drgreen kirjoitti:Kyllä se vaan niin on, että Suomen kansalaista koskee Suomen laki olit missäpäin maapalloa tahansa. Ja päälle vielä paikallinen laki missä oletkaan. Jos poltat Hollannissa se voi olla Hollantilaisviranomaisille ok, mutta Suomen viranomaisille ei. Ja jos Hollantilainen polttaa täällä niin Hollannin viranomaisia se ei kiinnosta, mutta Suomen viranomaisia kyllä. Jne.
Luultavasti sen jälkeen, kun suomalaisten ulkomailla tekemiä seksirikoksia alettiin tuomita Suomen tuomioistuimissa, on tästä aiheesta ruvennut liikkumaan sitten niin pirusti tuota mutua mm. juuri "pössyttelyrikokseen" liittyen. Ja sen poistamiseksi ei tarvitsisi kuin avata Suomen rikoslaki ja sen ensimmäinen luku. Kun oikeasti rikoksella ja rikoksella on eroa ja silläkin on väliä, millainen laki on maassa, jossa mahdollinen rikos tehdään.
Suomen rikoslaki, 1. luku, 11. pykälä:
11 § (16.8.1996/626) Kaksoisrangaistavuuden vaatimus. Milloin rikos on tehty vieraan valtion alueella, Suomen lain soveltaminen voidaan perustaa 5, 6 ja 8 §:ään vain, jos rikos myös tekopaikan lain mukaan on rangaistava ja siitä olisi voitu tuomita rangaistus myös tämän vieraan valtion tuomioistuimessa. Rikoksesta ei silloin Suomessa saa tuomita ankarampaa seuraamusta kuin siitä tekopaikan laissa säädetään.
Vaikka teosta ei säädetä rangaistusta tekopaikan laissa, siihen sovelletaan Suomen lakia, jos sen on tehnyt Suomen kansalainen tai 6 §:n 3 momentin 1 kohdassa tarkoitettu henkilö ja teosta säädetään rangaistus:
1. 15 luvun 12 a §:n nojalla mainitun luvun 1–9 §:ssä;
2. 16 luvun 1–3 §:ssä ja vaikka rikoksen kohteena on 40 luvun 11 §:n 2, 3 tai 5 kohdassa tarkoitettu henkilö taikka ulkomainen virkamies, joka toimii Kansainvälisen rikostuomioistuimen palveluksessa;
3. 16 luvun 13, 14 ja 14 a §:ssä ja vaikka lainkohtia sovelletaan mainitun luvun 20 §:n nojalla;
4. 17 luvun 18 tai 19 §:ssä;
5. 20 luvun 6–8 §:ssä;
6. 20 luvun 9 §:ssä, jos teko kohdistuu kahdeksaatoista vuotta nuorempaan henkilöön; taikka
7. 40 luvun 1–4 §:ssä ja rikoksen tekijä on kansanedustaja, ulkomainen virkamies tai ulkomaisen parlamentin jäsen.
Esimerkiksi alaikäisiin sekaantuminen on kiellettyä suomalaiselta, vaikka niin tekisikin maassa, jossa tämä on sallittua.
Sen sijaan laillisesta pössyttelystä sellaisessa maassa missä se on laillista (esim. Hollanti), et voi saada rangaistusta sen takia, että olet suomalainen. Kaksoisrangaistavuuden periaate estää tämän.
Jos ja kun haluatte tarkistaa vielä nuo pykälät mihin tuossa viitataan, niin
Finlexistä löytyy ajantasainen laki ja jossain määrin helpommin selattava versio tuolta:
http://www.heikniemi.net/rikoslaki/rl1.html