Kuva

Pienet uutiset 2015

Päihdepolitiikka, tiedotusvälineet, lainsäädäntö
Alueen säännöt
Politiikka ja media
Tämä alue on tarkoitettu kannabis- ja päihdepolitiikasta keskusteluun.

Alue on erittäin tiukasti moderoitu; lue ohjeet ennen kirjoittamista. Alueelle kuulumattomat keskustelut siirretään Tuhkakuppiin.
Kirjoita viestisi asialliseen ulkoasuun. Ylläpidolla on oikeus muuttaa epäasiallisen viestin sisältöä tai poistaa viesti.
Savuttaja
Viestit: 135
Liittynyt: 5.2.2014

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja Savuttaja » 8.8.2015 7:37

Kannabiksen ulkoviljelmiä ennätysmäärä Kaakkois-Suomessa — Kouvolassa yksi tapaus

Kannabiksen ulkoviljelmiä on löytynyt tänä kesänä enemmän kuin koskaan aiemmin. Kaakkois-Suomen poliisin tietoon on tullut 15 ulkona sijaitsevaa kannabiskasvattamoa, joista kahdeksan on sijainnut Kymenlaaksossa ja seitsemän Etelä-Karjalassa.

Kymenlaakson viljelmistä yksi on sijainnut Kouvolassa, kaksi Kotkassa ja viisi pyhtäällä.

— Tällaiseen määrään viljelmiä en ole ennen törmännyt, kyllä se jostakin kertoo. Kannabiksen kasvattamiselle ja marihuanan poltolle on tilausta, rikoskomisario Tuomas Pöyhönen sanoo.

Viljelmät tulevat poliisin tietoon kansalaisten tekemien havaintojen ja ilmoitusten perusteella. Pöyhösen mukaan voi olla sattumaa, että juuri Pyhtäältä viljelmiä on löytynyt paljon.

— Se voi johtua vaikka metsässä liikkujien aktiivisuudesta tai metsänhoidosta, että näitä tapauksia on tullut Pyhtäällä enemmän ilmi kuin muualla.

Pöyhösen mukaan on vaikea arvioida, miten suuren osan alueen viljelmistä poliisi on löytänyt. Jos käytetään nyrkkisääntöä, että vajaat kymmenen prosenttia huumerikoksista tulee poliisin tietoon, niin Kaakkois-Suomessa voisi olla 150 viljelmää.

Tyypillinen viljelmä sijaitsee syrjäisessä paikassa, johon sivulliset eivät eksy.

Kasvit tarvitsevat muualta tuodun mullan lisäksi vain auringonvaloa. Viljelmien koot vaihtelevat kymmenestä kasvista satoihin.

— Se voi olla sattumalta valittu metsäautotie, jota ajetaan 15 minuuttia ja sitten kiivetään läheisen kallion päälle. Teemana tulee mieleen pontikkapannu, joka sijaitsi jossain kuusten katveessa, Pöyhönen sanoo.

http://www.kouvolansanomat.fi/Online/20 ... 20153069/4

Finnish Herbsman
Viestit: 114
Liittynyt: 27.3.2015

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja Finnish Herbsman » 8.8.2015 20:33

Tiede 8.8.2015 klo 19:52 | päivitetty 8.8.2015 klo 19:52
Yllättävä tutkimustulos: Marihuanan käyttö nuorena ei lisää sairastelua aikuisena

Jotkin aiemmat löydökset ovat vihjanneet, että säännöllinen marihuanan polttaminen aiheuttaisi keuhkosairauksia ja mielenterveysongelmia. Uusi tutkimus ei tue vanhoja väitteitä.

Pitkäaikainenkaan marihuanan käyttö teini-ikäisenä ei vaikuta heikentävän terveyttä myöhemmällä iällä, todetaan yhdysvaltalaisen psykologien järjestön APA:n julkaisemassa tutkimuksessa.

Kaikkiaan yli 400 mieshenkilön ryhmästä Pittsburghin ja Rutgersin yliopistojen tutkijat seurasivat erityisesti poikia, jotka polttivat marihuanaa säännöllisesti varhaisteini-iän ja 25 ikävuoden välillä. Tarkoituksena oli selvittää, millainen heidän terveytensä on noin 35-vuotiaina.

Osallistujat oli jaettu neljään ryhmään heidän ilmoittamansa käytön määrän ja aloittamisen iän perusteella. Kovimmat tupruttelijat polttivat marihuanaa enimmillään yli 200 päivänä vuodessa.

Tulokset yllättivät tutkijat: marihuanaa käyttäneet eivät kärsineet esimerkiksi astmasta, korkeasta verenpaineesta, psykooseista tai ahdistuneisuushäiriöistä sen enempää kuin verrokit.

Pitkittäistutkimuksen havainnoista raportoidaan yksityiskohtaisesti Psychology of Addictive Behaviors -lehdessä.

"Tutkimusta ei pitäisi tulkita erillään muista"

Joidenkin aiempien tulosten perusteella tutkijat olivat odottaneet löytävänsä yhteyden teini-ikäisenä harrastetun polttelun ja keuhkosairauksien sekä mielenterveysongelmien välillä. Mitään ei kuitenkaan paljastunut.

– Psyykkistä ja fyysistä terveyttä kuvaavissa tuloksissa ei ollut mitään eroja. Marihuanan käytön määrällä tai tiheydellä ei ollut vaikutusta, sanoo tutkimusta johtanut Jordan Bechtold Pittsburghin yliopistosta.

Tutkimuksessa huomioitiin muiden tekijöiden, kuten toisten huumausaineiden käytön ja tupakoinnin, mahdolliset vaikutukset tuloksiin.

Yhdysvalloissa on viime vuosina käyty kiivasta keskustelua huumaavien aineiden terveysriskeistä, kun jotkin osavaltiot ovat laillistaneet kannabiksen.

– Halusimme auttaa tuomalla laillistamista koskevaan keskusteluun lisää tietoa. Aihe on hyvin monimutkainen, eikä yhtä tutkimusta pitäisi tulkita erillään muista, huomauttaa Bechtold.

http://yle.fi/uutiset/yllattava_tutkimu ... na/8208049

KeijoBanaani
Viestit: 115
Liittynyt: 4.4.2012

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja KeijoBanaani » 10.8.2015 6:48

Tutkimus: Shakespearen piipuista löytyi kannabista

TIEDE 9.8.2015 19:45
Laura Halminen
HELSINGIN SANOMAT

Näytelmäkirjallisuuden isä William Shakespeare on saattanut olla mieltynyt kannabiksen polttamiseen, käy ilmi eteläafrikkalaisesta tutkimuksesta.

Asiasta kirjoittaa paleoantropologi Francis Thackeray akateemiselle yleisölle suunnatussa The Conversation -julkaisussa.

Witwatersdandin yliopistossa työskentelevä Thackeray tutki useita 1600-luvulla käytössä olleita piippuja. Osan hän sai lainaan Shakespearen kotisäätiöltä, joka omistaa kirjailijan kodin puutarhasta löydettyjä piippuja.

Thackeray analysoi piiput Etelä-Afrikan poliisin huumeyksikön tutkintalaboratoriossa Pretoriassa. Thackeray ja kaksi muuta tutkijaa käyttivät työhön kaasukromatografiaa ja massaspektrometriä.

