Kuva

Kannabisvoiteesta lääke lähes jokaiseen vaivaan?

Uutisia, tutkimustuloksia ja keskustelua hampun lääkinnällisistä sovelluksista
Alueen säännöt
Tämä alue on tarkoitettu hampun lääkekäytöstä ja lääkinnällisistä vaikutuksista keskusteluun. Vakavan aihepiirin vuoksi asiattomia viestejä ei sallita ja moderointi on muita alueita tarkempaa.
Lisätietoja: LUE ENSIN: Kannabiksen lääkekäyttö.

Kannabiksen lääkekäyttö -alueen kirjoittajilla ei välttämättä ole tarkkaa lääketieteellistä tietoa tai koulutusta ja viestit sivuilla ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivät sivuston ylläpitäjien ja siksi he eivät ole vastuussa näistä kirjoituksista. Vakavissa sairaudentiloissa on aina suositeltavaa keskustella sairauden hoidosta lääketieteen asiantuntijoiden kanssa.
med_vinus
Liittynyt: 1.1.1970

Kannabisvoiteesta lääke lähes jokaiseen vaivaan?

ViestiKirjoittaja med_vinus » 13.2.2014 23:16

Hei, idea lähti joskus muutama vuosi sitten kun lupasin kaverilleni tekeväni kannabiksesta jonkinlaiste ihovoidetta, jos siitä löytyisi apua hänen psoriasikseen.
Olen nyt kahdesti tehnyt tätä voidetta, yrittänyt saada koostumusta oikeanlaiseksi.

Voiteen tekemiseen olen käyttänyt kannabiskasvin kaikkia eri osia; varsia, lehtiä ja kukintoa. Voiteen pohjana olen käyttäny kookosöljyä. Lisäksi olen lisännyt muita öljyjä mm. viinirypälesiemenöljyä ja jojobaöljyä ja eteerisiä öljyjä, kuten laventeli. Muut ainesosat jätän toistaiseksi mainitsematta :).
Kannabis yksinään toimisi voiteessa jo kiitettävästi, mutta koen et eri vitamiinit ja öljyt tekevät tästä vielä paremman tuotteen.

Mihin sitä käytetään? Miten se vaikuttaa?
- Olen huomannut itse tai joku muu on asiasta maininnut:
Auttaa akneen, ihon punoisuuteen, särkyyn, lihasjumeihin, ihottumaan, palovammoihin, kutinaan, migreeniin ja ties mihin muuhun!
Mulla on kova usko tähän ja sen antamaan apuun, jopa MS potilaille, myös psoriasikseen on todettu olevan apua.

Ns. pilveen tästä ei pääse, mutta kun voidetta laittaa, huomaa hetken päästä pientä poltetta/lämpöä iholla. Silmänympärille jos laittaa niin menee kyllä silmät punasiksi. Eri kannabinoidit selvästi imeytyy ihon läpi

Eräs kaverini joka on eräässä luontaistuote-liikkeessä töissä ja hänellä on ollut tätä rasvaa käytössä, sanoi ainankin paremmaksi kuin yksikään rasva mitä hänellä on vastaantullut aikaisemmin.

Muorillani, jolla todettiin joku "pahemman asteen" psoriasias (en muista mikä oli tarkka nimitys) kärsi n. vuoden hirveästä kutinasta eikä saanut yöllä kunnolla nukutuksi kutinan takia. Jos olen ymmärtänyt oikein niin käytti jotain apteekin vahvinta kortisoni(/soli?) voidetta ja aika heikoin tuloksin. Tästä voiteesta on onneksi löytynyt apua ja muori sanookin tästä voiteesta et saa yönsä nukuttua tän avulla.

Voide tuoksuu omasta mielestäni hyvältä, kookos kannabiksen vivahteella. Aiheesta tietämätön tuskin osaisi arvata tuoksusta mistä voide on tehty.

Hirveetä hehkuttamista ja ylistämistä mut olin ite tosi skeptinen niinku kaikki lähipiirissäki tän voiteen suhteen, mut tulipahan todistettua et tästä kasvista on moneen muuhunkin ku pesän täytteeks!

