ViestiKirjoittaja Ville » 23.1.2015 4:43
Missäs täällä mennään tällä hetkellä? Olen seuraillut lankaa kohtalaisen ahkerasti, mutta kyselisin että onko seuraava suuntaus ihmisten mielestä edelleen dekriminalisointi vai laillistaminen? Seuraavat kaksi vuotta voisi olla laillistamisyrityksen kannalta ainakin poliittisesti kohtalaisen mahdollista. Vaalit on oven takana ja kuten tunnettua kukaan poliitikko ei piittaa enää pätkääkään lupauksistaan valituksi tulemisen jälkeen. Myös seuraaviin vaaleihin olisi runsaasti aikaa, joten laillistamisen lopputuloksen näkyminen pitäisi olla jo siihen mennessä selvää, jenkeistähän tulee jo pelkkää positiivista tulosta.
Edelleen epäilen henkilökohtaisesti dekriminalisaation läpimenoa Suomen meiningissä. Ajatus siitä, että jokin olisi kiellettyä, mutta siitä ei seuraisi minkäänlaisia rangaistuksia, ei vain mielestäni sovi Suomen lain ajatusmalliin. Eipä sinänsä, että tässä vallitsevassa "kielletään kaikki"-ajatusmaailmassa olisi menossa mikään kannabiksen vapauttamiseen liittyvä lakimuutos läpi.
Vielä vastauksena kysymykseen, että näkyykö allekirjoittaneitten nimet jossain. Vastaus on kyllä; niitä pääsee katsomaan sopimalla erikseen tapaamisen väestörekisterikeskukseen. Näitä tietoja ei saa periaatteella; lähetetään sähköposti "onko herra x allekirjoittanut aloitteen?", vaan paikalle pitää mennä itse etsimään tietoa. Paperikeräyksen kanssa tämä tarkoittaa, että edessäsi on näyttöpääte, jolla voit selata 50 000 allekirjoituspaperia, jotka on kuvattu tietokantaan. Elektronisella allekirjoituksella voidaan tietenkin alkaa järjestämään ja hakemaan helpommin nimiä. Tässä voi erikseen painottaa Suomen lain periaatetta, eli: "poliittiseen mielipiteeseen vedoten ei voi asettaa ihmistä eriarvoiseen asemaan", eli poliisilla tai pomoilla ei ole mitään mahdollisuutta tehdä allekirjoittaneille mitään. Tämähän ei tietenkään tarkoita mitään, koska on todella vaikeaa vedota väitteeseen että tämä informaatio olisi saatu käsiin nimenomaan kansalaisaloitteen kautta. Kuitenkin itse kunkin kannattaa tarkastella sitä foliohatun kireyttä, että onko pomo tai poliisi oikeasti niin kiinnostunut asiasta, että viitsisi lähteä kyseisiä tietokantoja penkomaan. Mainittakoon lopuksi, että mikäli allekirjoitusraja ei tule täyteen, ei nimiä tule näkyviin ikinä minnekkään.