South African Journal Of Science -lehdessä Thackeray kirjoittaa että piippunäytteitä oli yhteensä 24. Niistä kahdeksasta löytyi jäämiä kannabiksesta, nikotiinia vähintään yhdestä ja kokaiinia kahdesta.

Neljä kannabisjäämiä sisältäneistä piipuista oli peräisin Shakespearen puutarhasta ja kokaiinijäämiä sisältäneistä ei yksikään.

Tupakkatuotteet ovat tulleet Eurooppaan 1500-luvun lopulla.

Tutkija on tutustunut vuonna 1597 julkaistuun kasvikirjaan ja arvioi, että Shakespeare on saattanut olla tietoinen kokaiinia sisältäneiden kokalehtien polttamisen vaikutuksista, mutta suosinut kannabista.

Thackeray ehdottaa myös, että Shakespeare on saattanut kirjoittaa asiasta. Hän kertaa The Conversation-julkaisussa kirjailijan sonettikokokelman runoa numero 76, jossa Shakespeare kirjoittaa "compounds strange" (oudot yhdisteet) ja "in a noted weed". Weed tarkoittaa heinää tai ruohoa ja on yhä kannabiksesta usein käytetty nimitys.

http://www.hs.fi/tiede/a1305976259203

Sam 1
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 5808
Liittynyt: 26.7.2008

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja Sam 1 » 10.8.2015 7:28

MARIHUONAN MYYNTI COLORADOSSA AIHEUTTAA POSITIIVISIA LUKUJA

Myynti lisääntyy ja rikokset vähentyy.

Puheenaiheena marihuonan laillistaminen on hieman arka, mikä on hieman outoa, kun ajatellaan esimerkiksi sitä, että alkoholi on laillista. Yhdysvalloissa Coloradossa marihuonan myynti on kuitenkin laillistettu ja se on johtanut positiivisiin lukuihin.

Yhden kuukauden aikana marihuonaa myytiin 34 miljoonan dollarin eli noin 31 miljoonaa euron edestä. Tämä on johtanut siihen, että rikollisuus on vähentynyt jopa 15 prosentilla ja murhien teko 42 prosentilla

Myydystä summasta 3,4 miljoonaa dollaria eli noin 3,1 miljoonaa euroa sijoitetaan Coloradon koulujen rakentamisiin ja osa menee hallituksen kassaan. Laskelmien mukaan hallitus saa verorahoja marihuonasta vähintään 30 miljoonaa dollaria vuoden aikana.

http://www.viikonloppu.com/?p=89769

Sam 1
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 5808
Liittynyt: 26.7.2008

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja Sam 1 » 12.8.2015 20:09

Teinipoika myi huumeita alaikäisille - tuomio piti hovissa

Tekohetkellä alaikäinen poika tuomittiin ehdolliseen vankeuteen viideksi kuukaudeksi. Toinen tuomituista sai kuuden kuukauden ehdottoman vankeustuomion.

Helsingin hovioikeus ei muuttanut Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden aiemmin langettamia tuomioita.

Vuonna 1996 syntynyt tuomittu oli myynyt alaikäisille marihuanaa aikana, jolloin tämä oli 16-17-vuotias. Ostajat olivat lähes samanikäisiä. Myyminen tapahtui vuonna 2013 tammi- ja huhtikuun välillä.

Nyt jo täysi-ikäinen tuomittu tunnusti myyneensä omassa kaveriporukassaan huumeita. Hän oli hankkinut tuntemattomilta henkilöiltä marihuanaa ja myi sitä yhdelle täysi-ikäiselle ja kolmelle alaikäiselle ostajalle. Tuomittu tunnusti, että oli myynyt enintään 20 grammaa ainetta. Hän oli aktiivisesti kertonut ostajilleen, milloin marihuanaa on myynnissä.

Taloudellista hyötyä tuomittu kertoi saaneensa noin 120 euroa. Näyttöä myyntikerroista ja myyntimääristä ei syyttäjällä ollut, joten tuomio annettiin syytetyn kertomuksen perusteella.

Helsingin hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tapaan, että törkeän huumausainerikoksen tunnusmerkistö täyttyi, koska myynti oli tapahtunut alaikäisille.

Syytetty tuomittiin ehdolliseen vankeusrangaistukseen viideksi kuukaudeksi, koska tämä oli rikoksen tekohetkellä alaikäinen, eikä hänellä ollut aiempaa rikosrekisteriä. Lisäksi oikeus katsoi, että on tarpeellista tuomita mies lisäksi valvontarangaistukseen vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi.

Samassa oikeudenkäynnissä annettiin törkeästä huumausainerikoksesta tuomio myös vuonna 1994 syntyneelle naiselle. Tämä oli myynyt alaikäisille hasista ja marihuanaa yhteensä 30 grammaa. Nainen tunnusti myymisen. Poliisi löysi kotietsinnässä hänen hallustaan 9,5 grammaa marihuanaa ja kolme kappaletta subutex-tabletteja. Nainen oli hankkinut huumausaineet omaan käyttöönsä, eikä ollut aktiivisesti yrittänyt myydä huumeita eteenpäin, vaan ostajat olivat sinnikkäästi painostaneet tätä myymään heille. Taloudellista hyötyä naisen ei ollut katsottu saaneen.

Hänet tuomittiin kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen. Naisella oli kolme aiempaa ehdollista tuomiota vuosilta 2011-2012, joten oikeus katsoi, ettei vankeusrangaistusta voida enää tuomita ehdollisena.

Huumausaineiden ostajat olivat edellä mainituissa tapauksissa osin samoja.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015081 ... 7_uu.shtml

Avatar
Hatsitatti
Viestit: 590
Liittynyt: 13.2.2012

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja Hatsitatti » 13.8.2015 11:11

Hovioikeus kovensi huumerangaistusta Cannonball-yhteyden takia

Rikollisryhmän jäsenyys vaikutti hamppuviljelijän tuomioon.


Hamppuviljelmän perustaminen Cannonballin jäsenenä on Itä-Suomen hovioikeuden mielestä peruste koventaa rangaistusta. Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi viime syksynä lahtelaisen miehen 1 vuoden ja 2 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen huumausainerikoksesta ja huumausainerikoksen valmistelusta.

Hovioikeus määräsi rangaistukseksi 1 vuoden ja 6 kuukautta.

Kihlakunnansyyttäjä oli valittanut tuomiosta ja vaatinut rangaistusta kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta ja vaatinut rangaistusta kovennettavaksi, koska syytetty oli tehnyt rikokset Cannonball MC -rikollisryhmän jäsenenä. Syyttäjän vaatimus hovioikeudessa oli yli kaksi vuotta vankeutta ja syytetyn vangitseminen.

Ensimmäinen hamppuviljelmä Heinolassa oli perustettu ennen syytetyn liittymistä Cannonballiin syyskuussa 2013, toinen sen jälkeen. Hovioikeus katsoo syytetyn liittyneen Cannonballiin jatkaakseen toimintaa rikollisryhmän jäsenenä, mitä oikeus käytti rangaistuksen koventamisperusteena.

Oikeus otti koventamisperusteen ankaroittavaa vaikutusta arvioidessaan lieventävänä seikkana huomioon sen, että syytetty on sittemmin eronnut Cannonballin jäsenyydestä.

