Kuva

Pienet uutiset 2015

Päihdepolitiikka, tiedotusvälineet, lainsäädäntö
Alueen säännöt
Politiikka ja media
Tämä alue on tarkoitettu kannabis- ja päihdepolitiikasta keskusteluun.

Alue on erittäin tiukasti moderoitu; lue ohjeet ennen kirjoittamista. Alueelle kuulumattomat keskustelut siirretään Tuhkakuppiin.
Kirjoita viestisi asialliseen ulkoasuun. Ylläpidolla on oikeus muuttaa epäasiallisen viestin sisältöä tai poistaa viesti.
Avatar
kriminaal1
Viestit: 511
Liittynyt: 7.8.2010

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja kriminaal1 » 25.2.2015 12:22

Pappi ja kuoripojat kärähtivät pilven polttelusta

Puolalainen 26-vuotias pappi ja kaksi teini-ikäistä kuoripoikaa on pidätetty pilven poltosta.

Poliisi kertoi asiasta tiistaina.

Pappi ja 16- ja 17-vuotiaat kuoripojat olivat poltelleet pilveä metsässä Puolan eteläosassa maanantaina. Poliisin mukaan seurueen hallusta löytyi 2,4 grammaa marihuanaa. Virkavallalle selvisi asia, kun kolmikon auton ovi aukesi. Sisältä nimittäin leijaili ilmoille marihuanan haju.

Kolmikon hiippakunnassa oltiin tapauksen johdosta lyhytsanaisia.

- Kaikki mitä tiedämme nyt on, että pappi ei ole palannut seurakuntaansa. Meidän täytyy varmistaa uutinen pidätyksestä, sanoi isä Marcin Krolik.

STT-AFP

lähde

Avatar
Danxter
Viestit: 262
Liittynyt: 10.1.2014

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja Danxter » 26.2.2015 6:02

http://yle.fi/uutiset/yle_uutiset_mukana_huumeratsiassa_tanaan_saimme_viisi_tuuheaa_kasvia/7825620

UUTISET KOTIMAA
Kotimaa 24.2.2015 klo 15:12 | päivitetty 24.2.2015 klo 15:12

Yle Uutiset mukana huumeratsiassa: "Tänään saimme viisi tuuheaa kasvia"

Huumeet työllistävät poliisia yhä enemmän myös Satakunnassa. Runsas vuosi sitten perustettu Lounais-Suomen poliisilaitoksen kenttävalvontaryhmä on tekemisissä huumeiden kanssa päivittäin. Yle Uutisten toimittaja pääsi poliisin mukaan kotietsintäkeikalle.

On menossa poliisin kenttävalvontaryhmän tavallinen työpäivä. Kesken poliisin kotietsintäoperaation radiopuhelimen kohinan keskeltä erottuu ääni: "Toisessakin asunnossa on poltettu kannabista".

Ylikonstaapeli Jouni Uusitalo tekee nopean päätöksen. Hän lähettää ryhmänsä tutkimaan myös sen läpikotaisin.

– Portaikossa siviilipukuista poliisia vastaan tuli henkilö, joka kertoi pössytelleensä juuri kotona. No ei hän sitä nyt toki omasta aloitteesta kertonut. Kollegat päättivät jututtaa kaveria, koska heillä heräsi epäilyksiä, Uusitalo kertoo.

Kahdesta rinnakkain käynnissä olevasta tilanteesta huolimatta poliisit pysyvät rauhallisina. Se on heille arkipäivää. Toimittajan läsnäolon pakottamana ylikonstaapeli Jouni Uusitalo ja rikosylikonstaapeli Kari Halminen ovat jääneet tarkkailemaan sadan metrin päähän kohteesta, jotta tarkastukseen joutuneiden henkilöllisyys pysyy suojattuna.

– Tällä hetkellä marihuanaa tuntuu olevan aika paljon liikkeellä. Huumeet työllistävät niin paljon kuin siihen pystyy panoksia pistämään, Uusitalo toteaa.

Siviilipoliisi kuin jenkkisarjasta

Reilu vuosi sitten perustetun Lounais-Suomen poliisilaitoksen kenttävalvontaryhmän tehtäviin kuuluu kaikkea aina jääkiekko-otteluiden valvomisesta koululaisten valistamiseen ja autoilijoiden puhalluttamiseen. Jokaisesta keikasta saattaa kuitenkin nousta syitä epäillä huumausainerikosta.

Esimerkiksi tavallinen puhallusratsia voi poikia kotietsinnän, jos ajoneuvosta löytyy jotain poikkeuksellista. Huumeet ovat osana työtehtäviä lähes päivittäin.

Ulkopuolisen silmin tilanne on kuin suoraan amerikkalaisesta poliisisarjasta. Siviilipukuinen poliisi voisi olla jostain New Yorkin pahamaineisilta kulmilta lippis vinossa, huppari niskassa ja löysissä farkuissa. Kenttävalvontaryhmään kuuluu myös muun muassa terävä naispoliisi ja kokeneet konkarikonstaapelit. Rutiinioperaation leppoisuudesta huolimatta tavallisen tallaajan mielikuvitus ei malta pysyä aloillaan.

Saaliiksi myös kotikutoinen tuuletusjärjestelmä

Asunnot saadaan tyhjennettyä ja saalis lastataan maijan perään. Kasvien haju käy nenään uskomattoman pistävänä ja orastava päänsärky ilmoittelee itsestään. Täyskasvuisen marihuanapuskan hajua voisi kuvailla tärpätin, kissanpissan ja vastaleikatun nurmikon sekoituksena. Juuri siitä syystä poliisin haaviin jäi myös kotikutoinen koneellinen tuuletusjärjestelmä.

– Tämä on hyvin tyypillistä, mitä kotietsinnässä löytyy. Tänään saimme viisi tuuheaa kasvia, kymmenkunta kasvin pistokasta sekä kasvatusteltan, luettelee rikosylikonstaapeli Kari Halminen.

Pelkästään yhden perjantaivuoron aikana kenttävalvontaryhmä takavarikoi useita satoja grammoja kannabista. Määrä on huomattava, koska kuivattu kasvinlehti ei paljoa paina. Sataan grammaankin mahtuu paljon tavaraa.

– Tässä työssä tulee vastaan kaikenlaista. Huolestuttavinta kuitenkin on, että osa käyttäjistä on mopoikäisiä, eli 15–16-vuotiaita. Se pistää miettimään. Lähtökohdat elämään eivät ole kovin hyvät, jos marihuanan takia koulut jää kesken, Jouni Uusitalo toteaa.

Avatar
Hatsitatti
Viestit: 590
Liittynyt: 13.2.2012

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja Hatsitatti » 26.2.2015 8:00

Lähipoliisit muistuttavat vanhempia: Huumeet myydään kauppakeskuksissa eikä missään soramontuilla
Kotimaa 07:15. Päivitetty 25.2.2015, klo 21:05

Hämeen poliisilaitos on kokeillut viime marraskuusta asti lähipoliisien jalkauttamista Lahden keskustan kauppakeskuksiin, huoltoasemille ja muihin paikkoihin, joissa nuoriso viettää aikaansa.

- Lähipoliisi on siellä missä on ihmisiä. Partioinnin lisäksi lähipoliisi toimii myös netissä, jossa valvotaan muun muassa nettikiusaamista, pedofiliaa ja muita rikoksia, komisario Pekkka Kokkonen Hämeen poliisista sanoo.

Lahden kauppakeskus Triossa lähipoliisin jalkapartio liikkuu noin kerran viikossa, aina kiiretilanteen mukaan.

- Kesällä lähipoliiseja liikkuu myös polkupyörillä puistoissa sekä keskustan alueella ja keväällä mopokauden alkaessa skoottereilla. Päijät-Hämeen alueella pyöräpartioita on kahdesta neljään.

Triosta Sykkeeseen

Lähipoliisina työskentelevät vanhemmat konstaapelit Pia Katajala ja Marko Laraste kertovat, että moni vanhempi ei halua nähdä eikä ehkä tiedä todellisuutta, jossa nuoret elävät.

- Kauppakeskus ei ole oikea paikka nuorille. Lasten paikka ei ole narkkareiden ja alkoholistien seurassa. Kun nuoria jututtaa vähän tarkemmin, monen kännykästä löytyy huumeiden myyjien yhteystietoja, Katajala sanoo.

Huumekauppaa käydään paljon nimenomaan kauppakeskuksissa.

- Ei huumekauppaa käydä missään soramontuilla vaan siellä missä on ihmisiä. Täältäkin saa varmasti kaikkea, mitä katukaupassa liikkuu, huumeita ja lääkkeitä.

- Nuorisoporukat ja laitapuolen kulkijat ovat siirtyneet viime aikoina Triosta Sykkeeseen, kun olemme alkaneet käydä Triossa. Välillä perjantaisin ja lauantaisin kauppakeskuksen edessä olevilla tupakkapaikoilla hengailee 30-40 nuorta. Usein samoilla ovilla on myös laitapuolen kulkijoita, jotka hakevat alaikäisille nuorille alkoholia kaupasta saadakseen muutaman pullon kaljaa palkkioksi, Laraste kertoo.

Nimiä ulkomuistista

Lähipoliisien mukaan nuorisojoukot häiritsevät myös kauppakeskusten asiakkaita. Joskus tupakkapaikoilla tapellaan.

- On tullut yhteydenottoja, että jotkut vanhemmat ihmiset eivät uskalla tulla ovista sisään, jos vastassa on parikymmenpäinen päihtynyt ja remuava nuorisojoukko. Moni kauppakeskuksessa hengailevista nuorista on poliisin tuttu. Surullista, että osan nimet osaa ulkoa, joistakin muistaa jopa sosiaaliturvatunnuksen, Katajala sanoo.

Nuorimmat Trion kauppakeskuksessa pyörivistä nuorista ovat vasta 10-vuotiaita.

- Mitä vanhemmat oikein ajattelevat, kun antavat lastensa viettää aikaa täällä. Isoilla huoltoasemilla on vielä iltakymmenen jälkeen lapsia, joiden paikka olisi siihen aikaan kotona. Teemme näistä lastensuojeluilmoituksia viikoittain.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/ ... amontuilla

Avatar
BubblerBobble
Viestit: 205
Liittynyt: 23.10.2007

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja BubblerBobble » 26.2.2015 14:24

Yhdysvaltain pääkaupunki laillisti marihuanan

Pienen marihuanamäärän hallussapito ja kolmen kasvin kotikasvatus on nyt sallittua

Ulkomaat 26.2.2015 5:58
Saska Saarikoski Helsingin Sanomat


Kuva
Kannabiksen laillistamista kansanäänestyksessä kannattanut kyltti kuvattiin muiden kampanjakylttien seassa viime marraskuussa Washingtonissa.


Washington. Voiton sätkät syttyivät monessa kodissa viime yönä kello 0.01, kun marihuana tuli lailliseksi Washington DC:ssä. Laillistaminen johtui marraskuun kansanäänestyksestä, jossa kaupunkilaiset kannattivat kansalaisaloitetta selvin numeroin.

Marihuanan laillistaminen Yhdysvaltain pääkaupungissa on herättänyt paljon suurempia tunteita kuin aiemmin Coloradon ja Washingtonin osavaltioissa. Liittovaltion kongressi yritti puuttua peliin, mutta kaupunginjohtaja Muriel Bowser ei halunnut kävellä washingtonilaisten tahdon yli.

Kongressin vastustuksen vuoksi marihuanaa rajoitetaan kuitenkin paljon enemmän kuin Coloradossa, jossa sitä saa ostaa kaupoista ja kahviloista. Marihuanan myynti ja julkinen käyttö ovat Washingtonissa yhä kiellettyjä. Sen sijaan korkeintaan 56 gramman hallussapito ja korkeintaan kolmen aikuisen kasvin kotikasvatus on torstaista alkaen sallittua.

"Kasvata kotona, käytä kotona", kaupunginjohtaja Bowser opasti kaupunkilaisia.

Selkeä muistisääntö onkin paikallaan, sillä pääkaupunki on juridisesti sotkuinen tapaus. Liittovaltiolla on oikeus jyrätä kaupungin päätökset, mutta lakimiehet kiistelevät, ulottuuko se myös kansanäänestyksiin.

Kaupungissa toimii parikymmentä liittovaltion virastoa, jotka noudattavat omia sääntöjään. Lisäksi kaupungissa on paljon liittovaltion rakennuksia ja puistoja, joissa marihuanan hallussapidosta voi yhä saada jopa vuoden vankilatuomion.

Presidentti Barack Obama on myöntänyt polttaneensa pilveä nuoruudessaan, mutta Valkoisessa talossa hänen ei kannata piippuun tarttua.

Marihuanan laillistamista ajavan Marijuana Policy Project -järjestön tiedotuspäällikkö Morgan Fox ei usko, että lakimuutos juuri näkyy kaupungilla.

"Käyttö tulee tapahtumaan lähinnä neljän seinän sisällä", Fox sanoo.

Foxin mukaan kansanäänestystä ei ratkaissut niinkään pilvenpoltto kuin tasa-arvo.

"Kaikkien tutkimusten mukaan mustat ja valkoiset käyttävät suunnilleen yhtä paljon marihuanaa, mutta mustia rangaistaan siitä, valkoisia ei. Ihmiset olivat siihen täysin kyllästyneitä."

Washingtonin asukkaista noin puolet on mustia, mutta samat perustelut toimivat laillistamisen puolesta muuallakin.

Marraskuussa äänestäjät hyväksyivät laillistamisen DC:n lisäksi myös Oregonissa ja Alaskassa. Suurta rysäystä odotetaan vuonna 2016, jolloin asiasta äänestetään luultavasti muun muassa Kaliforniassa.

Samaan aikaan marihuanan laillistaminen etenee myös muualla. Tiistaina Jamaikan parlamentti hyväksyi marihuanan käytön muun muassa uskonnollisiin tarkoituksiin.

Marihuanalla eli ganjalla on tärkeä rooli rastafariuskonnossa, jonka sanomaa levitti aikanaan reggaelaulaja Bob Marley.


http://www.hs.fi/ulkomaat/a1424842440571

[H]
Viestit: 17
Liittynyt: 10.5.2011

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja [H] » 28.2.2015 13:35

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/pu ... sa/690689/ Uusi aloite siis alkamassa. Mukavasti herännyt keskustelu näin vaalien alla.
imee paremmin kuin lauma villejä pölynimureita!

