Kampanjat pylväissä

Päihdepolitiikka, tiedotusvälineet, lainsäädäntö
Alueen säännöt
Politiikka ja media
Tämä alue on tarkoitettu kannabis- ja päihdepolitiikasta keskusteluun.

Alue on erittäin tiukasti moderoitu; lue ohjeet ennen kirjoittamista. Alueelle kuulumattomat keskustelut siirretään Tuhkakuppiin.
Kirjoita viestisi asialliseen ulkoasuun. Ylläpidolla on oikeus muuttaa epäasiallisen viestin sisältöä tai poistaa viesti.
Avatar
reijo hiller
3 tähteä
3 tähteä
Viestit: 2717
Liittynyt: 22.2.2004

Kampanjat pylväissä

ViestiKirjoittaja reijo hiller » 10.10.2004 7:52

Tämä mukailee vähän monia vanhoja ideoita ja on luultavasti huono, mutta kelpaa keskustelun aiheeksi.

Erilaisiin lyhtypylväisiin on ollut kautta aikain tapana kiinnitellä lippusia ja lappusia, nyt etenkin vaalien aikaan.

Olisiko joskus paikallaan tehdä siis kampanja, jossa levitellään eri puolille hyvin lyhyitä, parissa sekunnissa luettavia faktatietoja tai kysymyksiä. Esimerkiksi

V.2003 SUOMESSA
ALKOHOLI: N.3000 KUOLLUTTA
KANNABIS: 0 KUOLLUTTA

tähän tapaan. Eli ei yritetäkään tuputtaa koko faktapakettia kerralla, vaan tunkeudutaan ihmisten aivoihin yksinkertaisen ja lyhyen viestin avulla, pyrkimyksenä saada heidät miettimään asiaa ja keskustelemaan jopa siitä.

Avatar
TriT
Viestit: 280
Liittynyt: 1.1.2004

Re: Kampanjat pylväissä

ViestiKirjoittaja TriT » 10.10.2004 14:37

Mitkä muuten lasketaan alkoholi-kuolemiksi ?

Laiska-aivo
Viestit: 124
Liittynyt: 4.10.2004

Re: Kampanjat pylväissä

ViestiKirjoittaja Laiska-aivo » 10.10.2004 15:15

Alkoholikuolemiksi taidetaan laskea vain alkoholimyrkytykseen kuolleet ja suoranaisesti alkoholin aiheuttamiin sairauksiin kuolleet. Vähintään toiset 3000 tai ehkä jopa 6000 kuolee alkoholin vaikutuksen alaisena onnettomuuksissa ja väkivallanteoissa (pelkästään Suomessa). Jos kännipäinen tappaa pilvipäisen, se lasketaan kai kannabiskuolemaksi. :?

Sinänsä hieno idea tuo pylväsmainostaminen, mutta siihen tarvitsisi mielestäni pitemmän varoitusajan. Aloitetaan nyt suunnittelu ja toteutetaan se seuraavissa eduskuntavaaleissa täydellä panostuksella. :?:

Vieras

Re: Kampanjat pylväissä

ViestiKirjoittaja Vieras » 10.10.2004 16:23

Ihan hyvä idea, lyhyttä ja ytimekästä sen olla pitää, että se pureutuu kansan syviin riveihin. Kyllä mä voisin tommosia liimailla.

Avatar
eleKieli
Viestit: 344
Liittynyt: 27.4.2004

Re: Kampanjat pylväissä

ViestiKirjoittaja eleKieli » 10.10.2004 16:42

Ihan hyvä idea juu. Tuo kuolemien vertailu vaan on jotenkin turhan tuntuinen, kun eihän se kannabis nyt tapakkaan vaan se TUHOAA! Että jos jonkun muun fiksun/lyhyen tiedotteen keksisi niin voisin olla mukana. Kun tuon liiman kanssa nyt tulee muutenkin leikittyä.. :roll:
one hand washes the other

Avatar
mathias corn
Viestit: 552
Liittynyt: 30.10.2003

Re: Kampanjat pylväissä

ViestiKirjoittaja mathias corn » 10.10.2004 19:06

EppuHeppu kirjoitti:Näin eilen Hymyn otsikon, jossa Kristian Forss veistelee tietäväisenä jotenkin näin: "Huumeet tulivat ystäväni ja minun välille". Kristian selittää asiantuntevasti miten joku hänen ystävistään aloitti ensin kannabiksella ja siirtyi sitten koviin aineisiin. Ystävyys katkesi huumeiden takia. Tuulipukukansa kun uskoo kaiken lukemansa. Ahaa! Siis aloitti kannabiksella -> porttihuume.


