Eräs saksalainen ryhmä nuoria osti 8,25 metrisen teräsrakenteisen purjeveneen ja kunnostivat sen Travemundessa samaassa paikassa, jossa omaq veneeni odottaa parasta aikaa kunnostusta. Minulla on runsaasti kuvamateriaalia kunnostustyöstä.
He purjehtivat Travemundesta Välimerelle, ja sieltä edelleen Atlantin puolelle Marokkoon. He yrittivät päästä länsimyrskyssä noin 8 metrin aallokossa Mehdian satamaan, joka oli suljettu kovan kelin vuoksi. Satamaan kulkee matala reitti eteläisen aallonmurtajan läheltä, pohjisessa on matalampaa, ja siellä esiintyy murtuvia aaltoja.
Veneen miehistöllä ei ollut minkäänlaista mainittavaa kokemusta purjehduksesta vaativissa olosuhteissa, ja he yrittivät päästä satamaan keskeltä aallonmurtajia myötuulessa kaikki purjeet ylhäällä, moottori käynnissä ja vene ylikuormitettuna. Murtuva aalto rikkoi veneen ikkunat (jotka olivat tavallista ikkunalasia, eivät purjeveneeseen sopivaa paksua laminoitua lasia tai pleksiä tms, joka ei murru veden paineesta).
Pelastusvene oli köytetty nurinpäin keulaan täsmälleen keulapiikin luukun päälle, joten keulassa olleet henkilöt olivat loukussa veden syöksyessä sisään voimalla aluksen perästä päin. Kuusi ihmistä hukkui, yksi pääsi pelastumaan, vaikka rantaan ei ollut, kuin muutama sata metriä. Vene jäi seisomaan pystyyn, puole mastosta ja purjeista näkyvissä, josta se sitten kulkeutui merivirtojenb mukana jonnekin. Venettä ei ole koskaan löydetty.
Vene oli rakennettu suojaisille vesille, koska siinä oli matala köli ja kevyt nostoköli. Sen kansirakenteet ja kajuutta eivät täyttäneet valtamerikäyttöön tarkoitettulle veneelle asetettuja vaatimuksia, eikä miehistön jäsenillä ollut minkäänlaista merimiestaitoa tai kokemusta valtameripurjehduksesta. Veneen "kapteeni" oli suorittanut jonkin purjehdustutkinnon Saksassa sisäjärvellä jollakin kevyellä jollalla.
Alla muutamia linkkejä tapaukseen liittyen. Ensimmäisenä Saksan merionnettomuustutkintalautakunnan raportti tapahtuneesta kuvien ja karttojen kera.
http://www.bsu-bund.de/SharedDocs/pdf/E ... cationFile
Migrobirdon oma sivusto.
http://blog.migrobirdo.org/
Olen itse jättämässä maailman veneellä, mutta minulla on vuosikymmenien kokemus venetöistä, moottoreista, vesillä liikkumisesta jne. Vene on vain 7,5 metrinen, mutta tulen tekemään siihen sen verran sen merikelposuutta adistäviä muutoksia, että se sekä pitenee, että levenee ja saa suuremman syväyksen ja uuden kölirakenteen. Kokonaispituudeksi keulapuomin kanssa tulee yli 10 metriä, ja se on tarkoitua takiloida kuunariksi. Isopurjeet tulevat olemaan itse suunniteltu variaatio varpapurjeesta, joka on osoittautunut testeissä tehokkaimmaksi purjetyypiksi. Heikoin oli bermudariki, jota voi sanoa hyvällä syyllä idioottirikiksi, koska se on huomattavasti helpommin hallittavissa, kuin kahveli- tai pirtapurje, jotka vaativat perkeleesti naruja monipuolisiin säätöihin. Suunnittel3emani takila on tarkoitettu nimenomaan pitkän matkan purjehdukseen äärimmäisissä olosuhteissa, joissa purjepinta-alaa ja sen painopistettä täytyy pystyä säätämään. Vene jaetaan myös pituussuunnassa koleksi osastoksi, ja kaikki säilytystilat tulevat olemaan vesitiiviitä. Veneen täytyy kestää 360 asteen pyörähtäminen kyljellään pituusakselinsa ympäri kaatuvan aallon alle vaurioitumatta tai täyttymättä vedellä.
Mihin sitten mennä? Jos asetut mantereelle, tai saarelle lähelle mannerta, saat viranomaiset kimppuusi alta aikayksikön, ja sinusta tulee seutukunnan silmätikku jonka tekemisiä seurataan silmä kovana. Cookin saaret eteläisellä tyynellä valtamerellä ovat mielnkiintoinen kohde. Saariryhmä on valtava, minimaalisesti asutusta, lenseä keli ympäri vuoden jne.
Kun ottaa huomioon veneen koon, henkiläluvun, matkan seuraavaan satamaan, vesi, ruoka, polttoainevarannot ym, käy äkkiä selväksi, että alle 10 metrin veneellä ei kannata lähteä kovin monta ihmistä. Jos hankitte suuremman aluksen jossa on miehistöä, tarvitsette avomerilaivurin paperit, että pääsette ylipäänsä lähtemään maasta.
Mikäli liikutte vaarallisilla vesillä, teillä on oltava aseistus jataito ja tahto käyttää niitä merirosvojen hyökätessä. Merirosvoja riittää Gibraltarislta afrkan ympäri Intiaan saakka, ja siitä tyynelle merelle saa varoa kaukoidän merirosvoja ja huumausaineiden salakuljettajia. Sama juttu Karibian merellä.