[H]
Viestit: 17
Liittynyt: 10.5.2011

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja [H] » 28.2.2015 15:02

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1114
Tuosta tulevalle hallitukselle pieni pähkinä purtavaksi. :lohtu:
imee paremmin kuin lauma villejä pölynimureita!

Sam 1
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 5810
Liittynyt: 26.7.2008

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja Sam 1 » 1.3.2015 18:48

Yhdysvalloissa toiseksi suurin huumetakavarikko koskaan

Rajaa ylittämässä olleesta rekasta löytyi patjojen ja tyynyjen lisäksi tonnikaupalla marihuanaa.

Meksikon ja Yhdysvaltain rajalla on tehty merkittävä huumetakavarikko, kertoo Los Angeles Times.
Patjoja ja tyynyjä kuljettaneesta rekasta löytyi peräti 1296 pakettia marihuanaa.

Painoa lastilla oli noin 14,3 tonnia. Sen arvo katukaupassa olisi ollut arviolta 18,96 miljoonaa dollaria (n. 17,7 miljoonaa euroa).

Kyseessä on toiseksi suurin yksittäinen huumetakavarikko Yhdysvaltain rajalla. Ennätyslastille se jäi noin 1663 kiloa.


http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/us ... ikko-32728

Avatar
Hatsitatti
Viestit: 590
Liittynyt: 13.2.2012

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja Hatsitatti » 2.3.2015 5:57

Kannabista lääkkeenä käyttävä Pedro: Vihdoin kivut helpottivat


Pedro Viljanen, 52, on syönyt elämänsä aikana niin monenlaista pilleriä, että kaikkien lääkkeiden nimiä on turha edes luetella.

Hän on sairastanut 7-vuotiaasta asti diabetestä, jonka seurauksena hänelle on kehittynyt muun muassa viheliäinen monihermovaurio eli polyneuropatia. Viljanen itse kuvailee kipujaan v-mäisiksi.

– Se on kuin tulen poltetta tai sitä, että joku työntäisi puukkoa milloin minnekin. Joka paikkaan koskee aivan pirusti.

Hän on kohdannut elämänsä aikana lukuisia lääkäreitä, joista jokainen on yrittänyt auttaa Viljasta parhaansa mukaan. Häntä on hoidettu muun muassa Helsingin yliopistollisen sairaalan kipupoliklinikalla, jossa hänelle määrättiin aimo joukko mielialalääkkeitä.

Tiettyjen masennuslääkkeiden onkin tutkimuksissa todettu tehoavan hyvin kroonisiin kipuihin, mutta Viljasen kohdalla haittavaikutukset peittosivat hyödyt.

– Itseni ne vetivät siihen kuntoon, etten ollut kiinnostunut enää mistään, en edes elämästä.

Lääkärit tietämättömiä

Viljaselle on vuosien saatossa määrätty myös vahvoja opiaattipohjaisia kipulääkkeitä, jotka vaikuttavat elimistössä samoin kuin morfiini. Niitä hän joutuu syömään edelleenkin, mutta huomattavasti vähemmän kuin ennen.

Viimeiset puolitoista vuotta Viljanen on näet käyttänyt laillisesti kannabista. Loputtomalta tuntuneen lääkerallin jälkeen todellinen apu löytyi vasta luonnontuotteesta.

– Vihdoinkin kivut pysyvät jotenkin hallinnassa.

Ensimmäinen kannabisresepti Viljaselle kirjoitettiin Espanjassa. Hänen palattuaan Suomeen tilanne mutkistui huomattavasti. Mistään ei meinannut löytyä lääkäriä, joka olisi ollut halukas tai kyvykäs uusimaan reseptiä.

– Monen suomalaislääkärin kohdalla kyse oli siitä, etteivät he tienneet tarpeeksi, jotta olisivat voineet kirjoittaa järkevää reseptiä. Heillä ei ollut mitään käsitystä annostuksista tai muista.

Kun oikea lääkäri löytyi, ei asiassa ollut enää mitään epäselvää.

– Täytän helposti ne edellytykset, joilla erityislupia Suomessa myönnetään.

Kukkaa aamiaiseksi

Tällä hetkellä Viljaselle on määrätty puoli grammaa ”kukkaa” eli kannabiskasvin kukintoa vuorokaudessa. Annos on verrattain pieni, sillä kannabiksen viihdekäyttäjillä sama määrä saattaa kulua jopa yhdellä käyttökerralla.

Viljanen huomauttaakin, että hän ei ole koskaan tullut lääkkeestään niin sanotusti pilveen.

– Käytän kannabista syömällä sen. Minulla kipuihin toimii parhaiten se, että elimistö on kyllästetty kannabinoideilla mahdollisen tasaisesti.

Jotain annoksen suuruusluokasta kertoo myös se, että Viljanen saa ajaa autolla niin kuin ennenkin.

– Lääkkeen ja huumeen ero on juuri annostelu. Jos söisin tietyn määrän opiaattejani, niin pöllyynhän siitä tulee. Voi sanoa, että lääkkeestä tulee huume, kun annosta kasvatetaan, ja huumeesta lääke, kun annosta pienennetään.

Viljanen on kiitollinen, että kivut ovat vihdoin helpottaneet. Lääkäreille hänellä on silti terveisensä.

– Lääkärikunnassa on yhä käsittämätöntä vanhakantaisuutta eikä aiheesta tiedetä tarpeeksi. Tähän toivon muutosta.

Käyttö nelinkertaistunut

Suomessa kannabiksen lääkekäyttö on lähivuosina lisääntynyt selvästi, joskin on silti vähäistä.

Vuonna 2011 kannabiksen käytöstä tehtiin 57 erityislupapäätöstä vuodessa, kun viime vuonna vastaava luku oli jo 223.

Lääkekäytössä on viisi erilaista kannabisvalmistetta. Myyntilupa Suomessa on vain suun kautta annosteltavalla Sativex-sumutteella, jota voidaan määrätä MS-tautiin. Neurologi voi määrätä Sativexia potilaalleen, minkä jälkeen hoitoa voi jatkaa yleislääkäri.

Muihin kannabisvalmisteisiin tarvitaan lääkärin reseptin lisäksi erityislupa lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimealta.

Erityislupaa hakevan lääkärin tulee hakemuksessa antaa selvitys niistä erityisistä syistä, joiden perusteella hän on hoitoratkaisuun päätynyt.

Selvityksestä tulee käydä ilmi myös se, että kyse on poikkeustapauksesta, jossa mikään muu hoito ei tule kysymykseen tai anna toivottua tulosta.

Suomessa lääkekannabisreseptejä on kirjoitettu muun muassa henkilöille, jotka sairastavat MS-tautia, Parkinsonin tautia, vaikeaa reumaa, aidsia tai syöpää.

Kannabista lääkkeenä myönnetään lähinnä sairauden oireiden lievittämiseen, ei siksi, että sen tiedettäisiin varsinaisesti parantavan taudin.

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/koti ... baf5d3f2df

Sam 1
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 5810
Liittynyt: 26.7.2008

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja Sam 1 » 2.3.2015 19:04

Erikoinen tarina valkohapsisesta saksalaisesta pilvikauppiaasta Hakaniemessä olikin tosi

Espoon käräjäoikeus langetti 12 miehelle vankeustuomioita monia erikoisia piirteitä sisältäneessä marihuanajutussa.

