Kuva

Groningen (Alankomaat)

Matkailuaiheista keskustelua hamppuväen näkökulmasta, hamppu muissa maissa
Alueen säännöt
Matkailu
Matkailuosio on tarkoitettu hampuusien matkailukeskustelulle.
Täällä voit jakaa kokemuksia mm. kannabistilanteesta eri maissa ja matkavinkkejä.
Muistathan kuitenkin noudattaa Hamppuforumin sääntöjä!

Huom.! Tarkastathan ennen uuden ketjun tekoa, ettei kyseisestä kohteesta tai aiheesta ole jo olemassa ketjua!
Avatar
redbull
Viestit: 326
Liittynyt: 27.2.2004

Re: Groningen (Alankomaat)

ViestiKirjoittaja redbull » 5.4.2009 6:37

Eipä luulis tullin poikia kiinnostavan pienet kukkapussukat. Saksassahan on pienen määrän hallussa pito "ns. laillista" riippuen paikasta. Saksa: Berliinissä, Bremenissä, Hampurissa, Baden-Wurttembergin osavaltiossa, Baijerin osavaltiossa, Hessenin osavaltiossa, Saarlandin osavaltiossa ja Schleswig-Holsteinin osavaltiossa kannabis on lainsäädännössä määritelty huumausaineyleissopimuksen mukaiseksi huumausaineeksi, mutta käytöstä ja pienien määrien hallussapidosta tehdään yleensä syyttämättäjättämispäätös. Pieneksi määräksi eri osavaltioissa katsotaan yleisesti 6 grammaa, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. (useat osavaltiot ovat viime aikoina kiristäneet pieneksi katsomaansa määrää ja ilmassa on poliittisia paineita yhtenäistää raja kuuteen grammaan) Muualla kannabis on lainsäädännössä määritelty huumausaineyleissopimuksen mukaiseksi huumausaineeksi ja sen käytöstä seuraa lain mukaan rangaistus. lähde. http://fi.wikipedia.org/wiki/Kannabis
Redbull keeps your going

Vieras

Re: Groningen (Alankomaat)

ViestiKirjoittaja Vieras » 8.4.2009 8:13

Niin olis varmaan pitänyt kirjoittaa ettei ollut kun mä menin siitä. Sit mä en tiedä et oks sillä vaikutusta että sillä yö dösällähän on vähän eri reitti, kun noilla päivä dösillä.

Avatar
BoJangles
Viestit: 281
Liittynyt: 5.5.2007

Re: Groningen (Alankomaat)

ViestiKirjoittaja BoJangles » 13.4.2009 22:06

Eilen aamulla kotiuduttiin 4 päivän Groningenin reissusta. Mukavaa oli, överit koin heti 1. savuista ja kukua ja hashista (hyvää) käytettyä oikein kunnolla (liikaakin?)... Kaupungissa on aivan saatanasti pyöriä/pyöräilijöitä ja tuli itsekin sellainen vuokrattua mikä oli kyllä hyvä ratkaisu. 50€:n pantin lisäksi pyörän vuokra maksaa n. 7€/päivä (ei siis vuorokausi, jossa meitä kusetettiin :twisted: )

Suosittelen! Damissa ei ole tullut käytyä, mutta jos meno on yhtään hektisempää ei kyllä kiinnostakaan.
"What`s So Funny About Peace, Love And Understanding?"

apophysis
Viestit: 247
Liittynyt: 25.3.2008

Re: Groningen (Alankomaat)

ViestiKirjoittaja apophysis » 10.6.2009 1:57

mites tuolla hollannissa noitten kahvikuppiloiden sun muiden paikkojen aukioloajat näin kesäisin? onko paikat auki läpi viikon vai onko sunnuntaisin kiinni? ja onko smart shoppeja enää olemassa nykyään ?

anderec
Viestit: 399
Liittynyt: 4.7.2008

Re: Groningen (Alankomaat)

ViestiKirjoittaja anderec » 14.6.2009 18:45

koffarit onm yleensä joka päivä auki siitä 9-10 sinne 23 asti yöllä. smart shoppeja on edelleen.
"When injustice becomes law, rebellion becomes duty." - Thomas Jefferson

Avatar
beduiini
Viestit: 41
Liittynyt: 14.4.2008

Re: Groningen (Alankomaat)

ViestiKirjoittaja beduiini » 18.6.2009 17:22

Mistäköhän kannattaisi katsella halpoja majoituksia tuolla Groningenin alueella?
Hotellit ja Hostellit mitä löysin oli yli 60-100e/yö/huone.
Heinäkuun ja elokuun vaihteessa olis tarkoitus käydä tsekkaamssa mitä siellä oikein tapahtuu. :)

:mrgreen: Beduiini
It's grass or ass, no free rides!

ymth
Viestit: 162
Liittynyt: 12.8.2007

Re: Groningen (Alankomaat)

ViestiKirjoittaja ymth » 21.6.2009 12:20

beduiini kirjoitti:Mistäköhän kannattaisi katsella halpoja majoituksia tuolla Groningenin alueella?
Hotellit ja Hostellit mitä löysin oli yli 60-100e/yö/huone.
Heinäkuun ja elokuun vaihteessa olis tarkoitus käydä tsekkaamssa mitä siellä oikein tapahtuu. :)

:mrgreen: Beduiini


Kuinka lähellä keskustaa haluatte majottua? Groningenin kaupungista keskustan läheltä en löytäny kun yhden 2hh alle 50€/vrk, Mercure Hotel Groningen Martiniplaza. Centraalilta ~1,5 km ja 4 tähden hotelli? :shock:

Groningenin alueelta näyttäis löytyvän muutama samaa hintaluokkaa, jonkun euron kalliimpia. Matkaa ydinkeskustaan 5-10 km, toisaalta julkiset kulkee ja kesällä 5-10 km fillarilla menee nopsaan. Ainakin Hotel Restaurant Aduardilta fillaritiet oli hyväkuntoisia ja hotellilta saa vuokrata pyörät. Julkiset kulki riippuen pysäkin sijainnista ½-1 tunnin välein. Ei tosin enää kovin pitkälle jälkeen puolenyön.



edit: Täältä löytyy ainakin vielä muutamia paikkoja joissa tilaa heinä-elo vaihteessa. Mm. Alle 30€/yö aamiaisella <1 km keskustasta.

Avatar
Evakkosiili
Viestit: 5
Liittynyt: 3.5.2009

Re: Groningen (Alankomaat)

ViestiKirjoittaja Evakkosiili » 22.6.2009 18:54

Tässäpä tarinaa roadtripiltä jolta palattiin viime viikolla viiden kaverin kanssa.

Lennettiin Tampereelta Bremeniin, jossa oltiin yö. Ekoilta teineiltä saatiin jotain random kukkaa. Bremenissä oltiin myös reissun kaksi viimeistä päivää, todella viihtyisä paikka. Tulee mieleen lähinnä Tampere tai Turku. Paljon alan liikkeitä ja mukavaa meininkiä.

Bremenin jälkeen nokka kohti Münsteria, joka oli ihan ok kaupunki mutta jätti allekirjoittaneen vähän kylmäksi. Siellä oli tosin ihan ok shishakapakka, jossa meille myytiin epämääräistä "spesiaalia kuppilan pitäjän itse tekemää suklaakakkua". Reseptiä kysyttäessä vaikeni ja virnisteli, tiedä sitten oliko todella laihaa spacekakkua. ;)

Seuraavana kohti Damia. Varasimme autossa hostellin, joka löytyikin mistäpä muualta kuin keskeltä punaisten lyhtyjen aluetta. White tulip sijaitsi pubin yläkerrassa. Plussaa oli että pubista sai safkasta -20% kun oli hostellin asiakas. Miinusta oli se, että se pubi sitten kuului.. Ensin se mieletön metakka, sulkemisajan jälkeen henkilökunta pakkasi autoon tyhjät pullokorit ei-niin-hienovaraisesti. Tämän jälkeen heräsikin vieressä oleva kellotorni, joka ei soinut suomalaisittain (yksi BONG) vaan kellonsoittaja tuntui olevan aika pöllyissä, kellon kilkatus muistutti lähinnä kissanpolkkaa. Nuku siinä sitten. Lisäksi ikkunat olivat yksinkertaiset ja kun puolet ajasta satoi vettä, sisällä oli nahkeaa ja kylmää. Hostellin henkilökunta oli tosi mukavaa, siitä pisteet mestalle. Ja siitä, että vieressä oli reilusti coffeeshoppeja. Damissa oli kuitenkin älyttömän kallista ja aamuyöllä kiroillessa tuli olo että elää keskiajalla. Ehkä kokemus olisi ollut mukavampi jos majapaikka olisi ollut mukavammalla alueella.

Jumiuduimme kahdeksi päiväksi damiin ja ajatus oli lähteä siitä Groningeniin. Ikäväksi kaikki olivat kuskia lukuunottamatta kujalla ja kirjoittivat gerpsiin paikan nimen väärin... Siinä kohtaa kun tienviitoissa luki Roosendaal 10, soitimme kaverille joka ilmoitti että olemme hyvinkin lähellä Belgian rajaa... Okei, hipit hihitteli hetken ja ajoivat sitten Groningeniin. Emme olleet varanneet hostellia ja tietysti joka paikassa oli tupaten täyttä. - Jouduimme nukkumaan ekan yön autossa joka ei ollut erityisen miellyttävää. Seuraavalle yölle saatiin huone yhden tähden hotellista, Frieslandista. Yöltä sai pulittaa jotain 30 euroa johon sisältyi ihan ok aamiainen.
Kaupunki oli todella mieleinen! Paljon opiskelijoita ja ihmiset olivat todella ystävällisiä. Siellä sattui olemaan paikalliset "Tammerfestit". Päivällä ihana tori, illalla musiikkia hyvillä äänentoistokamoilla. Paikalla oli hollantilaisia artisteja, pääesiintyjänä oli Junkie XL, setti oli todella toimiva. :)
Coffeeshoppeja ei meidän tielle pahemmin ilmaantunut, ja ne vähät olivat aika epämiellyttäviä. Ainoastaan Clown teki vaikutuksen. Sieltä sai paikan itsensä kasvattamaa kukkaa joka jumitti mukavasti ja pisti olon taiteelliseksi. - Siitä muistona kuvat sateenvarjossa kun paperia ei ollut. Kukka oli HUOMATTAVASTI halvempaa kuin Damissa.

Groningenin jälkeen kävimme Hampurissa, jossa olisi voinut viipyä kauemminkin kuin yhden yön. - Siellä törmäsi lyhyessä ajassa lähinnä mukavaan shishakahvilaan.

Tämän liirumlaarumin jälkeen tiivistän kaiken lauseeseen:

Groningen on todella näkemisen arvoinen kaupunki.
"Ja lehtivihree hivelee silmää,
lintuset laulelee sävelmää."

Avatar
beduiini
Viestit: 41
Liittynyt: 14.4.2008

Re: Groningen (Alankomaat)

ViestiKirjoittaja beduiini » 22.6.2009 19:13

Eli edellisestä kirjoituksesta voisin päätellä että Groningen kannattaa käydä tsekkaamassa. :)
ymmärsinkö nyt siis todellakin oikein että kaupungista ei löytynyt montaakaan Coffaria? :/
No parikin riittää, eipä niissä nyt varmaan koko lomaa tule joka tapauksessa vietettyä. :D
It's grass or ass, no free rides!

Avatar
Evakkosiili
Viestit: 5
Liittynyt: 3.5.2009

Re: Groningen (Alankomaat)

ViestiKirjoittaja Evakkosiili » 22.6.2009 22:58

On siellä niitä jonkun verran, siinä Casinon laitamilla ainakin oli joitakin.. Clownia suosittelen lämpimästi. Tais olla 5e/g. Sit vaan jonku kahvilan terassille mässyileen ja hyvä tulee. En usko että reissu pieleenkään menee, kaupunki on sen verran hieno. :)
"Ja lehtivihree hivelee silmää,

lintuset laulelee sävelmää."

Pep-
Viestit: 24
Liittynyt: 6.1.2009

Re: Groningen (Alankomaat)

ViestiKirjoittaja Pep- » 22.8.2009 12:52

Groningeniin menossa 26. päivä keskiviikkona ja sunnuntaina takaisin. Jos joku sattuu olemaan tuolla noihin aikoihin niin pistä ihmeessä privaa niin treffataan :)

Pirky
Viestit: 66
Liittynyt: 21.8.2006

Re: Groningen (Alankomaat)

ViestiKirjoittaja Pirky » 24.8.2009 11:16

Groningenissä on kyllä todellakin coffareita tarpeeksi :)
Kaikki on kohtuullisen lähellä suurta kirkkoa siellä keskustassa
Yhteistä oli myös hintataso joka oli n. 5e/g kukasta, 12 ~g hassista lähes jokaisessa paikassa, poltto oli myös todella toimivaa kaikkialla

Tässä pari suositusta:
Reykjavik: Erinomaista hassista saa, erittäin chilli mesta, sisältää myös tyylikkään ja aurinkoisen takapihan
Upper Ten: Jos luulet sulautuvasi mustaan menoon niin vieraile, erittäin mahtava siivooja pistää varmasti hymyn huulille :)

http://www.thekaart.nl/de-nederland-gro ... 174_0.html
Tässä vielä sivu josta näkee noitten coffareiden sijainnit, vaikka parin päivän samoilulla ne varmasti löytää
Ja auki tuntuu jotkut coffarit (mm the glory) olevan yömyöhään, ainaki itse vielä paukuille kerettiin kun autolla tultiin pikkutunneilla.

Ja jos on budejttimatkalla a.k.a yöt viettää autossa niin suosittelen isoja aidattuja parkkiaukioita keskustan laitamilta. 10e saa pitää autoa niin kauan kun tuntuu, voi maksaa visalla pois, saa yleensä bussikyydin suoraan parkkialueelta kaupunkiin tai jos tykkää kävellä niin matkaa ei tule yleensä kilometriä enempää..'

suosittelen tutustumaan

ymth
Viestit: 162
Liittynyt: 12.8.2007

Re: Groningen (Alankomaat)

ViestiKirjoittaja ymth » 26.8.2009 19:15

Vajaaks viikoks olis tarkotus mennä Bremenin kautta taas Groningeniin. Onko kukaan yöpyny näissä aikasemmin? Antje en Gulle, Simplon. Molemmista varasin dormipaikat muutamaks yöks. Antje en Gulle 25€ ja Simplonissa 15-20€ riippuen dormin koosta.

Mites onko Saksan Zolli pysäytelly paljon teidän busseja Groningenista takasin tullessa?

Tarjooko mikään kahvila Volcanoa tai muuta vapoa asiakkaitten käyttöön?

Avatar
pepis
Viestit: 31
Liittynyt: 6.5.2009

Re: Groningen (Alankomaat)

ViestiKirjoittaja pepis » 26.8.2009 23:18

Simplonia en voi muuta kun suositella. Varsin leppoisa ilmapiiri ja pajauttelu sallittu pihalla. Muista kummiskin vielä kohteliaasti kysyä asiasta niin eivät pahastu :)
Mä puhun totta, kysy vaik' valehtelijoilta.

Avatar
BoJangles
Viestit: 281
Liittynyt: 5.5.2007

Re: Groningen (Alankomaat)

ViestiKirjoittaja BoJangles » 10.9.2009 9:53

Simplon on todellakin rento paikka. Ollessamme keväällä Groningenissa oli kyseisessä hostellissa pienimuotoinen remppa päällä. Uudistivat vastaanottoaulaa sekä olohuone/"ravintola"-puolta. Eräs raksamäksä tuli jutulle ollessamme aamiaisella ja keroi oleskelleensa suomen Turussa muutaman vuoden jonkun naisen takia. Jutustellessaan käänteli luontevasti jointtia, jonka sitten kävikin imaisemassa työn ohessa =)
"What`s So Funny About Peace, Love And Understanding?"

shaaban
Viestit: 9
Liittynyt: 6.2.2008

Re: Groningen (Alankomaat)

ViestiKirjoittaja shaaban » 14.9.2009 1:02

Rohkenenpa olla eri mieltä tuosta Simplonista kuin aikaisemmat kirjoittajat. Sijainnin puolesta ei mitään valittamista, muuten kyllä siitäkin edestä. Ensinnäkin tämä hollantilaisia (varsinkin vähänkin vanhempia) rakennuksia vaivaava vitsaus, eli kosteus, oli täysin sietämätöntä kyseisessä majassa. Homeen haju leijaili enemmän ja vähemmän joka puolella. aamulla nenä oli käsittämättömän tukossa kosteudesta ja koko ajan ihon pinnalla se ärsyttävä kosteushiki. Palvelu hostellissa oli varsin vaihtelevaa, muutama työntekijä vaikutti todella kyrpiintyneeltä työhönsä, osa taas hoiti hommansa varsin mallikkaasti. Rennoksi en oikein ilmapiiriä voisi kuvailla vaikka pajauttaa saakin. (sinänsä aika perusvaatimus ko. maassa).

Molly
Viestit: 266
Liittynyt: 3.12.2008

Re: Groningen (Alankomaat)

ViestiKirjoittaja Molly » 17.9.2009 15:53

Groningen on just huippu paikka, mukavaa sakkia ja kauniita taloja! Ja kahvikauppoja siellä täällä, keskustan kirkon puistossa pajauteltiin menemään ja kivaa oli.. 8) Pakko mennä joskus uudestaan.

Kaapissa!
Viestit: 3
Liittynyt: 9.12.2008

Re: Groningen (Alankomaat)

ViestiKirjoittaja Kaapissa! » 19.9.2009 19:01

Tänään tultiin himaan takas,siisti ja rauhallinen paikka.4 päivää meni taas nopeesti,kaikki shopit löyty paikallisen kaverin kanssa pyöriessä nopeasti ,muuten vaikee löytää :D ja joutu ostaa vaan kaupungilla paukkua baarista,muuten polttelu oli ihan kasvateltua paikallista :mrgreen: Agfa oli parasta polttoo shopeista mitä löyty tällä hetkellä.Hintataso on tosi jees!Taas takas marraskuussa :P

Avatar
beduiini
Viestit: 41
Liittynyt: 14.4.2008

Re: Groningen (Alankomaat)

ViestiKirjoittaja beduiini » 3.11.2009 0:50

Groningen on todellakin kaunis kaupunki ja vierailemisen arvoinen. Viitisen päivää tuli vietettyä siellä. Joku päivä saatan kirjoitella jonkinlaisen "matkapäiväkirjan" tyylisen oppaan. :)
It's grass or ass, no free rides!

110
Viestit: 16
Liittynyt: 6.4.2008

Re: Groningen (Alankomaat)

ViestiKirjoittaja 110 » 3.11.2009 15:09

Oltiin keväällä Groningenissä kolme päivää. Matkattiin bremenin kautta.
Tarkoitus olisi lähteä käymään tässä kuussa jonkulainen reissu muttei ole matkaseuraa. Viimeksi oli kyllä huippu reissu.


Palaa sivulle “Matkailu”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija