Sivu 2/3

Re: Vanhemmille kertominen kasvatuksesta

Lähetetty: 17.3.2008 19:28
Kirjoittaja sum1
Homma tulikin jo selväksi. Ei ole enää pelkoa ainakaan siskon suunnalta, ja tieto pidetään kolmenkeskeisenä eli faijalle ei kerro kukaan. Äippä tuossa epäilikin vähän että taisi sisko olla vähän maistissa viimeksi kun oli niin hysteerinen. Enää ei ollut. Lopullinen tuomio oli että eivät hyväksy mutta koittavat elää sen kanssa.

Re: Vanhemmille kertominen kasvatuksesta

Lähetetty: 17.3.2008 20:26
Kirjoittaja Sienikarhu
no siinäpä sitten kävi "onnellisesti".

Re: Vanhemmille kertominen kasvatuksesta

Lähetetty: 21.3.2008 4:42
Kirjoittaja apollo11
mä kerroin mutsille, se sano vaa "saanko mäki sit maistaa".=D :cry:

Re: Vanhemmille kertominen kasvatuksesta

Lähetetty: 21.3.2008 12:36
Kirjoittaja Vieras
Noh, nyt kun on tullut pari-kolme vuotta oltua tekemisissä kasvattelun kanssa (josta koko harrastus lähti, koska ei ollut minkäänlaista intressiä hakeutua yhdenkään senaikaisen paikallisen paskalätkäporukan kanssa tekemisiin), haluaisin todeta, että ehdottomasti suurin haitta, mikä on koitunut, on ajoittain ilmestyvä jatkuva vitutus, joka johtuu siitä, että en haluaisi salailla mitään tälläsiä juttuja läheisten, varsinkaan perheen, kesken, mutta niin on kuitenkin käynyt. Usein tuntuu, että olisi ollut todellakin parempi idea jättää koko juttu tekemättä. Tosiasiassa pidän itseäni melko korkeamoraalisena yleisesti, enkä kovin usein lähde itseni syyttelyyn, sillä en koe oikeastaan tehneeni mitään väärää. En ole myöskään tarjonnut juuri kenellekään enkä myynyt, joten en voi katsoa aiheuttaneeni paljoa riskejä tai haittaa muillekaan _näiden kautta_.

Kuitenkin usein, kun vanhempia ja eräitä kavereita tulee nähtyä, käy mielessä, että mitä nämä ihmiset ajattelisivat jos tietäisivät. Tästä seuraa taas surkeuden tunne, joka aiheutuu siitä, että saatan arvioida välit vanhempiini niin huonoiksi, etteivät ne kestäisi tällaista. Tosiasia toisaalta on, että molemmat ovat melkoisen päihdevastaisia ihmisiä. Siskoni on silloin tällöin jossain muussa yhteydessä kysynt, olenko tutustunut, mutta olen aina kieltänyt (tämän haluaisin muuttaa, ehkä).

Tekisi mieli kertoa kaikki kaikille, tai ainakin nyt vanhemmille, jotka rakastavat minua ihan vitusti (kuten myös), mutta en todellakaan pysty uskomaan, että välimme olisivat enää koskaan ennallaan. Haluaisin, että ihmiset tuntisivat minut sellaisena kuin olen, mutta tätä tahtoa en taida saada läpi, sillä ei riitä munaa kertomaan asiasta ja ottamaan kaikkea paskaa niskaan mitä siitä seuraa. Olen kohta kaksi ja puoli vuosikymmentä rakennellut elämää, alkaa kohta korkeakoulututkinto olla kasassa ja työelämä edessä, mutta luulenpa että tämän vitutuksen kanssa saan elää aika pitkään.

Luulen, että monelle tällainen juttu ei kolahda yhtään niin pahasti, mutta pidän itseäni jollain tasolla aika herkkänä ihmisenä, vaikka onkin aika vankat mielipiteet monesta asiasta, jotka sotivat yleistä käsitystä vastaan.

Mielestäni kaikkien kasvattelua aloittavien olisi hyvä lukea tällainenkin mielipide. Ei meinaan tullut ajateltua asiaa juurikaan ennen kasvattelun aloittamista.

