Kuva

Pienet uutiset 2015

Päihdepolitiikka, tiedotusvälineet, lainsäädäntö
Alueen säännöt
Politiikka ja media
Tämä alue on tarkoitettu kannabis- ja päihdepolitiikasta keskusteluun.

Alue on erittäin tiukasti moderoitu; lue ohjeet ennen kirjoittamista. Alueelle kuulumattomat keskustelut siirretään Tuhkakuppiin.
Kirjoita viestisi asialliseen ulkoasuun. Ylläpidolla on oikeus muuttaa epäasiallisen viestin sisältöä tai poistaa viesti.
Avatar
patriarkka
Viestit: 26
Liittynyt: 15.11.2009

Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja patriarkka » 2.1.2015 18:11

Ketjuun tulee postata vain ja ainoastaan kyseisen vuoden uutisia. Viestissä tulee olla uutisen koko sisältö tekstimuodossa, lähde selkeästi ilmoitettuna sekä mahdollinen linkki uutiseen. Kuvat, videot tai linkit eivät sinällään säily kuin rajatun ajan toiminnassa. Kommentteja varten on Pienet uutiset xxxx keskustelu -ketjunsa.



Uutiset
Etelä-Karjala


Etelä-Karjala 2.1.2015 klo 13:47 | päivitetty 2.1.2015 klo 13:47
Kannabis ja muut huumeet työllistävät poliisia erityisesti Imatralla
Huumeidenkäyttäjät aiheuttavat eniten ongelmia Imatralla ja Lappeenrannassa. Parikkalan huumevyyhdin selvittämien reilu vuosi sitten rauhoitti tilanteen joksikin aikaa.

;Lasinen kannabispiippu jota piteklee naisen käsi;
Täysi-ikäiseksi tultuaan Anna saattoi käyttää huumetta välillä jopa viikoittain. Päivittäiseksi käyttö ei ole kuitenkaan koskaan luisunut, koska se ei ole kuulemma enää viihdekäyttöä. Arkistokuva. Kuva: Mika Kanerva / Yle


Huumeiden käyttö Imatralla työllistää nyt poliisia muita Etelä-Karjalan alueita enemmän. Asennoituminen kannabista kohtaan on lieventynyt viimeaikoina ja tämä muun muassa on vaikuttanut huumeiden liikkumiseen ja ongelmien lisääntymiseen. Erityisesti nuorten keskuudessa kannabis on yleistynyt ja se on osittain jopa syrjäyttänyt alkoholin käyttöä.

Kannabiksen kautta käyttäjät tutustuvat usein muihinkin huumeisiin. Muun muassa subutex, ekstaasi ja amfetamiini ovat edelleen suosittuja aineita Etelä-Karjalassa.

Reilu vuosi sitten selvitetty Parikkalan huumevyyhti rauhoitti tilannetta maakunnassa joksikin aikaa.

– Se on sellaista aaltoliikettä. Vähän aikaa on rauhallista ja sitten taas alkaa tulla lisää tapauksia, kertoo rikoskomisario Antti Vilkko Etelä-Karjalan poliisilaitokselta.

http://yle.fi/uutiset/kannabis_ja_muut_huumeet_tyollistavat_poliisia_erityisesti_imatralla/7717078
If you ain't high by 2 in the afternoon, go fuck yourself - Joey Diaz

Avatar
generalgreen
Viestit: 94
Liittynyt: 12.12.2007

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja generalgreen » 17.1.2015 17:40

16-vuotiaiden kannabisrinki jäi kiinni - poliisi ei yllättynyt tapauksen taustoista

Länsi-Uudenmaan poliisi kertoo, että Kirkkonummen Veikkolassa on jäänyt kiinni noin 16-vuotiaiden nuorten kannabisrinki.


Nuoret käyttivät kannabista viime kesän ja syksyn aikana polttamalla sitä joko tupakan seassa tai itse valmistamissaan vesipiipuissa. Tämän lisäksi he myivät huumetta eteenpäin toisille nuorille.

Vyyhti alkoi purkautua kun ensimmäiset käyttäjät jäivät polttamisesta kiinni. Kävi ilmi, että kyseessä on ollut kaveriporukka, joka kävi koulua, biletti ja harrasti urheilua yhdessä. Aikuisia välikäsiä ei ole ollut mukana.

16-vuotiaat eivät mieltäneet myyntipuuhiaan huumausaineiden kauppaamiseksi. He suhtautuivat kannabikseen myönteisesti ja poliisin mukaan olivat jopa ihannoineet sitä. Vaikutteita oli viranomaisen mukaan saatu elokuvista ja kannabismyönteisistä nettikirjoituksista, joita oli jaettu porukan kesken. :mrgreen:

Polttelu tapahtui julkisilla paikoilla kuten koulujen pihoilla ja uimarannoilla, pääasiassa viikonloppuisin mutta kesällä myös arkena. Länsi-Uudenmaan poliisista todetaan, ettei tapaus kokonaisuudessaan yllättänyt.

Nuorten vanhemmat kuulivat polttelusta kuitenkin vasta esitutkinnan myötä ja asia on tullut useimmille täytenä yllätyksenä. Poliisi teki ilmoituksen nuorista myös lastensuojeluviranomaiselle ja tapaus on syyteharkinnassa.

Poliisi kirjasi tapauksen vuoksi huumausainerikoksia ja huumausaineen käyttörikoksia.


http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015011 ... 5_uu.shtml

Avatar
generalgreen
Viestit: 94
Liittynyt: 12.12.2007

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja generalgreen » 19.1.2015 19:57

Marihuanan laillistamisella USA:ssa odottamattomat seuraukset

Laillinen marihuana ei kaikille riitä, vaan siitä uutetaan kotikeittiöissä hasisöljyä. Puuha voi aiheuttaa rajun räjähdyksen.

Yhdysvalloissa Coloradossa laillistettiin marihuana kaksi vuotta sitten. Päätöksellä on ollut ennalta arvaamaton seuraus: osavaltiossa tapahtui viime vuonna kymmeniä räjähdyksiä, joiden syynä oli yritys uuttaa huumeita kotikeittiössä, kellarissa tai autotallissa. Tietoon tulleiden räjähdysten määrä on kolminkertaistunut marihuanan laillistamista edeltäneestä ajasta.

Räjähdykset ovat aiheuttaneet kymmeniä loukkaantumisia ja runnelleet myös naapuritaloja. Kukaan ei ole kuollut, mutta pahimmissa tapauksissa monet ovat saaneet vakavia palovammoja, joiden hoitaminen on vaatinut ihonsiirtoja.

Räjähdysvaaraa aiheuttaa butaani, jonka avulla pyritään uuttamaan marihuanasta hasisöljyä, kemialliselta nimeltään tetrahydrokannabinolia eli THC:tä.