Tätä voidettahan on jokaisen mahdollisuus tehdä jos vaan kannabista on saatavilla, toki tollasen voiteen tekemiseen sitä tarvitaan vähän enemmän kuin pari grammaa. Pelkästään kannabista ja kookos- tai oliiviöljyä käyttämällä saadaan "ulkoisesti käytettävää" öljyä, mut omien kokemuksien ja muilta tulleen palautteen perusteella voiteeksi tehty on parempaa kuin "perusöljy". Sisältäähän tuo voide jo niin paljon kaikkea muuta ihoa parantavia ominaisuuksia, vitamiineja sekä kosteuttaa ja imeytyy paremmin.
Niin ja oliiviöljyyn tehtynä tietysti sopii myös ruoan laittoon ja leipomiseen, mut se on sit taas eri aihe, nyt on kyse ihovoiteesta :)

Kommentteja, onko joku tehnyt vastaavaa, mihin tarkotukseen jne ?

Mulla piti olla kuva tai kakskin olemassa tästä projektista mut...
Noh lisätään kunhan jostain löytyvät..

Edit: Kuva
Kuvalinkki

med_lomis
Liittynyt: 1.1.1970

Re: Kannabisvoiteesta lääke lähes jokaiseen vaivaan?

ViestiKirjoittaja med_lomis » 27.2.2014 22:25

Psoriakseen olen kokeiluttanut hamppuöljyä,mitä saa luontaistuotekaupasta.
Tuloksena punoitusta ja ärtyneisyyttä,eli ei sopinut.
Syötynä lehdet auttaneet mm.kutinaan.

med_vinus
Liittynyt: 1.1.1970

Re: Kannabisvoiteesta lääke lähes jokaiseen vaivaan?

ViestiKirjoittaja med_vinus » 27.2.2014 23:18

med_lomis kirjoitti:Psoriakseen olen kokeiluttanut hamppuöljyä,mitä saa luontaistuotekaupasta.
Tuloksena punoitusta ja ärtyneisyyttä,eli ei sopinut.
Syötynä lehdet auttaneet mm.kutinaan.

Tossa se ongelma onkin kun käytetään hamppuöljyä mikä ei taida sisältää mitään kannabinoideja? Eikös hamppuöljy tehdä siemenistä? Tätä ei pidä siihen sekoittaa :)
Se on se thc, cbd ainankin millä taitaa olla näitä "parantavia" vaikutuksia.
Päivitystä äidin tilanteeseen kun on nyt jonkin aikaa tuota voidetta käyttänyt, parantunut käsistä kokonaan. Tällänen ei lääkärin mukaan pitänyt olla mahdollista.
Niin ja parantunut tarkoitan sitä että kädet näyttävät nyt "normaalilta", terveiltä. Eikä kutise :) Aikaisemmin kutisi paljonkin, niin että kun aloit raapimaan niin et voinut lopettaa.

En sitten tiedä mitä tapahtuu jos hän lopettaa rasvan käytön, toistaiseksi kerran päivässä ennen nukkumaanmenoa.

En ole sen tarkempaa tutkimusta päässy oikeen tekemään, mutta tosiaan tuokin voide saattaa joihinkin vaivoihin/(joillain ihmisillä?) aluksi vaikuttaa niin että tuntee ensimmäisellä kerralla pientä ärtyneisyyttä. Mutta kun voidetta käyttää pari päivää putkeen alkaa tuloksia näkymään. Oon jotenkin ajatellut tuon ärtyneisyyden olevan vain hyvä juttu, sen enempää perustelematta.

Ois tosi hienoa päästä jakamaan tuota rasvaa vaikka testimielessä ihmisille joille tuosta voisi olla apua :)

med_tunane
Liittynyt: 1.1.1970

Re: Kannabisvoiteesta lääke lähes jokaiseen vaivaan?

ViestiKirjoittaja med_tunane » 7.6.2015 14:16

Pari vkoo sitten eräs täti kyseli kannabis voidetta/öljyä pojalleen jolla vaivana eczema eli ärtynyt iho ja pahat kutinat. Kaveri ei pystyny enää öitään nukkuun kutinan takia ja kortisoni(voide + pillerit) ei enää 25 vuoden jälkeen toiminu yhtään ja samoin kuin yllä mainittu: lääkärit ei osannu auttaa...
Otin 500ml kylmäpuristettua oliiviöljyä ja sekaan höttöbudia ja trimmejä yms about 4-5g. Ei siis mitään tarkkaa mittaa. Näitä liotin muutaman tunnin ja dippasin kahteen kertaan lämpöhauteeseen paremman liukoisuuden saavuttamiseks. Sit vielä lopuks siivilöidessä tein filtteristä 'teepussin' mikä kelluu öljyn seassa.
Tätä voidetta sitten tarjoon potilaalle, joka raportoi toisen yön menneen jo täysin ilman kutinaa ja olikin hyvät unet vuosien jälkeen. Kutina on siis pysyny poissa ja iho pikkuhiljaa palautuu normaaliin kuosiin.
Jos hamppuöljy olis täällä päin helpommin löydettävissä olisin käyttänyt sitä, lähinnä paremman vitamiini yms pitoisuuden takia mutta kyl se parantava vaikutus tulee kannabinoideista. Ihollahan on omat kannabis reseptorit.

med_vinus
Liittynyt: 1.1.1970

Re: Kannabisvoiteesta lääke lähes jokaiseen vaivaan?

ViestiKirjoittaja med_vinus » 7.6.2015 20:12

med_tunane kirjoitti:Pari vkoo sitten eräs täti kyseli kannabis voidetta/öljyä pojalleen jolla vaivana eczema eli ärtynyt iho ja pahat kutinat. Kaveri ei pystyny enää öitään nukkuun kutinan takia ja kortisoni(voide + pillerit) ei enää 25 vuoden jälkeen toiminu yhtään ja samoin kuin yllä mainittu: lääkärit ei osannu auttaa...
Otin 500ml kylmäpuristettua oliiviöljyä ja sekaan höttöbudia ja trimmejä yms about 4-5g. Ei siis mitään tarkkaa mittaa. Näitä liotin muutaman tunnin ja dippasin kahteen kertaan lämpöhauteeseen paremman liukoisuuden saavuttamiseks. Sit vielä lopuks siivilöidessä tein filtteristä 'teepussin' mikä kelluu öljyn seassa.
Tätä voidetta sitten tarjoon potilaalle, joka raportoi toisen yön menneen jo täysin ilman kutinaa ja olikin hyvät unet vuosien jälkeen. Kutina on siis pysyny poissa ja iho pikkuhiljaa palautuu normaaliin kuosiin.
Jos hamppuöljy olis täällä päin helpommin löydettävissä olisin käyttänyt sitä, lähinnä paremman vitamiini yms pitoisuuden takia mutta kyl se parantava vaikutus tulee kannabinoideista. Ihollahan on omat kannabis reseptorit.

Erittäin hienoa kuulla! "Paranemista" auttaa varmasti kun jättää vielä nuo kortisonit ja muut pillerit pois, kokonaan.
Saatan puhua omiani, mutta oli itellä alunperin tarkoitus käyttää hamppuöljyä (siemenöljyä), pohjana. Mutta, hamppusiemenöljyssä taisi olla jotain, miksi se ei oikein soveltunut tähän.
Mut tosiaan niinkuin sanoit, kaupasta ostetulla hamppuöljyllä ei pääse mitenkään samaan tulokseen, sillä siitä puuttuu kaikki ne kannabinoidit, siemenistähän se on puristettu.

med_tatuv
Liittynyt: 1.1.1970

Re: Kannabisvoiteesta lääke lähes jokaiseen vaivaan?

ViestiKirjoittaja med_tatuv » 7.11.2015 2:02

Omaan atoopiseen ihottumaani kannabiskookosöljystä ei ollut merkittävää apua. Ihon punoitus pysyi yllä, johtuen varmasti myös siitä, että pesin käsiäni erittäin kuumalla vedellä, koska vain se todella tuntui helpottavan kutinaa. Näin ei tietenkään asia ole vaan kuumalla vedellä pesu vaan kuivattaa ja ärsyttää ihoa entisestään.
Huomaan kuitenkin, että rasvaisimmat voiteet ovat parhaita sillä ne pysyvät pitkään iholla. Kookosöljy tuntuu vain "haihtuvan ilmaan."
Tällä hetkellä testissä Amazonin lääke nimeltä Dragon's Blood. Vaikuttaa erittäin lupaavalta tavaralta.

Jos kannabiksen voisi yhdistää jonkin paksun voiteen kanssa niin voisin koettaa vielä uudestaan sen tehoa.

med_vinus
Liittynyt: 1.1.1970

Re: Kannabisvoiteesta lääke lähes jokaiseen vaivaan?

ViestiKirjoittaja med_vinus » 7.11.2015 22:52

med_tatuv kirjoitti:Omaan atoopiseen ihottumaani kannabiskookosöljystä ei ollut merkittävää apua. Ihon punoitus pysyi yllä, johtuen varmasti myös siitä, että pesin käsiäni erittäin kuumalla vedellä, koska vain se todella tuntui helpottavan kutinaa. Näin ei tietenkään asia ole vaan kuumalla vedellä pesu vaan kuivattaa ja ärsyttää ihoa entisestään.
Huomaan kuitenkin, että rasvaisimmat voiteet ovat parhaita sillä ne pysyvät pitkään iholla. Kookosöljy tuntuu vain "haihtuvan ilmaan."
Tällä hetkellä testissä Amazonin lääke nimeltä Dragon's Blood. Vaikuttaa erittäin lupaavalta tavaralta.

Jos kannabiksen voisi yhdistää jonkin paksun voiteen kanssa niin voisin koettaa vielä uudestaan sen tehoa.

Kookosöljy siksi, koska se ei nimenomaan "haihdu ilmaan", vaan imeytyy muita öljyjä paremmin ihoon.
Mielenkiinnosta kysyn, että millasella suhteella teit voidetta. Ts, käytitkö ihan kukkaa, etkä lehtiä ?
Ja teitkö "decarboxylation" tavaralle ennen kuin aloit "kokkailemaan" ?

med_tatuv
Liittynyt: 1.1.1970

Re: Kannabisvoiteesta lääke lähes jokaiseen vaivaan?

ViestiKirjoittaja med_tatuv » 9.11.2015 9:55

med_vinus kirjoitti:...
Kookosöljy siksi, koska se ei nimenomaan "haihdu ilmaan", vaan imeytyy muita öljyjä paremmin ihoon.
Mielenkiinnosta kysyn, että millasella suhteella teit voidetta. Ts, käytitkö ihan kukkaa, etkä lehtiä ?
Ja teitkö "decarboxylation" tavaralle ennen kuin aloit "kokkailemaan" ?


Näin olen myös lukenut, että se imeytyisi paremmin mutta oma kokemus on silti, että kookosöljy ei ole ihon halkeamia pystynyt yhtä hyvin korjaamaan, tai korjaustyötä tukemaan. Kutinaa helpottaa kylläkin aika hyvin.
Tein voidetta vihermateriaali-mixistä. Puolivalmista kukkaa ja lehteä sekaisin. Reilusti vettä, Kookosöljyä n. 500ml, sekaan vihermateriaalia niin paljon kuin mahtuu. Keitos 99-100c 6h.

med_ninume
Liittynyt: 1.1.1970

Re: Kannabisvoiteesta lääke lähes jokaiseen vaivaan?

ViestiKirjoittaja med_ninume » 16.11.2015 17:57

Tein pienen erän voidetta , ajattelin siitä olevan apua lääkkeistä aiheutuvaan ihottumaan. Tulokset eivät rohkaisseet jatkokokeiluihin, väärä lajike?
Ihottuma katosi kyllä kesällä liki olemattomiin kun menin syömään yhden uroskasvin lehdet. Ilmeisesti elimistö tarvitsee koko kannabinoidikirjon toimiakseen toivotulla tavalla.

med_vinus
Liittynyt: 1.1.1970

Re: Kannabisvoiteesta lääke lähes jokaiseen vaivaan?

ViestiKirjoittaja med_vinus » 16.11.2015 18:45

med_ninume kirjoitti:Tein pienen erän voidetta , ajattelin siitä olevan apua lääkkeistä aiheutuvaan ihottumaan. Tulokset eivät rohkaisseet jatkokokeiluihin, väärä lajike?
Ihottuma katosi kyllä kesällä liki olemattomiin kun menin syömään yhden uroskasvin lehdet. Ilmeisesti elimistö tarvitsee koko kannabinoidikirjon toimiakseen toivotulla tavalla.

Jos mahdollista niin kertokaa näissä "epäonnistuneissa" tuotoksissa että mitä ja miten ootte tehnyt. Vaikka todennäkösesti oon väärässä, niin haluan uskoa että rasvan toimimattomuus johtuu raaka-aineista ja/tai tekoprosessista.

Esim. ***** mainitsi että oli "keittänyt" (99-100c 6h). Tätä tehdessä ei todellakaan pitäisi seoksen kiehua missään vaiheessa, oikea lämpötila pyörii varmaan siellä 60-70 astetta, jolloin mitään vaikuttavia aineita ei pääse "karkaamaan".

Jos ja kun teette voidetta, niin käyttäkää mielellään kaikkia kasvin osia, varsia, lehtiä sekä kukintoa. Sillä on suuri merkitys, sillä "kannabinoidiprofiili" on erilainen kukinnossa/lehdissä/varsissa. Myöskään veden käyttäminen projektissa ei oo suotavaa.

Myös raaka-aineiden suhteet on hyvä muistaa. "2 cups kasvimateriaalia for 2 cups oil".
1 cup kookosöljy = n. 230ml
1 cup murskattu kasvimateriaali = n. 50-60g

KuvaKuva



Viestiä moderoitu. T: Ylläpito

med_ninume
Liittynyt: 1.1.1970

Re: Kannabisvoiteesta lääke lähes jokaiseen vaivaan?

ViestiKirjoittaja med_ninume » 22.11.2015 3:15

Tein uuden erän voidetta. Matalampi lämpötila ja raaka-aineina kukintoa, lehtiä ja varsia. Punoitus vähentynyt ja 24/7 kutina loppunut. Laitan ohuen kerroksen neljästi päivässä.

med_tatuv
Liittynyt: 1.1.1970

Re: Kannabisvoiteesta lääke lähes jokaiseen vaivaan?

ViestiKirjoittaja med_tatuv » 23.11.2015 12:54

med_ninume kirjoitti:Tein uuden erän voidetta. Matalampi lämpötila ja raaka-aineina kukintoa, lehtiä ja varsia. Punoitus vähentynyt ja 24/7 kutina loppunut. Laitan ohuen kerroksen neljästi päivässä.


Huhhuh! Vaikuttaa lupaavalta. Olen itsekin pyöritellyt mielessä uuden erän tekemistä, yllä olevilla ohjeilla.
Viime yönä helvetillisen kutinan alkaessa, kokeilin aluksi apteekista saatavaa perusvoidetta. Ei mitään apua. Sitten laitoin kookosöljyä ja ahhh, raukeus. Ei kutinaa.
Kuitenkin kutina jatkuu heti, kun öljy on ihon pinnalta haihtunut. Tämä siis pelkällä kookosöljyllä.

med_ninume
Liittynyt: 1.1.1970

Re: Kannabisvoiteesta lääke lähes jokaiseen vaivaan?

ViestiKirjoittaja med_ninume » 6.12.2015 16:10

Tilanne ihottuman osalta oleellisesti parempi. Lähes puolet pienempi kuin aloitettaessa. Näyttää tehostavan hoitoa kun laittaa vaikka perusvoidetta hoitokertojen välillä, tärkeää ettei pääse kuivumaan liiaksi.

med_ninume
Liittynyt: 1.1.1970

Re: Kannabisvoiteesta lääke lähes jokaiseen vaivaan?

ViestiKirjoittaja med_ninume » 3.1.2016 16:48

Päivitetäämpä vähän. Ihottumaa hoidettu tällä öljyllä alkuun 4x vrk , nyt pari viikkoa 2x vrk. Selvää edistymistä aiemmasta. Nyt n 80% pienempi kuin aloitettaessa.

med_tatuv
Liittynyt: 1.1.1970

Re: Kannabisvoiteesta lääke lähes jokaiseen vaivaan?

ViestiKirjoittaja med_tatuv » 10.1.2016 21:34



Tein voidetta kohdilla 1-3. Raaka-aineena puoliksi kypsynyttä Short Term Amnesian kukintoa ja lehtiä. Tämän epäkypsyyden vuoksi laitoin n. 3 cups.
Testasin voidetta n. 2vkoa, 4krt päivässä, perusvoidetta väleissä.
Ei muutosta. Iho punoittaa, halkeilee ja kutiaa riippumatta voiteista.

Luulen, että tuhdimpi raaka-aine voisi myös vaikuttaa asiaan. Täytyy koettaa oikein kypsästä ja potentista kukasta, kun sitä on seuraavan kerran tarjolla.



med_ninume kirjoitti:Tilanne ihottuman osalta oleellisesti parempi. Lähes puolet pienempi kuin aloitettaessa. Näyttää tehostavan hoitoa kun laittaa vaikka perusvoidetta hoitokertojen välillä, tärkeää ettei pääse kuivumaan liiaksi.


med_ninume kirjoitti:Päivitetäämpä vähän. Ihottumaa hoidettu tällä öljyllä alkuun 4x vrk , nyt pari viikkoa 2x vrk. Selvää edistymistä aiemmasta. Nyt n 80% pienempi kuin aloitettaessa.


Kiva kuulla, että Ninumella toimii! Teitkö ohjeen jokaisen kohdan vai vaan nuo 1-3?
Minkälainen lähtötilanne ihollasi oli tarkalleen ottaen?

med_ninume
Liittynyt: 1.1.1970

Re: Kannabisvoiteesta lääke lähes jokaiseen vaivaan?

ViestiKirjoittaja med_ninume » 11.1.2016 19:02

Mä tein niin että kukkaa ja öljyä tuli tilavuudeltaan saman verran. En mitannut joten en osaa sanoa määrästä. Kaikki lasiastiaan ja kattilaan vesihauteeseen. Pari tuntia välillä sekoittaen. Siivilöinti ja jäähdytys. On hyvä unilääke syötynä, jälkiruokalusikallinen vei seuraavan iltapäivän puolelle. Mulla oli mun n kolmen kämmenen kokoinen läikkä.

med_ninume
Liittynyt: 1.1.1970

Re: Kannabisvoiteesta lääke lähes jokaiseen vaivaan?

ViestiKirjoittaja med_ninume » 14.3.2016 18:25

Päivitetäänpä vähän jos jotakuta sattuisi kiinnostamaan. Ihottuma kutistunut 1x2 cm kokoiseksi. Ei ole kutissut aikoihin. Ehkä tämä tästä vielä etenee.

med_ninume
Liittynyt: 1.1.1970

Re: Kannabisvoiteesta lääke lähes jokaiseen vaivaan?

ViestiKirjoittaja med_ninume » 20.8.2016 21:34

Päivitetäänpä jos jotakuta kiinnostaisi. Elikkä ihottumaa hoidettu tällä voiteella vaihtelevan epäsäännöllisesti ja kesällä satunnaisesti syöty vapotettua kukkaa n 0.5g/kerta. Tällä hetkellä ihottumaa ei ole yhtään, se katosi kesän aikana.

med_ninume
Liittynyt: 1.1.1970

Re: Kannabisvoiteesta lääke lähes jokaiseen vaivaan?

ViestiKirjoittaja med_ninume » 7.8.2017 11:36

Mulla on voide ollut jääkaapissa vajaan vuoden ilman havaintoja isommista muutoksista. Kai se aikaa myöten menee kehnommaksi kuitenkin, mutu.

med_ninume
Liittynyt: 1.1.1970

Re: Kannabisvoiteesta lääke lähes jokaiseen vaivaan?

ViestiKirjoittaja med_ninume » 29.6.2018 14:25

Tänään oli paha päivä polven kanssa. Leikkauksen jälkeen ollut vaihtelevasti kipuja mutta tänään eivät lääkärin määräämät kipulääkkeet auttaneet. Muistin että mulla on vielä jääkaapissa tekemääni voidetta ja tämähän piti kokeilla samantien. Levitin kevyesti sivellen ehkä teelusikallisen voidetta ja alta puolen tunnin kivut olivat enää murto-osa aiemmasta. Jahka päästään tänä kesänä sadonkorjuuseen, teen lisää voidetta, myös cbd versiota dinamed cbd autoista. Tänä vuonna testaan kuivajää hasista joka dekarboksyloidaan uunissa ja se tulee voiteen tehoaineeksi.


Palaa sivulle “Kannabiksen lääkekäyttö”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija