Suomen Kannabisyhdistys (SKY)

Päihdepolitiikka, tiedotusvälineet, lainsäädäntö
Alueen säännöt
Politiikka ja media
Tämä alue on tarkoitettu kannabis- ja päihdepolitiikasta keskusteluun.

Alue on erittäin tiukasti moderoitu; lue ohjeet ennen kirjoittamista. Alueelle kuulumattomat keskustelut siirretään Tuhkakuppiin.
Kirjoita viestisi asialliseen ulkoasuun. Ylläpidolla on oikeus muuttaa epäasiallisen viestin sisältöä tai poistaa viesti.
Viva La Mota
Viestit: 13
Liittynyt: 28.1.2009

Mikä on sky:n tilanne nykyisin?

ViestiKirjoittaja Viva La Mota » 12.12.2009 17:35

Jatkaako sky toimintaansa vielä vuonna 2010 ? Muistan lukeneeni että heillä on rahoitusvaikeuksia ja toiminta saattaa olla katkolla.

Hampuusien asia näyttää kyllä nykyisin edistyvän jo omalla painollaan netin avustuksella. Olisi vain harmi jos sky niin suuren palveluksen asiallemme tehneenä joutuisi lopettamaan. Liityin itse hiljattain jäseneksi ja toivoisin voivani auttaa ja oppia järjestötoiminnasta jos sky vielä päättää jatkaa.

Muistan että joskus 90-luvulla sky jakoi siemeniä ja hamppu lehteä kaikille rekisteröityneille jäsenille.

Olen huvittanut itseäni ajatuksella sky:n kojusta stokmannin edessä jossa jaettaisiin kuumaa klögiä, hamppuinfoa ja siemeniä kiinnostuneille. Myynnissä voisi olla parikymmen senttisiä kuituhampun taimen ruukuissa. Niitä voisi kääriä jouluisiin käärepapereihin ostajille ja laittaa koristenauhalla vielä hamppujuolukortin hoito ohjeineen. Tuohon toimintaan osallistuisin mielelläni täysipäiväisesti. Uskon että monetkin foorumilaiset ja ne lukemattomat hiljaiset asian kannattajat olisivat valmiit ostamaan tuollaisen taimen asiaa tukeakseen.

Eniten ehkä nautin ajatuksesta, kuinka voisin lietsoa kukkahattutädit,körtit ja muut jesse on jees oliot raivon partaalle avoimella toiminnalla, johon edes viranomaisilla ei olisi nykylain mukaan mitään sanottavaa. Ei sillä etteivätkö he jotain pian keksisi.

Edwin

Re: Mikä on sky:n tilanne nykyisin?

ViestiKirjoittaja Edwin » 15.12.2009 18:51

Tuo jouluhamppukampanja on kerrassaan mahtava ajatus, kukapa sen toteuttaisi.

massey
1 tähti
1 tähti
Viestit: 199
Liittynyt: 6.6.2009

Re: Mikä on sky:n tilanne nykyisin?

ViestiKirjoittaja massey » 17.12.2009 11:47

Edwin kirjoitti:Tuo jouluhamppukampanja on kerrassaan mahtava ajatus, kukapa sen toteuttaisi.


Tällä foorumilla on kyllä harvinaisen paljon hyviä ideoita, joita kukaan ei toteuta koskaan. Tämä nyt eroaa muista vastaavista siltäosin, että kukaan ei ole vielä uhonnut tekevänsä tätä toisten kompatessa ja lupaillessa tukea.
Olisikohan tätä mahdollista saada toteutettua ihan oikeasti talkoohengessä/ minimaalisilla kustannuksilla. Tämän joulun osalta meni jo ohi, mutta entä keväällä sitten? Valmiiksi esikasvatettuja finolan taimia, joita jaettaisiin ihmisten pihoihin istutettavaksi tai ikkunalaudoille? Aloittaja jo lupasi olla vaikka täyspäiväisesti mukana toiminnassa. Tarkoititko että tekisit moista työtä palkkaa/korvausta vastaan, vai ihanko oikeasti hyväntekeväisyyttä harjoittaisit?
Idea on kuitenkin oikeasti hyvä ja toteutettavissa oman järkeilyni mukaan. Tämän viestin voi vaikka poistaa, tai siirtää johonkin muuhun topicciin mutta aikani kuluksi ajattelin listailla vähän mustaa valkoiselle. Lisäilkää ihmeessä juttuja joita nyt unohdan ja heitelkää ideoita.

Kevätprojektiin siis tarvitaan ainakin..
Kuituhampun siemeniä. Finola maksaa 8 €/kilo. Ehkä moiseen toimintaan saataisiin myös lahjoituksena siemeniä / alennusta hinnasta. Paljonko kilosta siemeniä saa taimia?
Kasvihuone(ita) jossa siemenet idätetään. Kasvihuonessa saadaan kasvukausi alkamaan aiemmin kuin ulkona. Tarvitaan mahdollisesti valaistusta? Lämmittimiä? Ne vievät puolestaan sähköä.
Multaa. Biolan Puutarhan Musta Multa 225 l 17,50€ AgriMarketista. Tähänkin löytyy halvempia vaihtoehtoja jos tarvetta?
Työtä. Siemenien kylvö, kastelu jne.. Tämän varmasti joku on valmis tekemään ilman korvausta? Yhdet istutteluiltamat muutaman hengen porukalla rennolla otteella, ja homma on aika nopeaan hoidettu.
Ruukut ja kuljetuslevyt. Nämä tuottaa kustannuksia, joita en nyt osaa arvioida.
Kuljetus. Pakettiauto, polttoaine. Kustannukset riippuu matkan pituudesta ja mahdollisesta vuokrahinnasta.
Infolehtisiä hampusta? Nämäkin pitäisi jonkun tehdä. Hienompi ulkoasu maksaa paljon painatuskustannusten muodossa. Kopiokoneella vähän halvempaa.
Paikka. Pieni ständi on helppo kyhätä pystyyn, tarvitaan käytännössä pöytä ja pöytäliina. Näyttävämpi ulkoasu ei tietysti pahasta, mutta maksaa rahaa. Pientäkään ständiä ei saa ihan mihin tahansa pystyttää :think: Tähän joku loistava idea? Paikkavuokra mahdollisimman matala, mieluiten ilmainen.
Lisää työtä. Ihmisiä, jotka ovat valmiita seisomaan mahdollisesti ulkosalla sateessa ilman korvausta. Omalla nimellä ja naamalla esiintyvät kannabisyhdistyksen/hamppuasian hyväksi. Tässä vaaditaan lisäksi hyvät sosiaaliset taidot ja paljon tietoa hampusta.

Esikasvatus voitaneen hoitaa myös ulkona säästäen _paljon_ sähkölaskussa, mutta kasvatukseen päästään vasta paljon myöhemmin.

Olisi mahdollisesti yhdistettävissä myyntitoimintaan? Esim joku kanssahampuusi / hamppumyönteinen ihminen myy kesäisin tavaraa torilla ja antaa jakaa taimia ja infoa omasta torikojustaan? Tai saadaan lahjoituksena käsitöitä ym tuotteita, joiden myyntituloilla voitaisiin kattaa itse kustannuksia.
Tietenkin kojussa otettaisiin vastaan lahjoituksia toimintaan rahan muodossa?
Ehkä voitaisiin yhdistää hamppumarssiin?

Kertokaa nyt ihmiset, jotka oikeasti asioista tiedätte jotain miten tämän voisi hoitaa. Itse uskoisin pullonkaulojen löytyvän juurikin kohdasta "työ". Rahallisesti investoinnista ei tulisi aivan valtava, mutta tekijöitä on vaikea saada kuten jo viestin alussa mainitsin. Idean hiominen ja keskustelu aiheesta tuskin kuitenkaan on pahasta.

Viva La Mota
Viestit: 13
Liittynyt: 28.1.2009

Re: Mikä on sky:n tilanne nykyisin?

ViestiKirjoittaja Viva La Mota » 17.12.2009 19:27

Liityin SKY:hin jotta voisin tehdä asian edistämiseksi jotain ja oppia samalla järjestötoiminnasta. SKY:n toiminta perustuu jäsenten ja vapaaehtoisten talkootyölle.
Tapahtumien organisointi, lupien hakeminen ja muu viranomaisbyrokratia on uutta minulle, mutta SKY:lla tämä tietotaito on, kuten vuosittaiset menestyksekkäät marssit osoittavat.

Tältä foorumilta löytyisi kaikki tietotaito suurienkin projektien toteuttamiseen. Olen lukenut vanhempia ketjuja ja huomannut että ihmisilllä on valtavasti tahtoa ja ajatuksia, mutta pelko seurauksista ja epäonnistumisesta on estänyt toiminnan. Tarvitaan vain rohkeata jalkautumista kaduille ja onnistunut tapahtuma joka voimaannuttaisi ihmiset tajuamaan omat vaikutusmahdollisuutensa.

USA:ssa asiat etenevät ja jos sama meno jatkuu ei mene montaakaan vuotta kun kannabis on laillista liittovaltio tasolla. Kun ja jos YK tuolloin muokkaa huumekielto sopimuksiaan voi olla että huumelainsäädäntö yhtenäistetään koko EU:n tasolla, jos mepit uskovat äänestäjien olevan asian takana. EU:ssa on kuitenkin paljon maita missä vastustus on vielä kovaa ja vuosikymmenien propakanda syvällä mielissä. Ei olisi oikein pakottaa lainsäädäntöä noihin maihin. Näkisin että meidän täytyy pestä likapyykki suomessa ja saada ihmiset asian taakse.