Kiitän lukemisesta. Pitää varmaan ottaa asia puheeksi parin kaverin kesken, nyt kun se täälläkin tuli sanottua.

Re: Vanhemmille kertominen kasvatuksesta

Lähetetty: 21.3.2008 14:25
Kirjoittaja sabar
No onpas joillakin vaikeeta polttelun kanssa. Oma lähiperhe tietää. Faija ei sano oikeestaan mitään. Mutsi ja sisko on että nyyh oot kohta katuojassa, mutta nauran niille päin naamaa aina kun kertovat sen. Tosin kumpikaan ei oikeestaan juo. Ei mene järkipuhe ja tieteelliset faktat päähän niin ei voi mitään. Koko faijan suku tietää, kun serkku oli baarissa nähnyt mun käärivän ja polttavan joiperia. Mennyt sitten itkemään sedille. :roll: Nekään siitä oikein mitään voi sanoa tai edes sano. Kyselivät vaan että oonko jo ihan rappiolla. Jokanen ihminen jonka kanssa oon vähä enemmän tekemisissä tietää polttamisesta. Kasvatteluista oon hiljaa. Ei polttelua imho pidä peitellä mitenkään. Eikä mitenkään julistaakaan. Itelle kuitenki vähä sama asia ku paskalla kävis tms. :) Ymmärrän kyllä että kaikki ei voi näin tehdä. Vaikka ehkä kannattaiskin. Ei perhesuhteet oikeesti voi hajota johonki savujen poltteluun tai todellakaan pitäisi hajota. Aika vaikeeta kuvitella, että oma isä hylkäisi rakkaan lapsensa hUUmeiden käytön takia kokonaan. En ainakaan ikinä ole tälläistä nähnyt.

Olemme kuitenki kaikki yksilöitä ja jokainen määrätköön elämästänsä itse.

Dr.Phil sanoi että 80% ihmisen tekemistä valinnoista perustuu pelolle. :P

Kerroin joskus 3-4 vuotta sitten mutsille. Jännitti aika paljon ja se flippas vielä kaiken hyvän lisäksi vaikka oli tutkimuksia tulostettuna ja olin vähä harjotelluki mitä sanon. Sekoili jotaki ja piti ihan idioottina. :)



Joo o.. olikohan täs viestis mitään järkeä.

Re: Vanhemmille kertominen kasvatuksesta

Lähetetty: 21.3.2008 23:01
Kirjoittaja Makezu_pp
Itse en voisi edes kuvitella kertovani vanhoollisille vanhemmillenni kasvatuksista. Äitini on niin hölmö ettei se oikein osaisi varmaan suhtautua asiaan mitenkään ja isä niin jäärä että se laittaisi kaikki välit poikki ja julistaisi minut narkkariksi. :lol: Tosin ei minulla vanhempien kanssa ole koskaan mitkään hyvät välit ollutkaan. Ystävillekkään en ole kasvatteluista kertonut kuin yhdelle luottokaverille joka on nyttemmin mukana kasvatuksissa. Kuitenkin kun polttamisesta tulee puhe niin rupiaa kavereidenkin silmät kiiltämään :) Yllättävää miten vähän tavallinen ihminen tietää hampusta ja siitä miten paljon työtä hampun kasvattamiseen kuuluu ja miten palkitsevaa se pystyy olemaan. Kun on vain nähty se "paha" puoli ja luokitellaan heti _huumeeksi_

Sääli... :eiei:

Re: Vanhemmille kertominen kasvatuksesta

Lähetetty: 10.7.2008 0:56
Kirjoittaja vesake
Noniin sain tunnuksen viimein tehtyä parin vuoden lueskelujen jälkeen. :?
Ja asiaan. Tuli tuossa viime viikonloppuna kerrottua polttelusta vanhemmille ja vastaanotto oli juuri sellainen kuin odotinkin. Äiti muuttui täysin hysteeriseksi ja alko paasaamaan, että jätä ne "kemikaalit" ja koita selvitä ilman.

Yritin rauhassa selittää asiasta, että kyseessä ei ole todellakaan mikään kemikaali, vaan luonnontuote jolla on todella paljon potentiaalia eri saroilla. No eihän se mennyt perille. Aina kun yritin jotain vastata äitini sekoiluihin vastaus oli "älä yritä aivopestä minua. Tiedän jo tarpeeksi" :eiei: . Hoitoon/terapeutuille kuulema pitäisi mennä, että selviäisn huumeista ja en olisi enää narkkari. No eiköhän se ajan kanssa äippäkin rauhotu ja ala kuunnella järkipuhetta. Pitää tosin koittaa ymmärtää myös hänen huolensa, koska ei polttelusta pahemmin mitään tiedä, muuta kuin että se on HuumE, joka johtaa kovimpiin aineisiin.

Isä suhtautui hommaan tosi rauhallisesti, halusi vaan saada lisää tietoa asiasta (jota kyllä tulee saaamaankin). Nyt kyllä täytyy myöntää, että on tosi helpottunut olo, vaikka äitiä saakin ehkä rauhoitella jonkun aikaa :).

-Ilosaarta odotellessa :yes: -

Re: Vanhemmille kertominen kasvatuksesta

Lähetetty: 10.7.2008 11:27
Kirjoittaja Vieras
Jäbät nyt sitä eu tutkimusta näyttämään vanhemmille mitkä ei usko puhetta.

Re: Vanhemmille kertominen kasvatuksesta

Lähetetty: 10.7.2008 11:47
Kirjoittaja BubblerBobble
Seuraava linkki on myös hyvä tarjota ihmisille joiden tahtoisi ymmärtävän enemmän:
http://emperor.wikidot.com/

Re: Vanhemmille kertominen kasvatuksesta

Lähetetty: 10.7.2008 13:10
Kirjoittaja MaLi
Mutsi ja Faija tuli pohjoisesta käymään meillä,
mutsi ihmetteli et miks mulla on kaapissa valot?
sanoin vaan suoraan et hamppua kasvattelen,
onneksi ne ymmärtää ja tietää mun tilanteen eivätkä välittäneet mitään,
faija vaan sano " älä sit liikoja polttele ettei tuu övereitä "
sanoinki sille et tarttis varmaan syödä about 3000kg jos siihen kuolla meinaa jos silloinkaan ( huume överit ),
ja tuosta määrästä syö mitä tahansa ni varmasti kuolee pal vähemmästäki.

Eli kiiti mutsille ja faijalle etteivät alkaneet nalkuttaa asiasta,
ne kyl kuitenki tietää millaista mun elämä on.

Re: Vanhemmille kertominen kasvatuksesta

Lähetetty: 13.7.2008 23:36
Kirjoittaja Loco
Aikoinaan tunsin tarpeen kertoa (5 vuoden harrastelun jälkeen).

Isällä kesti pari tuntia,
äidillä 2 vkoa (tosin aluksi ei halunnut myöntää sitä itselleen).
Broidi hyväksyny aina. Eikä matki iso-veljeensä tässä asiassa.
(muuhun sukuun ei yhteyksiä olekaan).

Kertomisesta nyt 12 vuotta.
Kaikki nähneet "puuhanurkkani" ja tuotokset.
Hyväksyneet elämäntapani. (ei tosin viitti ihan kasvotusten imutella).

Mutta pirun iso taakka tipahti harteilta tuolloin muinoin. :yes:

Re: Vanhemmille kertominen kasvatuksesta

Lähetetty: 14.7.2008 19:01
Kirjoittaja zakk
Itse kerroin vanhemmille harrastuksesta reilu 2v sitten ku muutin omaan asuntoon.

isä ei oikeastaan asiaan reagoinut mitenkään ja jälkeenpäin ketronut että itse myös yrittänyt nuorena hamppua kasvataa.

Äiti taas hieman huolestui aiheesta, mutta muutamalla asianmukaisella netistä poimitulla tulosteella ja dokumentilla sain
hänetkin ymmärtämään kannabiksen ja alkoholin eron
ja tottakai, molemmissa omat ongelmansa jos käyttö ei pysy kohtuullisuuden rajoissa..