Butaanikaasujen täyttämässä, huonosti ilmastoidussa huoneessa räjähdyksen laukaisijaksi riittää pienikin staattisen sähkön aiheuttama kipinä.

– Kun rakennukseen kertyy kylliksi höyryjä ja ne räjähtävät, seinät pullistuvat. Selitys on aina jotakin muuta, vaikka että "oltiin keittämässä ruokaa, kun yhtäkkiä pamahti", kertoo palopäällikkö Chuck Mathis The New York Times -lehden haastattelussa.

Kuusi ruukullista marihuanaa on Coloradossa raja

Myös muissa marihuanan osin tai kokonaan laillistaneissa osavaltioissa on alkanut räjähdellä asuintaloissa aiempaa useammin. Viranomaiset arvelevat, että heidän tietoonsa tulleet tapaukset ovat todennäköisesti vain pieni osa butaaniräjähdysten todellisesta määrästä.

Viranomaiset eivät tiedä, miten uuteen uhkaan voisi puuttua, kun laki sallii marihuanan viljelyn, polttamisen, myymisen ja työstämisen. Coloradossa jokaisella vähintään 21-vuotiaalla asukkaalla on oikeus kasvattaa kuutta marihuanakasvia kotonaan.

Poliitikot pohtivat, olisiko mahdollista kieltää kotitekoinen hasisöljy uudella lailla. Kysymyksen ydin on käytetyssä sanassa: syntyykö öljy "prosessoimalla" vain "valmistetaanko" sitä?

"faktaboxi":
Liittovaltio kieltää, moni osavaltio sallii

Yhdysvaltain liittovaltion lain mukaan marihuanan viljely, käyttö ja myynti on laitonta. Osavaltioille on kuitenkin annettu oikeus päättää asiasta omalla alueellaan.

23 osavaltiossa ja pääkaupunkiseudulla Washington D.C:ssä ovat omat, liittovaltion laista poikkeavat säännöt.

Kansanäänestystensä tulosta noudattaen marihuanan ovat laillistaneet täysin Coloradon, Washingtonin, Alaskan ja Oregonin osavaltiot sekä Guamin saari. Kaikissa laki ei ole vielä tullut voimaan, ja myös sallitut määrät vaihtelevat.

Monissa osavaltioissa käyttö on sallittu lääketieteellisistä syistä. Sallitussa määrässä on eroja.

http://yle.fi/uutiset/marihuanan_lailli ... et/7745273

Avatar
generalgreen
Viestit: 94
Liittynyt: 12.12.2007

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja generalgreen » 19.1.2015 20:02

Britannian Byroslavia: Isä auttoi kuolevaa pikkutyttöään kannabisöljyllä – viranomaiset kielsivät tapaamiset

Perheenisä Adam Koessler joutui pidätetyksi, koska hän antoi syöpää sairastavalle pikkutytölleen kannabisöljyä kipujen lievittämiseen. Nyt Koessler ei saa tavata sairastavaa tytärtään tai päättää tytön hoitokeinoista. Yli 50.000 ihmistä on allekirjoittanut vetoomuksen miehen vapauttamisen puolesta.

Koesslerin kaksivuotias tytär Rumer Rose sairastaa neljännen asteen syöpää. Hänellä oli kamalat kivut, minkä vuoksi Adam antoi tyttärelleen kannabista sisältävää öljyä. Öljy lievensi tyttären kipuja ja paransi hänen oloaan. Adam jäi kyseenalaisesta hoitokeinostaan kiinni kuukauden kuluttua ja hänet pidätettiin. Hän ei saa tavata tytärtään, jonka syöpä on edennyt jo viimeiselle asteelle. Pahimmassa tapauksessa voi käydä niin, ettei isä enää tapaa tytärtään ennen tämän menehtymistä.

Koessler on kertonnut australialaisen The Herald -lehden mukaan, että Rumerin olo parantui kannabiksen johdosta. Rumerin ihonväri palasi normaaliksi, hän kykeni syömään ja halusi ulos leikkimään sen sijaan, että olisi maannut ympäri vuorokauden kippurassa sängyssään. Tytär oli ihmetellyt isälleen, että miksi hänen vatsaansa ei enää koske. Kannabisöljy oli siis auttanut tyttären oloa merkittävästi, mutta viranomaiset olivat sen käyttämisestä kuitenkin aivan toista mieltä.

The Mirror -lehden mukaan yli 50.000 ihmistä on jo allekirjoittanut vetoomuksen miehen vapauttamisen puolesta. Ihmiset haluavat auttaa perhettä ja miehen takuusummaa varten on kerätty rahaa jo tuhansia dollareita, noin 3.000 dollaria on kerätty oikeuskuluihin ja yli 14.000 dollaria on kerätty Rumerin hoitokustannuksiin. Adam Koessler on syytettynä huumeiden hallussapidosta ja siitä, että hän on antanut huumeita alle 16-vuotiaalle.

http://www.stara.fi/2015/01/19/isa-anto ... annabista/

Avatar
åke pakana
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 1191
Liittynyt: 2.12.2004

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja åke pakana » 20.1.2015 21:53

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 16217.html

Suomalainen aatelismies kasvatti vajassaan kannabista – sai 8 kuukautta vankeutta

Pirkanmaalla asuva aatelismies sai kahdeksan kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen 40:n kannabiskasvin kasvattamisesta. Marihuanalla mies aikoi saada poikki pitkän alkoholiputken.

Kotietsinnässä löytyi 40 kannabiskasvia.
Pirkanmaalla asuva aatelismies on saanut kahdeksan kuukauden vankeusrangaistuksen huumausainerikoksesta. Tuomio on ehdollinen.
Mies kasvatti vajassaan 40 kannabiskasvia. Viljelijä edisti kasvua valaistuksella sekä lämpölampulla.
Huumausainerikoksesta tuomittu akateemisesti koulutettu mies on toiminut yritysmaailmassa johtotehtävissä. Työ on ollut kansainvälistä, ja hän on asunut pitkiä aikoja ulkomailla.
Kotietsinnässä miehen vajasta löytyi viime keväänä 40 kannabiskasvia. Ne olivat 70–120 senttiä korkeita. Krp:n rikosteknisen laboratorion tutkimuksissa jokaisesta kasvista löytyi huumausainetta.
Krp:n mukaan yhdestä kasvista olisi saanut noin 25 grammaa marihuanaa. 40:n kasvin sato olisi ollut kilon verran marijuanaa.

Aatelismies kertoi kuulusteluissa saaneensa kannabiskasvin siemenet nuorehkolta georgialaisnaiselta tamperelaisessa ravintola Teerenpelissä.
Kannabiksen kasvattamisen syyksi mies kertoi sen, että hän aikoi saada pitkän ja pahan alkoholiputken poikki marihuanan avulla.
Moisen lääketieteellisen ohjeen hän oli kertomansa mukaan saanut katkaisuhoidossa ollessaan toiselta potilaalla.
Myös kannabiskasvin siemenet luovuttanut georgialaisnainen oli miehen kertoman mukaan suositellut marihuanaa alkoholismin hoitokeinoksi.
Viljelijä vähätteli tekoaan muun muassa sillä, että kasvit olivat heikkokuntoisia. Käräjät oli toista mieltä.