Kristian kuka?
Mikä helvetin Kristian Forss? Joku julkimo tai urheilija? Kuulostaa ihan joltakin kouluratsastajalta.
Jos ei olis, niin pitäis olla siitä että ei ole

Avatar
AKG
Viestit: 408
Liittynyt: 30.7.2004

Re: Kampanjat pylväissä

ViestiKirjoittaja AKG » 10.10.2004 21:47

Sattuipa tuo Kristian Forssin juttu huonoon saumaan... tämä pikkuhittipaskan (kuten myös Antti peräruiskun...eiku siis Tuiskun, idolsien, Britneyn, yms.) keski-ikäinen kuuntelija on noin 9-vuotias. Jos lapset saavat tällaista uutista heidän mielestään maailman uskottavimmalta ihmiseltä, ei meidän valistukset tule tekemään juurikaan mitään heidän varhain aivopestyille mielille. Saastuneita ovat, kun ala-asteelta pääsevät.



-A
Tosimies pesee kädet, kun käy kusella. Pelimies ei kuse käsille.

Avatar
pparkkin
Viestit: 7
Liittynyt: 18.7.2002

Re: Kampanjat pylväissä

ViestiKirjoittaja pparkkin » 10.10.2004 22:47

Entäs tällaset:

"KANNABIS MAISTUU HYVÄLTÄ!"
"PILVESSÄ ON SIKA HAUSKAA!"
"PITSA MAISTUU PALJON PAREMMALTA PILVESSÄ!"
||,|

FinSpydeR

Re: Kampanjat pylväissä

ViestiKirjoittaja FinSpydeR » 11.10.2004 11:55

Kyllä mun huulille ainakin nousisi vieno hymy jos mäkkäriin astuessani näkisin lyhtypylväässä selkeän tekstin jossa lukisi:
"Hampurilaiset maistuvat paremmilta pilvessä"

Voisikin alkamaan toteuttaa tätäkin, vessatekstit ainakin oli kivoja ;)

Avatar
reijo hiller
3 tähteä
3 tähteä
Viestit: 2717
Liittynyt: 22.2.2004

Re: Kampanjat pylväissä

ViestiKirjoittaja reijo hiller » 11.10.2004 12:10

Joo, siis ei heti nyt, ja toi kuolemajuttu oli vaan esimerkki.

Yksi erittäin tärkeä pointti joka pitäisi noissa saada perille on juuri se, että kannabiksesta porttihuumeen tekee vain paskalätkä :roll:

Eli pointteja:
- kannabis ei tapa
- kotikannabis ei ole porttihuume
- kannabis ei aiheuta aggressioita
- kannabis on viherkasvi

jne. lisää otetaan vastaan, itse sloganeita ei meikän pää nyt keksi kun se on täynnä räkää hampun sijaan.

Avatar
fidel
Viestit: 214
Liittynyt: 26.7.2004

Re: Kampanjat pylväissä

ViestiKirjoittaja fidel » 11.10.2004 13:55

reijo hitler kirjoitti:Joo, siis ei heti nyt, ja toi kuolemajuttu oli vaan esimerkki.

Yksi erittäin tärkeä pointti joka pitäisi noissa saada perille on juuri se, että kannabiksesta porttihuumeen tekee vain paskalätkä :roll:

Eli pointteja:
- kannabis ei tapa
- kotikannabis ei ole porttihuume
- kannabis ei aiheuta aggressioita
- kannabis on viherkasvi

jne. lisää otetaan vastaan, itse sloganeita ei meikän pää nyt keksi kun se on täynnä räkää hampun sijaan.


tuohon kyllä pitäisi liittää vielä joku teksti, esim. puolueetonta tietoa, www.kokototuus.com , vertaile alkoholiin tms... että olisi jotain faktaa iskulauseiden takana...
- f i d e l

HassanForrester
Viestit: 69
Liittynyt: 29.12.2003

Re: Kampanjat pylväissä

ViestiKirjoittaja HassanForrester » 11.10.2004 16:44

Mielestäni sloganeissa olisi mukava olla mukana huumoria. Vaikeaa tietysti, eikä huumori saisi mitenkään vähätellä aiheen vaatimaa vakavuutta. Ihmiset ovat hyvän shown perässä enemmän kuin faktan ja totuuden. Myös tiettyä mystisyyttä voisi käyttää hyväksi. (Tämä on vain esimerkki, ei toteutettava idea) Lappu1: "Foliohattuja myynnissä 5e" Lappu2:(Esimerkiksi samalla fontilla tai niin että kampajan muuten tunnistaa) "Porttiteoria ei toimi." Jos tajusitte idean, eli esim puolet lapuista vain kiinnittäisivät huomion ja kiinnostuksen ja puolet kertoisivat mistä itseasiassa on kyse ja mitä ajetaan.
Miksi turhaan ajatella kun elämä voi olla täydellistä?

Vieras

Re: Kampanjat pylväissä

ViestiKirjoittaja Vieras » 11.10.2004 17:04

HassanForrester kirjoitti:Mielestäni sloganeissa olisi mukava olla mukana huumoria. Vaikeaa tietysti, eikä huumori saisi mitenkään vähätellä aiheen vaatimaa vakavuutta. Ihmiset ovat hyvän shown perässä enemmän kuin faktan ja totuuden. Myös tiettyä mystisyyttä voisi käyttää hyväksi. (Tämä on vain esimerkki, ei toteutettava idea) Lappu1: "Foliohattuja myynnissä 5e" Lappu2:(Esimerkiksi samalla fontilla tai niin että kampajan muuten tunnistaa) "Porttiteoria ei toimi." Jos tajusitte idean, eli esim puolet lapuista vain kiinnittäisivät huomion ja kiinnostuksen ja puolet kertoisivat mistä itseasiassa on kyse ja mitä ajetaan.


TÄÄ PORTTITEORIA EI TOIMI, MULLE TULI VAAN MAKEANNÄLKÄ!!!1

Avatar
Chanvre
Viestit: 178
Liittynyt: 3.7.2004

Re: Kampanjat pylväissä

ViestiKirjoittaja Chanvre » 11.10.2004 17:24

Siis täähän on vallan mainio idea! Haluisin itsekin osallistua toimintaan, yleensä olen levittänyt pienempiä tarroja kaikkialle missä olen kulkenut.

Avatar
Eskimogrower
1 tähti
1 tähti
Viestit: 656
Liittynyt: 6.1.2003

Re: Kampanjat pylväissä

ViestiKirjoittaja Eskimogrower » 11.10.2004 19:59

HassanForrester kirjoitti:Mielestäni sloganeissa olisi mukava olla mukana huumoria. Vaikeaa tietysti, eikä huumori saisi mitenkään vähätellä aiheen vaatimaa vakavuutta. Ihmiset ovat hyvän shown perässä enemmän kuin faktan ja totuuden.


Aamen. En itsekään jaksa lukea kun joku tulee saarnaamaan että "kannabis ei ole yhtä vaarallinen kuin alkoholiheroiinikokaiinitai blah blah blah.." Kyllä minä sen perkele tiedän, ei tarvitse enää hokea! Kun kaikilla kuitenkin on se oma mielipide joka kuluneen sanonnan mukaan on kuin persereikä myös siinä suhteessa ettei se todellakaan kiinnosta muita, eikä sitä kannata liian innokkaasti muille esitellä.

Huumori on aina parempi juttu kuin sata valistavaa sanaa. Miettikää nyt itse: TV-sarjoissa, elokuvissa jne. väännetään hampusta vitsiä ja tämä auttaa sitä kautta hyväksymään asiaa. Ja toimii kaikille paljon paremmin kuin että kesken leffan annettaisiin joku "tietopaketti" kannabiksesta. Sitä pitäisi jo hamppuforuminkin väki varmasti aikamoisena tuputtamisena.
Jos poltat hyymeitä, soitan paikalle pöliisin.

Avatar
Dub kostaja
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 560
Liittynyt: 3.10.2003

Re: Kampanjat pylväissä

ViestiKirjoittaja Dub kostaja » 11.10.2004 21:00

Tein sarjakuvan aiheesta. Sarjikset on hyviä, ihmiset kattoo ja odottaa vitsiä. Ongelmaksi tuon sarjakuvan kanssa tuli vaan se, että en ollutkaan tänään kovin luovalla, tuottoisalla ja huolellisella päällä. Sarjakuva pitäisi suunnitella ja käsikirjoittaa etukäteen.

Sitten yksi homma on kanssa, että vitsin pitäisi aueta kaikille. Tai ei sen tarvi olla vitsi, se voi olla valistus. Mutta kyllä vitsi on parempi.

Olen tässä muita liisteriprokkiksia suunnitellut (kaupunkikuvan omaehtoista kohentamista ja semmoista). Tietääkö kukaan neuvoa liisteröinnin alkeita?

DK

Avatar
AKG
Viestit: 408
Liittynyt: 30.7.2004

Re: Kampanjat pylväissä

ViestiKirjoittaja AKG » 11.10.2004 23:41

Dub kostaja kirjoitti:Tein sarjakuvan aiheesta. Sarjikset on hyviä, ihmiset kattoo ja odottaa vitsiä. Ongelmaksi tuon sarjakuvan kanssa tuli vaan se, että en ollutkaan tänään kovin luovalla, tuottoisalla ja huolellisella päällä. Sarjakuva pitäisi suunnitella ja käsikirjoittaa etukäteen.
DK



Tämähän oli varsin mukava pätkä. Tee lisää.



-A
Tosimies pesee kädet, kun käy kusella. Pelimies ei kuse käsille.

Avatar
fobia
Viestit: 6
Liittynyt: 7.10.2004

Re: Kampanjat pylväissä

ViestiKirjoittaja fobia » 12.10.2004 9:16

Joo siis noista pitäs tehä sellasia et niitä vois tulostaa koulussa tai kotona tarra-arkille...
eli sellanen kuva mikä ladattais netistä ja sitte tulostettais itsehankituille tarra-arkeille (ellei saa koulusta).
Sit vaan liimailemaan joka puolelle siinä vois olla erilaisiakin sloganeja...

Mut jotai lyhyttä iskulausette kehiin, niin sen sit erottaakin ja jaksaa lukea.

Avatar
reijo hiller
3 tähteä
3 tähteä
Viestit: 2717
Liittynyt: 22.2.2004

Re: Kampanjat pylväissä

ViestiKirjoittaja reijo hiller » 12.10.2004 10:04

AKG: noh noh, ei se ole menetettyä kauraa jos 9-vuotiaana tuon asenteen ottaa. Itsekin olin vielä 14. ikävuoden paikkeilla vastaan joka ikistä päihdettä ja 15-vuotiaanakin hyväksyin vasta alkoholin pienissä määrissä, mutta kaikki muut aineet olivat hyihyi. :P

Jos aloitettaisiin sitten jollain foliohattuteemalla. Mietin vaan tuota fonttijuttua, että varmaan olisi hyvä jos lappuja voisi tehdä käsinkin, ts. pitäisi keksiä joku muu "yhteinen tunnusmerkki", esim. h-forumin logo alareunaan siguksi tai joku muu vastaava.

Avatar
eleKieli
Viestit: 344
Liittynyt: 27.4.2004

Re: Kampanjat pylväissä

ViestiKirjoittaja eleKieli » 12.10.2004 17:25

edit: no johan se carcara kerkes...
Viimeksi muokannut eleKieli, 13.10.2004 19:50. Yhteensä muokattu 1 kertaa.


Palaa sivulle “Politiikka ja media”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa