Kuva

Pienet uutiset 2014

Päihdepolitiikka, tiedotusvälineet, lainsäädäntö
Alueen säännöt
Politiikka ja media
Tämä alue on tarkoitettu kannabis- ja päihdepolitiikasta keskusteluun.

Alue on erittäin tiukasti moderoitu; lue ohjeet ennen kirjoittamista. Alueelle kuulumattomat keskustelut siirretään Tuhkakuppiin.
Kirjoita viestisi asialliseen ulkoasuun. Ylläpidolla on oikeus muuttaa epäasiallisen viestin sisältöä tai poistaa viesti.
Jauhot
Viestit: 9
Liittynyt: 22.9.2013

Pienet uutiset 2014

ViestiKirjoittaja Jauhot » 1.1.2014 11:43

Ketjuun tulee postata vain ja ainoastaan kyseisen vuoden uutisia. Viestissä tulee olla uutisen koko sisältö tekstimuodossa, lähde selkeästi ilmoitettuna sekä mahdollinen linkki uutiseen. Kuvat, videot tai linkit eivät sinällään säily kuin rajatun ajan toiminnassa. Kommentteja varten on Pienet uutiset xxxx keskustelu -ketjunsa.

Coloradon marihuanakaupat avasivat ovensa


Coloradosta tuli keskiviikkona ensimmäinen Yhdysvaltain osavaltio, jossa marihuanan myynti on laillista.

Kuva
Medicine Man -marihuanakaupan työntekijä Benjamin "Chico" Suarez hoiti kasveja myynninaloituspäivän aattona Denverissä. (EPA)

Myyntiluvan saaneet kaupat voivat myydä marihuanaa yli 21-vuotiaille korkeintaan 28 grammaa kerralla. Coloradon ulkopuolelta tuleville ostajille kaupataan kerralla enintään 7 grammaa.

Marihuanaa ei edelleenkään saa käyttää julkisilla paikoilla.

Uudistusta on perusteltu sillä, että näin huumekauppa saadaan pois kaduilta ja samanlaisen säätelyn piiriin kuin alkoholin myynti. Uudistuksen kannattajien mukaan marihuanan myynti myös luo työpaikkoja, kasvattaa matkailijamääriä sekä tuo verotuloja.

Vastustajat pelkäävät, että marihuana päätyy alaikäisten käsiin ja huumeriippuvaisten määrä kasvaa.

Marihuanan myynti aiotaan sallia myös Washingtonin osavaltiossa myöhemmin tänä vuonna.
STT-AFP

Iltalehti linkki

Avatar
Hatsitatti
Viestit: 590
Liittynyt: 13.2.2012

Re: Pienet uutiset 2014

ViestiKirjoittaja Hatsitatti » 3.1.2014 7:41

Näyttää kannabikselta, mutta voi tappaa jo yhdellä käyttökerralla.

Erilaisten muuntohuumeiden sopiva annostelu on vaikeaa jopa aineiden käyttäjille itselleen. Terveydenhoitohenkilökunnan on usein mahdotonta arvata, minkä aineen vaikutuksen alaisena ensiapuun tuotu henkilö on.

Synteettiset kannabinoidit ovat lisääntyneet ja osin korvanneet oikeista kasveista saatavan marihuanan.


Mistä on kyse?

•Erilaisten muuntohuumeiden sopiva annostelu on vaikeaa jopa aineiden käyttäjille itselleen
•Sama aine voi pienempinä annoksina stimuloida keskushermostoa ja aiheuttaa aistiharhoja, mutta suurina annoksina lamauttaa ja jopa tappaa jo yhdellä käyttökerralla
•Vaikka henkilö olisi hengenvaarassa, eivät hoitajat tai lääkäri voi tietää, mitä potilaan elimistössä tarkalleen ottaen on

Synteettiset huumeet ovat olleet jo vuosia kasvava ongelma ympäri Suomea. Muuntohuumeiksikin kutsutut aineet ovat päihteidenkäyttäjien suosiossa, koska osaa niistä ei ole vielä luokiteltu huumeiksi eikä niiden hallussapito ole ainakaan toistaiseksi rangaistavaa.

Vuoden päihdesairaanhoitaja Petri Kylmänen sanoo, että muuntohuumeina käytetään usein myrkkyjä, joiden vaikutuksia ei ole tutkittu. Hänen mukaansa eri huumeiden käyttäjiä kuolee aineiden yliannostukseen jopa viikottain eri puolilla Suomea.

- Akuutit tilanteet johtuvat annostelun vaikeudesta, kun ei tiedetä paljonko ainetta pitää ottaa ja miten se vaikuttaa. Usein nämä tilanteet johtuvat esimerkiksi alkoholin ja muiden aineiden yhteiskäytöstä, Kylmänen toteaa.

Stimuloi ja lamauttaa

Kylmäsen mukaan sama aine voi vaikuttaa annoksesta riippuen hyvinkin eri tavalla.

- Sama aine voi pienempinä annoksina stimuloida keskushermostoa ja aiheuttaa aistiharhoja, mutta suurina annoksina lamauttaa ja jopa tappaa jo yhdellä käyttökerralla, Kylmänen sanoo.

Ongelmia ovat aiheuttaneet esimerkiksi synteettiset kannabinoidit, jotka vaikuttavat samoihin reseptoreihin aivoissa kuin kannabis, mutta ovat kuitenkin eri ainetta. Esimerkiksi spice ja jehowa -kauppanimillä kulkevat aineet voivat näyttää aivan marihuanalta, jolloin käyttäjä ei aina itsekään tiedä, ettei hänen polttamansa aine olekaan peräisin luonnosta.


Eihän diabeetikoltakaan kerätä insuliineja pois vain siksi, että hän syö epäterveellisesti ja pahentaa siten itse ongelmiaan

- Kannabinoidit ovat niin vahvoja, että osa käyttäjistä on saanut niistä psykoottisia oireita. On myös tapauksia, joissa henkilö on kuollut poltettuaan tällaista ainetta, koska hänellä on samaan aikaan ollut elimistössä muitakin aineita, Kylmänen varoittaa.

Jotkin aineista aiheuttavat käytön jälkeen niin suurta ahdistusta, että Kylmäsen mukaan käyttäjän itsemurhariski kohoaa selvästi.

- Esimerkiksi Iso-Britanniassa on vallalla käytäntö, että kun tietyn aineen käyttäjä on joutunut hakeutumaan akuuttihoitoon ja hänet on sieltä kotiutettu, hänelle soitetaan viikon sisään ja kysytään, miten hän voi. Suomeen tulisi ottaa vastaava systeemi, Kylmänen ehdottaa.

Vaikea auttaa

Oma ongelmansa on käyttäjien auttaminen, sillä se on usein varsin vaikeaa. Vaikka henkilö olisi hengenvaarassa, eivät hoitajat tai lääkäri voi tietää, minkä aineen vaikutuksen alaisena hän on. Tämän vuoksi myös ensiapu voi olla varsin puutteellista.

- Vaikka käyttäjä kertoisikin ottaneensa esimerkiksi "aakkosia", emme silti tiedä, mitä hänen elimistössään todellisuudessa on. Näissä aineissa kun ei ole tuotetakuita, Kylmänen sanoo.

Hän pitääkin tärkeänä, että jos jollain paikkakunnalla alkaa pyöriä jotakin tiettyä ainetta, tieto siitä levitettäisiin mahdollisimman nopeasti myös viranomaisille ja terveydenhoitohenkilökunnalle. Nopea tiedottaminen voi pelastaa ihmishenkiä.

Jotkut aineiden käyttäjät pelkäävät hakeutua hoitoon, koska kokevat, että ammattilaisetkin vain tuomitsevat.

- Yksi keino muuttaa hoitohenkilökunnan asenteita on riittävä koulutus. Käyttäjien syyttely ei auta mitään. Eihän diabeetikoltakaan kerätä insuliineja pois vain siksi, että hän syö epäterveellisesti ja pahentaa siten itse ongelmiaan, Kylmänen muistuttaa.

http://yle.fi/uutiset/nayttaa_kannabiks ... la/6971655

Punkkikuiskaaja
Viestit: 217
Liittynyt: 7.4.2011

Re: Pienet uutiset 2014

ViestiKirjoittaja Punkkikuiskaaja » 3.1.2014 10:08

http://www.talouselama.fi/uutiset/korke ... e/a2224033

Korkein hallinto-oikeus näytti vihreää valoa kannabisyhdistykselle

Korkein hallinto-oikeus on asettunut Suomen kannabisyhdistyksen puolelle yhdistysrekisterikiistassa. KHO:n mukaan yhdistys torjuttiin yhdistysrekisteristä väärin perustein.

Patentti- ja rekisterihallitus piti kannabisyhdistyksen toimintaa hyvien tapojen vastaisena ja hylkäsi sen jättämän hakemuksen vuonna 2010.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan yhdistyksen rekisteröinnin epääminen oli vakava yhdistymisvapauden rajoitus. Rekisteröinnin epäämisellä puututtiin yhdistymisvapauteen. Yhdistyksen rekisteröinnin epääminen edellytti painavaa yhteiskunnallista tarvetta.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että päihdepolitiikasta käytävä keskustelu oli laajentunut ja moniarvoistunut viime vuosikymmeninä. Yhdistyksen ensisijainen tarkoitus, joka liittyi päihdepolitiikkaan vaikuttamiseen, ei ollut keskeisten demokraattisten tai oikeusvaltiollisten periaatteiden vastainen eikä siinä määrin yleisten etujen vastainen, että rekisteröinti olisi voitu niillä perusteilla evätä.

Suomen kannabisyhdistyksen tarkoituksena oli sen sääntöjen mukaan vaikuttaa päihdepolitiikkaan ja lainsäädäntöön siten, että kannabiksen käyttö, hallussapito ja viljely omaan käyttöön tulevat sallituksi täysi-ikäisille sekä luodaan sääntely kannabiksen tuotantoon ja jakeluun.

Kyl homma toimii ku aikansa takoo.
Humppa:Älä rytmitä pelkkää kasvattelua, vaan rytmitä koko elämäsi tyttöystäväsi/naisesi/avokkisi/vaimosi kuukautiskierron mukaan! Vältyt monilta harmeilta kun pidät mielessä missä vaiheessa kuukautiskalenteria mennään.

Avatar
vihreä_valo
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 804
Liittynyt: 29.1.2008

Re: Pienet uutiset 2014

ViestiKirjoittaja vihreä_valo » 3.1.2014 14:23

Kyl ne ajat sittenkin muuttuu. Liityn jäseneksi kun ry-status ilmestyy nimen perään.



http://www.hs.fi/kotimaa/KHO+Kannabisyh ... 8716745872

UUTISET KOTIMAA
KHO: Kannabisyhdistys ei ole hyvän tavan vastainen
3.1.2014 10:59 38
Susanna Reinboth
HELSINGIN SANOMAT

HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

Kuivattua hamppua jota saadaan kannabiskasvista.
Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) mukaan Suomen kannabisyhdistyksen pitää voida rekisteröityä yhdistysrekisteriin. Yhdistys ei ole laissa tarkoitetulla tavalla hyvän tavan vastainen, vaikka sen tarkoituksena on muuttaa nykyistä lakia, KHO päätti.

Patentti- ja rekisterihallitus sekä sen valituslautakunta olivat hylänneet kannabisyhdistyksen rekisteröitymisilmoituksen. Niiden mukaan yhdistyksen säännöt ovat hyvien tapojen vastaisia, koska yhdistyksen tarkoitus on "yhteiskunnassamme vallitsevien oikeus- ja moraalikäsitysten vastainen".

Kannabisyhdistyksen tarkoituksena on sen sääntöjen mukaan vaikuttaa päihdepolitiikkaan ja lainsäädäntöön niin, että kannabiksen käytöstä, hallussapidosta ja viljelystä tulisi täysi-ikäisille sallittua.

KHO huomauttaa vuosikirjapäätöksessään, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) mukaan yhdistyksen rekisteröinnin epääminen on vakava yhdistysvapauden rajoitus. Siten rekisteröinti voidaan estää vain painavilla yhteiskunnallisilla perusteilla.

KHO painottaa, että päihdepolitiikkaan vaikuttaminen ei ole demokraattisten tai oikeusvaltiollisten periaatteiden vastaista. KHO:n tehtävänä ole ottaa kantaa siihen, onko yhdistyksen päämäärä sinänsä hyväksyttävä, päätöksessä todetaan. Ratkaisun kannabiksen käytön sallimisesta tekisi viime kädessä eduskunta.

"Käsillä ei ole sellaisten yleisen edun vaatimaa pakottavaa yhteiskunnallista tarvetta, joka oikeuttaisi epäämään yhdistyksen rekisteröimisen", KHO linjaa.

KHO teki vuosikirjapäätöksensä koko jaoston täysi-istunnossa.

Avatar
Lenin
Viestit: 83
Liittynyt: 9.1.2013

Re: Pienet uutiset 2014

ViestiKirjoittaja Lenin » 3.1.2014 14:34

http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194864431120/artikkeli/colorado+laillisti+kannabiksen+aiheutti+heti+hengenvaarallisen+ilmion.html

Colorado laillisti kannabiksen – aiheutti heti hengenvaarallisen ilmiön


Yhdysvaltain Coloradon osavaltio teki historiaa vuodenvaihteessa laillistamalla kannabiksen. Historiallinen lakimuutos on aiheuttanut osavaltioon kovan kävijäryntäyksen muualta Yhdysvalloista.

Huffington Postin mukaan Coloradon pohjoisen naapuriosavaltion Wyomingin poliisi on ongelmissa huumeturistien kanssa, jotka palaavat osavaltioon Coloradosta ostamiensa kannabistuotteiden kanssa.

Erityisen huolissaan Wyomingin poliisi on siitä, että pilvessä ajavien kuljettajien määrä on noussut Coloradon ja Wyomingin välisillä tieosuuksilla.

Wyomingissä ja useimmissa Yhdysvaltain osavaltioissa kannabiksen hallussapidosta ja käytöstä seuraa enimmillään jopa vankeusrangaistus.

Wyomingin liikennepoliisi otti asiaan kantaa Facebook-sivuillaan.

Avatar
kannabis profeetta
Viestit: 20
Liittynyt: 25.10.2012

Re: Pienet uutiset 2014

ViestiKirjoittaja kannabis profeetta » 4.1.2014 15:57

Haju paljasti kannabiskasvattamon

Poliisi sai perjantai-iltana ilmoituksen voimakkaasta ja oudosta hajusta, joka leijui Hakunilassa sijaitsevan kerrostalon porraskäytävässä.


Paikalle saapunut poliisipartio tunsi porraskäytävässä voimakkaan kannabiksen hajun. Mukana ollut poliisikoira Severi merkkasi yhden porraskäytävän asunnoista.

Poliisi tarkasti asunnon ja tapasi sieltä kaksi miestä. Asunnosta löytyi kannabiskasvattamo kaikkine tykötarpeineen. Poliisi takavarikoi asunnosta muun muassa runsaasti kannabiksen lehtiä sekä 1,5 kiloa kannabiksen kukintoja.

Poliisi on aloittanut asian esitutkinnan asunnossa olleiden miehien kuulusteluilla. Tapausta tutkitaan huumausainerikoksena.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014010 ... 0_uu.shtml
Herb is the healing of a nation, alcohol is the destruction. ~Bob Marley

Avatar
Kippari
1 tähti
1 tähti
Viestit: 575
Liittynyt: 26.4.2013

HS:New York laillistaa lääkekannabiksen

ViestiKirjoittaja Kippari » 5.1.2014 15:36

New York laillistaa lääkekannabiksen
5.1.2014 14:39
HELSINGIN SANOMAT
JONATHAN ALCORN / REUTERS

New York suunnittelee huumausainelakien höllentämistä ja lääkekannabiksen käytön sallimista vaikeasti sairaille. Asiasta kertoi The New York Times lauantaina.

Osavaltion viranomaisten mukaan aiemmin laillistamista vastustanut demokraattikuvernööri Andrew Cuomo aikoo julkaista suuntaviivat lakimuutokselle tällä viikolla, lehti kertoo.

Cuomo on muuttanut kantaansa sen jälkeen, kun useat osavaltiot ovat alkaneet suhtautua liberaalimmin kannabiksen käyttöön.
Lääkekannabis on sallittua 20 osavaltiossa. Tällä viikolla kannabiksen myynti laillistettiin Coloradossa.

Myös Kalifoniassa ja Arizonassa, jossa lääkekäyttö on jo sallittu, pohditaan kannabiksen laajempaa laillistamista. Kaliforniassa kannabista saa myös lievempiin kipuihin.

New York Timesin mukaan New Yorkissa käytäntö tulee olemaan tiukempi. Cuomon suunnitelman mukaan kannabista saa määrätä vain syöpään, silmänpainetautiin ja muihin vakaviin sairauksiin. Reseptejä saisi määrätä vain 20 osavaltion sairaalassa.

http://www.hs.fi/ulkomaat/New+York+laillistaa+l%C3%A4%C3%A4kekannabiksen/a1388889584877

Avatar
No Surprises
Viestit: 93
Liittynyt: 23.8.2007

Re: Pienet uutiset 2014

ViestiKirjoittaja No Surprises » 6.1.2014 17:46

Kaupan vapauttaminen kaksinkertaisti kannabiksen hinnan Coloradossa

6.1.2014 13:57
Hannu Tikkala

Helsingin Sanomat


Kannabiksen hinta on kaksinkertaistunut sitten tammikuun alun, jolloin Colorado salli sen myynnin osavaltiossa.

Uutistoimisto Bloomberg kertoo, että huvikäyttöön tarkoitettu kannabiksen hinta on noussut 293 euroon unssilta. Aiemmin lääkekäyttöön tarkoitettua kannabista on myyty 147 euron unssihinnalla. Yksi unssi on noin 29 grammaa.

Hinnan nousuun on yksinkertainen selitys. Coloradolaiset ovat jonottaneet liikkeisiin, jotka ovat saaneet kannabiksen myyntiluvan.

Bloombergin haastattelema laillista kannabista myyvän liikkeen omistaja Brooke Gehrin g kertoo, että hinnat ovat kohtuulliset verrattuna laittomaan katukauppaan.

Gehring toteaa, etteivät kauppiaat tiedä vielä, mille tasolle kannabiksen hinta asettuu.

"Emme vielä ymmärrä, mikä kysynnän taso on. Näemme 3–6 kuukauden päästä, millaiseksi kysyntä muodostuu, kun osavaltioon avataan useampia liikkeitä", Gehring toteaa Bloombergin haastattelussa.

Coloradolaiset hyväksyivät kannabiksen myynnin marraskuussa 2012, vaikka liittovaltion tasolla se määritellään yhä laittomaksi huumeeksi. Myös Washingtonissa osavaltion asukkaat ovat laillistamassa kannabista ja liikkeet avautunevat osavaltiossa vielä tänä vuonna, Bloomberg kertoo.

Kannabiksen myyjät kertovat, että kysyntä selittyy osaltaan uutuuden viehätyksestä.

"Kaikki ovat tyytyväisiä, kun he pääsevät osaksi historiaa ja voivat ostaa laillisesti kannabista", Gehring sanoo.

Toisaalta liikkeistä ostaminen on liikkeiden omistajien mukaan turvallisempaa kuin kadulta.

"Mahdollisuus ostaa turvallista, luotettavaa ja laadukasta kannabista ympäristössä, joka on jännittävä, varmasti voittaa kaupat pimeillä kujilla", sanoo kauppias Andy Williams.

http://www.hs.fi/ulkomaat/Kaupan+vapauttaminen+kaksinkertaisti+kannabiksen+hinnan+Coloradossa/a1388975618452#

KeijoBanaani
Viestit: 115
Liittynyt: 4.4.2012

Re: Pienet uutiset 2014

ViestiKirjoittaja KeijoBanaani » 7.1.2014 10:59

Ruotsin oikeusministeri uskoi 37 ihmisen kuolleen kannabikseen

Yhdysvaltojen Coloradossa laillistettiin vuodenvaihteessa kannabiksen viihdekäyttö ja myynti vapailla markkinoilla. Tapauksesta uutisoitiin laajasti maailmalla, ja myös monet parodiasivustot tarttuivat aiheeseen. The Daily Currant uutisoi, että vuoden ensimmäisenä päivänä 37 ihmistä kuoli kannabiksen yliannostukseen.

Miljoonat ihmiset ympäri maailmaa levittivät tai kommentoivat artikkelia verkon sosiaalisissa medioissa, ja yllättävän moni uskoi lukemansa – myös Suomessa ja Ruotsissa. Erityisen noloon asemaan joutui Ruotsin oikeusministeri Beatrice Ask, joka uskoi artikkelin todeksi ja levitti sitä Facebookissa. Tapaus nostatti Ruotsissa kohun, jossa ministeritason virkamiehen lähdekritiikkiä ihmetellään julkisesti.

Asiasta uutisoineen Aftonbladet-lehden mukaan oikeusministeri totesi myöhemmin, että vitsi ei ollut hänen mielestään lainkaan hauska. Parodiauutisen kohokohdaksi on nostettu se, että kannabikseen kuolleiden listalle on päätynyt myös hittisarja Breaking Badin päähahmo Jesse Pinkman. Ilmeisesti ministeri ei ollut sarjan fani. Häntä taitaa helpottaa kuitenkin tieto, että miljoonat muutkin lankesivat uskomaan parodia-artikkeliin.

http://www.stara.fi/2014/01/07/ruotsin- ... nabikseen/

KeijoBanaani
Viestit: 115
Liittynyt: 4.4.2012

Re: Pienet uutiset 2014

ViestiKirjoittaja KeijoBanaani » 7.1.2014 15:17

Ruotsin oikeusministeri haksahti satiirisivuston kannabiskirjoitukseen

Yhdysvaltalaisen blogisivun satiiri onnistui hämäämään Ruotsin oikeusministeriä.

Kuva
Beatrice Ask sai nopeasti huomata haksahtaneensa vitsiuutiseen. Asian selittely toisenlaiseksi ei vakuuttanut Ruotsissa. (EPA)

Coloradosta tuli vuodenvaihteessa ensimmäinen Yhdysvaltojen osavaltio, jossa marihuanan myynti ja käyttö laillistettiin. Poliittiseen satiiriin erikoistunut Daily Currant -sivusto teki aiheesta pian oman "uutisensa".

Daily Currantin mukaan 37 ihmistä olisi kuollut heti ensimmäisenä päivänä laillistamisen jälkeen marihuanan yliannostukseen. Vitsi meni Ruotsin oikeusministeri Beatrice Askiin täydestä, kertoo Aftonbladet.

- Tyhmää ja surullista. Ensimmäinen aloitteeni puolueemme nuorisojärjestössä oli nimeltään Pysäyttäkää huumeet! Ja tässä asiassa käsitykseni ei ole muuttunut lainkaan, Ask kirjoitti Facebookissa satiirisivuston juttuun johtaneen linkin yhteydessä.

Ask ei ilmeisesti tiennyt, ettei kannabiksesta voi saada myrkytystä. Suomalaisen huumevalistussivusto Päihdelinkin mukaan kannabiksessa ei ole yliannostusriskiä.

Daily Currantin huumorikirjoituksen inspiroimana myös Yhdysvaltalainen Huffington Post katsoi parhaaksi uutisoida, ettei kannabis ole aiheuttanut yhtään myrkytyskuolemaa ja siteerasi tutkimusta, jonka mukaan marihuanan vaikuttavaa ainesosaa THC:tä pitäisi kuluttaa 20 000 - 40 000-kertainen annos ennen kuin yliannostus olisi mahdollinen.

Lehdistösihteeri yritti pelastaa

Ask ei ymmärtänyt satiiria Daily Currantin lukuisista vinkeistä huolimatta. Jutussa kommentoi tohtori Jack Shepard ja yhdeksi kuolonuhriksi mainittiin metamfetamiinikauppias Jesse Bruce Pinkman.

Shepard on hahmo tv-sarjassa Lost ja Pinkman puolestaan yksi päähenkilöhahmoista metamfetamiiniin keskittyvässä tv-sarjassa Breaking Bad.

- Jonkun täytyy lopettaa tämä hulluus. Luojani, miksi laillistimme marihuanan? Mitä me oikein ajattelimme? Shepard kommentoi.

Sosiaalinen media täyttyikin pian Askia parjaavilla kommenteilla.

Aftonbladet kysyi asiasta Askin lehdistösihteeriltä , joka selitti, että ministerin oli tarkoitus vain kritisoida itse satiiria.

- Satiirin, joka ilkkuu huumeiden väärinkäytöllä, ei pitäisi olla lainkaan huvittavaa, Per Claréus kommentoi lehdelle.

Myös Ask kävi sittemmin korjaamassa sanojensa eteen kohdistaneensa kritiikin satiiria kohtaan.

Aftonbladetin mukaan myös toinen kansanedustaja Eva Flyborg oli haksahtanut Daily Currantin artikkeliin.

- Ruotsissa on niitä, jotka haluavat laillistaa marihuanan. Minä en ole sitä mieltä, Flyborg kommentoi Daily Currant -linkin kera Facebookissa.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201401 ... 4_ul.shtml

Avatar
Tulintakas
Viestit: 532
Liittynyt: 25.11.2013

Re: Pienet uutiset 2014

ViestiKirjoittaja Tulintakas » 7.1.2014 20:52

http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-1288639848934.html

Tutkimus: Hormoni estää marihuanan huumaavan vaikutuksen

Julkaistu: 7.1.2014 13:01

Kansainvälinen tutkijaryhmä on löytänyt luonnollisen hormonin, joka estää marihuanan huumaavan vaikutuksen.
Science-lehdessä julkaistun tutkimusraportin mukaan Bordeaux'n yliopiston tutkijan, tohtori Monique Valleen johtama kansainvälinen tutkijaryhmä on havainnut luonnossa esiintyvän pregnenolon-hormonin ehkäisevän hampusta valmistetun kannabishuumeen päihdyttävän vaikutuksen.

Tutkijat ovat havainneet pregnenolonin vähentävän aivojen herkkyyttä kannabiksen huumavan vaikutuksen aiheuttavalle tetrahydrokannabinolille eli THC:lle.

Tutkimustulos avaa uusia mahdollisuuksia kannabisriippuvuuden hoidossa.

- Tutkimustulokset ovat hyvin jännittäviä sekä tieteen että kansanterveyden kannalta, arvioi Columbia University Medical Centerin kliinisen neurobiologian professori Margaret Haney Science News -verkkosivustolla.

- Viimeaikainen lainsäädäntö on laajentanut marihuanan käyttöä lääkinnällisiin tarkoituksiin, mikä on lisännyt kannabisriippuvuudesta kärsivien ihmisten määrää. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pyrkiä auttamaan tästä vaivasta kärsiviä ihmisiä. Tämä tutkimustulos tarjoaa hyvin jännittävän uuden työvälineen heidän auttamisekseen, professori Haney arvioi.

Avatar
oldirty
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 1666
Liittynyt: 15.5.2006

Re: Pienet uutiset 2014

ViestiKirjoittaja oldirty » 11.1.2014 19:56


Kannabisosakkeet jopa +1 700% – ”seuraava Microsoft”


Kannabiksen laillistaminen USA:n Coloradon osavaltiossa on villinnyt sijoittajat. Huumeeseen liittyvien pikkuyhtiöiden senttiosakkeet ovat kallistuneet viime päivinä hurjimmillaan 1 700 prosenttia, kun sijoittajat yrittävät hyötyä mahdollisen uuden teollisuusalan syntymisestä.
Taloussanomat–Bloomberg
10.1.2014 21:18
Sijoittajat laittavat rahojaan kannabisyhtiöihin, koska he haluavat löytää ”seuraavan Microsoftin”, sanoo lasvegasilaisen Hemp-yhtiön toimitusjohtaja Bruce Perlowin uutistoimisto Bloombergille.

Vaatteissa käytettyä teollisuushamppua valmistavan Hempin osake on noussut 205 prosenttia kolmessa päivässä.

– Kannabiksen kysyntää ei ole tyydytetty, sanoo Perlow, joka aikoinaan tuomittiin huumeiden salakuljetuksesta vankilaan.

Advanced Cannabis Solutions -yhtiön toimitusjohtaja Robert Frichel puolestaan sanoo, että marihuanaosakkeita nostaa sijoittajien ”euforia”. Kannabiksen kasvattamiseen tarvittavia tiloja vuokraavan yhtiön osake kallistunut 144 prosenttia viime aikoina.

Coloradossa huumetta myyvä Tranzbyte on hypännyt 310 prosenttia viitenä päivänä. Parhaiten on kallistunut apteekeille palveluita tarjoava GreenGro Techologies, jonka osake on raketoinut 1 714 prosenttia.

Osakehurmos alkoi sen jälkeen, kun Coloradosta tuli vuodenvaihteessa ensimmäinen Yhdysvaltojen osavaltio, joka laillisti kannabiksen myynnin yli 21-vuotiaille. New Yorkissa harkitaan lakia, joka sallisi sairaaloiden käyttää huumetta sairauksien hoidossa.

”Hullutuksen jälkeen
moni menettää rahojaan”


USA:n viranomaiset ovat varoittaneet sijoittajia kannabis-osakkeisiin liittyvistä huijauksista. Viranomaisen mukaan sijoittajien pitäisi varoa erityisesti yhtiöitä, joiden johtohenkilöt tuomittu rikoksista.

– Sijoittajat ovat menneet sekaisin: he luulevat tekevänsä kunnarin, eivätkä tee kotiläksyjään. Muutama yritys selviää, mutta tällaisen hullutuksen jälkeen moni menettää rahojaan. Tavallisen sijoittajan pitäisi miettiä kahdesti, sanoo varainhoitoyhtiö NorthCoast Asset Managementin päämeklari Frank Ingarra Bloombegille.

http://www.taloussanomat.fi/raha/2014/0 ... 014461/139
the Effects are very strange, and, at first hearing, frightful enough) is very general and frequent: and the Person, from whom I received it, hath made very many Trials of it, on himself, with very good Effect.

Haju-Mysteeri
Viestit: 73
Liittynyt: 8.7.2007

Re: Pienet uutiset 2014

ViestiKirjoittaja Haju-Mysteeri » 13.1.2014 14:13

Saksalaismiehen auton bensatankista löytyi marihuanaa
13.1.2014 12:59
Marihuanaa Venäjälle viemässä ollut saksalainen 50-vuotias Eugen Schreibmann tuomittiin törkeästä huumausainerikoksesta neljän vuoden ja kahden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen Kymenlaakson käräjäoikeudessa Kotkassa.

Schreibmann saapui Suomeen Vuosaaren sataman kautta syyskuussa. Hänet napattiin kiinni Vaalimaan raja-asemalla 26. syyskuuta, josta saakka hän on ollut vangittuna.

Tuomittu määrättiin pidettäväksi edelleen vangittuna.

Kaikkiaan lähes 25 kilon marihuanasatsi löytyi auton bensiinitankkiin rakennetusta kätkötilasta. Kätkötilan vuoksi auto oli jouduttu tankkaamaan useaan otteeseen pienillä määrillä bensiiniä.

Salakuljetuksessa käyttämänsä noin 6 000 euron arvoisen Mercedes-Benz -henkilöauton tuomittu määrättiin menettämään valtiolle.

Kymen Sanomat
fnord

Nahkavalas
Viestit: 32
Liittynyt: 29.10.2012

Re: Pienet uutiset 2014

ViestiKirjoittaja Nahkavalas » 15.1.2014 9:48

Colorado tekee suurta huumekoetta

14.1.2014 8:38

Tuomas Niskakangas

Helsingin Sanomat


USA:n osavaltio kokeilee marihuanan laillistamista muun maailman puolesta

http://www.hs.fi/ulkomaat/Colorado+tekee+suurta+huumekoetta/a1389593107714?sivu=1

Yhdysvaltalainen sotaveteraani Clark Hallam, 26, nauttii puutöistä ja pilven polttamisesta – mieluusti samaan aikaan.

Viime perjantaina Hallam imaisi kunnon henkäyksen marihuanaa kotonaan Coloradon Fort Collinsissa. "Ou jeah."

Sitten hän nappasi höylän käteensä ja palasi kesken olevien murtomaasuksien kimppuun. Lastut alkoivat lentää suksen kärjestä.

"Luulen, että teen parempaa jälkeä pilvessä. En kiirehdi ja olen luovempi", Hallam sanoi.

Coloradon pilvenpolttajista tuli koko maailman koekaniineja vuodenvaihteessa, kun osavaltio aloitti marihuanan myynnin viihdekäyttöön.

Lainsäätäjät ja viranomaiset ovat vuosikymmeniä kitkeneet marihuanaa ja muita kannabishuumeita, mutta tulokset ovat olleet huonoja. Nyt huumeen laillistaminen, sääntely ja verotus kiinnostavat.

"Coloradon mallin sujuva käyttöönotto herättää kiinnostuksen muiden osavaltioiden päättäjissä ja äänestäjissä", ennustaa marihuanan laillistamista ajavan Marijuana Policy Project -järjestön viestintäjohtaja Mason Tvert.

Washingtonin osavaltio aloittaa laillisen marihuanan myynnin myöhemmin tänä vuonna. Seuraavia laillistajia voivat olla Oregon ja Alaska. Lisäksi Marijuana Policy Project laskee 12 osavaltion mahdollisesti hyväksyvän marihuanan lähivuosina. Niiden joukossa on Kalifornia, osavaltioista suurin.

Arvostelijat pelkäävät, että laillistaminen johtaa huumeiden – myös muun kuin marihuanan – käytön lisääntymiseen. Myös autoilu pilvessä huolestuttaa, vaikka se on edelleen kielletty.

"Haluatko pilveen päässä vai koko vartalossa?"

Näin aloitti David Marlow asiakaspalvelun, kun ostaja ei tiennyt, mitä hän haluaa. Marlow on myyjä eli baarimikko Denverin suurimmassa marihuanamyymälässä Medicine Manissa. Vastauksen perusteella Marlow suositteli joko sativa- tai indica-kasvista tehtyä marihuanaa.

"Meille tulee ihmisiä, jotka eivät ole kokeilleet marihuanaa koskaan tai vuosikymmeniin", Marlow sanoi.

Asiakkaita palveli kuusi kassaa, joista neljä sijaitsi uudessa laajennusosassa. Ensimmäisten viikkojen myynti ylitti odotukset. Liikkeet olivat kaksinkertaistaneet hinnat, mutta edes se ei hillinnyt myyntiä.

Varastojen hupenemisen takia moni Denverin myymälä rajoitti kertaostoksen 3 tai 3,5 grammaan. Laki sallii 28 gramman ostoksen coloradolaisille ja 7 grammaa osavaltion ulkopuolisille, joita oli asiakkaista noin puolet.

Opettaja Wayne Cox ei ollut käyttänyt marihuanaa sitten 1970-luvun opiskeluvuosien, kun hän saapui Medicine Maniin.

Ilman laillistamista hän tuskin olisi marihuanaan enää koskenut. "Jossain vaiheessa elämää saavuttaa sellaisen aseman, ettei halua tarpeettomia riskejä", Cox sanoi.

"Laillistaminen tekee marihuanan polttamisesta vähitellen myös sosiaalisesti hyväksytympää", hän arveli.

Monet asiakkaat kertoivat, että Coloradossa marihuanan käyttö on erittäin yleistä. Se selittää laillistamisen voittoa vuoden 2012 kansanäänestyksessä.

Marihuanaostoksille saapui kaiken ikäistä kansaa kaikista sosiaaliluokista.

Ison ostajaryhmän muodostivat marihuanan suurkuluttajat, valtaosin nuoret miehet. Heidän olemuksensa liikkui rennon ja epäsiistin välimaastossa. Eivät mitään unelmavävyjä, mutta eivät narkkareitakaan.

"Tämä tuntuu tosi oudolta", sanoi Tony Carollo, 24, hymyillen. Hän on vuosia ostanut huumeita laittomasti.

Carollo oli laillisilla ostoksilla jo kolmatta kertaa. Mukaan lähti kaksi grammaa Sour Diesel -lajiketta.

Carollo sanoi polttavansa lähes joka päivä, usein vähän ennen töitä ja lisää töiden jälkeen.

"Pystyn toimimaan pilvessä ihan hyvin", hän sanoi.

Marihuanabisnes ei ole näpertelyä. Medicine Man kasvattaa tuotteensa isossa tehdashallissa myymälänsä takana.

Yhtiön 48 työntekijää istuttavat, kasvattavat, leikkaavat, kuivattavat ja pakkaavat. Lamppujen rivistöt säätelevät kasvien kasvua ja kukkimista. Kannabiskasvin tie pienestä taimesta myymälään vie muutaman kuukauden, ja kaikki tapahtuu saman katon alla.

Sääntely on tarkkaa. Taimet merkitään heti aluksi viivakoodeilla. Viihdekäyttöön tuleviin kasveihin kiinnitetään sininen lappu, lääkekäyttöön tuleviin keltainen lappu.

Kasvien määrää ja kannabiksen painoa raportoidaan koko ajan osavaltion seurantajärjestelmään. Näin pyritään estämään huumeen katoaminen harmaille markkinoille.

Coloradon virallisen ennusteen mukaan ensimmäisen vuoden myynti nousee 423 miljoonaan euroon ja verotulot 49 miljoonaan euroon.

Rahat liikkuvat käteisenä, sillä liittovaltion lainsäädäntö estää pankkeja ottamasta vastaan huumerahaa. Palkatkin maksetaan seteleinä.

"On vaikeaa pyörittää yhtiötä käteisellä. Ei ole helppoa maksaa puhelinlaskua seteleillä", sanoo Lodo Wellness -myymälän johtaja Haley Andrews.

Kannabisyhtiöt eivät kerro järjestelyjen yksityiskohtia, koska isoihin käteissummiin liittyy riskejä. Huhut kertovat salaperäisistä hämäyksistä ja järjestelyistä rahojen siirrossa.

Kannabiksen käyttäjät ja myyjät toistelevat, että marihuana on alkoholia vaarattomampaa. Yksiselitteistä se ei ole, vaikka moni mittari tukee marihuanan uolustajien väitettä.

"Kyllä kannabista voi käyttää väärin. Sellaistakin näkee. Siksi poltan yleensä vain iltaisin", sanoi Clark Hallam puutöidensä äärellä.

Hallam palasi Afganistanista vuoden 2010 lopussa, sodan kauhuista traumatisoituneena. Hän palveli merijalkaväen erikoisjoukoissa, jotka saattoivat taistella 30–40 päivää putkeen käymättä tukikohdassa.

"Ne jutut, mitä siellä näkee. . ."

"Pilven polttaminen rauhoittaa minua", hän sanoo vakavana.

Hallam katsoi että marihuana oli mielekkäämpi vaihtoehto kuin armeijan tarjoama lääkitys.

"Otan mieluummin luonnollista kasvia, jolla ei ole sivuvaikutuksia. Paitsi ehkä makeannälkä ja hinku katsoa jotain typerää elokuvaa. En pidä lännenelokuva Tombstonesta, mutta pilvessä katson sitä usein."

Tuomas Niskakangas HS
Denver / Fort Collins


Kannabiskaupalla väkivaltaa vastaan

14.1.2014 2:00 9
Maria Manner

http://www.hs.fi/ulkomaat/Kannabiskaupalla+v%C3%A4kivaltaa+vastaan/a1389592695506

Marihuanan laillistamisesta hyötyivät välittömästi ainakin t-paitakauppiaat.

"Yes we cannabis", lukee Brasiliassa myytävien paitojen rinnuksessa. Kuvassa on Uruguayn presidentin José Mujican kasvot. Paita on väännös Barack Obaman vaalimainoksesta "Yes we can".

Latinalaisen Amerikan viralliset huumepoliittiset linjaukset ovat pitkään noudattaneet Yhdysvaltojen toivomuksia. Sitten vajaan kolmen ja puolen miljoonan asukkaan Uruguay teki lähihistorian radikaaleimman suunnanmuutoksen. Presidentti José Mujicasta tuli uuden huumepolitiikan kasvot, kun Uruguay ensimmäisenä maana laillisti marihuanan myynnin ja kasvattamisen viihdekäyttöön.

Laillistamispäätös ei syntynyt tyhjästä. Monet entiset tai nykyiset Latinalaisen Amerikan valtionjohtajat ovat kyseenalaistaneet täyskieltoon perustuvan linjan. Hamppu vapaaksi ei ole Amerikoissa vain hippien haave.

Taustalla on turhautuminen huumeiden vastaiseen sotaan ja väkivaltaan. Moni on huomauttanut, että huumekauppaa pitää yllä etenkin Pohjois-Amerikan ja Euroopan kysyntä.

Maailman kokaiinista 40 prosenttia kulutetaan Pohjois-Amerikassa. Euroopan osuus on neljännes. Yhdessä Pohjois-Amerikka ja Eurooppa vastaavat YK:n mukaan yli 80 prosenttia maailman kokaiinimarkkinoiden arvosta.

Pohjois-Amerikan markkinoita varten kokaiini viedään yleensä Kolumbiasta merireittiä Meksikoon tai Keski-Amerikkaan. Sieltä huumeet kuljetaan maata pitkin Yhdysvaltoihin tai Kanadaan. Eurooppaan kokaiini tulee useimmiten laivarahdin mukana Kolumbiasta, mutta sitä salakuljetetaan myös suoraan Perusta tai Boliviasta.

Huumejengien väkivallasta ovat kärsineet verisimmin Meksiko ja Keski-Amerikka. Meksikossa on kuollut vähintään yli 60 000 ihmistä sen jälkeen, kun entinen presidentti Felipe Calderón julisti huumeiden vastaisen sodan. Honduras pitää ykkössijaa maailman henkirikostilastoissa.

Uruguayssa valtio yrittää nyt viedä huumejengeiltä jalansijaa ryhtymällä itse liiketoimintaan. Malli on siten hieman toinen kuin Coloradossa, jossa kaupankäyntiin osallistuvat yksityiset kannabisfirmat. Valtiomonopoli sopii Uruguaylle, jonka presidentti on entinen vasemmistosissi.

Laillisten marihuanamarkkinoiden luomisen uskotaan vievän huumekartelleilta mittavat tulot. Samalla murtuu lukuisten käyttäjien kytkös järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Vastustajat pelkäävät, että vapauttaminen lisää myös kovempien huumeiden käyttöä.

Jos marihuanan käyttö ei lisäänny Uruguayissa sietämättömästi, se voi luultavasti saada seuraajia muista Latinalaisen Amerikan maista. Argentiinan huumeviraston johtaja Juan Carlos Molina peräänkuulutti hiljattain avointa keskustelua Uruguayn uudesta laista.

Maria Manner HS
Rio de Janeiro

Punkkikuiskaaja
Viestit: 217
Liittynyt: 7.4.2011

Re: Pienet uutiset 2014

ViestiKirjoittaja Punkkikuiskaaja » 15.1.2014 10:19

Vuoden propaganda otsikolla:

http://www.esaimaa.fi/Online/2014/01/14 ... /2014107/4

Kannabista suonissa Ratakadulla

Lappeenrantalainen vuonna 1992 syntynyt kärähti kannabiksesta autonratissa. Poliisipartio pysäytti miehen, ja huumausaineen pikatesti oli positiivinen kannabikselle. Tapaus sattui Lappeenrannan Ratakadulla maanantaina iltapäivällä. Miestä epäillään rattijuopumuksesta.
Humppa:Älä rytmitä pelkkää kasvattelua, vaan rytmitä koko elämäsi tyttöystäväsi/naisesi/avokkisi/vaimosi kuukautiskierron mukaan! Vältyt monilta harmeilta kun pidät mielessä missä vaiheessa kuukautiskalenteria mennään.

vvihervirta
Viestit: 212
Liittynyt: 31.1.2012

Re: Pienet uutiset 2014

ViestiKirjoittaja vvihervirta » 16.1.2014 9:01

http://m.iltalehti.fi/uutiset/2014011617929464_uu.shtml

Poliisipomo Jari Aarnio on ollut jo yli kaksi kuukautta vangittuna.Rikosylikomisario Jari Aarniota epäillään osallisuudesta satojen kilojen hasisvyyhtiin.Samaan vyyhtiin epäillään liittyvän Aarnion kontaktiksi väitetyn, Hollannissa vangitun suomalaisen rikollis-pomon.Tynnyrivyyhdiksi kutsutussa jättimäisen huumebisneksen arvo ehti runsaan vuoden aikana nousta noin kolmeen miljoonaan euroon
Ehei ei se minun ole. Joku ketale varmaan laittoi tämän kannabiksen taskuuni.

KeijoBanaani
Viestit: 115
Liittynyt: 4.4.2012

Re: Pienet uutiset 2014

ViestiKirjoittaja KeijoBanaani » 16.1.2014 12:28

Tutkivaa journalismia: CNN-naistoimittaja teki kannabisraporttia huumepäissään
VIIHDEUUTISET, 16.1.2014, 12:00 · Stara.fi

Yksi Yhdysvaltojen suurimmista uutisista vuodenvaihteen jälkeen on ollut Coloradon osavaltiossa laillistettu kannabis ja sen eri ilmiöt. Nyt myös CNN on tarttunut aiheeseen ja lähettänyt toimittajansa tekemään siitä inserttiä. Toimittaja Randi Kaye syventyi aiheeseen melko perusteellisesti.

Kuva
Youtube

Valmiissa insertissä vieraillaan kannabistehtaassa ja -kaupassa sekä tietenkin myös käytetään kannabistuotteita. Toimittaja ei itse käyttänyt niitä, mutta oli kuitenkin mukana autossa, jossa poltettiin marijuanaa. Näin ollen myös toimittaja itsekin tuli nauttineeksi aikamoisen annoksen, joka hänen omien sanojensa mukaan myös vaikutti selvästi. Vielä suorassa lähetyksessä hän vaikuttaa melko hilpeältä uutisankkuriksi.

http://www.stara.fi/2014/01/16/cnn-nais ... epaissaan/

genx
Viestit: 29
Liittynyt: 22.9.2013

Re: Pienet uutiset 2014

ViestiKirjoittaja genx » 17.1.2014 13:14

Kuva

Kannabiksen käytön laillistamista puoltava kansalaisaloite on kerännyt yli 6 700 allekirjoitusta.

Aloitteessa ehdotetaan rikoslakia muutettavaksi siten, että kannabiksen käyttö ja omaan käyttöön tapahtuva hallussapito sekä kasvatus poistetaan rikoslain rangaistavuuden piiristä.

Kansalaisaloite.fi-palvelussa aloitteen oli allekirjoittanut torstai-iltapäivällä puoli kolmeen mennessä 6 746 ihmistä.

TS


http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/584562 ... +700+nimea

Heido
Viestit: 36
Liittynyt: 7.2.2013

Re: Pienet uutiset 2014

ViestiKirjoittaja Heido » 19.1.2014 0:16

Coloradon lentokentällä voi lahjoittaa kannabista
Viihdeuutiset, 18.1.2014, 20:30 · Terhi Piiroinen

Coloradon osavaltio laillisti vuodenvaihteessa kannabiksen viihteellisen käytön yli 21-vuotiaille Yhdysvaltojen kansalaisille. Muutosta oli valmisteltu vuosien ajan. Pian laillistamisen jälkeen huomattiin, että valmistelun aikana oli unohtunut muutama olellinen seikka.

Kannabiksen laillistamisprosessissa on kohdattu ongelmia esimerkiksi yhteisissä käytännöissä, sopimuksissa ja laillistamiseen liittyvissä asianhaaroissa. Kerroimme esimerkiksi, että tuotteen pelättiin loppuvan kaupoista hankalan myyntilupaprosessin takia. Sen jälkeen kannabiksen käyttäjiä uhkailtiin potkuilla, koska työnantajat saavat tehdä vapaasti huumetestejä.

Coloradossa vierailevien tulee myös muistaa, että kannabista ei saa viedä osavaltion lentokentille tai lentokoneisiin, koska se on siellä laitonta. Kannabiksen kuljettamisesta saattaa saada jopa 2.500 dollarin sakot tai vankilatuomion. Siksi esimerkiksi Colorado Springin lentokentälle on sijoitettu laatikoita, jonne ihmiset voivat hylätä kannabistuotteensa ennen matkaa ja välttää siten rangaistukset, Huffington Post vinkkaa.

Yhdysvalloissa on laillista käyttää marihuanaa lääketieteellisiin tarkoituksiin 19 osavaltiossa. Viihdekäyttönä se sallitaan nykyisin Coloradon lisäksi Washingtonin osavaltioissa. Kannabiksen laillistaminen on tuonut piristystä osavaltioiden verokassaan.

Coloradossa maksaa normaalisti yksi unssi, eli 28,35 grammaa kannabista, lääketieteelliseen käyttöön tarkoitettuna 183 euroa. Viihdekäytön laillistamisen myötä hinta nousi 293 euroon. Vaikka asiakkaat yllättyivät hinnoista, ei se estänyt kaupankäyntiä. Hinnat tulevat laskemaan ajan kanssa, mutta kauppiaat tekivät ensimmäisenä päivänä arviolta muhkean miljoonan dollarin tilin.


http://www.stara.fi/2014/01/18/coloradon-lentokentalla-voi-lahjoittaa-kannabista/

Avatar
stumpu
Viestit: 422
Liittynyt: 26.11.2009

Re: Pienet uutiset 2014

ViestiKirjoittaja stumpu » 19.1.2014 2:29

http://www.stara.fi/2014/01/18/lapsen-sairaskohtauksia-hoidettiin-kannabiksella/

Lapsen sairaskohtauksia hoidettiin kannabiksella – sai uuden elämän
Viihdeuutiset, 18.1.2014, 23:30 · Stara.fi

Hamppua on käytetty lääkintä- ja hyötytarkoituksessa jo maailmansivu. Hamppukasveista saatavan kannabiksen huumausainekäyttö kiellettiin vasta 1900-luvun alussa Yhdysvalloissa, ja sittemmin myös muissa YK:n maissa. Kannabiksen lääkekäyttö on nykyisin sallittua useissa Yhdysvaltojen osavaltioissa, ja muun maailman arvellaan seuraavan pian perässä.

Australialaisen Tara O’Connellin äiti oli hätää kärsimässä tyttärensä kanssa. Tara kärsi noin 60 sairauskohtauksesta päivittäin. Lääkärit olivat neuvottomia kahdeksanvuotiaan tytön kanssa, joka istui pyörätuolissa, eikä pystynyt edes puhumaan. Äiti keksi viimeisenä keinonaan nestemäisen kannabiksen käytön, jota hän tiputti annoksina tyttärensä kielen alle. Hän tilasi nestemäistä kannabista omatoimisesti kotiinsa.

Nyt vuosi myöhemmin tyttö on täynnä energiaa, eikä tarvitse pyörätuolia enää. Reseptilääkkeet olivat vain rauhoittaneet tyttöä, eivätkä ne edes poistaneet lapsen saamia kouristuksia. Nestemäisessä kannabiksessa ei ole juuri ollenkaan psykoaktiivista THC-yhdistettä, joten Tara ei niin sanotusti tule aineesta pilveen. Lievinä sivuvaikutuksina on hänen ruokahalunsa lisääntyminen ja väsymys. Hänelle on kuitenkin annettu monta elinvuotta lisää kannabisöljyn ansiosta, Herald Sun uutisoi.

Kerroimme taannoin myös toisesta äidistä, joka lääkitsi leukemiaa sairastanutta lastaan kannabiksella. Lääketarkoituksessa otettu marijuana oli vaikuttanut parantavasti pojan terveyteen jo parissa viikossa, ja hän oli pystynyt pitkästä aikaa pomppimaan trampoliinilla ja ajelemaan polkupyörällä normaalilasten tavoin.


Palaa sivulle “Politiikka ja media”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija