25–34-vuotiaiden miesten ohella käyttö on lisääntynyt erityisesti nuorten naisten ryhmässä.

- Melkein kaikki, jotka ovat käyttäneet huumeita, ovat myös jossain vaiheessa käyttäneet kannabista. Tästä syystä huumeiden käytön trendit muistuttavat suuresti kannabiksen käytön trendejä. Toisaalta on huomattava, että monilla niistä, jotka ovat joskus elämässään kokeilleet tai käyttäneet kannabista, huumekokeilut ovat rajoittuneet yksinomaan siihen, THL:n raportissa kerrotaan.

Kannabiksen käyttö on lisääntynyt Suomessa eniten viimeisten 18 vuoden aikana. 25–34-vuotiaista miehistä 40 prosenttia kertoi vuonna 2010 kokeilleensa kannabista ainakin kerran elämässään.

- Henkilökohtaisen kosketuspinnan laajentuminen joko omakohtaisten huumekokeilujen tai käyttäjän tuntemisen kautta on karsinut huumeita kohtaan tunnettuja pelkoja ja johtanut asenteiden lieventymiseen. Asenteet ja mielipiteet ovat muuttuneet kuitenkin lähinnä kannabiksen kohdalla, suhtautuminen muiden aineiden käyttöön on pysytellyt selvästi kriittisempänä, raportissa kerrotaan.


http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/05614 ... ab805a3f68
kui mä vallan vedän pöllit, enne ko mä ruppe kirjottelema tervessi ja muit jaarituksi ?

Avatar
åke pakana
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 1216
Liittynyt: 2.12.2004

Re: Pienet uutiset 2012

ViestiKirjoittaja åke pakana » 15.3.2012 11:32

Käräjäoikeudet: Kotietsinnöissä menetelty vastoin lakia

Kotimaa | Turun Sanomat 11:27 .
Käräjäoikeuksien käsiteltäväksi on elokuun alusta lähtien tullut kaikkiaan 15 kotietsintätapausta, joista kuudessa on menetelty vastoin lakia, toteaa apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja. Käräjäoikeuksien toistaiseksi käsittelemissä tapauksissa oli ollut puutteita asunnon haltijan läsnäolo-oikeuden tai todistajan kutsumisoikeuden toteuttamisessa.

– Nämä ovat olleet yleisimmät arvostelun aiheet kotietsintää koskeneissa kantelupäätöksissäkin, kertoo Pajuoja.

Pajuoja on seurannut omasta aloitteestaan viime elokuun alussa voimaan tulleen pakkokeinolain muutoksen soveltamiskäytäntöä. Muutoksen myötä kotietsinnän laillisuuden on voinut saattaa käräjäoikeuden arvioitavaksi.
Lakimuutos antoi sille, jonka luona kotietsintä on tehty, oikeuden vaatia käräjäoikeutta tutkimaan, oliko kotietsinnälle edellytyksiä ja meneteltiinkö siinä lainmukaisesti. Vaatimus on saatettava tuomioistuimen käsiteltäväksi 30 päivän kuluessa siitä, kun kotietsinnästä on saatu tieto.
Lainmuutoksen jälkeen oikeusasiamies ei ole tutkinut kotietsinnästä tehtyjä kanteluja, jos kantelijalla on ollut mahdollisuus saattaa asia tuomioistuimen arvioitavaksi.

Pajuojan mukaan esitutkintaviranomaisten tulisi oma-aloitteisesti ilmoittaa mahdollisuudesta saattaa kotietsinnän laillisuus käräjäoikeuden arvioitavaksi. Ensivaiheessa ilmoitusvelvollisuuden käyttöönotto voitaisiin toteuttaa viranomaisten sisäisellä ohjeistuksella. Jatkossa asiasta tulisi kuitenkin säätää lailla.
Pajuoja pyysi muun muassa oikeusministeriötä ja Poliisihallitusta ilmoittamaan toimenpiteistään asiassa.
Oikeusministeriö totesi, että kotietsintää koskevia säännöksiä on syytä täydentää säännöksellä ilmoitusvelvollisuudesta samassa yhteydessä, kun uutta pakkokeinolakia muutoinkin tarkennetaan ennen sen voimaantuloa vuonna 2014.
Apulaisoikeusasiamies kiinnittää jatkossakin huomiota kotietsintöihin muun muassa käräjäoikeuksiin tehdyillä tarkastuksilla.

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/322816 ... toin+lakia
kui mä vallan vedän pöllit, enne ko mä ruppe kirjottelema tervessi ja muit jaarituksi ?

Avatar
oldirty
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 1666
Liittynyt: 15.5.2006

Re: Pienet uutiset 2012

ViestiKirjoittaja oldirty » 15.3.2012 21:15

Pihlajamäen huumeringistä syytteet kymmenille
julkaistu tänään 15.3. klo 13:44, päivitetty tänään 15.3. klo 14:32
Kuva

Pihlajamäen huumekauppaorganisaatioon liittyvää takavarikoitua hasista.

Kuva: Poliisi

Helsingin syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjä on nostanut syytteet niin sanotussa Pihlajamäen huumausainejutussa. Syytteen saa yhteensä 23 henkilöä.

Helsingin poliisi paljasti laajan ulkomailta johdetun huumausaineiden maahantuonti- ja levitysorganisaation helmikuussa.

Vuosien 2010 ja 2011 aikana Suomeen salakuljetettiin yhteensä 170 kiloa hasista, 8 kiloa amfetamiinia sekä 19 000 ekstaasipilleriä. Huumausainekauppa oli keskittynyt pääosin Pihlajamäen kaupunginosaan.

Esitutkinnan yhteydessä otettiin kiinni 30 henkilöä, joista 23 nyt saa syytteet. Vangittuna on edelleen kymmenen henkeä.

16 henkilöä saa syytteet törkeästä huumausainerikoksesta. Loput syytteet koskevat huumausainerikoksia, rahanpesua, rekisterimerkintärikoksia sekä ampuma-aserikoksia.

Asiaa käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa kahden viikon kuluttua.

Yle Helsinki
http://yle.fi/alueet/helsinki/2012/03/p ... 35058.html
the Effects are very strange, and, at first hearing, frightful enough) is very general and frequent: and the Person, from whom I received it, hath made very many Trials of it, on himself, with very good Effect.

HamppuWelho
1 tähti
1 tähti
Viestit: 256
Liittynyt: 22.2.2011

Re: Pienet uutiset 2012

ViestiKirjoittaja HamppuWelho » 16.3.2012 20:19

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012031 ... 5_uu.shtml

Iltalehti.fi kirjoitti:Ylivieskalaisasunnosta löytyi jättimäinen huumeviljelmä

Poliisi löysi parikymppisen miehen asunnosta kannabisviljelmän.

Asunnossa oli cannabis sativa -kasvien lisäksi 1000 euron edestä kasvattamiseen tarkoitettuja tavaroita. Tavaroiden runsas määrä viittasi siihen, että saaliista oli tarkoitus tulla iso.

Miestä epäillään huumausainerikoksesta.



Pakko kirjoittaa jotain, ei anna postata muuten.

lohip
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 166
Liittynyt: 9.7.2006

Re: Pienet uutiset 2012

ViestiKirjoittaja lohip » 17.3.2012 7:20

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012031715335776_uu.shtml

Suomalainen suhtautuu kannabikseen aiempaa sallivammin

Lauantai 17.3.2012 klo 06.39

Suomalaisten asenteet kannabiksen käyttöä kohtaan ovat lieventyneet.

Samanaikaisesti huumeet ovat tulleet suomalaisille yhä tutummiksi ja huumekokeilutkin yleistyneet. Muihin huumeisiin suhtaudutaan edelleen kielteisemmin, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportista.

Asenteiden lieventyminen näkyy kuitenkin myös siinä, että korvaushoito ja neulojen vaihtoa tarjoava terveysneuvonta saavat nykyisin jo kansalaisten selvän enemmistön kannatuksen, sanoo osastojohtaja Pekka Hakkarainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

THL:n raportin mukaan yli neljäkymmentä prosenttia 25-34-vuotiaista miehistä kertoi toissa vuonna kokeilleensa kannabista ainakin kerran elämässään. Koko väestöstä 17 prosenttia on kokeillut vähintään kerran jotain laitonta huumetta. Suurimmalla osalla kokeilut ovat jääneet kuitenkin yhteen tai muutamaan kertaan.

THL on selvittänyt suomalaisten huumeiden käyttöä säännöllisesti toistetuilla väestötutkimuksilla 1990-luvun alusta lähtien.

STT

Avatar
HL1979
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 897
Liittynyt: 26.11.2008

Re: Pienet uutiset 2012

ViestiKirjoittaja HL1979 » 17.3.2012 11:35

Henkirikokset vähenivät, kun kokaiinista tuli halpaa
Heikki Siljamäki, 10:18


Kuva
[Kuva: Rodeo]

Vuonna 1990 New Yorkissa tehtiin enemmän henkirikoksia kuin kaupungin historiassa koskaan. Sitten tapahtui jotain, ja henki- ja väkivaltarikosten määrä on laskenut kaupungissa selvästi viimeisten parin vuosikymmenen ajan.

Viime vuoden lopulla julkistettu tutkimus ehdottaa varsin yllättävää selitystä kovan rikollisuuden vähenemiselle. The City University of New Yorkin antropologien ja taloustieteilijöiden tekemässä tutkimuksessa nimittäin esitetään, että väkivaltarikollisuuden laskemisen taustalla on huumeiden hintojen aleneminen.

Esimerkiksi puhtaan kokaiinigramman hinta oli 1980-luvulla yli 400 dollaria, mutta 2000-luvulle tultaessa hinta oli laskenut alle 200 dollariin. Samoin heroiinin hinta laski samalla ajanjaksolla selvästi.

Tutkimuksessa väitetään, että näiden ilmiöiden välillä ei ollut ainoastaan korrelaatiota, vaan myös syy-seuraussuhde. Ekonometrisiä menetelmiä käyttäen tutkijat osoittivat erityisesti kokaiinin hinnan olleen yhteydessä henki-, pahoinpitely- ja varkausrikosten vähenemiseen.

Intuitiivinen selityskin on itse asiassa varsin ymmärrettävä: kun huumeiden hinnat laskivat, ei käyttäjien tarvinnut enää tehdä yhtä paljon ryöstöjä ja varkauksia rahoittaakseen huumeidenkäyttönsä.

http://www.tekniikkatalous.fi/innovaati ... aa/a790904

(Ei suoranaisesti kannabikseen liityvä uutinen - mutta kertoo hieman siitä, millaisia etuja kunnollisella kontrollipolitiikalla voisi saavuttaa.)
Hiisi vieköön!

Avatar
oldirty
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 1666
Liittynyt: 15.5.2006

Re: Pienet uutiset 2012

ViestiKirjoittaja oldirty » 18.3.2012 1:39

Rakastunut Jukka Poika
"Osaan olla herkkä ja romanttinen"

Lauantai 17.3.2012 klo 16.45
Kuva
Jättisuosioon noussut Jukka Poika kertoo miksi jätti huumeet, sekä paljastaa sen, miten rakkaus vaikutti Silkkii-biisin syntyyn.
Jukka Pojalla ei ollut paineita uutuuslevyn suhteen. - Kun levyn sinkkulohkaisu menestyi, tekemisen paineet muuttuivat hyväksi imuksi.


Sä oot silkkii, mun sylissäni

Niin kuin lämmin vesi joka lainehtii

Yhdestä puusta meidät veistettiin

Päästä varpaisiin

Tuskin kukaan on välttynyt kuulemasta Jukka Pojan Silkkii-kappaletta. Se on tämän hetken soitetuimpia kotimaisia kappaleita. 30-vuotias muusikko, oikealta nimeltään Jukka Rousu, ehti tehdä 12 vuotta uraa ennen läpimurtoaan. Ihan pelkästä sattumasta ei ole siis kyse.

- Vaikka taloudellinen menestys alkuvuosina ei ollut kovinkaan suurta, pystyin musiikkihommilla elättämään silloisen viisihenkisen perheemme, kolmen lapsen isä kertoo.

Miehen edellinen levy myi tuplaplatinaa, ja keskiviikkona julkaistu Yhdestä puusta heti ilmestyessään kultaa. Juuri siltä levyltä tuo Silkkii-kappale nousi hitiksi.

- Jos tasaan tämän hetken tienestit urani varrelle, niin eipä se summa päätä huimaa, Jukka Poika naurahtaa.

- Kun levyn sinkkulohkaisu menestyi, tekemisen paineet muuttuivat hyväksi imuksi.

Toki tunnutustakin on tullut. Tammikuussa mies kävi pokkaamassa Emma-palkinnon. Kahdesti.

- Kyllä tämä lämmittää, mies sanaili liikuttuneena palkintogaalassa.

Pitkä ura

Mutta mikä mies tämä Jukka Poika oikein on? Ainakin paljon muuta kuin pelkkä risupartainen elämäntapataiteilija.

Laulaja-muusikko ehti musisoida erinäisissä kokoonpanoissa pitkään. Reggaekuvioihin vihkiytyneet musiikki-ihmiset muistavat hänet Soul Captain Bandista, Kapteeni Ä-ni -yhtyeestä sekä tietenkin Kompostikoplan dub-henkisestä levystä. Mutta nyt on sooloilun aika. Ja se nosti Jukka Pojan myös valtakunnalliseen suosioon.

- Porukkaa on keikoilla enemmän kuin ennen, muitakin kuin takkutukkaväkeä. Yksi kasvava ryhmä on keski-ikäiset naiset. Tervetuloa vain, Jukka Poika naurahtaa.

Jukka Poika on itseoppinut muusikko, hänelle ei ole varsinaista koulutusta alle. Lapsuudenkodistaan hän muistaa saaneensa kannustusta ja tukea harrastukselleen. Myös siinä vaiheessa, kun harrastus vaihtui ammatiksi.

- Yllättävän vähän vastustusta sieltä suunnalta on tullut. Ovat ilmeisesti ajatelleet, että kaverilla näyttäsi olevan lahjoja, niin antaa yrittää.

Musikaalisuus ei ole ollut suvussa periytyvä ominaisuus.

- Omat vanhempani ovat sellaisia hyräilijäihmisiä. Mutta ukki on edelleen mieskuorossa!

Jukka Pojan olemuksesta välittyy rento ja positiivinen asenne.

- Myönnän olevani peruspositiivinen ihminen. Tosin stressin ja häiriköinnin alaisena saatan ärähdellä.

Romantikoksi hän ei ehdoitta myönny, vaikka Silkkii-kappaleen tekijästä niin voisi luulla.

- Olen sekoitus romanttisesta, mutta toisaalta yllättävän tylsästä persoonasta. Osaan olla herkkä ja romanttinen, mutta aina ei jaksa, hän virnistää.

Uusi rakas


Tällä hetkellä Jukka Poika seurustelee viehättävän nuoren naisen kanssa. Mitä ilmeisemmin uudella rakkaalla on ollut osuutensa hittibiisin syntyyn.

- Tämän kappaleen tekoprosessi oli ihan samanlainen kuin muidenkin. Ensimmäisen version jälkeen demoa jatkotyöstettiin studiossa, muusikko kertoo lähes insinöörimäisen tarkasti laulun teon eri vaiheista.

Vasta pienen taivuttelun jälkeen hän myöntää romantiikalla olleen osuutta pelissä.

- Taustalla oli harvinaisen hyvä tanssituskokemus, ja siitä se alkusysäys lähti. Toisaalta Silkkii-biisin tekoprosessi oli pitkä, että saattoihan siihen sekoittua jotain vähän tuoreempaakin mukaan, Jukka Poika pyörittelee.

"Jätin huumeet"


Nuoresta iästään huolimatta mies on ehtinyt kirjoittaa jo elämäkerrankin. Sitä kautta nousi esille hänen suhteensa huumeidenkäyttöön.

"Suhteeni kannabikseen alkoi 90-luvun lopulla, mutta olin ollut siitä kiinnostunut jo varhaisesta teini-iästä lähtien. Mä kasvatin kannabista Marshall-kitarakaiuttimen sisällä. Sinne mahtu pari tainta, ruukut ja loisteputket. Äidin kanssa asiasta tuli riitaa.

Nykyään pidän tärkeänä, että ihminen pysyy yhteydessä tunteisiinsa ja kehoonsa mahdollisimman kirkkain mielin. Tähän yhtälöön ei päivittäinen tai edes viikoittainen pajauttelu oikein sovi.

Musta tuntu, että mä olin pahoinpidellyt keuhkoja ja maksaa vuosien ajan, ja sitten kun sisäisen hymyn avulla sai niihin yhteyden, mä tunsin liikutusta ja lupasin kohdella niitä vastaisuudessa paremmin."

Jukka Poika on kertonut julkisuudessa avoimesti kannabiksen käytöstään. 22-vuotiaan hän joutui kohuotsikoihin, kun poliisi löysi kannabis-viljelmän Jukka Pojan ja hänen silloisen vaimonsa kotoa.

- Minua ne kohuotsikot eivät hetkauttaneet, sillä asuin maalla enkä edes nähnyt mitään lehtiä. Ehkä tämänkaltainen julkisuus on vähän eri asia muusikolle kuin jollekin pastorille. Useat muusikot ovat uransa aikana käyttäneet huumeita, ei se ole vahingoittanut heidän mainettaan juurikaan.

Nyt huumeet ovat Jukka Pojan kohdalla taakse jäänyttä elämää.

- Jätin huumeet omista itsekkäistä syistäni, päätökseen ei liittynyt mikään julkisen kuvan kiillotusta. Vaikka onhan tämä kieltämättä parempaa esimerkkiä nuorisolle.

Jotain paheita miehen elämästä silti löytyy. Aiemmin julkisuudessa liikkuneiden tietojen mukaan Jukka Poika olisi absolutisti ja kasvissyöjä, mutta nämä väitteet eivät pidä paikkaansa.

Sitaatit kirjasta Jukka Poika

(WSOY 2011), alkusanat kappaleesta Silkkii (Suomen Musiikki Oy).
FAKTAT

Nimi: Jukka Rousu

Syntynyt: 1980 Haukiputaalla.

Perhe: Kolme lasta, eronnut. Tällä hetkellä seurustelee.

Tästä muistetaan: Ensimmäinen hitti vuodelta 2007 Pläski. Palkittiin Emma-gaalassa Live-esiintyjän ja Vuoden biisi (Silkkii) -Emmoilla. Asui aiemmin maaseudulla ex-vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa viettäen luomuelämää. Tällä hetkellä asuu Helsingissä.

TEKSTI LEENA YLIMUTKA leena.ylimutka@iltalehti.fi KUVA EERO LIESIMAA
http://www.iltalehti.fi/viihde/20120317 ... 4_vi.shtml
the Effects are very strange, and, at first hearing, frightful enough) is very general and frequent: and the Person, from whom I received it, hath made very many Trials of it, on himself, with very good Effect.

Avatar
Tapionpoika
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 2465
Liittynyt: 29.1.2008

Re: Pienet uutiset 2012

ViestiKirjoittaja Tapionpoika » 20.3.2012 21:02

Imelä tuoksu käräyttä hampunviljelijät


Kerrostalon porraskäytävässä leijunut imelä kannabiksen tuoksu paljasti perustamisvaiheessa olleen hamppuviljelmän Espoon Gumbölessä viime viikon torstaina. Poliisipartiota vastassa ollut kannabiksen lemahdus antoi perusteet kotietsintäluvan hankkimiselle.

Yleisövihjeen perusteella osoitteessa Rintamäentanhua 4 kotietsinnän suorittanut poliisipartio löysi yksityisasunnosta arsenaalin kannabiksen kasvattamisessa tarvittavia välineitä.

Viljely valmisteilla

Rikoskomisario Jukka Paasio Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen huumerikosyksiköstä kertoo, että asunnosta löytyi muun muassa multapusseja, kasvatusruukkuja, voimakkaita valaisimia sekä kastelujärjestelmä.

– Laitteet eivät olleet vielä käytössä, vaan kasvattamista vasta valmisteltiin, Paasio muistuttaa.

Asunnosta löydetyt kolme epäiltyä eivät olleet ensikertalaisia, vaan he olivat olleet poliisin kanssa tekemisissä myös aiemmin vastaavista syistä. Viljelmän paljastanut, rappuun levinnyt tuoksu ei ollut lähtöisin valmisteilla olleesta viljelmästä, vaan asunnossa olleiden polttamasta kannabiksesta.

Paasion mukaan huumausainerikoksen valmistelussa on kysymys suhteellisen harvinaisesta rikosnimikkeestä.

– Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksella ei tällä hetkellä ole tutkinnassa muita tapauksia torstaina paljastuneen valmistelurikoksen lisäksi, Paasio kertoo.

Kannabiksen suosio rehottaa

Huumausainerikoksia paljastuu Länsi-Uudellamaalla kuitenkin viikoittain. Paasion mukaan kannabiksen kasvattamisen suosio on ollut viime vuosina kasvussa.

– Trendi vaikuttaisi olevan sellainen, että mietojen huumeiden huvikäyttö lisääntyy. Kovat huumeet, kuten heroiini, ovat häviämässä katukuvasta, Paasio muotoilee.

Paasion mukaan suuri osa kerrostaloissa viljelmiä pitävistä hampunkasvattajista jää kiinni naapureiden valppauden ansiosta.

– Rappukäytävään leviävä tuoksu on sen verran voimakas, että sitä on vaikea olla huomaamatta.

Mikko Vesa, Vartti

http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseu ... si_news_p5
sativa to change the things I can
indica to accept the things I can't

Klosetisti

Re: Pienet uutiset 2012

ViestiKirjoittaja Klosetisti » 21.3.2012 17:14

Lähteenä: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012032015345047_uu.shtml.


Poliisi epäilee: Harvinainen huume vei kolme sairaalaan

Tiistai 20.3.2012 klo 04.00

Kaksi siirrettiin tehohoitoon Jorvin sairaalaan.


Kaksi noin 25-vuotiasta miestä ja yksi nainen joutuivat sairaalahoitoon käytettyään poliisin epäilyjen mukaan harvinaista huumausainetta viikonloppuna Lohjalla.

- He alkoivat tulla huonovointisiksi muutaman tunnin kuluttua siitä, kun heidän epäillään käyttäneen huumetta yksityisasunnossa, sanoo rikoskomisario Jukka Paasio Länsi-Uudenmaan poliisista.

Poliisin mukaan kolmikko meni hyvin huonoon kuntoon.

- Heidän tajunnan tilansa heikkeni eivätkä he käytännössä pystyneet kävelemään, Paasio sanoo.

Poliisin mukaan myrkytysoireita saaneet pystyivät kuitenkin hälyttämään itse apua. Heidät vietiin ambulanssilla sairaalaan.

- Kaksi siirrettiin Jorvin sairaalaan tehohoitoon, Paasio sanoo.

Vaarallinen aine

Poliisi epäilee kolmikon käyttäneen 4-MMC -nimistä keskushermostoon vaikuttavaa synteettistä huumausainetta.

Se luokiteltiin Suomessa huumausaineeksi viime vuoden helmikuussa, jolloin aineen valmistus, tuonti, kauppa, hallussapito ja käyttö tulivat kielletyiksi.

- Kyse on amfetamiinin kaltaisesta huumeesta. Pidän sitä erittäin vaarallisena, joskin kaikki huumausaineet ovat myrkkyjä, Paasio huomauttaa.

Poliisin epäilyjen mukaan myrkytysoireet ovat voineet johtua mahdollisesti yliannostuksesta tai saastuneesta neulasta.

- Asia selvinnee aikanaan laboratoriotutkimuksissa, Paasio kertoo.

Takavarikko

Poliisi takavarikoi asunnosta noin desilitran Riverran ainetta, jota epäillään 4-MMC -huumeeksi. Nestemäisessä muodossa ollut aine on lähetetty keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion tutkittavaksi.

- Mistä kyseinen aine on peräisin, sitä ei tiedetä. Emme ole voineet kuulla vielä ketään sairaalahoitoon joutuneista, joten toistaiseksi tiedot ovat vasta alustavia, Paasio sanoo.

Poliisin mukaan 4-MMC -huumausaine on harvinainen Suomessa.

- Siihen ei useinkaan kentällä törmätä, Paasio sanoo.

JARMO LUUPPALA
jarmo.luuppala@iltalehti.fi



(Artikkelin sisältö lisätty ja keskusteluosuus poistettu. -ylläpito)


Palaa sivulle “Politiikka ja media”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 19 vierailijaa