Sitäpaitsi ylhäältä ojennetulla armonpala laillistamisella ei ole mitään arvoa, ellei päitä saada vadille vuosikymmenien sortopolitiikasta. Ainakin muutama ministeri tason eroaminen ja julkinen anteeksipyyntö kaikilta yrtin vuoksi tuomituilta.

Mutta asiaan. Marsseilla SKY:lla oli telttakatos olikohan se vuokralla vai yhdistyksen omaisuutta? Kierrätyskeskukselta saisi ilmaiseksi toimistopöytiä. Foorumilta voisi löytyä ihmisiä mainos tai kuvankäsittely alalta jotka osaisivat suunnitella myyvän näköisiä esitteitä. ja kortteja. Banneri katokseen roikkumaan ja pöytien jalkojen eteen isommat ( 3 ), sekä pari A ständiä ja kuvat niihin. Piippu,bongi ja kasvatustarvikeliikkeiltä voisi pyytää pöydille myymään tai myytäväksi tuotteita. Saisivat mainoksensa näkyviin ja ilmaista PR:ää tulevaisuuden kasvualalla. Ruohonjuurelta tai muilta luomukaupoilta voisi pyytää siemeniä mainostilaa vastaan. Esimerkiksi mainostarroilla varustettuja minigrip pusseja joissa olisi happuruoka ohje mukana + tietysti koristekasvatus ohjeet. Jos jollain makaa kotona jotain hamppu aiheista tavaraa mitä ei tarvitse niin tuokoon myytäväksi. Esim. vanhoja CC tai Hightimes lehtiä.
Voisin kasvattaa ainakin 50 tainta 10 sentin muovi ruukkuissa. Kirppareilta saa puoli ilmaiseksi kuppeja, kippoja ja ruukkuja joihin taimen voisi ennen myyntiä laittaa. Mullat ja lannoitteet on jo. Mitä vielä mankka, letkeää musaa ja aurinkoista säätä. Paketti auto tarvittaisiin viemään ja tuomaan tavarat. Tärkein on tietysti mahdollisimman keskeinen paikka kaupungilla tai tapahtumassa mikä tavoittaa suuren määrän ihmisiä. Mitä lupia tuohon standin pystyttämiseen tarvitaan ja voidaanko se evätä mielivaltaisin päätöksin?

Painottaisin että tämä olisi oiva tilaisuus hankkia erilaisia sponsoreita. Sillä jos tuo ständi kaupungille saadaan on vain ajan kysymys milloin media siitä kiinnostuu.

Edwin

Re: Mikä on sky:n tilanne nykyisin?

ViestiKirjoittaja Edwin » 17.12.2009 21:58

Jees, aluksi pikainen katsaus itse yhdistyksen tulevaisuuteen.

Viime syyskokouksessa lopetettiin vanha sky, ja perustettiin uusi, ihan käytännön syistä, jotta voidaan laittaa paperit vetämään patentti ja rekisterihallitukseen.
Alkuperäisen yhdistyksen perustajajäsenistä on osa kuollut pois, joten tarvittiin päivitetty miehistö yhdistyksen perustamiskirjaan, jotta voidaan hakea RY statusta.

Uusi yhdistys myöskin on uudella organisaatiorakenteella toimiva, perustettiin työryhmät, jotka ovat vastuussa eri osa-alueista, tarkemmin myöhemmin noista.
Uudet kotisivut on myös työnalla, mutta se kestä minkä kestää, koska aikaa ihmisillä edelleen rajallisesti.
Tietojeni mukaan on myös perustettu erikseen Turun seudun kannabisyhdistys, joka hakee käsittääkseni erikseen rekisteriin.

Yhdistyksellä ei ole omaa toimitilaa, vaan se toimii verkossa, työryhmät voivat täten toimia ajasta ja paikasta riippumatta, ja työryhmissä työskentely ei edellytä edes jäsenyyttä, lähinnä osaamista ja motivaatiota, myöhemmin siitäkin lisää, kuka vastaa mistäkin työryhmästä, senverran mainittakoon, että mielenosoitukset ovat minun heiniäni, kun nyt jotakin kokemusta lienee noista. (uusilla kotisivuilla on työjako ja vastuuhenkilöt ihan nimettyinä, yhteystietoineen.) Lisää sitten myöhemmin ja tarkemmin.

Lex kukkaruukku tarkoittaa käytännössä sitä, että kasvatusvälinekaupat ja poltteluvälinekaupat eivät halua missään tapauksessa olla julkisesti liitettävissä mitenkään hamppuun, tämä tarkoittaa käytännössä sitä, ettei mitkään mainostulot ole odotettavissa kuvioon mukaan, muutenhan meillä olisi varmaankin kotisivut kirjavanaan kaikenlaisia bannereita.

Noista varusteista senverran, että teltta ja pöydät ovat yhdistyksen omaa kalustoa, ja kaikki äänentoistoon liittyvä jota marssilla ollaan käytetty, on minun omaa laitteistoani, marssiauto on ollut parissa ..hmm.. vai oliko kolmessa viimemarssissa lainassa yhdeltä vapaaehtoistyöntekijältämme, muulloin se on pitänyt vuokrata.

Timo Kariluoto
Sihteeri/marssivastaava
-SKY-

Avatar
deva
1 tähti
1 tähti
Viestit: 693
Liittynyt: 25.11.2007

Re: Mikä on sky:n tilanne nykyisin?

ViestiKirjoittaja deva » 18.12.2009 7:58

Minusta tuo uusi organisaatiorakenne vaikuttaa ihan järkevältä ratkaisulta. Jää se täälläkin niin paljon arvostelua saanut toimiston vuokra pois ja ihmiset pitkin suomea pystyvät ehkä helpommin osallistumaan toimintaan. Harmi kun itsellä ei ole mitään erikoisosaamista niin en voi juurikaan tarjota apuani muuten kuin jäsenmaksun muodossa. Ja marssilla tulee käytyä vaikka se hieman kuumottaakin että joku työkaveri näkee :foil:
Tärkeintä minusta on kumminkin että yhdistys on vielä toiminnassa ja toivottavasti se RY (rymytään yhdessä) tunnus saadaan yhdistyksen nimen perään.
Yhdistyksen rooli tulee varmasti korostumaan jos tässä maassa aletaan joskus käymään ihan oikeaa ja avointa keskustelua päihdepolitiikasta ja kannabiksen dekriminalisoinnista/laillistamisesta.
Paljon muuten yhdistyksessä jäseniä tällä hetkellä?
Sinuakin vaanii vakooja.
Vakooja ohjaa pommit kotiisi.

kissacat

Re: Mikä on sky:n tilanne nykyisin?

ViestiKirjoittaja kissacat » 20.12.2009 17:26

Virallisen yhdistyksen status varmasti nostaisi jäsenmäärää ja veikkaanpa että juuri näinä aikoina yhdistykselle kasvaa kysyntä ja kannatuskin.

Sitten sitä voisi alkaa feissaamaan ihmisiä kampin torilla vihreä hamppuliivi päällä ja kerätä nimiä Euroopan kansalaisadressiin.

Avatar
vihreä_valo
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 805
Liittynyt: 29.1.2008

Re: Mikä on sky:n tilanne nykyisin?

ViestiKirjoittaja vihreä_valo » 22.12.2009 16:49

Jep, hyvältä vaikuttaa nämä uudet siirrot yhdistyksen taholta. Luulisin, että aika on nyt kypsä ry-merkinnälle ja yhdistyksen toiminta onkin viisaampaa suunnata verkkoon kuin toimistoon. Tieto leviää parhaiten nykyään netin kautta ja se on vielä lähes ilmaistakin.

Mitä uusi sky tarvitsee??

Ennen kaikkea aktiivisia päihdepolitiikanharrastajia. Sellaisia joilta irtoaa monenlaista tekstiä nettiin. Sellaisia jotka järkkäävät marssit ja mielenosoitukset. Sellaisia jotka oikeasti jopa jalkautuvat kadulle jakamaan kuituhampuntaimia tms. Vakavasti otettava yhdistys vaatii työtä ja rohkeutta nostaa kissa pöydälle. Foorumilla on tällaisia monta, itsekin mielellään jotain voin tehdä.

Sitten tarvitaan jäseniä. Ry-status auttanee asiaa. Jäsenmaksu olisi hyvä pitää matalana (tyyliin 4,20e - 10e) ja täällä foorumilla patistaa jengiä liittymään. Varsinkin jos kulut ovat pienet, ei jäsenmaksunkaan tarvitse olla valtava. Ja lisäksi ry-status mahdollistaa lahjoitukset!

Toimiston sijasta isoin juttu lienee uudet nettisivut, sellaiset joita päivitetään usein ja joiden ilme on asiallinen. Päivittäminen kannattanee jakaa monen henkilön kesken jotta sivu pysyy aina ajan hermolla. Työryhmät tulisi olla helposti lähestyttäviä.

Julkisuutta kaipaa jokainen yhdistys. Eli ääntä kuuluviin joka käänteessä. Uusille sivuille jotkut huippuun hiotut flyerit jakoon (foorumilla näitä on) ja muutenkin faktatietoa heti alusta pitäen.
Unohtamatta "Kielletty Kulttuuri" -dokumenttia sitten kun se valmistuu. Siitä odotamme kuitenkin isoa pläjäystä, joka about jokaisen nuoren ihmisen olisi syytä nähdä.

Vieras

Re: Mikä on sky:n tilanne nykyisin?

ViestiKirjoittaja Vieras » 22.12.2009 17:07

kannatusta uudistuksille!

joita tosin olisi
pitänyt tehdä
jo vuosia sitten..
mutta parempi myöhään
kuin ei milloinkaan..
vanhoihin kaavoihin
on helppo tarrautua
varsinni
jos siitä on
itselleen enemmän hyötyä..
no mutta uusien
suunnitelmien
ja toivottavasti
uusien hahmojen myötä
yhdistystoiminta kukoistukseen!



vihreä_valo kirjoitti:

Julkisuutta kaipaa jokainen yhdistys. Eli ääntä kuuluviin joka käänteessä. Uusille sivuille jotkut huippuun hiotut flyerit jakoon (foorumilla näitä on) ja muutenkin faktatietoa heti alusta pitäen.
Unohtamatta "Kielletty Kulttuuri" -dokumenttia sitten kun se valmistuu. Siitä odotamme kuitenkin isoa pläjäystä, joka about jokaisen nuoren ihmisen olisi syytä nähdä.


aika hiljasia
näyttävät olevan nuo
dokumentin tekijät..
missäköhän vaiheessa
dokumentti tällä hetkellä
lepää. . ?
toivottavasti hoitavat
dokumenttilahjoitukset
ja teon paremmin
kuin kasvatus avut..

..ei sillä
ettenkö toivoisi
hyville asioille hyvää.
totta kai!
onnea ja menestystä!

Viva La Mota
Viestit: 13
Liittynyt: 28.1.2009

Re: Mikä on sky:n tilanne nykyisin?

ViestiKirjoittaja Viva La Mota » 2.1.2010 14:23

Voiko tosiaan olla niin, ettei kymmenistä tuhansista alan ihmisistä löydy tarpeeksi montaa maksavaa jäsentä SKY:lle, edes toimitilojen vuokran kattamiseksi?
Jos näin, niin mistä tämä viestii?

Mielestäni SKY tarvitsee ehdottomasti toimitilat ja niiden tulisi olla mahdollisimman näkyvällä paikalla. Fyysiset toimitilat osoittavat että järjestö kykenee toimimaan reaalimaailmassa, eikä vain mielikuvitus järjestönä keskustelupalstoilla ja uutiskommenteissa.

En koskaan ymmärtänyt miksi vanhat tilat piilotettiin Herttoniemen teollisuusalueen uumeniin. Koko rakennuksesta ei löydy pienintäkään vinkkiä sen sisältämästä SKY:n toimistosta. Näkyvästä mainonnasta nyt puhumattakaan.

Esimerkiksi kalliosta löytyy paljon tyhjillään olevia liiketiloja vilkkaasti liikennöidyiltä paikoilta. Kasvatus- ja polttelutarvikeliikkeet ovat jo älynneet avata toimipisteensä sinne kohderyhmänsä ja hyvien kulkuyhteyksien ääreen. Miksei SKY:kin?
Kivijalka liiketilassa voisi hyödyntää näyteikkunan mainostilana ja ikkunan päälle saa vielä ainakin puolenmetrin valomainoksen. Tiloissa voisi pitää kahvilaa, jonka tuotoilla saattaisi päästä vuokran suhteen omilleen.

Itse asiassa miksei koko toimistoa lähdettäisi pystyttämään kannabis-info kahvilana jossa olisi hieman tilaa varattuna toimiston tarpeisiin. Olen aivan varma, että Kalliossa, huolella toteutettuna tuollainen kahvila vetäisi väkeä sen mitä mikä tahansa alueen "normaaleista" kahviloistakin.

Kahvila/toimitilat olisivat myös tapaamispaikka foorumilaisille ja muille asiasta kiinnostuneille. Paikka missä voisi tuntea olevansa omalla maallaan ja heittää ympäröivän maailman mielipiteet harteiltaan edes hetkeksi.

Vieras

Re: Mikä on sky:n tilanne nykyisin?

ViestiKirjoittaja Vieras » 2.1.2010 15:04

Viva La Mota kirjoitti:Voiko tosiaan olla niin, ettei kymmenistä tuhansista alan ihmisistä löydy tarpeeksi montaa maksavaa jäsentä SKY:lle, edes toimitilojen vuokran kattamiseksi?
Jos näin, niin mistä tämä viestii?

Mielestäni SKY tarvitsee ehdottomasti toimitilat ja niiden tulisi olla mahdollisimman näkyvällä paikalla. Fyysiset toimitilat osoittavat että järjestö kykenee toimimaan reaalimaailmassa, eikä vain mielikuvitus järjestönä keskustelupalstoilla ja uutiskommenteissa.

En koskaan ymmärtänyt miksi vanhat tilat piilotettiin Herttoniemen teollisuusalueen uumeniin. Koko rakennuksesta ei löydy pienintäkään vinkkiä sen sisältämästä SKY:n toimistosta. Näkyvästä mainonnasta nyt puhumattakaan.

Esimerkiksi kalliosta löytyy paljon tyhjillään olevia liiketiloja vilkkaasti liikennöidyiltä paikoilta. Kasvatus- ja polttelutarvikeliikkeet ovat jo älynneet avata toimipisteensä sinne kohderyhmänsä ja hyvien kulkuyhteyksien ääreen. Miksei SKY:kin?
Kivijalka liiketilassa voisi hyödyntää näyteikkunan mainostilana ja ikkunan päälle saa vielä ainakin puolenmetrin valomainoksen. Tiloissa voisi pitää kahvilaa, jonka tuotoilla saattaisi päästä vuokran suhteen omilleen.

Itse asiassa miksei koko toimistoa lähdettäisi pystyttämään kannabis-info kahvilana jossa olisi hieman tilaa varattuna toimiston tarpeisiin. Olen aivan varma, että Kalliossa, huolella toteutettuna tuollainen kahvila vetäisi väkeä sen mitä mikä tahansa alueen "normaaleista" kahviloistakin.

Kahvila/toimitilat olisivat myös tapaamispaikka foorumilaisille ja muille asiasta kiinnostuneille. Paikka missä voisi tuntea olevansa omalla maallaan ja heittää ympäröivän maailman mielipiteet harteiltaan edes hetkeksi.


Todella hyvä idea
ja varmasti kohderyhmä
kantaisi kolikkonsa kassaan.
tosin
niin kauan kun
SKY:llä on nykyisenlainen
nihkeä varjo..
voi olla hiljaisempaa.

Se kritiikki mitä olen kuullut
on ollut luokkaa.
miksi sky:llä on toimitilat
jos rahat eivät riitä
juuri muuhun toimintaan?
miksi rahoja ei käytetä
esimerkiksi aktiivisten
SKYläisten "palkan" maksuun
ehtona mahdollisuus päästä
toimimaan atk välineillä
yms. aktiivista..
pakostakin tulee hieman
tai hieman enemmänkin
sellainen salamyhkäisyyden tuntu
tuon sky:n toiminnasta
toimistosta..
kerran koitin löytää
tuonne toimistolle
2 tunnin ja useiden
kyselyiden jälkeen
lopetin turhailuni
yksinkertaisesti
edes hippi perus pilvipään
näköiset eivät osanneet
neuvoa oikeaan paikkaan.

Toivon uudistusten
ja toivon mukaan
vanhojen tilojen poistumisen
myötä uusia
ehkäpä Viva La Motan
idean pohjalta ideoituja
yhdistys / monitoimitiloja
sekä tietysti uudenlaista
ja näkyvää toimintaa.

ei sillä
etteikö sky olisi
aiemminkin näkynyt
kyllä se on
mutta paljon on
parantamisenvaraa.
ehkäpä yhdistys saisi
avoimemmalla tiedottamisella
ja voimavarojen haalimisella
positiivisempaa tulosta aikaiseksi. (:

kissacat

Re: Mikä on sky:n tilanne nykyisin?

ViestiKirjoittaja kissacat » 2.1.2010 22:05

Viva La Mota kirjoitti:Voiko tosiaan olla niin, ettei kymmenistä tuhansista alan ihmisistä löydy tarpeeksi montaa maksavaa jäsentä SKY:lle, edes toimitilojen vuokran kattamiseksi?
Jos näin, niin mistä tämä viestii?

(ja muuta läppää).


Toimitilojen pyörittämiseen tarvittaisiin kuitenkin vähintään yksi tai useampi sitoutunut henkilö, päivätyöstähän se melkein kuitenkin kävisi. Kuvailemasi toimipiste olisi kyllä varmasti toteutettavissa ja hieno idea myöskin, mutta siltä uupuu toteuttaja(t). En kuitenkaan mene vakuuteen olisiko kiinteän, avoimen, toimipisteen ylläpitäminen kuitenkaan välttämätöntä, tai välttättä edes kovin tarpeellista. Kiinteään sky-toimipisteeseen ei kuitenkaan uskaltautuneisi kuin asiaan jo valmiiksi myötämielisesti suhtautuvia ihmisiä.

Tämä toiminta tulee viedä kadulle!

Asiaan voinee haudutella vielä tovin, mutta eiköhän vanha kunnon sky voisi pyyhkiä pölyt olkapäiltään ja kutsua kaikki halukkaat vaikkapa fyysiseen yhdistyskokoukseen. Tähän tarvitaan ainoastaan jonkinlainen kokoustila, mikä varmasti on järjestettävissä ilmaiseksi jossakin.

Hengailua, ja miksei muuten kokoustenpitoakin, vartenhan on mahdollista "vallata" (voisiko sitä kutsua ulkoistamseksi?) joku paikka käyttöömme, ryhtymällä esimerkiksi jonkin (minkä tahansa) jo perustetun kahvilan asiakkaiksi, hampuusien tulee vain ristiä idlepaikakseen jokin kahvila missä kaikki viihtyvät, tai jos hampuuseja saadaan kylliksi, kahvila mukautunee asiakkaihinsa :)

Jos tulee jotain ongelmaa, paikkaa voinee vaihtaa. Jo olemassaolevilla kahviloilla on olemassa myös entuudestaan oma asiakaskuntansa, ja tässä mielessä mukavat juttutuokiot saavat näkyvyyttä. Jos homma saadaan toimimaan yhdessä paikassa kunnolla (riittävä intensiteetti), voi meininkiä koittaa keskittää myös toiseen paikkaan ilman että mitään ongelmia on syntynytkään, ja miksipä niitä syntyisikään :)

Mitä mieltä tälläisestä toimintatavasta? Itse en näkisi mitään paheksuttavaa, päin vastoin.

"Sky-cafe tour!"

Ps. 4,20e jäsenyydestä joka sisältää jäsenyyden, on mielestäni varsin mukaansatempaava ja katteellinen rahoitus- ja ylläpitomuoto tyylikkäälle, kunnon nettisivustolle. Näin jäseniä saadaan taatusti paljon, ja loput tulot jäävät lahjoitusten varaan, eiköhän monesta taas 4,20e tunnu "liian pieneltä" kannatussummalta ;)

Sky-sivustolla olisi blogissa mm. kuvia hymyilevistä naamiosta ja iloisista selittelevistä ihmisistä kahvi-ja kaakaokupposten äärellä, sekä raportointia, mitä kokouksissa on puitu.

järjestin viimevuonna lyhyellä varoitusajalla 4:20 miitin kampin cafe rougessa, paikalle tuli seitsemän henkeä :)

Terveisin, Ville

Avatar
Aukikco
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 462
Liittynyt: 7.3.2007

Re: Mikä on sky:n tilanne nykyisin?

ViestiKirjoittaja Aukikco » 4.1.2010 15:32

massey kirjoitti:Tällä foorumilla on kyllä harvinaisen paljon hyviä ideoita, joita kukaan ei toteuta koskaan.
Usein tällaisissa jutuissa tuntuu olevan kyse suhteellisuudentajusta tai -tajuttomuudesta. Kehitetään liian hienoja, idealistisia visioita jotka mahtavuudessaan jäävät käsittämättömäksi.

Ideat ja tärkeitä ovat kyllä tärkeitä suuntaanäyttäviä fiktiivisiä rakennelmia, mutta olennaisempaa on kai lähteä toteuttamaan sellaisia juttuja, joihin tietää ite pystyvänsä. Mun aktivistisen kokemukseni mukaan asiat kyllä lähtevät rullaamaan isommiksi omalla painollaan mikäli on tarkoitus.

Edwin

Re: Mikä on sky:n tilanne nykyisin?

ViestiKirjoittaja Edwin » 13.5.2010 1:04

Kaupallisen maailman ehdoilla voidaan jatkaa loputtomiin lähinnä unelmointia.

Mutta... mikäli löytyy sponsori, sijoittaja tahi kiinteistöpuolen yrittäjä, joka voisi lahjoittaa kuluitta liiketilan käyttöömme, pitäisin vähintäänkin mahtavana tilaisuutena ryhtyä toteuttamaan yhdistyskahvilaa, jossa toivonmukaan myös saataisiin tarjolle laadukkaita hamppusämpylöitä leipiä jne.

Mutta, nyt sitten jatkakaamme sitä unelmointia.

Avatar
keke6969
Viestit: 195
Liittynyt: 29.10.2004

Re: Mikä on sky:n tilanne nykyisin?

ViestiKirjoittaja keke6969 » 13.5.2010 15:19

En yhtään ihmettele, että Stadin KannabisYritelmä kaatui.

Kauniiden kirjoitelmien ja rahankeräyksen lisäksi SKY ei tainnut loppujen lopuksi olla mitään muuta kuin pienen piirin lahjoittajien naiivisuutta hyväksikäyttävä kerho, joka nautti ilmaisista kerhotiloista eikä saanut varsinaisesti mitään aikaan. Kiva on istua kahvilla kerhotiloissa juu.

Olen useasti kritisoinut sitä, että SKY kyllä ottaa lahjoituksia vastaan, mutta itse toimii niin suljetuin ovin kuin vain mahdollista ja minkäänlaisi tilinpäätöstietoja siitä mihin rahat on oikeasti käytetty ei herunut ulospäin.

En suosittele ketään luottamaan SKY:ssa mukana olleisiin henkilöihin. Olen sitä mieltä, että SKY on ollut suurimmaksi osin omaa etua ajava hyväuskoisten hölmöjen hyväksikäyttäjäkerho. Tämähän on toki vain minun mielipiteeni.

Toivottavasti joku tekee SKY historiikin, jossa listataan SkY:n saavutukset ja verrataan niitä saatuihin jäsenmaksuihin ja kustannuksiin.

riva komik kirjoitti:...

pakostakin tulee hieman
tai hieman enemmänkin
sellainen salamyhkäisyyden tuntu
tuon sky:n toiminnasta
toimistosta..
kerran koitin löytää
tuonne toimistolle
2 tunnin ja useiden
kyselyiden jälkeen
lopetin turhailuni
yksinkertaisesti
edes hippi perus pilvipään
näköiset eivät osanneet
neuvoa oikeaan paikkaan.



ÄLKÄÄ LAHJOITTAKO RAHAA TAI LIITTYKÖ NÄIDEN SAMOJEN JÄTKIEN RAHANKERUUKERHOON
Linkki, joka ei toimi.

Keke-
Viestit: 401
Liittynyt: 16.10.2006

Re: Mikä on sky:n tilanne nykyisin?

ViestiKirjoittaja Keke- » 13.5.2010 15:33

Itse ainakin olen nähnyt SKY:n tilinpäätöksen useammalta vuodelta. Sitä tosin piti joskus muistaakseni erikseen kysyä. Itse kyllä osaksi allekirjoitan tuon sulkeituneisuuden. Tai siltä se ainakin ulkopuolisesta tuntuu.

Mainitaan nyt sen verran vielä, että esim. hamppumarssihan on kuitenkin täysin SKY:n organisoima, joten kyllä ne nyt "mitään" saa aikaan.

Avatar
oldirty
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 1661
Liittynyt: 15.5.2006

Re: Mikä on sky:n tilanne nykyisin?

ViestiKirjoittaja oldirty » 15.4.2013 16:55

Hamppumarssit
: toimintaryhmän tehtävänä on koordinoida eri puolilla järjestettäviä
hamppumarsseja ja hoitaa käytännön järjestelyt, kyltit,
luvat, puhujat jne. Vuonna 2013
järjestetään
hamppumarsseja eri kaupungeissa


Näin lukee Suomen Kannabisyhdistyksen toimintasuunnitelmassa vuodelle 2013. Onko tällaista toimintaryhmää olemassa? Onko mitään toimintaryhmiä olemassa? Missä kaupungeissa marssi järjestetään vaiko pelkästään Turussa?
Mikä on SKY:n tilanne nykyisin vuonna 2013 näin marssien/marssin alla?
the Effects are very strange, and, at first hearing, frightful enough) is very general and frequent: and the Person, from whom I received it, hath made very many Trials of it, on himself, with very good Effect.

nietcrimineel
Viestit: 89
Liittynyt: 1.2.2013

Re: Mikä on sky:n tilanne nykyisin?

ViestiKirjoittaja nietcrimineel » 16.4.2013 7:09

Ainakin ry-status jäi jälleen kerran saamatta. Nähtävästi se ei vieläkään onnistu Suomessa että nimessä ja säännöissä mainitaan kannabis ja sen saisi rekisteriin. Rekisteröityä voisi eri nimelläkin. Vaihtaa sitten vaikka kannabispuolueeksi sen jälkeen ja kerätä ne kannattajakortit. Ei se Piraatteja kummemmin menestyisi ekoissa vaaleissa mutta ehkä jengi vielä joskus tajuaa että joku sinne eduskuntaan on saatava. Ei tämä pelkällä internetillä ja pikku artikkeleilla hamppumarsseista HS js AL kerran vuodessa tästä miksikään tule muuttumaan
Siellä se kasvoi pellon laidassa ja siitä tuli aina niin hyvälle tuulelle.

Locker
Viestit: 362
Liittynyt: 18.10.2010

Re: Mikä on sky:n tilanne nykyisin?

ViestiKirjoittaja Locker » 16.4.2013 8:10

nietcrimineel kirjoitti:Nähtävästi se ei vieläkään onnistu Suomessa että nimessä ja säännöissä mainitaan kannabis ja sen saisi rekisteriin.

Onko rekisteröinnin eväämisen perusteena maininta kannabiksesta vai se, että yhdistys toteaa avoimesti pyrkivänsä vaikuttamaan kannabiksen lainsäädännölliseen asemaan?

nietcrimineel
Viestit: 89
Liittynyt: 1.2.2013

Re: Mikä on sky:n tilanne nykyisin?

ViestiKirjoittaja nietcrimineel » 16.4.2013 9:39

Jälkimmäinen ja se näkyy nimestä heti kun Patentti- ja rekisterihallituksen järjestöasioiden sihteeri neiti Nihkeä ottaa hakemuksen käsittelyyn. Lukee pikakelauksella loput ja huokaa että tästähän meillä oli juuri koulutuksessa, nämä huumeet ja anarkia. Onpa näistä seurakunnassakin puhuttu. Joku isompi herra sitten syynää papereita ja miettii että ai tämä taas, deja wuna hakemus Kannabisyhdistykseltä. Saattaa olla henkilökohtaisesti sitä mieltä että kannabisyhdistykset kuuluvat demokratiaan mutta on voimaton tekemään mitään demokratiavajeen takia. Pakko hylätä tai menee duuni ja maine.
Siellä se kasvoi pellon laidassa ja siitä tuli aina niin hyvälle tuulelle.


Palaa sivulle “Politiikka ja media”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa