Vanhat foorumilaiset - kuulutus!

Sana on vapaa.
Avatar
heinhe
Viestit: 117
Liittynyt: 10.12.2008

Re: Vanhat foorumilaiset - kuulutus!

ViestiKirjoittaja heinhe » 23.8.2019 0:21

Sam 1 kirjoitti:
Ekalussa kirjoitti: Ei ole oikein samanlaista hälinää missään, kuin vielä vuosikymmenen alussa. Mikälie syy.

Vuosi tai pari sitten, poliisi arvioi että kotikasvattajien määrä on laskemassa ja vähentyy koko ajan.
Syyksi epäiltiin sitä, että kasvatus ei ole aivan niin vaivatonta puuhaa, kuin ensin on kuviteltu.
Kasvit eivät tule pitkiä aikoja itsekseen toimeen, vaan vaativat sitoutumista harrastukseen.
Kasvatustilojen järjesteleminen ja sen sovittaminen omaan elämään, koettiin hankalaksi.
Käyttöannoksen tilaaminen on vaivatonta ja kiinnijäänti siitä, koetaan hyvin pieneksi mahdollisuudeksi.
Yksittäisien kotitelttailijoiden tilalle on tullut isommat kasvattamot, mikä näkyy päivän uutisoinneissakin.
Mm.Porissa, poliisin kuluvan viikonlopun Savu-operaatiossa, on jäänyt kiinni kaksi kasvattamoa.

Kymmenisen vuotta sitten, Hamppuforum avattiin hakukoneille.
Tämä toi forumille paljon uusia käyttäjiä ja lisäsi tietoutta hampusta ja sen kasvatuksesta.
Silläkin on ollut varmaan jotain vaikutusta koko hamppuskeneen.
Samaan aikaan 9-16v.nuorten kannabiksen käyttöön, tuli pariksi vuodeksi yli 20% nousu.
Voisiko nämä seikat olla yhteydessä toisiinsa?

Joka tapauksessa, kun väki vähenee niin pidot paranee. :yes:

Täällä kymmenen vuotta sitten googlen kautta saapunut pikkupoika.. En ole kyllä päivääkään sitä katunut ja kyseenalaistin koulun huumevalistuksen paikkansa pitävyyden kannabiksen kohdalla ja rupesin tutkimaan asiaa ihan itse. Vieläkään en ole kannabis piikkiin kuollut, tämän tosin sanoi kansanedustaja, ei ylä-asteen terkkari. :lol: :pimp: Sellainen tuli vielä mieleen että miten saa selville käyttäjä tunnuksen nimimerkin, vanhan tunnuksen s-postin muistan, mutta en tunnusta, salasanan ehkä arvaisin, sähköposti on minulla edelleen käytössä?

Avatar
growguide
Site Admin
Viestit: 289
Liittynyt: 16.10.2000

Re: Vanhat foorumilaiset - kuulutus!

ViestiKirjoittaja growguide » 27.8.2019 12:16

heinhe kirjoitti:

Moi heinhe,

Voit käyttää siihen tarkoitukseen tätä sivua: ucp.php?mode=resend_act
Muista kuitenkin kirjautua ensin ulos nykyiseltä tunnukseltasi. :)
- - - - - - - - - - - - - - -
Ystävällisin terveisin:
Hamppuforum Ylläpitotiimi

Kuva

Avatar
Tubby.
Viestit: 340
Liittynyt: 10.1.2004

Re: Vanhat foorumilaiset - kuulutus!

ViestiKirjoittaja Tubby. » 2.9.2019 10:25

Henkilökohtasen tutkimuksen tuloksena voin todeta ettei pitkäaikanen kannabiksen käyttö kauheesti vaikuttais muistia sumentavan, koska tää ketju on täynnä tuttuja nimimerkkejä monien vuosien takaa. Siis ihan vaan jääny mieleen siitä ku lueskelin joskus kaikki viestit mitä tänne tuli, henkilökohtasta juttelua tosi harvan kanssa.

Nyt oon käyny täällä kattelemassa lähinnä ihmisten ulkokasvatuksia. Mahtavaa ku jaksatte laittaa kuvia. Toivotaan että tää foorumi on ihan nuori vielä ja saa elää arvokkaan elämän vanhaksi asti. Vois kyllä muutenki olla enemmän vipinää tässä maassa ton kannabisaktivismin sunmuun hamppuun liittyvän kanssa... Pittääkö se itte alkaa vanhoilla päivillä toteuttamaan jotain...
Itse parantaa itsensä itsestään.

Avatar
heinhe
Viestit: 117
Liittynyt: 10.12.2008

Re: Vanhat foorumilaiset - kuulutus!

ViestiKirjoittaja heinhe » 6.9.2019 21:47

Moi heinhe,

Voit käyttää siihen tarkoitukseen tätä sivua: ucp.php?mode=resend_act
Muista kuitenkin kirjautua ensin ulos nykyiseltä tunnukseltasi. :)

Ongelmana tässä on että muistan sähköpostin jollekka olen tuon ekan tunnuksen tehnyt, ja on edelleen minulla käytössä. En kuitenkaan muista käyttäjä nimeäni joten en saa salasanaa nollattua, kun molemmat tiedot vaaditaan...

jippo69
Viestit: 2
Liittynyt: 9.9.2009

Re: Vanhat foorumilaiset - kuulutus!

ViestiKirjoittaja jippo69 » 10.9.2019 10:14

PÖÖ!

Avatar
Phoenixs
1 tähti
1 tähti
Viestit: 682
Liittynyt: 20.10.2010

Re: Vanhat foorumilaiset - kuulutus!

ViestiKirjoittaja Phoenixs » 31.10.2019 1:10

Täällä taas, pari vuotta hiljaiseloa tuli otettua. :point:

Palaa sivulle “Yleiskeskustelu”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Tomppa94 ja 1 vierailija