– Valokuvien mukaan kasvit ovat olleet suhteellisen hyväkuntoisen näköisiä ja ne ovat olleet löytöhetkellä 70-120 senttimetriä korkeita, totesi käräjäoikeus.
Vastaaja yritti saada lievennystä tuomioon myös sillä perusteella, että kasvit eivät olleet ehtineet kukintavaiheeseen, eikä niissä siten ollut huumetta.
– Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunnon perusteella kaikki kasvit ovat sisältäneet THC:tä eli huumausainetta, totesi käräjäoikeus.
Tuomio tulee, vaikka kasvusto ei olisi edes erityisen rehevä.
– Lain mukaan jo kannabiskasvin siemenen multaan istuttaminen täyttää huumausainerikoksen tunnusmerkistön, totesi oikeus.
Tuomio – 8 kuukautta ehdollista – on jonkin verran lievempi kuin 40:n kasvin kasvattamisesta kuuluisi.
Oikeus perusteli lievempää tuomiota sillä, että syytetty ei kasvattanut kannabista varsinaisesti sisäkasvatuksessa, vaan ulkona olevassa pihavajassa.
kui mä vallan vedän pöllit, enne ko mä ruppe kirjottelema tervessi ja muit jaarituksi ?

Kole
Viestit: 17
Liittynyt: 27.11.2014

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja Kole » 21.1.2015 15:47

LAPPEENRANNAN UUTISET 21.1.2015 08.47

Nuori kasvatti kannabista metsässä Kivisalmessa

17-vuotias lappeenrantalainen poika yritti kasvattaa viime kesänä kannabista Lappeenrannan Kivisalmessa. Viljelmä sijaitsi metsikössä Saarenkadun läheisyydessä.

Poika oli kaivanut maahan muoviämpäreitä, joissa hän kasvatti ainakin viittä kannabiskasvia. Poika kasvatti kannabista huumausainekäyttöön.

Etelä-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi pojan nuorena henkilönä tehdystä huumausainerikoksesta kymmeneen päiväsakkoon. Sakoista kertyy maksettavaa 60 euroa. Poika myönsi syytteen oikeaksi.

Muutettu 21.1.2015 kello 14.39: Jutusta poistettu tieto pojan opiskelupaikasta

Janne Koivisto

http://www.lappeenrannanuutiset.fi/artikkeli/261181-nuori-kasvatti-kannabista-metsassa-kivisalmessa

Avatar
oldirty
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 1659
Liittynyt: 15.5.2006

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja oldirty » 21.1.2015 19:56

Vihdin tulipalo alkoi huumeviljelmästä
Keskiviikko 21.1.2015 klo 18.24

Pienkerrostalon tuhoisan tulipalon epäillään saaneen alkunsa hamppuviljelmästä.
Kuva
Ainakin kuusi asuntoa paloi asuinkelvottomaksi. (JOHN PALMéN)
Kuva
Tiistaiaamuna syttynyt tulipalo Vihdin Nummelassa tuhosi asuinkelvottomaksi ainakin kuusi asuntoa. Kymmenkunta ihmistä jouduttiin evakuoimaan, kaksi joutui turvautumaan terveyskeskukseen hengitettyään myrkyllistä savua.

Lievän savumyrkytyksen saaneet olivat kiellosta huolimatta menneet pelastamaan tavaroitaan varastokopista liekkien keskeltä.

Vahvat valot

Palon uskotaan alkaneen juuri kyseisestä ulkovarastosta. Iltalehden tietojen mukaan varastoa käytettiin hampun viljelyyn.

Poliisi vahvistaa epäilyt kasvattamosta.

- Alustavan tutkinnan mukaan siellä on ollut voimakkaita valonlähteitä yhdistettynä sähköpistokkeisiin, sanoo ylikonstaapeli Sari Heikkinen Länsi-Uudenmaan poliisista.

- Siellä on (kasvatettu) mahdollisesti jotain huumetta. Tekniikka on siellä tutkimassa, nyt kun paikka on jäähtynyt.

Poliisin tuttuja
Kuva
Kaksi ihmistä joutui turvautumaan terveyskeskukseen hengitettyään myrkyllistä savua. (JOHN PALMéN)

Iltalehden saamien tietojen mukaan poliisille olisi saanut aiemmin useitakin vihjeitä paikalla pyöritettävästä huumebisneksestä. Ylikonstaapeli Heikkinen ei kumoa tietoa.

- Nämä kaksi henkilöä (varastoon kielloista huolimatta sännänneet) ovat poliisille entuudestaan tuttuja, hän toteaa.

Poliisi tutkii tuhoa vielä normaalina palonsyyn tutkintana. Ketään ei toistaiseksi ole otettu kiinni tai pidätetty. Mikäli epäilyt huumeviljelmästä varmistuvat, rikosnimikkeet määräytyvät poliisin mukaan uudelleen.
RISTO KUNNAS
risto.kunnas@ilmedia.fi

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015012 ... 0_uu.shtml
the Effects are very strange, and, at first hearing, frightful enough) is very general and frequent: and the Person, from whom I received it, hath made very many Trials of it, on himself, with very good Effect.

Avatar
stumpu
Viestit: 418
Liittynyt: 26.11.2009

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja stumpu » 23.1.2015 18:51

Linkki uutiseen

Jamaikan liian pitkään pantattu ganjan laillistaminen

23.01.2015 10:47

Ganjan kieltolaki haihtui savuna ilmaan maailman ilmeisimmässä kannabiksen laillistavassa valtiossa, Jamaikalla. Jamaikan parlamentin alahuone hyväksyi torstaina 22.1. kannabiksen hallussapidon dekriminalisoivan lain, ja senaatin pitäisi hyväksyä laki ensi viikolla mutta asiaa pidetään jo varmana.

Jamaikaturistit

Pian tämäkin turistien vetonaula on laillista Jamaikalla
Moni turisti voi luulla, että ganja on aina ollut laillista Jamaikalla, mutta ganjan käyttö kriminalisoitiin jo vuonna 1913 Jamaikan ollessa Iso-Britannian alusmaa. YK:n tietojen mukaan noin 10% jamaikalaisista käyttää kannabista säännöllisesti mutta vuonna 2013 tehdyn tutkimuksen mukaan 66% jamaikalaisista kertoo käyttäneensä kannabista ja 86% kannattaa sen käyttöä lääkinnällisesti.

Jamaikan parlamentin alahuoneen hyväksymä laki dekriminalisoi alle kahden unssin eli alle 56 gramman hallussapidon ja sallii kasvattaa korkeintaan viisi kasvia omaan käyttöön. Laki sallii kannabiksen käytön uskonnollisiin, lääketieteellisiin, lääkinnällisiin ja tutkimustarkoituksiin. Kannabiksen julkinen käyttö pysyy kiellettynä.