Syyttäjä oli vaatinut kahdelle muulle syytetylle määrättyjen ehdollisten vankeusrangaistusten korottamista, mutta hovioikeus piti voimassa käräjäoikeuden tuomion.



Mikko Kivelä

mikko.kivela@mediataloesa.fi

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/ ... yden-takia

Sam 1
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 5808
Liittynyt: 26.7.2008

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja Sam 1 » 13.8.2015 13:39

Kuka hyötyy lääkekannabiksesta

Fimea myönsi viime vuonna 223 erityislupaa Cannabis Flos -valmisteille. Vuonna 2013 lupia myönnettiin 120. Cannabis Flos -tuotteet valmistetaan standardoiduissa olosuhteissa kasvatettujen kannabiskasvien kukinnoista. Näiden tuotteiden positiiviset vaikutukset alkavat nopeasti etenkin höyrystimellä annosteltuna. Suusumutteena MS-tautiin rekisteröity tetrahydrokannabinolin ja kannabidiolin sekoite ei näytä pärjäävän kannabiskukinnoille suosiossa.
Ketkä sitten hyötyvät lääkekannabiksesta? Pohdin asiaa pitkään ja hyötyjien listasta tulikin yllättävän pitkä.

Lääkekannabiksesta hyötyy osa MS-potilaista, joiden spastisiteettia se lievittää. Tämä on myös ainoa virallinen käyttöaihe suusumutteena annosteltavalle lääkekannabikselle. Siitä voivat hyötyä myös yksittäiset potilaat, joilla on esimerkiksi harvinainen epilepsia, johon muut lääkkeet eivät tehoa, tai jotkut vaikeasti sairaat potilaat, joiden ruokahalua lääkekannabis lisää. Lääkekannabiksesta hyötyvät (ainakin lyhyellä aikavälillä) myös kaikki ne, joiden ahdistus ja elämän ankeus helpottuvat sen avulla. Stressin lievittyessä kipukin tuntuu siedettävämmältä.

Lääkekannabiksesta hyötyvät epäsuorasti ne, joille se tuo taloudellista hyötyä, medianäkyvyyttä tai liberaalin ajattelijan sädekehän. Taloudellisia hyötyjiä ovat kannabista kasvattavat ja myyvät liikeyritykset, kannabishoitoa määräävät yksityislääkärit ja kannabista potilaille toimittavat apteekkarit.

Kannabiksella tehdään kovaa liiketoimintaa Pohjois-Amerikassa. Kollega kertoi kanadalaisesta sukulaisestaan, joka ennakoi kannabiskaupan kasvumahdollisuudet hyvin ja hankki kasvatukseen sopivat kasvihuoneet. Ne on suunniteltu niin, että kannabishuuman hälvettyä rakenteita voi käyttää tomaattien tuotantoon.

Lääkekannabiksesta hyötyvät myös kaikki toimittajat, jotka työllistyvät tekemällä kannabiksesta juttuja, haastatteluja tai kuumia keskusteluohjelmia. Minäkin hyödyn lääkekannabiksesta, koska kirjoitan aiheesta kolumneja ja saan luentopyyntöjä erilaisiin tilaisuuksiin.

Onko ketään, joka ei hyödy lääkekannabiksesta? Tuore korkeatasoinen systemoitu katsaus ohjeistaa olemaan käyttämättä lääkekannabista hermovauriokivuissa, koska näyttö puhuu tehoa vastaan. Lääkekannabiksesta eivät hyödy ne potilaat, joille sitä määrätään väärillä indikaatioilla ja jotka joutuvat maksamaan jopa yli tuhannen euron kuukausilaskun. Koska lääkekannabiksesta saattaa olla vaikea päästä eroon, voi laskusta tulla pitkä.

Lääkekannabis aiheuttaa myös merkittäviä haittoja. Ne tunnetaan jo nyt, mutta ne otetaan todennäköisesti vakavasti vasta vuosien kuluttua, kun vahinko on jo tapahtunut. Näin juuri kävi opioideille Pohjois-Amerikassa.

Lääkekannabiksesta ei hyödy yhteiskuntakaan, joka päätyy lopullisen laskun maksajaksi. Lääkekannabiksesta ei myöskään saanut iloa se juontaja, jonka TV-ura taisi taannoin päättyä virhearviointiin kuumassa kannabiskeskustelussa.

http://www.uusisuomi.fi/terveys/101096- ... nabiksesta

Savuttaja
Viestit: 135
Liittynyt: 5.2.2014

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja Savuttaja » 13.8.2015 21:37

"Poliisin vierailu teki tyhjäksi Sysmässä toimineen hampunviljelijän sato-odotukset viime syksynä. Kotietsinnässä poliisi löysi muun muassa 12 kappaletta 60-80 senttiä korkeita kannabiskasveja ja joukon matalampia kasveja.

Kiinteistöä hallinneen miehen kasvattamista kasveista olisi ollut saatavissa ja odotettavissa satoa yhteensä noin 2,2 kiloa marihuanaa. Kasvattamo toimi piharakennuksessa. Se oli varustettu muun maussa koneellisella ilmastoinnilla.

Päärakennuksesta poliisi takavarikoi lisäksi yli 440 grammaa kannabista.

Mies on sittemmin asettunut Helsinkiin. Siellä hän on syyllistynyt viime vuoden aikana huumausaineen käyttörikokseen polttamalla kannabista noin kolme grammaa päivässä.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi vastaajan torstaina törkeästä huumausainerikoksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta 1 vuoden ja 4 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi oikeus määräsi hänelle oheissakkona 40 päiväsakkoa."


http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/ ... ehdollista

kommenteissa piikittäminen, narkkari ja huom: "Kun kertomuksien perusteella tiesin, mitä huumeriippuvuus käytännössä tarkoittaa" mainittu niin ei voi kun nauraa ihmisten tietämättömyydelle ja sille että jokainen huhupuhe uskotaan todeksi.

MasterBait
Viestit: 8
Liittynyt: 17.8.2014

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja MasterBait » 14.8.2015 11:56

Pössytellessä voi ajaa -asenne leviää: näin kannabis vaikuttaa ajokykyyn


Nuorten aikuisten parissa yleistyy asenne, että kannabispöllyissä voi ajaa, vaikka kännissä ei ajetakaan. Moni kannabiksen käyttäjä mieltää, ettei kannabis vaikuta omaan ajokykyyn.

Asiassa ei ole mitään kiertelemistä: kannabiksen käyttö vaikuttaa kuljettajan ajokykyyn ja lisää onnettomuusriskiä, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Karoliina Karjalainen.

- Kannabis vaikuttaa keskushermostoon ja sen käyttö heikentää esimerkiksi ajan, paikan, etäisyyden ja nopeuden tajuamista, sekä muistin toimintaa, Karjalainen kertoo.

Karjalaisen mukaan kannabiksen vaikutuksesta liikenneonnettomuusriskiin on tehty maailmalla paljon tutkimuksia. Suomi oli mukana muun muassa vuonna 2011 päättyneessä eurooppalaisessa tutkimuksessa, jossa havaittiin, että kannabispöllyissä ajavilla on noin kaksinkertainen riski joutua liikenneonnettomuuteen selväpäiseen kuljettajaan verrattuna.

- Suomessa tuo riski todettiin vielä suuremmaksi kuin muissa Euroopan maissa keskimäärin.

Kannabiskuskit kärähtävät ajovirheistä

Huumeiden takia ratista kärynneiden määrä on tuplaantunut viime kesästä, ja jo 40 prosenttia kaikista rattijuopoista on nimenomaan huume- tai sekakäyttökuskeja, kertoo Hämeen poliisin tilasto. Ylikomisario Jouni Takala kertoo, että hyvin usein poliisi pysäyttää huumekuskin ajovirheen takia.

- Muut autoilijat myös soittavat herkästi kuljettajista, jotka sitten pysäytettäessä antavat positiivisen huumenäytteen. Kuljettajan käytös ja ajotyyli ovat herättäneet huomiota, Takala sanoo.

Miksi joku polttaisi kannabista, jollei sillä olisi mitään vaikutusta?

Takala on hyvin tietoinen kannabismyönteisestä kulttuurista varsinkin nuorten parissa. Hän kuitenkin kiistää jyrkästi sen, etteikö kannabiksen käyttö vaikuttaisi ajokykyyn.

- Välinpitämättömyys muita tiellä liikkujia kohtaan lisääntyy, ja ollaan niin fiiliksissä, että autokin lentää miten sattuu. Huumeet eivät kuulu liikenteeseen siinä missä ei alkoholikaan.

Huumekuskit yleensä kummastelevat sitä, että poliisi pysäytti heidät.

- Omasta mielestään he ovat ajaneet tosi hyvin. Mutta miksi joku polttaisi kannabista, jollei sillä olisi mitään vaikutusta? Kyllä käyttäjät itsekin tietävät, miten huume vaikuttaa, Takala haastaa.

Takalan mielestä humalassa ajava kuski ei ota välttämättä turhia riskejä, mutta huumekuski saattaa ajaa hurjaa ylinopeutta tai lähteä ohittamaan todella vaarallisessa paikassa.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/ ... -ajokykyyn
Aloittelija.

Sam 1
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 5808
Liittynyt: 26.7.2008

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja Sam 1 » 14.8.2015 12:50

Pulu pidätettiin Costa Ricassa: Salakuljetti huumeita vankilaan
VIIHDEUUTISET 14.8.2015, 13:30 · ANNIKA KELA

Kerroimme taannoin kuinka Intiassa pidätettiin vakoilusta epäiltynä pulu, kun sen pyrstöstä oli löytynyt kirjoitettu viesti.
Nyt toinen pulu on pidätetty puolestaan Costa Ricassa.

La Reforma -vankilan vartijat ovat onnistuneet saamaan kiinni pulun, joka yritti salakuljettaa huumeita vangeille Costa Ricassa.
Pulun ympärille oli kiedottu pieni kuljetuspussi, joka sisälsi kokaiinia ja kannabista.

Kiinniotto ei sujunut ongelmitta ja lintu loukkaantui tilanteessa. Teletica-lehden mukaan huumeiden takavarikoimisen jälkeen
lintu toimitettiin hoidettavaksi eläinlääkärille. Viranomaiset aikovat pitää lintua vangittuna 40 päivän ajan,
estääkseen sen paluun huumekauppiaiden luo.

Vartijat kertoivat, ettei pulu ole ensimmäinen eläin, joka on värvätty huumeiden salakuljettajaksi.
Viranomaiset ovat aiemmin ottaneet kiinni iguaaneja ja kissoja, jotka ovat olleet samalla asialla.
Jää nähtäväksi aikovatko poliisit kiinnittää puluun jäljittimen siltä varalta, että se palaa rikoskumppaneidensa luo.

http://www.stara.fi/2015/08/14/pulu-pid ... vankilaan/. <=KUVAT.

Sam 1
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 5808
Liittynyt: 26.7.2008

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja Sam 1 » 15.8.2015 15:19

Hurja huumeväite UFC-tähdistä - "Suurin osa käyttää"

UFC-kommentaattori Joe Rogan paljastaa yllättävän seikan vapaaottelupiireistä
Roganin mukaan hämmentävän moni timanttisessa kunnossa oleva UFC-ottelija käyttää mietoja huumausaineita.

- Todella moni UFC-ottelija polttaa pilveä. Siis oikeasti, todella moni. Ja se on iso ongelma, koska heitä testataan.
Heidän pitää lopettaa polttelu neljä viikkoa ennen testiä, sillä muuten he kärähtävät.
Suurin osa UFC-tähdistä polttaa pilveä, Rogan sanoo MMAManian mukaan.

Myös UFC:n presidenttinä toimiva Dana White avautui samasta asiasta pari vuotta takaperin.

Roganin ja Whiten väitteille löytyy myös katetta, sillä viime vuosina UFC-tähdistä muun muassa Nick Diaz, Alex Cacares,
Matt Riddle ja Pat Healy ovat kärähtäneet marijuanan käytöstä.

http://www.iltalehti.fi/kamppailulajit/ ... 2_bw.shtml

KeijoBanaani
Viestit: 115
Liittynyt: 4.4.2012

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja KeijoBanaani » 16.8.2015 9:54

Katuvalvonta: Juopottelu vähentynyt, kannabisongelmat lisääntyneet

Rivatril-lääkettä ahdistukseen, Dormicumia ja melatoniinia unettomuuteen, Lyricaa ja Norspania kipulääkkeeksi ja Voxraa masennukseen. Kuopiolainen nuori mies oli juuri hakenut tavalliset lääkkeensä apteekista Kuopion keskustasta, kun hänen kaverinsa ryöstivät lääkkeet häneltä torilla.

Ryöstäjät saivat vastikään ehdolliset vankeustuomiot hovioikeudessa.

Tapaus on yksi esimerkki, jossa lääkevalikoima ja -määrät näyttävät käsittämättömiltä nuorelle ihmiselle. Poliisit törmäävät kuitenkin nykyään jatkuvasti 18–35-vuotiaisiin mieheen ja naisiin, joilla on laillisesti valtava sekalääkitys.

Usein asia tulee ilmi, kun poliisi joutuu puuttumaan päihdeporukan keskinäisiin kahakoihin – tai kannabiksen kasvatukseen, jossa kasvattaja voi joko kuulua päihdeporukoihin tai olla täysin syrjäytynyt.

– Kannabiksen kasvatus on Kuopiossakin todella yleistä. Vaikka kannabikseen perehtynyt porukka kovasti puolustelee asiaansa ja haluaisi laillistaa kannabiksen, ei sen käyttö näytä todellakaan olevan harmitonta, ylikonstaapeli Tommi Miettinen sanoo.

– Jotkut sanovat olevansa vain viikonloppukäyttäjiä, mutta suurella osalla kannabiksen kasvattajista oma elämänhallinta on mennyt. Asuinolot ovat todella sekaisia ja kaikki mahdolliset lääkitykset päällä.

Sivarit pölähtävät paikalle yllättäen

Kannabiksen kasvatukseen puuttuminen on yksi oleellinen osa poliisin kenttävalvontaryhmän työtä. Nuoret kutsuvat ryhmää "sivareiksi" eli he ovat poliiseja, jotka voivat työskennellä joskus virkapuvussa ja maijoilla, mutta useimmiten he liikkuvat siviilivaatteissa ja poliisin siviiliautoilla.

Kuopion seudulla ryhmä tekee mopovalvonnan lisäksi paljon juuri päihdevalvontaa. Se voi tarkoittaa ajankohdasta riippuen esimerkiksi puuttumista alkoholin välittämiseen nuorille, mutta useimmiten myös huumausainevalvontaa.

Kannabiksen kasvattajia riittää puututtavaksi asti niin paljon kuin ehtii tapauksia perkaamaan. Huumerikosten paljastamiselle tyypillistä on kuitenkin, että niitä tulee ilmi ryppäinä ja vuosisaldo voi vaihdella paljonkin.

Kannabisongelmaiset ovat pääosin täysi-ikäisiä. Kuopiossa tosin on muutaman vuoden välein tullut ilmi myös alaikäisten kannabiskokeilurinkejä, joihin poliisit ja koulut ovat yhdessä puuttuneet.

Aloitusikä nousee, pikkukärjellä menee kurjasti

Alaikäisten alkoholin juonti on kehittynyt hyvään suuntaan jo vuosia. Nuorisokyselyjen mukaan yhä harvempi alaikäinen juo alkoholijuomia ja niiden käytön aloittaminen on noussut yhä useammalla 18 ikävuoteen. Se vähentää monia terveyshaittoja, sillä alaikäisten aivot ovat hyvin herkkiä päihteiden vaikutuksille.

Samalla kun osa nuorista elää entistä terveellisimmin, ääripäät ovat kuitenkin yhä kauempana toisistaan. He, jotka juovat alkoholia nuorena, juovat usein humalahakuisesti, ja heistä osa sortuu muihinkin päihdekokeiluihin.

Nuorten päihteiden käyttö on myös mennyt tutkimusten mukaan entistä enemmän piiloon. Tapaamisille ei ole vakiopaikkoja kuten tori tai uimaranta, vaan kokoontumiset sovitaan netissä.

Toukokuussa koulujenpäättäjäisten aikaan poliisi joutui tyhjentämään Kuopion Väinölänniemen uimarannan, kun sinne alkoi kertyä niin paljon nuoria ja nuoria aikuisia, joista osa oli päihtyneitä.

Perjantain ja lauantain välillä koulunalkajaisten juhlinta ei työllistänyt poliisia.

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/koti ... et/2107299

Avatar
Lenin
Viestit: 83
Liittynyt: 9.1.2013

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja Lenin » 16.8.2015 16:46

Kannabista pössytellyt katsoja häiritsi tähtipelaajaa - "minua pyörryttää"

Ranskan Jeremy Chardyn suoraan kahdessa erässä kukistanut Novak Djokovic valitti ottelun tuomarille kannabiksen hajusta, joka hänen mukaansa tuli kentälle katsomosta.

Suomen aikaa viime yönä pelatussa Montreal Masters -turnauksen ottelussa Djokovicin ja tuomarin välinen keskustelu tallentui tv-kameroille.

- Joku polttaa pilveä, haistan sen. Minua pyörryttää, maailman ykkössijoitettu valitti.

Tuomari tai järjestäjät eivät ryhtyneet toimiin tennistähden valituksista huolimatta, ja ottelu pelattiin normaalisti loppuun. Djokovic ei enää käynyt mainitsemassa asiasta.

Hän kuitenkin puhui ärsyttävästä häiriköstä lehdistölle.

- Ette voi uskoa, kuinka paha se oli. Luulen, että se taukosi hetkeksi. Kuka ikinä se olikaan, hän oli varmasti todella pilvessä.

- Tuntui, että pelasin paremmin vetäessäni henkeen, mies vitsaili.

Djokovic kohtaa turnauksen finaalissa Andy Murrayn, joka eteni loppuotteluun voittamalla japanilaisen Kei Nishikorin.

http://www.iltalehti.fi/urheilu/2015081 ... 8_ur.shtml

HamppuWelho
1 tähti
1 tähti
Viestit: 256
Liittynyt: 22.2.2011

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja HamppuWelho » 19.8.2015 14:33

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/vir ... oira-39812

Miksi huumekoirat ovat käyttökiellossa? "Johtanut julkikäytön lisääntymiseen"

Kansanedustaja jätti kirjallisen kysymyksen poliisikoirien käytöstä huumeiden etsinnässä julkisilla paikoilla.

Kansanedustaja Anne-Mari Virolaisen (kok.) jättämässä kysymyksessä halutaan turvata poliisikoirien tarkoituksenmukainen käyttö myös julkisilla paikoilla.

Virolaisen mukaan tällä hetkellä poliisilta on käytännössä kielletty huumekoirien käyttäminen katuvalvonnassa.

"Taustalla ovat apulaisoikeuskanslerin ja eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen päätökset, joissa todetaan poliisin huumekoirien käytön julkisilla paikoilla olevan kyseenalaista, kun asian hyväksyttävyydestä ei säädetä laissa. Tämän seurauksena Poliisihallitus on kehottanut poliiseja pidättäytymään poliisikoirien käytöstä huumausaineiden katuvalvonnassa siihen saakka, että toiminnan laillisuus ei ole enää harmaalla alueella", kysymyksessä todetaan.

Anne-Mari Virolaisen mukaan poliisilla on erittäin hyviä kokemuksia huumekoirien käytöstä valvonnassa julkisilla paikoilla.

"Erityisen hyödyllisiksi huumekoirat ovat osoittautuneet festivaaleilla ja muissa suurissa tapahtumissa. Usein pelkkä tieto huumekoiran mahdollisesta läsnäolosta rauhoittaa tilannetta ja vähentää huumeiden käyttöä. Huumekoirien käytön avulla on päästy muun muassa laajojen nuorten huumerinkien jäljille. Huumekoirien ansiosta on myös löydetty paljon sellaisia huumekauppiaita ja huumeiden käyttäjiä, joita ei muuten olisi saatu kiinni".

Virolainen jätti aiheesta kirjallisen kysymyksen ensi kertaa kesällä 2014. Tuolloin sisäministeri vastasi käynnistävänsä lainsäädännön esiselvitystyön syksyllä 2014.

"Asian olisi toivottavaa edetä nopeasti. Esimerkiksi Turussa huumekoirien pian kaksi vuotta jatkunut käyttökielto on poliisin mukaan johtanut huumeiden julkikäytön lisääntymiseen ja vaikeuttanut ensikertalaisten ja nuorten huumeiden käyttöön puuttumista", Anne-Mari Virolainen toteaa.

Sam 1
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 5808
Liittynyt: 26.7.2008

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja Sam 1 » 21.8.2015 19:31

Yliopiston kurssi: Kannabiksen kasvattamisen alkeet

Vancouverissa sijaitseva Kwantalenin polytekninen yliopisto on uudistanut kurssitarjontaansa. Yksi uusista kursseista on kannabiksen kasvattamisen ja myymisen alkeet. Kurssilla perehdytään siihen, kuinka menestyä kannabisbisneksessä.

Kanadalainen yliopisto muistuttaa, että kurssi käsittelee ainoastaan lääketarkoituksessa käytettävää kannabista. Kurssi kestää 14 viikkoa ja se järjestetään kokonaisuudessaan verkossa. Kurssi on jaettu neljään aihealueeseen, jotka ovat: kannabiksen kasvattaminen, lakisäädökset ja rajoitukset, markkinointi ja myynti sekä lääkkeen kehitystyö.

Metro-lehden mukaan kurssin vetäjänä toimii alan asiantuntija Tegan Adams. Tulevaisuudessa lääkekannabiksen käytön odotetaan kasvavan ja uusia kannabis-yrittäjiä tarvitaan enemmän. Adamsin vetämä kurssi maksaa noin 1.115 euroa per aihealue. Arvokkaasta hinnasta huolimatta verkkokurssi on vetänyt puoleensa aiheesta kiinnostuneita opiskelijoita.

http://www.stara.fi/2015/08/21/kannabik ... en-alkeet/

Avatar
Tapionpoika
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 2443
Liittynyt: 29.1.2008

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja Tapionpoika » 22.8.2015 7:42

Blockfestin perjantain pääesiintyjän huumemyönteiset puheet ja käytös lavalla ihmetyttävät – Poliisi: ”Emme suvaitse”

Sisä-Suomen poliisi pitää Wiz Khalifan käytöstä sopimattomana.

Tampereella järjestettävän hiphop-tapahtuma Blockfestin amerikkalainen pääesiintyjä Wiz Khalifa nousi Ratinan stadionin lavalle perjantaina 21. elokuuta kello kymmenen jälkeen.

Energisellä show’llaan vakuuttaneen Khalifan esityksessä ihmetystä herättivät artistin lavalla esittämät huumemyönteiset kehotukset.

Jo ensitöikseen lavalle saapuessaan Khalifa huusi:

– Finland, are you ready to smoke some weed? eli “Suomi, oletteko valmiita polttamaan pilveä?”

Kehotukset jatkuivat pitkin keikkaa ja Khalifan kuultiin sanovan mikkiin muun muassa “nostakaa kädet ylös, jos olette valmiita polttamaan pilveä” ja “olen Wiz Khalifa ja rakastan polttaa pilveä”.

Lisäksi Khalifa poltti useaan otteeseen keikan aikana rullattua tupakkaa, joka muistutti erehdyttävästi marihuanasätkää.

Sisä-Suomen poliisilaitoksen komisario Ismo Nykoppin mukaan poliisilla ei ole tietoa asiasta.

– On se mahdollista, etenkin tietyissä musiikkilajeissa. Tämän päivän tapahtuman yhteydessä on tehty portilla sisäänmenotarkastuksessa toistakymmentä huumausainetakavarikkoa, Nykopp kertoo.

Määrät ovat hänen mukaansa olleet pienehköjä, omaan käyttöön meneviä. Sitä, että Blockfestin pääesiintyjä olisi keikkansa yhteydessä polttanut lavalla Suomessa laittomaksi luokiteltua huumausainetta, poliisi ei Nykoppin mukaan missään tapauksessa hyväksyisi.

– Ei ole mahdollista, että artisteilla olisi erivapauksia. Kyllä kaikkien kohdalla on sama käytäntö ja Suomen lakien mukaan mennään. Esiintyjällä sen paremmin kuin yleisölläkään ei ole oikeuksia viedä alueelle huumausaineita saatika käyttää niitä, hän sanoo.

Ei havaintoa asiasta

Poliisin tietoon ei Nykoppin mukaan ole toistaiseksi tullut luotettavaa tietoa asiasta.

– Meillä ei ole mitään havaintoa asiasta. Vain epämääräinen ilmoitus joltain ei riitä siihen, että asiaa lähdettäisiin paikan päälle tarkistamaan, Nykopp selittää.

Hyvällä asiaa ei kuitenkaan poliisin taholla katsota.

– Hiphop-kulttuuri on etenkin maailmalla sellaista, että siihen vahvana osana kuuluu tällaista, valitettavasti. Blockfestin yleisö on suhteellisen nuorta, joten tällainen käytös ei anna hyvää esimerkkiä, emmekä suvaitse sitä, Nykopp kommentoi Khalifan esitystä.

Poliisin toiminta rajoittuu tässä tapauksessa hänen mukaansa lähinnä porteilla tehtäviin sisääntulotarkastuksiin.

– Meillä on tiety toimintatavat. Sisälle menijät tarkastetaan, ja jos järjestyksenvalvojalla tai poliisilla tulee asiasta havainto, tehdään sille jotain. Emme voi kuitenkaan jokaisen yksilön havaintojen perusteella lähteä yleisömassan joukkoon tarkistamaan asiaa, Nykopp painottaa.

Vaikka Wiz Khalifan keikan näki Blockfesteilla arviolta reilu 20 000 henkeä, ei siihen tulla poliisin puolesta näillä havainnoilla puuttumaan.

– Jos kyseessä olisi poliisin oma havainto tai asia tulisi esille järjestyksenvalvojien kautta, sitten asiaa katsottaisiin uudelleen. Esimerkiksi pitäisi miettiä jonkinlaisia pakkokeinoja tai kotietsinnän keinoja tilojen tarkastamiseen, jotta voitaisiin selvittää, löytyykö henkilöltä jotain hallusta, Nykopp sanoo.”

Lähde: http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1440204598417.html
sativa to change the things I can
indica to accept the things I can't

Sam 1
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 5808
Liittynyt: 26.7.2008

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja Sam 1 » 22.8.2015 9:19

Nyt se on varmaa! Kannabis tappaa syöpäsoluja

Yhdysvaltain terveysministeriön sivuille on ilmestynyt äskettäin virallinen lausunto, jossa myönnetään, että kannabis tappaa syöpäsoluja. Sama ilmoitus oli julkaistu myös Yhdysvaltain syöpäinstituutin nettisivuilla.

Pitkän tutkimustyön jälkeen Yhdysvallat ovat ilmoittaneet, että kannabiksen käyttäminen auttaa syövästä parantumisessa. Sivustoilla ohjeistetaan syöpäpotilaita käyttämään kannabista polttamalla, syömällä leivosten seassa tai juomalla yrttiteen seassa, sillä kannabinoideista on todettu olevan apua syövän oireisiin ja syöpähoitojen sivuoireisiin.

Sivustolla kerrottiin tutkimuksesta, jossa syöpään sairastuneiden jyrsijöiden syöpä parannettiin kannabiksen avulla. Syöpäsolut kuolivat, kun ne altistuivat kannabiksen vaikutuksille.

Kannabiksen käyttö vähentää potilaiden tulehduksien leviämistä ja ne estävät syöpäsolujen kasvamisen. Kannabiksen käyttöminen estää verisuonten laajenemisen kasvaimien ympärillä ja se estää kasvainta aktivoitumasta. Joissain tapauksissa kasvaimen toiminta surkastuu ja se alkaa pienentyä.

http://www.stara.fi/2015/08/22/kannabis ... opasoluja/

adrum
Viestit: 70
Liittynyt: 5.6.2015

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja adrum » 24.8.2015 8:39

Näin huumeparoni jäi kiinni

Yle teki Miika Kortekalliosta dokumentin 1994-1997. Siinä hän kertoi nauttineensa huomiosta, jota huumekauppiaana sai.
Syksyllä 1986 Helsingin huumepoliisi sai vinkin Kuopiosta. Mistään lähteestä ei selviä vieläkään, kuka vinkkaaja oli. Vinkin mukaan huumekauppias Miika Kortekallion Leppävirralla asuvat sukulaiset olivat tulossa Helsinkiin ja aikoivat ehkä tavata miehen jossakin. Sekä poliisin että vankeinhoidon etsintäkuuluttama Kortekallio oli vastikään nimetty Pohjoismaiden huumepoliisien pääkohteeksi. Hänet piti saada kiinni.

Kielenkääntäjä osasi kieliä

Kortekallio syntyi Kuopiossa 1951. Hän oli Leppävirran rikkaan Paukarlahden kartanon lapsia. Poika opiskeli ylioppilaaksi ja sitten pätkiä yliopistoissa Cambridgessa Englannissa, Helsingissä ja Hallessa Itä-Saksassa.
Hän ei valmistunut, mutta työskenteli kielenkääntäjänä pääkaupunkiseudulla ja opettajana Itä-Suomessa. Hän oli myös huumemyönteinen, aikansa kannabisaktivisti. Helsingin huumepoliisi sai Kortekallion kiinni laajasta huumeiden salakuljetuksesta 1979. Oikeus tuomitsi hänet kuudeksi vuodeksi vankeuteen. Kortekallio jätti kuitenkin palaamatta vankilomaltaan Helsingin keskusvankilaan 1983.

Passeja ja ajokortteja oli ja meni

Myöhemmin selvisi, että huumeparoniksi kutsuttu mies pakoili Hollannissa ja Ruotsissa. Hän muun muassa hankki käyttöönsä toisten nimillä passeja ja osti myös käyttöönsä toisen suomalaismiehen ajokortin. Lisäksi Rovaniemen poliisiasemalta varastettiin vuonna 1979 lähes 150 tyhjää passia ja 270 ajokorttikaavaketta. Passeja löytyi seuraavien vuosien aikana vähitellen: Kaikki ne löytyivät eri huumekauppiaiden käytöstä. Kortekallio kävi Suomessakin väärien paperien turvin. Poliisi oli aina vähän jäljessä.

Pohjoismaiden yhteistyötä

Mitta tuli täyteen, kun Suomessa poliisi tutki kaduille virtaavaa amfetamiinia. Tutkinta johti Hollantiin. Samoin kävi ilmi heroiinikauppaa tutkittaessa. Poliisi epäili Kortekallion olevan järjestelijä, joka välitti huumeita Hollannista Suomeen. Asiaa tutkittaessa alettiin epäillä, että hän toimitti suuria huume-eriä Amsterdamista myös Ruotsiin ja Norjaan. Huumeparonilla oli kaksi asiaa, joita monella rikollisella ei ollut: rikkaalla pojalla oli paljon rahaa ja opiskelujen jälkeen hänellä oli myös kielitaitoa.

Vuonna 1986 Kortekalliolla olikin jo ainakin 50 henkilön organisaatio huumeiden salakuljetukseen ja myyntiin.
Huumepoliisit Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta järjestivät yhteispalaverin Tukholmassa. Sen ainoana aiheena oli Kortekallio.Poliisit totesivat hänen pyörittävän miljoonaluokan huumebisnestä Tukholmasta käsin ilman, että poliisit tiesivät, missä ja keiden kanssa. Poliisit jakoivat kaiken vihjetietonsa keskenään ja päättivät: Tämä loppuu.

Sukulaisia seurattiin - suoraan huumekauppiaan luo

Kun Helsingin huumepoliisi sai vinkin, että sukulaiset tapaavat Kortekallion, alkoi armoton seuraaminen. Kun sukulaiset menivät Helsingistä laivaan, suomalainen huumepoliisi lensi kiireesti Tukholmaan. Siellä hän yhdessä ruotsalaisten kanssa seurasi laivasta tulleita sukulaisia taksilla, metrolla ja lopulta kävellen kahvilaan. Kohta kahvilaa lähestyi mies, jonka poliisi tunnisti jo kävelytyylistä: Näin Kortekallio jäi kiinni.

Seuraavana päivänä poliisi teki laajan kotietsinnän Leppävirran kartanoonkin. Myöhemmin tutkinnassa selvisi, että alueella oli poliisin mukaan ollut kätkettynä suuri huume-erä, jota ei koskaan löydetty. Kun poliisi kuukausi myöhemmin osasi mennä Kortekallion Ruotsissa käyttämään kämppään, sen ovi oli murrettu ja jättimäinen huumelasti kadonnut.

Aarnio kuulusteli

Ruotsista Kortekallio siirrettiin Suomeen. Silloinen huumepoliisin vanhempi konstaapeli Jari Aarnio kuulusteli Kortekalliota jopa 145 tuntia. Lisäksi hän teki putkalla Kortekallion kanssa ainakin 60 tuntia puhutteluja, joita ei koskaan kirjattu kuulustelupöytäkirjoihin.

Kuulustelujen aikana Kortekallio paljasti koko salakuljetusorganisaationsa, nimesi kymmeniä rikoskumppaneitaan neljästä eri maasta ja kertoi myydyistä huumemääristä tarkasti. Aarnio teki seuraavana vuotena Kortekallion huumeliigasta opinnäytetyön, joka pätevöitti hänet rikosylikonstaapelin virkaan.

Tausta: Puheet Kortekalliosta ja Aarniosta ilmi jo 1996

Tukholman kiinnioton jälkeen Miika Kortekallio suoritti vankeustuomionsa, josta loppuajan Pieksämäellä Naarajärvellä. Hän pääsi vapaaksi 1994. Kaksi vuotta myöhemmin hän jäi kiinni Espoossa. Kortekallio käski poliiseja ilmoittamaan asian Helsingin huumepoliisin Jari Aarniolle, joka oli edennyt urallaan rikoskomisarioksi ja tutkinnanjohtajaksi. Espoon huumetutkijan mukaan Kortekallio kertoi myös kuulusteluissa yhteistyöstä Aarnion kanssa, mutta tätä ei saanut kirjata ylös kuulustelupöytäkirjoihin. Asia ei johtanut poliisissa mihinkään.

Kortekallio sai 8,5 vuoden vankeustuomion törkeistä rikoksista. Hän kuoli vankilassa äkilliseen sairauteen vuonna 2000.
Yle julkaisi vuonna 1997 dokumentin Miika Kortekalliosta. Siinä hän kertoi, että on 1994 vapautumisensa jälkeen työskennellyt kannabiskonsulttina. Kortekallio kertoi ryhtyneensä huumekauppiaaksi tietoisesti. Hän puolusti kannabiskauppaa ja sanoi, ettei katso tehneensä rikollisia tekoja omasta mielestään.

Lähteet: Aarnion tutkielma poliisin alipäällystökurssilta 1987, Keskusrikospoliisin esitutkinta-aineisto 2013–2015 Aarnion huume- ja virkarikosepäilyistä sekä Ylen Kortekalliosta tekemä dokumentti Pilvilinna - kaksi vuotta vapaudessa 1997
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/koti ... ni/2112611

Erikoisia faktoja Miika Kortekallion huumeliigasta
Tällaisia erikoisia faktoja tuli ilmi huumekauppias Miika Kortekallion huumeliigasta:

Aikansa julkkiksia

Huumekauppias Miika Kortekallion liiga paljastui vuonna 1986 poikkeuksellisessa järjestyksessä, kun päätekijä jäi kiinni ensin ja poliisi alkoi hänen kuulustelujensa perusteella pidättää yksi kerrallaan muita jäseniä. Se on täysin päinvastoin kuin tutkia huumekauppaa katukaupasta ylöspäin. Kortekallio nimesi kuulusteluissa suoraan 26 henkilöä. Lisäksi moni muu kertoi kuulusteluissa lisää organisaatiosta. Osa heistä katsoi poliisin tietävän jo niin paljon ja seuranneenkin heitä, ettei tekoja juuri enää kiistetty.

Helsingin huumepoliisilla oli jutussa pidätettyinä yhteensä 49 henkilöä ja Ruotsin poliisilla 15. Huumekaupan tutkinta laajeni edelleen organisaatiota alaspäin kohti katukauppatasoa. Tutkinta laajeni edelleen Turkuun, Hämeenlinnan ja Kuopioon. Esimerkiksi Turussa syytteen sai lopulta 70 henkilöä. Tunnetuin tuomittu oli muusikko Remu Aaltonen, joka sai 1,6 vuotta vankeutta amfetamiinikaupoista. Hän sai laajan julkisen huomion jo tutkinnan aikana.

Lisäksi oikeudenkäynnissä käsiteltiin väitettä, että yksi Kortekalliolta huumeita ostaneista olisi ollut Jakomäen pankkiryöstäjä. Hän ryösti pankin Helsingissä 1986, ajoi panttivankien kanssa Mikkeliin ja piirityksen jälkeen räjäytti auton dynamiitilla. Koska mies kuoli räjähdyksessä, hänen yhteyttään Kortekallioon ei enää tutkittu. Pisimmän tuomion liigasta sai tanskalainen salakuljettaja Ruotsissa: kymmenen vuotta vankeutta.

Omenainen haju

Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa takavarikoitiin 1986 amfetamiinia, joka tuoksui omenalle sen sijaan, että olisi haissut perinteisesti etikalle. Huumetta alettiin siksi kutsua Blomster-amfetamiiniksi. Ruotsin poliisi epäili, että Blomsteria toimitti Tukholmaan juuri Kortekallio. Saman tuoksun perusteella häntä alettiin epäillä myös Tanskassa ja Norjassa takavarikoitujen erien lähteeksi eli Hollannin pään salakuljettajaksi.

Nykyäänkin poliisi tutkii aina huume-erien laatua. Ominaisuuksia vertaamalla voi selvitä aineiden välitysketju ja alkuperä –joskus valmistajalaboratorioon asti. Tuntomerkkinä voi olla väri ja koostumus, mutta asia tutkitaan nykyään aina myös tarkalla laboratorioanalyysillä. Se näyttää jokaisen huumeen valmistuserän ”sormenjäljen”.

Ensimmäiset tietokoneet

Kortekallion huumeliigaa pidetään ensimmäisenä Pohjoismaiden tai ainakin Suomen rikollisryhmänä, joka otti käyttöönsä tietokoneet. Poliisi kuunteli puhelinliittymiä. Tietokoneiden modeemit pitivät linjoilla vain vinkumista ja naputusta, jota ei osattu tulkita.

Poliisilla oli töissä ensimmäisiä mikrotietokoneita, mutta ei työntekijäkohtaisesti. Huumeliiga tallensi nimiä ja puhelinnumeroita levykkeille, joita poliisi ei pystynyt lukemaan samalla tavoin kuin muistikirjoja. Poliisi teki esityksen, että tietokoneita pitää saada lisää.
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/koti ... ta/2112613

Sam 1
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 5808
Liittynyt: 26.7.2008

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja Sam 1 » 26.8.2015 6:53

Marihuanaa polttavien sperman laatu heikompi

Säännöllisesti marihuanaa käyttävien miesten sperman laatu saattaa heikentyä huumeiden käytön vuoksi. Tanskalaistutkimuksen tulokset voivat osaltaan selittää, miksi tanskalaismiesten sperman laatu on viime vuosina heikentynyt.

Tutkimuksessa käytettiin 1 200 tanskalaisen 18–28-vuotiaan terveystietoja. Miehiltä kerättiin veri- ja spermanäytteet sekä kyseltiin huumeiden käytöstä. Hieman alle puolet miehistä oli polttanut marihuanaa edeltävien kolmen kuukauden aikana.

Säännöllisesti marihuanaa vähintään kerran viikossa polttaneiden sperman siittiöpitoisuus oli 28 prosenttia pienempi ja siittiöiden kokonaismäärä 29 prosenttia alhaisempi kuin miesten, jotka eivät käyttäneet marihuanaa.

Yhteys oli vielä voimakkaampi miehillä, jotka marihuanan lisäksi käyttivät muita huumausaineita. Heidän spermansa siittiöpitoisuus ja siittiöiden kokonaismäärä olivat yli 50 prosenttia alhaisemmat.

Viime vuonna osittain sama tutkijaryhmä havaitsi vastaavanlaisen yhteyden alkoholinkäytön ja sperman heikon laadun väliltä. Sperman laatu alkoi heiketä, kun kulutus ylitti 25 alkoholiannosta viikossa.

Tanskalaisten tulokset viittaavat marihuanan ja muiden päihteiden heikentävän sperman laatua, mutta yhteys voi johtua myös muista seikoista. On esimerkiksi todennäköistä, että paljon päihteitä käyttävien elämäntavat ovat muiltakin osin epäterveellisiä.

Tutkimus julkaistiin American Journal of Epidemiology -lehdessä.

http://www.potilaanlaakarilehti.fi/uuti ... d1FTFhpurU

Sam 1
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 5808
Liittynyt: 26.7.2008

Re: Pienet uutiset 2015

ViestiKirjoittaja Sam 1 » 27.8.2015 13:25

Maastosta löytynyt lukuisia huumeviljelmiä Pirkanmaalla

Poliisi on joutunut kitkemään maastosta useita kannabisviljelmiä loppukesän aikana Pirkanmaalla. Löytöjä on tehty esimerkiksi Ylöjärvellä ja Kurussa.
- Niitä on löytynyt yllättävän paljon, sanoo huumerikostutkinnasta vastaava rikoskomisario Jari Luoto Sisä-Suomen poliisista.
Heinä-elokuun aikana tapauksia on ollut ainakin kymmenkunta.
Poliisi on päässyt kasvien jäljille yleisövihjeiden avulla. Luoto kiittääkin ihmisiä aktiivisuudesta.
–Taimet otetaan pois maasta ja tuodaan poliisiasemalle tutkittavaksi.
Siinä missä kannabiksen kotikasvatus on ollut varsin yleistä jo pitkään, maastosta löytyneiden viljelmien määrä on kasvanut viime vuosina. Luodon mukaan ilmiö on yleistynyt sitä mukaan, kun on kehitetty uusia marihuanalajikkeita, jotka pärjäävät myös Suomen luonnossa.
Vaikka viljelmiä on löytynyt luonnosta, niiden poliisi on päässyt istuttajien jäljille Luodon mukaan "hyvällä prosentilla".

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194995 ... aalla.html


Palaa sivulle “Politiikka ja media”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa