Kuva

Hannu Hyvösen tuomio nurin – kannabiksen jalostustoiminta ja siementuotanto Suomessa on mahdollista

Päihdepolitiikka, tiedotusvälineet, lainsäädäntö
Alueen säännöt
Politiikka ja media
Tämä alue on tarkoitettu kannabis- ja päihdepolitiikasta keskusteluun.

Alue on erittäin tiukasti moderoitu; lue ohjeet ennen kirjoittamista. Alueelle kuulumattomat keskustelut siirretään Tuhkakuppiin.
Kirjoita viestisi asialliseen ulkoasuun. Ylläpidolla on oikeus muuttaa epäasiallisen viestin sisältöä tai poistaa viesti.
rxsted
Viestit: 1671
Liittynyt: 12.2.2019

Re: Hannu Hyvösen tuomio nurin – kannabiksen jalostustoiminta ja siementuotanto Suomessa on mahdollista

ViestiKirjoittaja rxsted » 4.2.2021 2:52

chrisjo kirjoitti:Fimea perustelee lupien myöntämättömyyttä myös sillä (tosiseikalla), että kannabiksen tuotantoa varten sopimusvaltioilla oli mahdollisuus tehdä varaumia huumausaineyleissopimukseen ennen sen hyväksymistä. Jos valtio näin menetteli, silloin sillä oli mahdollisuus tuottaa kannabista huumausaineyleissopimuksen sallimalla tavalla.

Tällaista varaumaa ei voi jälkikäteen tehdä, ja tämä lienee merkittävin syy siihen miksi fimea ei myönnä lupia kannabiksen huumausaine/lääketuotantoon.
Juuri näin. Tämä on hyvä ymmärtää, että käytännössä kannabiksen laillistaminen on sopimusrikkomus, joka saattaa johtaa kansainvälisen yhteisön asettamiin sanktioihin. Kanada ja Uruguay syyllistyvät sopimusrikkomukseen, mutta lähinnä Venäjä ja Venäjän ostamat Afrikan maat inisevät tästä.

YK äänesti hiljattain kannabiksen uudelleenluokittelun puolesta ja homma vähän järkevöityi lääkekäytön kannalta, mutta samalla torppaantui toinen aloite, joka olisi poistanut CBD:n ja kannabiksen itsessään luetteloista kokonaan, mikä olisi tarkoittanut valvonnan kohdentamista vain sellaisiin hamppukasveihin, joiden THC-pitoisuus on yli 0,2%.
“That’s what plant breeders do — we grow 100,000 plants, keep 100 of them, and trash all the rest. I love to kill. I’m getting rid of everything that’s imperfect.”
David "Skunkman" Watson (2004)

chrisjo
Viestit: 140
Liittynyt: 6.11.2013

Re: Hannu Hyvösen tuomio nurin – kannabiksen jalostustoiminta ja siementuotanto Suomessa on mahdollista

ViestiKirjoittaja chrisjo » 4.2.2021 7:36

Joo. Muistaakseni jossain oli juttua, että YK:sta olisi suoraan ilmoitettu Kanadalle ja Uruguayulle ettei niille tulla antamaan sanktioita? Onko tähän linkkiä?

Yk:han suosittelee rangaistusten poistoa pääsihteeriä myöten.
Audentes fortuna iuvat

Sihaus
Viestit: 941
Liittynyt: 18.12.2008

Re: Hannu Hyvösen tuomio nurin – kannabiksen jalostustoiminta ja siementuotanto Suomessa on mahdollista

ViestiKirjoittaja Sihaus » 9.2.2021 12:35

chrisjo kirjoitti:Joo. Muistaakseni jossain oli juttua, että YK:sta olisi suoraan ilmoitettu Kanadalle ja Uruguayulle ettei niille tulla antamaan sanktioita? Onko tähän linkkiä?

Yk:han suosittelee rangaistusten poistoa pääsihteeriä myöten.


Miksi hallituksemme ei siis kuuntele asiantuntijoita herkällä korvalla, kuin tietyissä itse valituissa asioissa :think:
Toiset asiat päätetään vastoin asiantuntijoiden suosituksia, vanhojen mielikuvien perusteella. Ei kai lakeja voi noin säätää?
Kyllä aina pitää olla vähän Kekkilää, ei Kesää ilman Kekkilää!

Sam 1
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 5810
Liittynyt: 26.7.2008

Re: Hannu Hyvösen tuomio nurin – kannabiksen jalostustoiminta ja siementuotanto Suomessa on mahdollista

ViestiKirjoittaja Sam 1 » 9.2.2021 14:34

Sihaus kirjoitti:Miksi hallituksemme ei siis kuuntele asiantuntijoita herkällä korvalla, kuin tietyissä itse valituissa asioissa :think:
Toiset asiat päätetään vastoin asiantuntijoiden suosituksia, vanhojen mielikuvien perusteella. Ei kai lakeja voi noin säätää?


Tässä on taas yksi hyvä esimerkki siitä, että miksi kannattaa äänestää.
Muuten siellä on aina samat naamat ja tilanne pysyy muuttumattomana.
Eduskunnassa saa kivaa liksaaa, hyvät työsuhde edut, eikä joudu mistään vastuuseen.
Ei ne sieltä lähde muuten kuin äänestämällä, en minäkään vapaaehtoisesti tuollaisesta työpaikasta lähtisi.
Äänestäjät valitsevat kansanedustajat eduskuntaan, joka säätää lait. Paria poikkeusta lukuunottamatta.
Olisi hyvä jos äänestäminen tulisi pakolliseksi, vaikka sakon uhalla.
- I'm here with my friend Mi-se-ry. Tryin' to drown my sorrows with pills and weed -

Cannazilla
Viestit: 10
Liittynyt: 30.5.2017

Re: Hannu Hyvösen tuomio nurin – kannabiksen jalostustoiminta ja siementuotanto Suomessa on mahdollista

ViestiKirjoittaja Cannazilla » 27.3.2021 10:04

Täällä vaan ei kovinkaan moni politiikko uskalla puhua kannabiksen puolesta. Pitäisi saada aikaan oikeaa puhetta asiasta, eikä sitä ympäri pyöreää jaarittelua vaaroista ja haitoista. Ei uskalleta ottaa kissaa pöydälle ja alettaisiin puhua faktaa ja siitä mitä kaikkea hyötyä kannabiksen laillistaminen toisi. Jos käyttäjiltä kysyy asiasta, niin kovinkaan moni ei käyttäjän puheita ota tosissaan, vaan pitää puheita pilviveikon kuvitelmina ja puolustus puheena. Täällä on moni vielä niin köyhä mieleltään, jotta kykenisi ymmärtämään kannabiksen käyttäjää. Ihmiset näkee kaiken kovin musta valkoisesti ja pitävät pilvenpolttajaa jotenkin sairaana, joka tarvitsisi hoitoa ja vieroitusta kannabiksesta. Näin niin kuin yleisesti olen täällä näitä asioita ymmärtänyt ja lähituntumalta seurannut "noita jahtia" ja sitä miten ihmisestä väkisin yritetään tehdä jotain mielenterveyspotilasta.
Ollaanko me suomalaiset jotenkin heikoimpia ja huonompia ihmisiä, kuin vaikka Kanadalaiset? Suomen logiikalla kaikki Kanadalaiset olisivat sairaita ja tarvitsisi hoitoa.


Avatar
HL1979
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 897
Liittynyt: 26.11.2008

Re: Hannu Hyvösen tuomio nurin – kannabiksen jalostustoiminta ja siementuotanto Suomessa on mahdollista

ViestiKirjoittaja HL1979 » 27.3.2021 21:23


Olisikohan kellään tästä parempaa (luettavaa) kuvaa, tai vaihtoehtoisesti nettiversion juttua jonka voisi tänne kopioida?
Hiisi vieköön!

nigamintis
Viestit: 196
Liittynyt: 20.1.2021

Re: Hannu Hyvösen tuomio nurin – kannabiksen jalostustoiminta ja siementuotanto Suomessa on mahdollista

ViestiKirjoittaja nigamintis » 27.3.2021 23:31

HL1979 kirjoitti:

Olisikohan kellään tästä parempaa (luettavaa) kuvaa, tai vaihtoehtoisesti nettiversion juttua jonka voisi tänne kopioida?
voin huomenna laittaa kunnon kuvan selkeillä teksteillä, sori... en tajunnu katsoa laatua :think:



Palaa sivulle “Politiikka ja media”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 10 vierailijaa