Saarivaltion rastafarit saavat luvan käyttää ganjaa hengellisissä rituaaleissaan laillisesti ensi kerran sitten rastafari-liikkeen perustamisen 1930-luvulla.

Lailla perustetaan myös teolliseen-, lääke- ja tutkimuskäyttöön tarkoitetun hampun ja kannabiksen kasvatusta, myyntiä ja jakelua valvova virasto. Oikeusministeri Mark Goldingin mukaan tämä laki on lähtölaukaus maan lääkekannabisteollisuudelle.

“Me aiomme hyötyä tästä kasvussa olevasta teollisuudenalasta”, oikeusministeri Golding tähdensi.

Jamaikan kansallinen ganjakomitea suositteli jo 14 vuotta sitten ganjan käytön dekriminalisointia mutta Yhdysvaltojen painostuksesta suunnitelmaa on lykätty. Kansallisen kannabistutkimuksen työryhmän johtaja Delano Seiveright uskoo lain menevän läpi ensi viikon senaatin käsittelyssä.

“Tämä asia on vienyt jo aivan liian paljon aikaa”.

Lähde: The Guardian 22.1.2015

Locker
Viestit: 354
Liittynyt: 18.10.2010

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja Locker » 25.1.2015 13:59

Ihme retoriikkaa ilmaisjakelussa...



Helsingin Uutiset
24.1.2015 - 18.30
Pedon kynsiin et halua, pössyttelijä!
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/261117-pedon-kynsiin-et-halua-possyttelija



Tauolla tullikoira Peto kerjää rapsutusta kuin mikä tahansa koira. Tosihommissa tulliesimies Satu Ojala ja Peto ovat tiukka työpari huumekuriireille. Pia Jokela
Peto ottaa rennosti. Satu Ojala napsauttaa vain sormiaan, ja koira on taas työn touhussa. Pia Jokela

TYÖPARI Tullitarkastaja Satu Ojalan työkaverilla on hurja nimi. Peto on ammattitaitoinen, mutta lempeä huumekoira.

Koirapoika Peto röhnöttää lattialla ja kerjää rapsutusta. Se valpastuu sekunnissa, kun emäntä Satu Ojala antaa merkin. Alkaa sen päiväinen nuuskutus ja hyöriminen. Tällä kertaa touhu on turhaa. Hasista ei ole, Juicen sanoin, edes huumekoiran koulutukseen.

Tosipaikkoja Sadulla ja Pedolla on vuorokauden ympäri. Satu on tullitarkastaja, vuoroesimies ja koiraohjaaja. Labradorinnoutaja Peto, 2,5, on täysin opiskellut tullikoira.

– Pääpaikkamme on Tampereella, mutta liikumme muun muassa Turkuun, Poriin, Raumalle, Jyväskylään. Tullaamme lentoja, pikarahtia ja postia sekä käymme kotietsinnöillä. Annamme myös virka-apua, Satu kertoo.

Ihan kuin tv-sarjassa! Kaksikko on vastassa lentoja, joilta saatetaan tuoda maahan heroiinia, kokaiinia, amfetamiinia, ekstaasia, marihuanaa, hasista, Subutexia ja muuntohuumeita.

– Niitä tulee sykleissä. Ei päivittäin eikä viikoittainkaan. Usein käy niin, että matkustaja, jonka Peto merkkaa, on jo hävittänyt huumeet ennen maahan saapumistaan. Vain haju on jäänyt.

Tietyt lennot ovat hörhövarmoja, mutta niitä virkamies ei voi tietenkään paljastaa.

Kaikkien tuttavapiirissä on ihmisiä, joiden kohdalla tullimiehen kumihanska kuulemma napsahtaa herkästi.
No, ei se hanska ihan napsahda, vaan on tarkastusta tehtäessä aina kädessä. Toisekseen, virkamies pyrkii irti asenteesta. Kaikki on mahdollista: putipuhdas rastapää tai ruumiinonkalot täynnä huumeita kulkeva pukumies.

– Aivot pitää nollata ja luottaa koiraan. Koiralla ei ole ennakkoluuloja. Se haistaa ja merkkaa.
Vapaallakin sattuu. Peto voi saada vainun keskellä katua, mennä kulkijan perään ja hypätä selkää vasten.

Vinkkinä viattomalle turistille Satu muistuttaa, ettei Amsterdamissa kannata piipahtaa coffee shopiin edes uteliaisuuttaan. Haju tarttuu vahvasti ja Peto tunnistaa sen.

– Kun se on merkannut, mennään tullilain mukaan. Emme koske matkustajaan, vaikka epäilemme kehonsisäistä kuljetusta. Tutkimuksen tekee lääkäri, Ojala kertoo.

Sisäinen kuljetus on yleistä. Kamaa kulkee nielaistuna, peräsuolessa tai emättimessä.

Energinen Satu sovittaa vuorotyöhönsä paitsi perhe-elämän, myös opiskelun.
Hän on hallintotieteiden kandidaatti ja tekee maisteritutkintoon vaadittavaa gradua kriminaalipolitiikasta ja rikollisuuden tutkimuksesta. Aihe on kehonsisäinen huumeiden salakuljetus – kuinkas muuten.


2300 tullilaista

Ensin haetaan Tulliin töihin. Tulli kouluttaa itse kaikki ammattilaisensa (2300) Tullikoulussa Helsingissä. Jokainen suorittaa ammatillisen peruskoulutuksen, jonka pituus riippuu työtehtävistä. Lisäksi on jatko- ja täydennyskoulutusta.

Tullikoiran koulutus kestää 3+3+2 viikkoa.

Koiran työikä on 7–8 vuotta innosta ja kunnosta riippuen.

Avatar
generalgreen
Viestit: 94
Liittynyt: 12.12.2007

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja generalgreen » 26.1.2015 23:00

Tietokonepelaaja joutui epäillyksi sattumalta - poliisi tutki kodin keskellä yötä

Hollolalainen 23-vuotias mies ja hänen äitinsä katsoivat, ettei heidän tiloihinsa tehdyllä kotietsinnällä ollut ollut perusteita. Perhe oli järkyttynyt yöllisestä etsinnästä joulukuussa. Poika ja äiti vaativat kumpikin kotirauhan rikkomisesta ja maineen menetyksestä 5 000 euron korvausta.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus katsoi kotietsinnälle ja pojan kiinniotolle olleen perusteet, vaikka poika olikin myöhemmin osoittautunut viattomaksi. Oikeus hylkäsi korvausvaatimukset.

Nuoren miehen maksettavaksi määrättiin valtiolle aiheutuneita oikeudenkäyntikuluja 346 euroa. Äiti määrättiin maksamaan 566 euroa.

Poika joutui epäillyksi ja hänen kotinsa tutkituksi sattuman kautta.

Poliisi oli saanut hälytyksen samassa talossa sijaitsevaan terveysasemaan murron takia. Terveysasemalta oli viety jonkin verran rahaa, ja mahdollista oli, että sieltä oli viety myös vaaralliseksi katsottavia lääkkeitä ja huumaavia aineita.

Poliisin mukaan ulkoa ei ollut löytynyt jälkiä siitä, että tekijät olisivat poistuneet talosta.

Äiti oli ollut hereillä, sillä hänelle oli soitettu murrosta.

Poliisi oli mennyt nuoren miehen asuntoon, koska siellä oli ollut valot päällä aamuyöllä neljältä, ja liikettä oli näkynyt. Pojalla oli ollut tapana pelata tietokonepelejä öisin.

Poliisit olivat nähneet nuoren miehen kengät, joissa oli ollut samanlaista koirankarvaa kuin terveysasemalla. Sillä perusteella poliisit olivat saaneet puhelimitse helsinkiläiskomisariolta luvan kotietsintään. Oikeudenkin mukaan syytä epäillä -kynnys oli ylittynyt.

Maksimirangaistus varkaudesta on 1,5 vuotta vankeutta. Lain mukaan etsintä voidaan tehdä, jos maksimirangaistus rikoksesta on vähintään puoli vuotta vankeutta. Nuoren miehen äidin autotalli-varasto oli tarkastettu, koska miehellä oli ollut avain sinne.

Pojalla ei kuitenkaan ollut ollut koodia tilan hälytyksen purkamiseksi. Hälytys oli lauennut, kun poliisit olivat menneet tilaan. Kerrostalon väkeä oli herännyt ääneen. Oikeuden mukaan etsintää ei ollut kuitenkaan tehty tarpeetonta huomiota herättävästi.

Poika oli viety poliisilaitokselle kuultavaksi. Oikeus piti kohtuullisena, että häntä oli kuultu vajaat seitsemän tuntia, kun laki antaa mahdollisuuden 12 tuntiin.

Etsintää ei saa toimittaa kello 22-07 ilman erityistä syytä. Tässä tapauksessa kyseiset henkilöt olivat olleet valmiiksi hereillä, ja murron tutkiminen oli oikeuden mukaan ollut kiireellistä.

Laki muuttui viime vuoden alussa. Kotietsinnän laillisuus on nyt mahdollista viedä oikeuden tutkittavaksi jälkikäteen. Laittomuuksista ja kohtuuttomuuksista on mahdollista saada korvausta.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/ ... kella-yota

joo, ei ihan osu hamppu-uutiseksi, mutta tarpeeksi läheltä liippaa.

lamppumies
Viestit: 120
Liittynyt: 12.2.2012

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja lamppumies » 27.1.2015 19:02

Erittäin vaarallinen muuntohuume ilmestyi Helsinkiin – ”aiemmin ei ole vastaavaa nähty”

HELSINGIN POLIISI
Julkaistu: 27.1.2015 15:49

Helsingin poliisi takavarikoi viime vuoden joulukuussa kilon huumausainetta, joka vaikutti ensisilmäykseltä hasikselle. Huumausaine oli puristettu useaksi levyksi, kuten hasis tyypillisesti puristetaan.

Kun poliisi tutki huumausainetta tarkemmin, paljastui yllätys.

– Se osoittautui aakkoskamaksi, eli AB-CHMINACA-muuntohuumeeksi, rikoskomisario Jukka Larkio kertoo Helsingin poliisista.

Hänen mukaansa Helsingin seudulla ei ole aiemmin törmätty muuntohuumeeseen, joka muistuttaisi yhtä vahvasti ulkomuodoltaan hasista. Kyseistä huumausainetta on tavattu Suomessa aiemmin vain muutamia grammoja.

– Aiemmin ei ole vastaavaa nähty. Se ei edes haissut kemikaaleille., Larkio sanoo.

Hän kuvailee nuoren, suomalaisen miehen hallussa ollutta muuntohuumetta erittäin vaaralliseksi ja vahvaksi. Huumausaineen käyttö voi aiheuttaa esimerkiksi vainoharhaisuutta ja ahdistusta.

– Tämä kaveri, jolta takavarikoimme tämän huumeen, niin hänellä meni pönttö sekaisin 0,1 grammasta. Hän joutui pysäyttämään auton, kun ajoi sitä, Larkio sanoo.

Huumausaine takavarikoitiin toisen rikostutkinnan yhteydessä. Kyse oli kuitenkin muuntohuumeesta, jota ei juridisesti luokitella huumausaineeksi. Miestä ei epäillä tämän takia siis rikoksesta. Huumausaine jäi kuitenkin poliisin takavarikkoon.

Larkion mukaan on mahdollista, että kyseistä muuntohuumetta on liikkunut Helsingin kaduilla enemmänkin.

– Kaveri ei ole ollut kuitenkaan suostuvainen kertomaan, mistä ja kuinka paljon on sitä saanut, Larkio toteaa.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... pos=ok-nln

Avatar
Mehtäläinen
Viestit: 69
Liittynyt: 26.12.2008

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja Mehtäläinen » 30.1.2015 14:17

Kukkaa Päijät-Hämeestä: poliisi paljasti isot kannabisviljelmät

Teollisuusalueelta Hollolasta löytyi toistasataa kannabiskasvia.

Kuva

Hämeen poliisilaitos tiedottaa tehneensä 19.1. kotietsinnän Hollolassa teollisuusalueella olevaan kiinteistöön. Etsinnässä löytyi kaikkiaan 101 kannabiskasvia.

Poliisi on ottanut kiinni kaksi noin 40-vuotiasta miestä, joita epäillään todennäköisin syin teollisuusalueella tapahtuneesta törkeästä huumausainerikoksesta. Päijät-Hämeen käräjäoikeus on vanginnut miehet.

Esitutkinnassa saatujen tietojen perusteella kannabiksen kasvatus on ollut ammattimaista ja jatkunut samassa paikassa pitkään. Jutun esitutkinnassa on paljastunut Päijät-Hämeen alueelta muitakin tiloja, joissa on kasvatettu kannabista. Muutkin tilat liittyvät vangittuna oleviin henkilöihin.

Vangitut ovat molemmat Lahden seudulta. Juttusarjassa on kuulusteltu useita muita henkilöitä vangittujen lisäksi.

Poliisin mukaan kasvatuksella on saatu huomattavia määriä satoa. Valmista tuotetta on levitetty poliisin käsityksen mukaan myös Päijät-Hämeen ulkopuolelle.