Neljä miestä tuomittiin 3-4 vuoden ehdottomiin vankeusrangaistuksiin törkeistä huumausainerikoksista ja muut ehdollisiin.

Jutussa oli kyse kaikkiaan arviolta vajaasta paristakymmenestä marihuanakilosta. Tarkka määrä ei selvinnyt, koska kukaan ei punninnut määriä. Poliisi takavarikoi tutkinnassa vajaa kymmenen kiloa.

Tapaukseen liittyi erikoinen, jopa uskomattomilta vaikuttava kertomus marihuanan ostosta.

Kaksi nyt tuomittua gambialaismiestä kertoi poliisille - ja myös oikeudessa - ostaneensa 15 kiloa marihuanaa valkotukkaiselta vanhalta saksalaiselta Hakaniemen metroasemalla 23. kesäkuuta 2014.

Rosvokielessä - jos siis myyjä halutaan salata - kerrotaan edelleen usein, että ase, huume tai varastettu tavara oli ostettu tuntemattomalta mieheltä Hakaniemen torilla.

Tosi tarina
Tarina ostosta oli yllättäen tosi. Saksan poliisi oli antanut keskusrikospoliisille vihjeen 61-vuotiaasta saksalaisesta.

Usein Suomessa käyneen, herrasmiehen oloisen miehen epäiltiin toimivan gambialaisten huumeliigan kuriirina. Mönchengladbachissa asuva mies kävi Suomessa taivaansinisellä Merdedeksellä.

Matkoilla oli mukana myös hänen 89-vuotias isänsä. Tullimiesten huomio ei hevin kiinnity tällaiseen kaksikkoon.

Metron valvontakamerasta poliisille myöhemmin selvisi, että kaksi gambialaista oli todella ollut Hakaniemen metroasemalla kyseisenä kesäkuun päivänä. Tullin tiedostot kertoivat saksalaismiehen olleen Suomessa huumekaupan aikaan. 61-vuotias oli asunut viereisessä Crowne Plaza -hotellissa. Häntä ei tosin metrokameroiden kuvissa näkynyt.

Takavarikot Saksassa
Myöhemmin, heinäkuun alussa, Saksan poliisi löysi 61-vuotiaalta 95000 euroa käteistä rahaa. Düsseldorfin poliisi takavarikoi 61-vuotiaaseen liitetyltä, Saksassa asuvalta gambialaismieheltä 51 kiloa marihuanaa.

Suomessa poliisi pääsi täällä asuvien gambialaismiesten jäljille. Kaikkiaan viisi jutussa tuomituista miehistä oli Gambiasta ja yksi Ghanasta.

Varkaat veivät lastin
Suomessa 23. kesäkuuta ostettu marihuana päätyi asuntoon Töölön Museokadulla ja suurin osa siitä eteenpäin Espooseen.

Reilua kymmentä kiloa säilytettiin espoolaisessa asunnossa vastoin asukkaan tahtoa ja aluksi hänen tietämättään. Mies pyysi kaksi kaveriaan asunnolle ja nämä anastivat pilvierän.

Oikeudessa 19- ja 21-vuotiaat miehet selittivät syyksi sen, että ”tilaisuus teki heistä varkaita”.

Asukas joutui uhkailujen kohteeksi ja hän otti yhteyttä poliisin heinäkuun alussa.

Huumeet vienyt kaksikko sai kuulla gambialaisten etsivän heitä, joten he matkustivat junalla Joensuuhun myymään pilveä. Sitä kaupattiin kaduilla suoraan nuorillekin.

Osan kaksikko poltti itse ”ollen jatkuvasti pilvessä”. Miehet otettiin kiinni Joensuun hotelli Vaakunassa.

Kellot valtiolle
Ehdottomat tuomiot langetettiin huumeita metroasemalla ostaneelle kaksikolle ja niitä Joensuussa myyneille. Metromiehet määrättiin maksamaan valtiolle rikoshyötyä 42000 euroa ja Joensuun kauppiaat 35000 euroa.

Joensuussa kaksikko oli ostanut itselleen arvokellot. Ne tuomittiin valtiolle rikoshyötynä, vaikka 19-vuotias sitä vastustikin.

Hän kertoi ostaneensa Raymond Veil -kellon omilla rahoillaan eli Kelan työmarkkinatuella. 19-vuotias kertoi saaneensa Kelalta käteen 900 euroa kuukaudessa. Kun jälkihuolto on maksanut hänen asumiskulunsa ja laskunsa, ja näin 19-vuotias oli kyennyt kertomansa mukaan säästämään omaa rahaa.

Oikeus ei tähän uskonut.

Valtiolle päätyi myös hotellihuoneesta löytynyt Mauser-pistooli, jonka 19-vuotias kertoi vaihtaneensa puoleen kiloon marihuanaa.

Hotellihuoneissa oli 3,7 kg marihuanaa ja 800 grammaa hasista. Rahaa löytyi vajaa kymmenentuhatta euroa.

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... si/4834030

Avatar
Hatsitatti
Viestit: 590
Liittynyt: 13.2.2012

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja Hatsitatti » 3.3.2015 6:47

Espoon käräjäoikeuden tuoreeseen marihuana-päätökseen liittyi erikoinen haara syyskuulta 2013.

Myöhemmästä huumekaupasta noin kolmen vuoden vankeustuomion saanut parikymppinen mies oli ollut liikkeellä ystävänsä kanssa Espoossa.

Lintuvaarantiellä neljä mopopoikaa oli ajanut holtittomasti ja ohittanut laittomasti bemarin, mikä sai pelkääjän paikalla istuneen 19-vuotiaan miehen ärsyyntymään.

Musta BMW nousi yhden mopon rinnalle ja mies sohi ikkunasta apukuljettajan paikalta sähkölamauttimella mopopojan suuntaan.

Virosta ostetun lamauttimen päästä oli näkynyt sähkön sininen välke ja siitä kuului rätisevä ääni. Sillä ei voinut ampua nuolia kuten poliisin käytössä olevilla lamauttimilla voi.

Auto kiilasi samalla mopopoikaa tien reunaa kohti. Yksi mopopojista horjui, muttei kaatunut.

Miestä syytettiin pahoinpitelyn yrityksestä, mutta oikeuden mukaan parikymppisen miehen tarkoituksena ei ollut osua poikaan. Hänet tuomittiin tältä osin vain sähkölamauttimen maahantuonnista.

Kuljettaja sai sakkoja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

19-vuotias sai vankeustuomion useiden marihuanakilojen myymisestä. Erikoisesta huumejutusta voi lukea linkistä vieressä.

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... ta/4834330

Sam 1
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 5810
Liittynyt: 26.7.2008

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja Sam 1 » 4.3.2015 5:56

Espanjassa useampi aloittaa pilvenpolton kuin tupakoinnin

Espanjassa kannabis houkuttaa uusia käyttäjiä jo enemmän kuin savukkeet.

Terveysministeriön tutkimuksen mukaan toissa vuonna kannabiksen käytön aloitti noin 170 000 espanjalaista, kun
tupakan polton aloittajia oli runsaat 140 000. Uusista kannabiksen käyttäjistä yli kolmannes oli 15–17-vuotiaita.

Kaiken kaikkiaan kannabiksen käyttäjien lukumäärä oli hienoisessa laskussa, mutta päivittäin ainetta käyttävien määrä sen sijaan nousi.

15–64-vuotiaista espanjalaisista runsaat 9 prosenttia kertoi polttaneensa kannabista viimeksi kuluneen vuoden aikana.
Päivittäiskäyttäjiä espanjalaisista on vajaat kaksi prosenttia. Terveysministeriön tutkimuksen mukaan ongelmakäyttäjiksi
voidaan luokitella yli 700 000 espanjalaista.

TS–STT

http://www.ts.fi/uutiset/ulkomaat/74219 ... upakoinnin

Kole
Viestit: 17
Liittynyt: 27.11.2014

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja Kole » 4.3.2015 13:24

Kannabisongelma kasvaa – moni joutuu katkaisuhoitoon
Lappeenrannan uutiset 4.3. 12:00

Entistä useampi joutuu Imatran Honkaharjun sairaalaan katkaisuhoitoon kannabikseen liittyvien huumeiden käytön vuoksi. Usein kyseessä on sekakäyttö, johon liittyy myös alkoholi.

– Viime viikolla neljä, tällä viikolla jo kaksi, Imatran mielenterveys- ja päihdepalveluiden palveluesimies Saila Pulkkinen kertoi viime viikon puolivälissä katkaisuhoitoon hakeutuneiden määrästä Imatralla.

Honkaharjuun tulevat yli 18-vuotiaat.

Hänen mukaansa alkuvuosi on ollut vilkkaampi kuin tavallisesti. Se on viikottaista, hän luonnehtii katkaisuhoitoon hakeutuvien määrää.

Imatralla rehottaa nyt kannabiksen kotikasvatus, mikä näkyy selvästi Honkaharjun psykiatrian- ja päihdeosastolla. Pulkkisen mukaan kannabiksen käyttöön liittyy myös muita ongelmia, kuten rahan käyttöä ja asunnon pitämistä on vaikea hallita.

Honkaharjussa kovempien huumeiden käyttöön liittyvä huumeneulojen vaihtaminen on sen sijaan hyvin vähäistä. Imatralla ei ole varsinaista neulanvaihtopistettä, mutta Honkaharjussa niitä on vaihdettu tarvittaessa.

Pulkkinen kertoo, että viimeksi huumeneuloja käytiin vaihtamassa viime syksynä, jolloin liikkeellä oli ulkopaikkakuntalaisia. He tulivat hakemaan puhtaita neuloja, sillä apteekki oli kiinni. He olivat ulkopaikkakuntalaisia.

Hänen mukaansa Honkaharjussa on vaihdettu neuloja puhtaisiin, mutta tarvitsijoita on ollut vain muutamia vuodessa. Syynä on todennäköisesti, että monet hakevat neulansa apteekista, jossa myydään neulapaketteja, tai osa voi lähteä Lappeenrantaan ilmaiseen neulanvaihtopisteeseen. Pulkkinen arvelee, että monille kynnys tulla psykiatrian- ja päihdeosastolle on suuri.

Honkaharjussa on varauduttu tilanteen pahentumiseen suonensisäisten huumeiden käytössä.

– Jos enemmän asia nousee esille, pitää palata asiaan, hän kommentoi.

Imatrankosken apteekissa ei ole huomattu, että huumeneulojen vaihtaminen olisi lisääntynyt.

Neulapaketissa on kolme neulaa ja ruiskua. Hinta on 2,85 euroa.

– Niitä menee muutama viikossa, proviisori Saara Kainulainen kertoo.

– Tilapäisesti määrä vaihtelee kesällä, jolloin ihmiset liikkuvat enemmän, Kainulainen kertoo.

Puhtailla neuloilla ehkäistään tartuntatauteja

Suonensisäisiä huumeita käyttävien on mahdollista vaihtaa likaiset ruiskut ja neulat puhtaisiin.
Huumeidenkäyttövälineitä vaihdetaan, koska sillä ehkäistään tehokkaasti tartuntatautien, esimerkiksi HIVin leviäminen.
Vaihtamisen seurauksena likaisia käyttövälineitä ei jää kaduille ja puistikoihin lojumaan vaan ne tuhotaan asianmukaisesti.
Kunnan tulee huolehtia terveyskeskuksen toimialueella tartuntatautien vastustamistyöstä, mukaan lukien suonensisäisesti huumeita käyttävien terveysneuvonta.
Lähde: Elämä on parasta huumetta ry

Linkki uutiseen

Sam 1
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 5810
Liittynyt: 26.7.2008

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja Sam 1 » 4.3.2015 21:14

Ben & Jerry'sin uutuusmakuna kannabis?

Herkullisilla jäätelöillään menestynyt kaksikko Ben Cohen ja Jerry Greenfield ovat vastanneet faniensa esittämään
kysymykseen, jossa heiltä tiedusteltiin mahdollisuudesta valmistaa kannabis-jäätelöä.

Kaksikko piti ajatusta riemastuttavana ja Ben Cohen kertoi, että ajatus kuulostaa myös järkevältä, sillä siinä yhdistyy monta
eri nautintoa. Jerry Greenfield suhtautui asiaan myönteisesti ja sanoi, että jos se olisi hänestä kiinni, he valmistaisivat
kyseistä jäätelöä.

Kaksikon antaman haastattelun jälkeen Ben & Jerry’s on saanut valtavan palauteryöpyn. Jäätelöiden fanit haluavat nähdä
kannabis-jäätelön markkinoilla, ainakin niissä maissa ja osavaltioissa, joissa kannabiksen käyttö ja ostaminen on laillista.

Monet kannabista käyttävät herkkusuut ovat pohtineet, millä tavalla kannabiksen voisi yhdistää jäätelön makujen kanssa.
Ben & Jerry’sille on sadellut ehdotuksia erilaisista makuyhdistelmistä. Jää nähtäväksi toteutuuko fanien unelma kannabis-
jäätelöstä tulevaisuudessa.

http://www.stara.fi/2015/03/04/ben-jerr ... -kannabis/

Kole
Viestit: 17
Liittynyt: 27.11.2014

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja Kole » 5.3.2015 1:23

Kole kirjoitti:Kannabisongelma kasvaa – moni joutuu katkaisuhoitoon
Lappeenrannan uutiset 4.3. 12:00

Entistä useampi joutuu Imatran Honkaharjun sairaalaan katkaisuhoitoon kannabikseen liittyvien huumeiden käytön vuoksi. Usein kyseessä on sekakäyttö, johon liittyy myös alkoholi.

– Viime viikolla neljä, tällä viikolla jo kaksi, Imatran mielenterveys- ja päihdepalveluiden palveluesimies Saila Pulkkinen kertoi viime viikon puolivälissä katkaisuhoitoon hakeutuneiden määrästä Imatralla.

Honkaharjuun tulevat yli 18-vuotiaat.

Hänen mukaansa alkuvuosi on ollut vilkkaampi kuin tavallisesti. Se on viikottaista, hän luonnehtii katkaisuhoitoon hakeutuvien määrää.

Imatralla rehottaa nyt kannabiksen kotikasvatus, mikä näkyy selvästi Honkaharjun psykiatrian- ja päihdeosastolla. Pulkkisen mukaan kannabiksen käyttöön liittyy myös muita ongelmia, kuten rahan käyttöä ja asunnon pitämistä on vaikea hallita.

Honkaharjussa kovempien huumeiden käyttöön liittyvä huumeneulojen vaihtaminen on sen sijaan hyvin vähäistä. Imatralla ei ole varsinaista neulanvaihtopistettä, mutta Honkaharjussa niitä on vaihdettu tarvittaessa.

Pulkkinen kertoo, että viimeksi huumeneuloja käytiin vaihtamassa viime syksynä, jolloin liikkeellä oli ulkopaikkakuntalaisia. He tulivat hakemaan puhtaita neuloja, sillä apteekki oli kiinni. He olivat ulkopaikkakuntalaisia.

Hänen mukaansa Honkaharjussa on vaihdettu neuloja puhtaisiin, mutta tarvitsijoita on ollut vain muutamia vuodessa. Syynä on todennäköisesti, että monet hakevat neulansa apteekista, jossa myydään neulapaketteja, tai osa voi lähteä Lappeenrantaan ilmaiseen neulanvaihtopisteeseen. Pulkkinen arvelee, että monille kynnys tulla psykiatrian- ja päihdeosastolle on suuri.

Honkaharjussa on varauduttu tilanteen pahentumiseen suonensisäisten huumeiden käytössä.

– Jos enemmän asia nousee esille, pitää palata asiaan, hän kommentoi.

Imatrankosken apteekissa ei ole huomattu, että huumeneulojen vaihtaminen olisi lisääntynyt.

Neulapaketissa on kolme neulaa ja ruiskua. Hinta on 2,85 euroa.

– Niitä menee muutama viikossa, proviisori Saara Kainulainen kertoo.

– Tilapäisesti määrä vaihtelee kesällä, jolloin ihmiset liikkuvat enemmän, Kainulainen kertoo.

Puhtailla neuloilla ehkäistään tartuntatauteja

Suonensisäisiä huumeita käyttävien on mahdollista vaihtaa likaiset ruiskut ja neulat puhtaisiin.
Huumeidenkäyttövälineitä vaihdetaan, koska sillä ehkäistään tehokkaasti tartuntatautien, esimerkiksi HIVin leviäminen.
Vaihtamisen seurauksena likaisia käyttövälineitä ei jää kaduille ja puistikoihin lojumaan vaan ne tuhotaan asianmukaisesti.
Kunnan tulee huolehtia terveyskeskuksen toimialueella tartuntatautien vastustamistyöstä, mukaan lukien suonensisäisesti huumeita käyttävien terveysneuvonta.
Lähde: Elämä on parasta huumetta ry

Linkki uutiseen


Ei varsinainen uutinen, mutta lisätään ylläolevaan uutiseen viittaava, lehden päätoimittajan blogikirjoitus vielä tähän alle.




Yhteiskuntakelvoton kannabissukupolvi paisuu

Kannabisongelmasta on puhuttu viimeisen vuoden aikana paljon, mutta koulupoliisinakin toimivan Timo Härkösen tiivistys tilanteesta on karu: ”Ensimmäistä kertaa yli kymmenvuotisella urallani ollaan tilanteessa, että huumausaineet ovat tulleet lukioikäisten keskuuteen sellaisella voimalla, että virkavallalla, koulun henkilökunnalla ja vanhemmilla on herännyt huoli siitä, tuleeko teistä yhteiskuntakelpoisia ihmisiä.” Sosiaalinen media on kuitenkin ”hyvä” paikka kannabiksen käyttäjille, sillä siellä he masinoivat omaa viestiään aineen terveellisyydestä ja ongelma paisuu. Asiaan pitää viimeistään nyt puuttua tiukasti.

Kannabis aiheena herättää keskustelua, siitä hyvänä osoituksena Ylen taannoinen kannabis-ilta. Mielipiteitä on puolesta ja vastaan, perusteettomia ja perusteltuja. Kannabiksen käyttäjät ovat Suomessa marginaaliryhmä, valitettavasti räjähdysmäisesti kasvava sellainen. Kannabis on noussut puheenaiheeksi sitä mukaa, kun sen myyntiä on ulkomailla laillistettu. Kannabiksen käyttäjät ovat alkaneet Suomessakin puhua, listata ja perustella sen hyötyjä. Samalla heidän keskuudessaan vahvistuu vääristynyt kuva siitä, että enemmistö ajattelisi heidän kanssaan samoin.

Näin käy erityisen helposti, kun samanhenkiset ihmiset jakavat ajatuksiaan sosiaalisessa mediassa. Keskustelupalstoilta voi bongata useita asiallisia ja perusteluja mielipiteitä kannabiksen hyödyistä. Kannattajien kannalta ne valitettavasti hautautuvat siihen valtavaan nimimerkkien takaa tulevaan asiattomaan huuteluun. Silti keskustelupalstoille eksyvistä nuorista tulee olla huolissaan. Poliisi on jatkuvasti julkaissut kuvia kannabisviljelmistä, joita paljastuu Etelä-Karjalassa yhä enemmän.

Käyttäjien perustelut aineen hyödyistä tuntuvat yhä älyttömimmiltä, kun kuuntelee tuoreita kommentteja Eksoten ja Honkaharjun suunnalta: kannabiksen, tai ainakin osittain sen takia hoitoon hakeutuvien määrä kasvaa Imatralla ja Lappeenrannassa viikottain. Poliisin huoli siitä, että iso osa työelämänkynnyksellä olevasta sukupolvesta ei tule edes yhteiskuntakelpoiseksi, on karu fakta.

Linkki

Avatar
deva
1 tähti
1 tähti
Viestit: 721
Liittynyt: 25.11.2007

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja deva » 5.3.2015 11:47

Utah haluaa laillistaa kannabiksen – huumevirasto varoittaa ”pilvipääjäniksistä”


is: 3.3.2015 16:05

Yhdysvaltain huumeviraston agentin mukaan jänisten kannabismieltymyksistä on jo olemassa varoittavia esimerkkejä.
Utahin haluaisi osavaltiotasolla laillistaa marijuanan eli kannabiksen lääkekäytön. Toiveen tiellä on kuitenkin pelko osavaltion villieläinten hyvinvoinnista.

Asia on nimittäin niin, että kannabis, jota ihmiset voivat käyttää lääkinnällisissä tarkoituksissa muun muassa MS-taudin aiheuttamaan lihasjäykkyyteen ja syöpäkipujen helpottamiseen, saattaa aiheuttaa eläinkunnan edustajissa poikkeuksellisen kevytmielistä käytöstä. Yhdysvaltain huumevirasto DEA ottikin eläinten asian omakseen ja varoitti viime viikolla utahilaisia, että eläimet, siinä missä ihmisetkin, saattavat mieltyä kannabiksen käyttöön sekä ”menettää terveellisen pelkonsa ihmisiä kohtaan” ja ”olla pilvessä koko ajan”.

Mutta mistä villit jänikset ja muut viherkasveja ravinnokseen käyttävät eläimet kannabista tassuihinsa saisivat?

Huumeviraston erikoisagentti Matt Fairbanksin mukaan kannabiksen laillistaminen saattaisi lisätä laittomia kannabisviljelmiä. Niihin huumeviraston agentit törmäilevät tuon tuosta kiertäessään laittomien aineiden perässä pitkin Yhdysvaltojen takamaita. Utahissa sellaisia viljelmiä on esimerkiksi vuoristossa.

Hän kertoi Utahissa vieraillessaan kannabiksen vaaroista eläimille. Esimerkkinään hän käytti laittomalla kannabisviljelmällä kohtaamaansa jänistä.

– Jänikset erityisesti olivat päässeet marijuanan makuun... Yksi niistä ei liikahtanutkaan vaikka me tulimme ihan viereen. Keräsimme kaikki sen ympärillä olleet marijuanakasvit, mutta sen luonnollinen pakovaisto oli kadonnut jonnekin, Fairbanks sanoi ja kertoi Washington Postin mukaan arvelevansa, että jänis oli nautiskellut kannabista ja siten niin sanotusti ”pöllyssä”.

Lisäksi marijuanan viljelemisellä on hänen mukaansa vaikutuksia ympäröivään luontoon, koska sen kasvattamisessa käytetään erilaisia tuholaistorjunta- ja lannoitusaineita.

Varoituksista huolimatta Utahin senaatin lakia alustavasti pohtinut ryhmä päätti lähettää kannabiksen laillistamista käsittelevän lakiesityksen varsinaisen senaatin käsiteltäväksi.

linkki uutiseen
Sinuakin vaanii vakooja.
Vakooja ohjaa pommit kotiisi.

Avatar
kloklok
Viestit: 199
Liittynyt: 21.8.2012

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja kloklok » 6.3.2015 3:12

Mies möykkäsi poliisin asunnolleen – ja jäi kiinni törkeästä huumerikoksesta

Heinolassa paljastui tammikuun puolivälissä törkeä huumausainerikos.
Hämeen poliisilaitoksen torstaina julkaiseman tiedotteen mukaan poliisipartio meni 16. tammikuuta aamukuuden aikoihin Heinolan Jyrängössä sijaitsevaan kerrostaloasuntoon. Syynä käynnille oli hälytys, jonka mukaan asunnosta oli kuulunut häiritseviä ääniä.

Poliisit löysivät asunnosta ensin kannabiskasvattamon, joka koostui viidestä isommasta kasvista sekä 43:stä pistokkaasta. Tarkemmassa kotietsinnässä asunnosta takavarikoitiin myös noin 140 grammaa amfetamiinia.

Asunnossa majailleella 35-vuotiaalla miehellä on poliisin mukaan huumausainerikostaustaa. Hän on ehdonalaisessa vapaudessa aikaisemmin saamastaan vankeusrangaistuksesta.

Mies on myöntänyt kannabiksen kasvatuksen ja amfetamiinin hallussapidon, joiden rikosnimikkeinä ovat huumausainerikos ja törkeä huumausainerikos.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus vangitsi miehen 19. tammikuuta. Torstaina hänet vapautettiin ja määrättiin matkustuskieltoon. Poliisin mukaan vangitsemiselle ole enää tutkinnan vaikeuttamiseen liittyviä perusteita, koska tapauksen esitutkinta on valmistumassa.

Lähde IS http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 28036.html
"Meiän risukasaa aurinkoki paistaa, naapurit sen haistaa."

KeijoBanaani
Viestit: 115
Liittynyt: 4.4.2012

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja KeijoBanaani » 9.3.2015 7:41

Pelottelulla on lyhyet jäljet – myös kannabiksen kohdalla

Vaikka kannabiskokeiluja on nuorten aikuisten ikäryhmissä enemmän kuin aikaisempina vuosikymmeninä, jää suurin osa niistä muutaman kokeilun asteelle, eikä aiheuta sen suurempia ongelmia nuoren elämässä. Alkoholi on edelleen johtava päihde niin nuorten kuin muidenkin ikäluokkien rikos-, tapaturma- ja psykoositilastoissa. Ensimmäiset huumausainekokeilut tapahtuvat usein alkoholin vaikutuksen alaisena. Siitä huolimatta nuorten alkoholin käyttöä ei nähdä kokonaisia ikäluokkia rappeuttavana uhkana.

Laadukas päihdekasvatustyö on yksi keino ennaltaehkäistä vakavia päihdeongelmia nuorten keskuudessa. Uhkien ja kauhukuvien maalailun sijaan päihdekasvatuksessa kannattaa hyödyntää voimavarakeskeistä puhetapaa, jossa iloitaan nuorten vahvuuksista ja mahdollisuuksista sekä visioidaan tulevaisuutta.

Jos huumausaineiden kokeilijat leimataan suoriltaan ”yhteiskuntakelvottomaksi kannabissukupolveksi”, on toivo jo menetetty. Päihdekasvatuksen tarkoitus ei voi olla kertoa nuorelle, että tällä ei ole enää mitään menetettävää.

Kannabista on kokeillut joka kolmas 25–34-vuotias. Onko kolmannes Suomen nuorista aikuisista siis yhteiskuntakelvottomia?

Nuorempien osalta kouluterveystutkimuksella kartoitetaan heidän päihteidenkäyttöään. Viimeisimmän kouluterveystutkimuksen mukaan Etelä-Karjalan osalta yläkouluikäisten tupakointi ja humalahakuinen juominen ovat vähentyneet, huumeiden kokeilu on samalla tasolla kuin vuonna 2004. Ammattikoululaisten kohdalla käyrät osoittavat samaa. Lukiolaisten keskuudessa huumeiden kokeilut ovat jopa alemmalla tasolla kuin aikaisemmin.

On totta, että THL:n väestökyselyiden mukaan nuorten asenteet kannabiksen haitallisuutta kohtaan ovat muuttuneet. Tämä saattaa tarkoittaa lisääntyvää käyttöä, joka alkaa nyt näkyä myös terveydenhuollon piirissä. Tutkimukset seuraavat tilannetta kuitenkin aina muutaman vuoden viiveellä.

Kysymys ei olekaan siitä, etteikö kannabiksen käyttöön liittyisi ihan aitoja riskejä, vaan siitä, miten aihetta käsitellään. Nuorten päihteiden käyttöä ei vähennetä kollektiivisella syyllistämisellä tai pelottelulla. Ei ole mitään tilastollista perustetta sille, että suuri osa nykyisistä nuorista päätyisi tulevaisuudessa yhteiskuntakelvottomiksi, ja on eettisesti arveluttavaa antaa nuorten luulla niin. Todellisuudessa suurin osa huumeita kokeilleista nuorista jättää käyttönsä kokeilun tasolle ja näin se ei vaikuta mitenkään heidän tulevaisuuteensa. Vain osa jatkaa käyttöä haitalliselle tasolle.

Päätoimittajan mainitsema sosiaalinen media ei ole uhka vaan mahdollisuus. Nuorille se on mahdollisuus hakea asiallista tietoa ja vertaistukea tilanteessa, jossa päihdekasvatus ei ole sitä kyennyt tarjoamaan. Asiallisen tiedon seulomiseen kaikesta informaatiomassasta ei tarvita sensuuria vaan medialukutaitoa, joka on yksi informaatioyhteiskuntamme kansalaistaitoja.

Kauhistelun sijaan tulisi pohtia niitä toimenpiteitä, joilla ehkäistäisiin mahdollisten päihdekokeilujen eteneminen hoitoa vaativaksi päihdeongelmaksi, ja toisaalta madallettaisiin avun kynnystä niille, joille jonkinlainen ongelma on jo syntynyt. ”Yhteiskuntakelvottomaksi” leimaaminen ei madalla nuoren kynnystä hakea apua.

Petra Pohjonen
ehkäisevän
huumetyön suunnittelija
YAD Youth Against Drugs ry

http://www.lappeenrannanuutiset.fi/blog ... n-kohdalla

huimahuugo
Viestit: 21
Liittynyt: 14.2.2014

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja huimahuugo » 9.3.2015 18:17

The Feel-Good Gene

http://www.nytimes.com/2015/03/08/opini ... -gene.html

Huumeiden käyttö on isosti esikirjoitettu geeneihisi. n. 20 % populaatiosta ei tunne mielihyvää kannabiksen käytöstä.

In short, some people are prone to be less anxious simply because they won the genetic sweepstakes and randomly got a genetic mutation that has nothing at all to do with strength of character. About 20 percent of adult Americans have this mutation. Those who do may also be less likely to become addicted to marijuana and, possibly, other drugs — presumably because they don’t need the calming effects that marijuana provides.

Recent neuroscience research explains why, in part, this may be the case. For the first time, scientists have demonstrated that a genetic variation in the brain makes some people inherently less anxious, and more able to forget fearful and unpleasant experiences. This lucky genetic mutation produces higher levels of anandamide — the so-called bliss molecule and our own natural marijuana — in our brains.

People with the variant FAAH gene are less anxious and are thus less inclined to like marijuana. They actually experience a decrease in happiness when smoking marijuana, compared with those with the normal FAAH gene, who find it pleasurable. If you naturally have more of the real thing you understandably have little use for marijuana.

KeijoBanaani
Viestit: 115
Liittynyt: 4.4.2012

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja KeijoBanaani » 10.3.2015 21:43

Imatralaisnuoret kertovat kannabiskantojaan: ”Kunhan ei käytä liikaa”

KANNABIS Päihdevalistukseen kaivataan mielenkiintoisuutta ja hyväntuulisuutta.

Kannabis on puhuttanut Imatralla ja esimerkiksi lukiossa on pidetty kaikille pakollinen kannabisluento.

Lisäksi lukion seinillä on aiheeseen liittyviä julisteita.

Näillä yritetään lisätä nuorten tietoisuutta kannabiksesta.

Oona Tuomisto kertoo mielipiteensä kannabiksesta olevan negatiivinen, eikä hän ikinä itse käyttäisi sitä.

– En osaa sanoa, kuinka yleistä se Imatralla on, en tunne ketään kuka käyttäisi. Luulen, että se on kaikkialla yhtä suuri ongelma, Tuomisto toteaa.

Tuomisto sanoo sen, onko kannabis ongelma, riippuvan siitä, kuinka koukussa henkilö on.

– Kai jos pystyy olemaan järkevä, se ei ole niin suuri ongelma kuin niille, jotka ovat todella riippuvaisia, Tuomisto selventää.

Oona Kuronen , Veera Kemppinen ja Mirjami Rasilainen ovat samoilla linjoilla.

– Ei se ongelma ole, kun järki pysyy päässä, Kuronen toteaa.

– Kunhan ei käytä liikaa, Kemppinen jatkaa.

Rasilainen sanoo kannabiksen olevan turhan kriminalisoitua verrattaessa esimerkiksi alkoholiin, joka vaikuttaa yleisemmältä ongelmalta nuorten keskuudessa.

– Kannabiksen hyötyjä vähätellään, vaikka se on esimerkiksi lääkekäytössä toimiva aine. Toki ongelmakäyttäjiäkin on, mutta en pidä sitä yleisenä, Rasilainen huomauttaa.

Kemppinen pitää hyvänä asiana, että kannabiksesta informoidaan, eikä hän näe kampanjoissa huonoja puolia. Kuronen toteaa varsinkin luennon olleen hyvä juuri tiedon takia, ja hän jatkaa saaneensa itsekin sieltä uutta tietoa.

Hänen mielestään hyvää luennoissa oli kertamalli sekä käytännön tiedot suoraan poliisilta. Rasilaisen mielestä kampanjat ovat vaikuttaneet osittain myös propagandamaiselta pelottelulta.

Tuomisto ei koe esimerkiksi luennolla olleen suurta vaikutusta itseensä.

Hänestä huono puoli kampanjoissa on se, etteivät ne vaikuta juurikaan niihin, joille on jo muodostunut oma, vahva mielipide.

Hyvänä hän pitää mahdollisuutta päästä vaikuttamaan nuoriin ennen ensikokeilua.

Kemppisen mielestä päihdevalistuksesta tulisi tehdä mielenkiintoista sekä hyväntuulista.

– Ei myöskään pidä olettaa kuulijoita tyhmiksi lapsiksi, vaan se voisi olla enemmän aikuisille suunnatun kuuloista, Kemppinen selventää.

– Tiedon pitäisi olla hyvin perusteltua ja realistista, Kuronen lisää.

– Myös huumorin avulla voisi saada huomiota, Rasilainen jatkaa.

http://www.imatralainen.fi/artikkeli/27 ... yta-liikaa

Sihaus
Viestit: 941
Liittynyt: 18.12.2008

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja Sihaus » 11.3.2015 0:27

USA harkitsee marihuanan laillistamista lääkekäyttöön koko maassaEilen klo 21:59

Lakialoitteen takana on sekä demokraatteja että republikaaneja.


Lääketarkoituksiin käytettävä marihuana on jo nyt laillinen 33 osavaltiossa. AP

Amerikkalaissenaattorit esittelivät tiistaina kongressissa perustavanlaatuisen lakialoitteen marihuanan sallimiseksi lääkekäyttöön koko maassa. Lääkkeenä käytettävä marihuana on jo nyt laillinen 33 osavaltiossa hoitomuotona esimerkiksi epilepsiaan ja MS-tautiin. Liittovaltion laki kuitenkin yhä kieltää marihuanan.

– Maamme korkeasti koulutetut viranomaiset – lääkärit, tutkijat ja hoitohenkilökunta – eivät voi määrätä tai suositella lääkettä, joka voisi lieventää potilaiden tuskaa ja kärsimystä. Tänään yhdistämme voimamme sanoaksemme ”liika on liikaa”, demokraatti Cory Bookertotesi toimittajille uutistoimisto AFP:n mukaan.

Sekä demokraatteja että republikaaneja on mukana tukemassa uutta lakia.

Laki poistaisi liittovaltiotasolla marihuanan valmistamisen, jakamisen ja hallussapidon rangaistavuuden, mikäli marihuana menee lääkekäyttöön. Laki myös helpottaisi marihuanan uusien lääkekäyttömahdollisuuksien tutkimusta.


New Yorkin senaattori Kirsten Gillibrand (vas.) tapasi 4-vuotiaan Morgan Jonesin, joka sairastaa epilepsian harvinaista muotoa, Dravetin oireyhtymää. EPA / AOP

Republikaanisenaattori Rand Paul viittasi puheessaan ”kymmeniintuhansiin ihmisiin, joilla on parantumaton sairaus ja jotka voisivat saada tuskia lieventävää hoitoa”.

– Kun lapsi ei saa sataa kohtausta päivässä, hänen aivonsa voivat kehittyä ja hän voi kasvaa, hänellä voi olla enemmän hetkiä perheensä ja ystäviensä kanssa, perusteli puolestaan demokraattisenaattori Kirsten Gillibrand.

NINA DAL
Kyllä aina pitää olla vähän Kekkilää, ei Kesää ilman Kekkilää!


Palaa sivulle “Politiikka ja media”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 15 vierailijaa