Re: Vanhemmille kertominen kasvatuksesta

Lähetetty: 17.7.2008 22:21
Kirjoittaja S4mu
Mutsi sairastaa ms-tautia, joten yleensäkkin hamppu on ihan ok sille. Sanoi tosin, että "älä sä ala polttamaan, se kun on laitonta".
Faija on pyytänyt hankkimaan sille joko budia tai siemeniä. :D

Re: Vanhemmille kertominen kasvatuksesta

Lähetetty: 15.11.2011 17:34
Kirjoittaja CaffeDelirium
Tänään äityli vastaanotti meikäläisen paketin saksasta, jossa tosiaan oli kasvatusteltta setti. Joka siis tuli juuri ennen äidin töihin lähtöä, joten ei siitä kauvaa voinut vauhkota. Toisteli vain että täällä et kasvata! Onneksi toinen vanhempi vähän avoimempi silminen, ja rupesi heti kertomaan tarinaa miten hirvimetällä useat käärii jopoja lähes avoimesti ja mökkinaapurilla on isoa shisnaa/bongia kaapissa juuri tähän tarkoituksee. Availtiin siinä ukon kanssa teltta paketti, että onko ehjää kamaa. On kuulemma suunnitellu siskon miehen kanssa mökin mettii ulkokasvatusta, mutta äiti tämänkin torpannut. Niin se vaan ganjabis on joka paikassa, vaikkei siitä itse ole tiedostanutkaa.

Tuossa jo mietiskeltiin että laitetaanko teltta kellariin, pitäisi vaan tiivistellä talveksi sen verta ettei pakkasen puolelle mene :D

Re: Vanhemmille kertominen kasvatuksesta

Lähetetty: 20.11.2011 22:56
Kirjoittaja ituhippi
Olen hieman kateellinen teille, joidenka porukat eivät sano oikeastaan juuri mitään kasvatteluista. :roll:

Luulen kyllä, että oma äitini ja siskoni tietävät harrastuksesta. He käyvät aina sillon tällön yllätysvisiitillä täällä, niin oli pakko sanoa, että alan kasvattamaan chilejä kun tilasin teltan ja muut vermeet. :doh: Kyllähän tonne pikkunen Nagakin tietysti uppois. Joskus nuoruusvuosina koulunkautta jäin kiinni poltteluista, jonka seurauksena oli virtsanäytteen otto, johon äitini tuli mukaan odottelemaan ulkopuolelle (halusi vain varmistaa etten skippaa sitä). Tullu kerrottua, että olen silloin tällöin polttanut ja huolestuihan hän, mutta nykyään kaikki on ok taas vähäksi aikaa. Saa nähdä mikä helvetti jäätyy kun kurkkaavat teltan sisälle... Toivotaan, että pysyy salassa tai hyväksyisivät suosiolla. :)

Re: Vanhemmille kertominen kasvatuksesta

Lähetetty: 21.11.2011 18:32
Kirjoittaja Klosetisti
Veikkaan että mutsi joutuisi lataamoon järkytyksestä, aina ollut hysteerikko. Soittaisi kytille että pelastakaa se poika ja sen taivaspaikka!! Käynyt aikanaan 80-luvulla kaikki koulun vanhempain valistusillat ja omaisten vertaistukiryhmät, kun teininä pl:sta kiinni jäin :D. Faijan nähden olen poltellut parikymppiseksi eikä tuo ottanut silloin mitään kantaa. Nyt en viitsi turhaa antaa vanhalle miehelle ylimääräistä mietittävää, todennäköisesti toteaisi vain vähän pettyneenä että nuo hommat olisivat voineet jäädä sinne nuoruusaikaan.

Ei tuonikäisiä oikein enää käännytetä, jotka on jo kastepappi pelotellut joskus 50-luvulla että itsetyydytyksestä voi tulla sokeaksi tai alkaa karvoja kasvamaan kämmeniin. En koe harrastuksen salailua mitenkään ahdistavana, sitä voisi verrata vaikka tilanteeseen, että ei puolison kanssa harrastettujen makuuhuoneleikkienkään yksityiskohdista tehdä muille tiliä. Ne ovat yksityisasioita, ja niitäkin voi tehdä, vaikkei yksityiskohtia kenenkään kanssa jaakaan. :lol:

Re: Vanhemmille kertominen kasvatuksesta

Lähetetty: 22.11.2011 1:35
Kirjoittaja heinämies
mutsi veti herneen nenään hetkeksi mutta seki tuli pois, isukki oli lepposa kun kerto miten asiat on. Tietämättömyyttä se vaan oli.
Jos tiedot hampusta on se mitä riipinen kertoo niin ymmärtäähän sen. Typerä on se joka ei pysty kantaansa muuttamaan faktojen edessä.
Pelko pois ja kerrotte rohkeasti, mukavampi kutsua kyläänki ne vanhemmat kun ei tarvi kuumotella :)

Re: Vanhemmille kertominen kasvatuksesta

Lähetetty: 22.11.2011 3:23
Kirjoittaja mutsukka
heinämies kirjoitti:mutsi veti herneen nenään hetkeksi mutta seki tuli pois, isukki oli lepposa kun kerto miten asiat on. Tietämättömyyttä se vaan oli.
Jos tiedot hampusta on se mitä riipinen kertoo niin ymmärtäähän sen. Typerä on se joka ei pysty kantaansa muuttamaan faktojen edessä.
Pelko pois ja kerrotte rohkeasti, mukavampi kutsua kyläänki ne vanhemmat kun ei tarvi kuumotella :)


Joo, ei siihen paljoon vaadita yks hyvä dokumentti vaikka.

Re: Vanhemmille kertominen kasvatuksesta

Lähetetty: 28.11.2011 0:42
Kirjoittaja Fuji
Ei kannata huolestua turhista, tämäkin on vain yksi hetki TUHANSIEN MILJOONIEN aina uudelleen ja uudelleen tapahtuneiden joukossa, Tässä maailmassa ollaan kaukana myötätunnosta, itsensä kanssa kilvoittelusta, vain kaikki viha , suru ja kärsimys on jatkuvaa ja ikuista ja jatkuvaa kuten tämä paikka niin kuten kaikki ikävä. Rakkaus on ja ei ole, se on täydellistä kaukana jatkuvasta ja jatkumattomasta älä sure yhden ihmisen sanomia, ei hän ole sinuun sen enempää liitoksissa kuin ne sanatkaan joita sinusta ja sinun puuhistasi sanotaan huomaatko sen kuinka moniselitteistä tämä on ? Pakko sanoa että tämä maailma on rakennettu vääryyteen tänne en enää palaisi enkä ottaisi tätä laina-asua. Se laina-asu on samaa ainesta kuin kaikki ympärilläni ja mihin se menee? se menee tuhkaksi kuten ne budit siellä jointissa palaa karrelle ja muuttuu meidän mielessä huonoksi. Jos joku kärsii masennuksesta hän kyllä varmasti tajuaa mitä meidän luoma ''itse'' tekee, se monsteri joka koostuu kaikista näistä meidän määrityksistä joka lopulta muuttuu meidät hajoittaviksi monstereiksi...

Re: Vanhemmille kertominen kasvatuksesta

Lähetetty: 28.11.2011 21:36
Kirjoittaja citykani
Onkohan huolestuttavaa kun luulen ymmärtäväni täysin Fujin viestin sisällön, hieman tajunnanvirtamaisesta muodosta huolimatta? Tai ehkä keksinkin itse viestin syvyyden omassa mielessäni. On myös mahdollista että yritän kilvoitella oman tekstinymmärrykseni tai symbolismin ymmärrykseni kanssa, uskoen vakaasi voittavani koska olenhan paljon enemmän ja suurempi kuin ne. Silti sitkeänä mielessäni on ajatus: kuvittelen koko kilvoittelun, kilpakumppanit, erotuomarin ja katsojat... Ja kuka sanoi mitä kenen tajunnanvirtakirjoittamisesta?

Mutta joskus sitä toivoo malttavansa jättää niiden monsterien jahtaamisen edes hetkeksi ja vain nauttia olemisesta tässä ja nyt.