Kuva

Poliisi löysi teollisuusalueelta 101 kannabiskasvia.
Eikä meitä miljoonia mikään estä haaveilemasta, niinpä meitä miljoonia tapaa aivan muissa maailmoissa.
-Ismo Alanko

Avatar
stumpu
Viestit: 418
Liittynyt: 26.11.2009

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja stumpu » 30.1.2015 16:06

http://yle.fi/uutiset/nuoret_kokeilevat_kannabista_ennemmin_kuin_alkoholia/7768280

"Nuoret kokeilevat kannabista ennemmin kuin alkoholia"
Rikosylikonstaapeli Juha Malinen on huolestunut Lounais-Suomen huumetilanteesta. Huumepoliisina toimiva Malinen näkee nuorten asenteiden muuttuneen sallivammaksi huumeiden suhteen.

Pöydällä marihuanaa ja huumeidenkäyttövälineitä. Kuva: Jari Pelkonen / Yle
Mistä on kyse?

Poliisille tulee yhä enemmän ilmoituksia huumeiden käytöstä.
Marihuanan tunnistaa pihkamaisesta ja ummehtuneesta hajusta.
Huumepoliisi Juha Malinen sanoo Varsinais-Suomen ja Satakunnan poliisilaitosten yhdistämisen auttaneen huumeiden vastaisessa taistelussa.

Piippuja, sätkäpaperia, golfpalloja, paristoja, tusseja...

Huumepoliisin pöydällä lojuu mitä erikoisempaa tavaraa huumeiden käyttöön liittyen.

– Karkkirasioista saa tehtyä vaakoja ja golfpalloista marihuanan rouhimia. Tusseja ja paristoja käytetään marihuanan kätkemiseen, valaisee rikosylikonstaapeli Juha Malinen Porin poliisiasemalta.

Marihuanan polttamisen tunnistaa ummehtuneesta, pihkamaisesta tuoksusta. Poliisi saa useita ilmoituksia kerrostaloista, kun haju kulkeutuu alipaineen myötä käytävälle.

– Tänä päivänä ei välttämättä päälle päin erota, kuka käyttää, kuinka paljon ja millä tavalla. Haju on yleensä se, mikä käyttäjän paljastaa.

Malinen on huolestunut vaarallisten tuotteiden liikkumisesta netin avulla.

– Internet-aikakauden myötä pystyy tilaamaan kenen nimiin vaan hyvin vaarallisia aineita.
Nuoret kokeilevat nykyään helpommin

Poliisi saa yhä enemmän ilmoituksia huumeiden käytöstä. Nuoret ovat Juha Malisen mukaan tulleet sallivimmiksi huumeiden suhteen.

– Kannabiksen kokeilua on alkanut esiintyä enemmän kuin alkoholin kokeilua. Mutta eivät määrät mitenkään räjähtäneet ole.

Tänä päivänä ei välttämättä päälle päin erota, kuka käyttää, kuinka paljon ja millä tavalla. Haju on yleensä se, mikä käyttäjän paljastaa.

– Rikosylikonstaapeli Juha Malinen

Varsinais-Suomen ja Satakunnan poliisilaitosten yhdistäminen Lounais-Suomen poliisilaitokseksi saa Maliselta kiitosta.

– Se on lisännyt yhteistyötä. Nyt tehdään isolla perheellä yhdessä töitä.

Vanhemmat ottavat nykyään herkemmin yhteyttä epäillessään lapsensa huumeiden käyttöä. Malinen rohkaisee ilmoittamaan joko poliisille tai sosiaalitoimelle, jos perheessä on epäilys huumausaineista.

– Kaikki tapaukset eivät tule edes polliisin tietoon, vaan sosiaalitoimi hoitaa asian kuntoon keskustelemalla ja ohjaamalla oikeanlaiseen apuun.

Avatar
tuumamasa
Viestit: 238
Liittynyt: 16.3.2007

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja tuumamasa » 1.2.2015 13:43

Kannabiksesta tuli valtion kultakaivos – verotulot räjähtivät kasvuun!

Viihdeuutiset, 1.2.2015, 13:30 · Stara.fi


Kuva
Monet Yhdysvaltojen osavaltiot ovat viime vuosina lieventäneet lakejaan mietoja huumeita, erityisesti kannabista kohtaan. Vuoden 2014 alussa kannabiksen myynnin laillisti esimerkiksi Coloradon osavaltio, jonka väkivaltarikosten ja liikennekuolemien määrät romahtivat lakiuudistuksen myötä.

Muiden positiivisten vaikutusten lisäksi Coloradon osavaltio joutui tarkistamaan kannabiksen laillistamisesta saamiaan lisenssi- ja verotuloja useaan kertaan uusiksi. Alunperin kannabiksen odotettiin tuottavan 70 miljoonaa dollaria vuodessa, mutta jo helmikuussa summa nostettiin 100 miljoonaan ja toukokuussa 138 miljoonaan. Näin ollen verotulot moninkertaistuivat budjetoidusta.

Parhaillaan Coloradossa lasketaan kannabiksen laillistamisen tuottoa viime vuodelle. Alustavasti näytää kuitenkin siltä, että odottamattoman suurien verotulojen johdosta valtio on maksamassa asukkaille osan veroista takaisin, High Times uutisoi. Alustavasti palautettavaa olisi tulossa 30,5 miljoonaa, jolloin jokainen veronmaksaja saisi 7,62 dollaria. Coloradossa myytävän laillisen kannabiksen hinnassa 25 prosenttia on veroa, jonka kansalaiset hyväksyivät valtion luvatessa, että verotulot ohjataan koulujärjestelmän parantamiseen.

http://www.stara.fi/2015/02/01/kannabik ... akaivos-2/

Finware
Viestit: 59
Liittynyt: 12.1.2014

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja Finware » 4.2.2015 21:43

Hovioikeus katsoi yöaikaan tehdyn kotietsinnän laittomaksi
LÄHIALUE | Turun Sanomat 21:09 |


Turun hovioikeuden mukaan poliisin toimittama yöllinen kotietsintä huumausaineen käyttörikoksen perusteella oli laiton.

Hovioikeuden näkemyksen mukaan kotietsintä olisi pitänyt tehdä vasta seuraavana aamuna.

Hovioikeus kumosi ratkaisullaan Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomion, jonka mukaan öinen kotietsintä oli kaikin puolin laillinen.

Tapahtuma sai alkunsa Turussa vuoden 2013 lopussa, kun poliisin huumekoira merkitsi miehen normaalin katuvalvonnan yhteydessä erään ravintolan edustalla. Henkilötarkastuksen yhteydessä kokenut huumepoliisikin tunnisti miehen tavaroissa kannabiksen hajun.

Poliisi epäili miestä huumausaineen käyttörikoksesta ja päätti yleisjohtajan määräyksellä suorittaa tämän asunnossa kotietsinnän. Koska kello lähenteli keskiyötä, mies toivoi, että etsintä suoritettaisiin vasta aamulla. Tähän poliisi ei kuitenkaan suostunut.

Kärsimyskorvaukset hovi hylkäsi

Pakkokeinolain mukaan kotietsinnän tekeminen iltayhdeksän ja aamukuuden välisenä aikana edellyttää erityistä aihetta. Muutoinkin kotietsintä on suoritettava niin, että siitä ei aiheudu enempää haittaa tai vahinkoa kuin on välttämätöntä.

Nyt käsitellyssä tapauksessa miehen nukkumassa ollut avovaimo jouduttiin herättämään, kun poliisi saapui penkomaan asuntoa.

Poliisi löysi asunnosta huumeidenkäyttövälineitä. Testerit osoittivat, että niissä oli jäämiä huumausaineesta, jonka käytön mies myönsi. Huumeita miehen asunnosta ei löytynyt.

Hovioikeuden katsoi kotietsintä oli pakkokeinolain vastainen. Poliisi olisi voinut toimittaa etsinnän myös aamulla. Miestä ei epäilty huumausaineiden levittämisestä, mikä olisi voinut olla syy kotietsinnän kiirehtimiseen merkittävien huumemäärien löytämiseksi.

Mies haki valtiolta kärsimyskorvauksia kokemastaan loukkauksesta, jonka vaatimuksen hovioikeus hylkäsi. Oikeus määräsi valtion maksettaviksi miehen 4 000 euron oikeudenkäyntikulut.

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/731083 ... aittomaksi

Avatar
generalgreen
Viestit: 94
Liittynyt: 12.12.2007

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja generalgreen » 5.2.2015 19:38

Poliisi käynnisti puhdistustalkoot: Vihreät kasvit pois vaatekaapeista

Satakunnan poliisin mukaan esimerkiksi Porissa on liikkeellä melko paljon marihuanaa. Poliisi ilmoitti vaatekaappien puhdistusohjelmastaan Satakunnan nettipoliisin tuoreilla Facebook-sivuilla.


Satakunnan poliisi on jalkautunut myös sosiaaliseen mediaan. Satakunnan nettipoliisit -ryhmä aloitti toimintansa Facebookissa noin kuukausi sitten.

Päivityksissään nettipoliisi on jakanut kuvia kenttävalvontaryhmän työstä muun muassa jääkiekko-otteluissa, moottorikelkkapartioinnissa ja liikenteenvalvonnassa. Tavoitteena on madaltaa kynnystä ottaa yhteyttä poliisiin.

– Poliisin pitää olla siellä missä ihmisetkin. Vastaanotto on ollut pääosin myönteistä. Tykkääjiä on jo 500. Odotamme lisää kavereita, kertoo ylikonstaapeli Jouni Uusitalo.

Vihjeitä Facebookin avulla

Tuoreimmissa päivityksissä nettipoliisi kertoo aloittaneensa Satakunnassa vaatekaappien puhdistusohjelman. Poliisin mukaan sen aikana on tarkoitus kitkeä vaatekaappeihin "pesiytyneet" cannabis sativa kasvit.

– Tavoitteenamme on saattaa vaatekaapit jälleen siihen tarkoitukseen, mihin ne ovat tarkoitettujakin eli vaatteiden säilyttämiseen. Meille voi Facebookin kautta lähettää vihjeitä, jos tietää, että näitä kiellettyjä kasveja kasvatetaan jossain.
Uusitalon mukaan Porissa on marihuanaa liikkeellä aika paljon.

– Aika paljon on ihan mopoikäisiä jäänyt kiinni. Ei niinkään kasvattamisesta, vaan käytöstä.

http://yle.fi/uutiset/poliisi_kaynnisti ... ta/7783680

Avatar
generalgreen
Viestit: 94
Liittynyt: 12.12.2007

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja generalgreen » 5.2.2015 19:42

Kannabiksesta liikkuu paljon katulegendoja


Kannabiksesta liikkuu paljon katulegendaa. Niin sanoo Irti huumeista ry:n puheenjohtaja Sami Räsänen.

– Kannabista kokeilevilla nuorilla on usein käsitys, ettei se ole lainkaan haitallista, Räsänen kertoo yleisimmästä harhaluulosta.

Irti huumeista ry on valtakunnallinen järjestö, joka toimii huumeiden käyttäjien ja heidän läheistensä tukena ja äänitorvena sekä tekee ehkäisevää päihdetyötä.

Räsänen työskentelee myös päihdeohjaajana Kuopion päihdepalvelusäätiössä. Hän on nähnyt päihteiden käytön monet eri vaikutukset.

Nettiviisastelu levittää virheväittämiä

Räsäsen mukaan nykyään monilla vanhemmilla on aiempaa enemmän tietoa huumausaineista ja niiden vaikutuksista. Se ei välttämättä riitä, jos kannabiksen käyttöä intohimoisesti puolustava nuori alkaa ladella omasta mielestään oikeita totuuksia.

– Jos nuori jää kiinni kannabiksen käytöstä ja alkaa puolustaa itseään, hän käyttää usein netistä poimittuja irrallisia tietoja.

– Maailmalla on tehty aiheesta paljon tutkimuksia ja niitä valmistuu jatkuvasti lisää. Ongelma on, että moni poimii niistä vain omaa kantaansa tukevat väitteet.*

– Viime aikoina on esimerkiksi valmistunut useampikin useilla tuhansilla ihmisillä tehty tutkimus, jonka mukaan kannabiksen käyttö jättää aivoihin fyysisiä jälkiä. Vastikään törmäsin netissä aivan vastakkaiseen tulokseen – mutta siinä tutkittu joukko olikin vain 30 henkilöä.

Räsäsen mukaan nykyisessä kannabiskeskustelussa tutkimuksista tehdään tulkintoja oman mielen mukaan, tarkoitushakuisesti. Jos aiheesta tietoa etsivä ei ole tarkkana, hänen päälleen on helppo vyöryttää mitä erilaimpia väitteitä. Moni väsyy väärien tietojen vyörytyksen alla ja voi luulla, että kannabiksen käyttöä kannattaisi useampi kuin todellisuudessa onkaan.

Haitat suurempia kuin hyödyt

Räsänen arvioi, että kannabiksesta oli olennaista tietää ainakin pari faktaa:

– Kaikkien päihteiden haitat ovat suurempia kuin mitkään hyödyt.

– Toinen tärkeä asia on se, että mitä nuoremmalla iällä päihdekokeilut aloittaa, sitä todennäköisemmin siitä seuraa ongelmia, jos käyttö jatkuu.

– Kannabiksen käyttö jatkuessaan vaikuttaa aivotoimintaan. Joillakin se tuo esiin mielenterveysongelmia, esimerkiksi masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta.

– Aivan liian vähän puhutaan myös riippuvuudesta. 15 vuotta päihdetyössä on näyttänyt, että kannabis koukuttaa hyvin vahvasti heitä, joilla on alttius riippuvuuksiin.

– Osalla nuorista kannabiksen käyttö alkaa haitata myös koulua, koska se heikentää tarkkaavaisuutta ja oppimiskykyä.

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/koti ... 87a717d9a1

*kröhöm, taitaa olla täysin sama loru myös raittiusseurojen puolella. :think:

Avatar
vihreä_valo
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 805
Liittynyt: 29.1.2008

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja vihreä_valo » 6.2.2015 14:30

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/koti ... ta/1980871

Poliisi kannabiksesta: Onko se kaiken haitan arvoista?
Asta Tenhunen
5.2.2015 07:00
Yksittäinen kannabiskokeilu ei vie henkeä eivätkä satunnaiset käyttäjät tule mistään poliisin tietoonkaan. Nuoren päihdekokeiluista seuraa kuitenkin yleensä yksi nopeasti näkyvä konkreettinen haitta.

– Päihdekokeilut johtavat nuorella usein salailun ja valehtelun kierteeseen. Vanhemmille ei voikaan enää kertoa, missä on ja mitä tekee, rikosylikonstaapeli Mikko Heimonen Itä-Suomen poliisista sanoo.

– Jos kaveripiiri kuten vaikka urheiluporukka ei hyväksy touhua, se voi johtaa kaveripiirinkin vaihtumiseen.

– Vaikka kuinka pitäisi kannabista ihanana luonnontuotteena, onko päihteiden käyttö sen arvoista, että uhraa esimerkiksi luvan lähteä elokuviin tai kaverin luo yökylään?

Suurin osa vanhemmista ei hyväksy päihdemaailmaa, vaan jos luottamus menee, vanhemmat puuttuvat nuoren tekemisiin. Se ei perustu vanhempien ymmärryksen puutteeseen, vaan tietoon pohjautuvaan haluun estää terveyshaittoja ja sosiaalisia ongelmia.

Aste-eroja miten vaikutukset näkyvät

Huumepoliisit tapaavat töissään paljon päihdeongelmaisia, joilla käyttö on jatkunut hyvin pitkään ja näkyy jo monina elämän ongelmina.

– Heissäkin on paljon aste-eroja. Pahimmillaan tavallinen elämä jää. Ei ole tullut hankittua ammattia eikä ole mielekkäitä harrastuksia. Velkaantumisen jälkeen kuvioihin voivat tulla myös väkivaltaiset velkojen perimiset.

– Monista nuorista tällainen tuntuu varmasti hyvin kaukaiselta.

Päihteiden käyttö jatkuessaan alkaa näkyä kuitenkin jo nuoressakin.

– Olen töissä tavannut 16–18-vuotiaita nuoria, jotka lähinnä hautautuvat neljän seinän sisään. On todella sääli, jos päihteiden käyttö pilaa nuoren elämän aktiivisinta aikaa, Heimonen pohtii.

Kaksi trendiä menossa

Kannabiksen käytössä ei ole viime vuosina tapahtunut isoja muutoksia, mutta asiassa on nähtävillä edelleen kaksi ilmiötä: kotikasvatus ja nettikauppa.

– Kannabiksen kotikasvatus on todella yleistä.

Moni nuori mies kasvattaa kannabiskasveja ja osa myös myy aineita tuttavilleen. Se on vähintään huumausainerikos tai nuorille myydessä törkeä huumausainerikos.

– Toinen yleistynyt asia on anonyymi netti. Vanhempien tulisi seurata, miten nuori käyttää nettiä. Nuorella on harvoin oikeaa tarvetta anonyyminetin käyttöön.

Anonyyminetistä kuten Tor-verkosta on helppo tilata huumeita ja niiden käyttövälineitä.

Polisii vinkkaa vanhempia ja nuoria keskustelemaan kotona avoimesti päihteistä, missä niihin voi törmätä ja miten niihin suhtautua.
Kun itse päättää ryhtyä kasvattamaan huumeita, on tehnyt vakaan päätöksen siitä että haluaa olla mukana tässä huumausainerikollisuudessa - henkilö on todellakin mieltänyt että nyt minä haluan ryhtyä tähän huumausainerikollisuuden piiriin -Poliisi-TV 2009

Puuhis
Viestit: 129
Liittynyt: 11.8.2013

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja Puuhis » 6.2.2015 17:05

Mies kasvatti kannabista toisen mailla - syyttäjä vaatii vankeutta

Syyttäjä vaatii asunnossaan ja toisen mailla luonnossa kannabista kasvattaneelle miehelle yli kahden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta huumausainerikoksista.

Haastehakemuksen mukaan mies oli kasvattanut toissavuonna asunnossaan 148 kannabis-kasvia huumausaineena käytettäväksi. Lisäksi mies oli kasvattanut Keski-Suomessa Vaajakoskella 38 kannabis-kasvia luonnossa. Haastehakemuksen mukaan kiinteistönomistaja oli löytänyt viljelmän mailtaan ja ilmoittanut asiasta poliisille.

Syyttäjä pitää kotikasvatusta törkeänä huumausainerikoksena ja luontoviljelmää huumausainerikoksena.

Haastehakemuksen mukaan mies on esitutkinnassa myöntänyt osan teoista.

Päätekijän lisäksi jutussa on syytettynä huumausainerikoksista neljä muuta miestä.

Tuomiot jutussa on määrä antaa Keski-Suomen käräjäoikeudessa myöhemmin.

STT

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015020 ... 2_uu.shtml

Avatar
BubblerBobble
Viestit: 205
Liittynyt: 23.10.2007

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja BubblerBobble » 6.2.2015 17:15

Ensimmäinen kannabisautomaatti otettiin käytöön Yhdysvalloissa

Ulkomaat 4.2.2015 10:47
Marke Harkas Helsingin Sanomat


Kuva

Yhdysvalloissa Seattlessa on otettu käyttöön ensimmäiset kannabisautomaatit, joista saa lääkekannabista.

Uutistoimisto Reutersin mukaan on mahdollista, että automaatit leviävät myöhemmin myös muihin kaupunkeihin, joissa lääkekannabiksen käyttö on laillista.

Automaattien valikoimassa on muun muassa kannabiskasvin kukintoja ja hamppuöljyenergiajuomaa. Automaateissa pyritään pitämään tuotteita, joita ei ole muualla saatavissa. Seatlessa ensimmäinen hankinta Zazzz-nimisestä automaatista olivat 15 dollarin kannabiskeksit. Lääkekannabiksen käyttöoikeus tarkistetaan koneissa tunnistekortin avulla.

Viittä lääkekannabisautomaattia suunnitellaan sijoitettavaksi Seattleen ja muualle Washingtonin osavaltioon. Lisäksi automaatteja on tulossa muun muassa Coloradoon ja Alaskaan. Lääkekannabis on laillista 23 osavaltiossa Yhdysvalloissa.

Kannabis laillistettiin Coloradossa ja Washingtonissa vuonna 2012. Viime vuonna se laillistettiin Alaskassa ja Oregonissa.

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1423018760917


Palaa sivulle “Politiikka ja media”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija