Poliisi haluaa lisävaltuuksia peitetoimintaan, valeostoihin ja tekniseen tiedonhankintaan, kuten telekuunteluun.
Poliisiylijohtaja Reijo Naulapää perustelee tarvetta Suomeen viime vuosina pysyvästi asettautuneen järjestäytyneen rikollisuuden ja terrorismin uhan torjunnalla.
Naulapään mielestä eduskunnalle vuoden lopulla jätettävä poliisilain muutosesitys on vähimmäispaketti.
Naulapää perustelee vaatimuksia lisävaltuuksista sillä, että "vastapuolella" on käytössä entistä kehittyneempää teknologiaa. Suomessa toimii ainakin 30 rikollisjärjestöä, joilla on yhteyksiä ulkomaille.
Että sellaista tällä kertaa, herää vaan kysymyksiä tuon terrorismin kohdalla. Uhkana se on aika olematon Suomen kaltaisessa valtiossa.
Vois tuo hyvä uudistus ollakin, jos noita valtuuksia käytettäisiin juuri tuohon tarkoitukseen, mutta en oikein usko, että se siihen jää.
Tuo uudistus toteutuessaan tuo mukanaan taas lisää "viattomia" uhreja, kuten lainkuuliaiset kotikasvattajat, esimerkkinä.!
Esimerkiksi pikkukylien pikku poliiseilla ei varmaan hirveästi ole noita terroristeja jahdattavana, ja mihin ne varat silloin käytetään, ei ainakaan "liikennevalvontaan". Ja eihän niitä käyttämättä jätetä, eli kauhukuvia nousee väistämättäkin mieleen, entä teille....?
-BG-
