cannabutter ongelma

Bongit, piiput, ruokaohjeet jne.
anonyymi luuseri

Re: ..

ViestiKirjoittaja anonyymi luuseri » 13.9.2003 21:57

Ookoo...

Itse olen leiponut herkkuja ganjavoista jo useampia kertoja, eikä kertaakaan ole meno pettänyt.

Keitän mössöt aina SUURESSA kattilassa.

Keittoprosessi kestää viidestä kahdeksaan tuntia, riippuen siitä, saako tuotoksia nauttia heti, vai ei.

Vesi saa kiehua, jos vain kattila antaa myöten. Veden kiehumispiste ei tuhoa THC:tä.

Suurin ongelma teillä, lapsukaiset, on varmastikkin se, että kasvia on aivan liian vähän. Jos ette käytä kukkaa, niin lehtiä ja varsia tulee olla niin maan perkuleesti. Itse edellisen kerran silppusin kokonaisen 2 metrisen kasvin tehosekoittimella, 5 litraa vettä päälle, puolikiloa margariinia ja tättärää! Kuusi tuntia myöhemmin oli jo keksit uunissa, kaksi tuntia myöhemmin ei ollut tuntoa naamassa.

Siis:

1. Riittävästi kasvia
2. Riittävän kauan
3. Reilusti vettä

Kun puristelette niitä makeimpia kasveista, suosittelen vanhaa niksipirkkaklassikkoa, sukkahousuja. Jos materiaali on vielä tehosekoitettu, on rasva helppo puristaa talteen.

Jäähdytys korkeassa, mutta kapeassa astiassa, niin rasva on paksumpana levynä, jolloin likaveden kanssa kosketuksiin jäävä osuus on mahdollisimman pieni. Ei tarvi kuraa paistella.

Jos kasvimateriaalia on parit sukkahousun lahkeelliset/kattila, niin saattaapa olla, että käy kuin itselle viimeksi: heräsin vielä 10:00 aamulla silmät punaisena, kun edellisen illan/yön keksit piti vielä otteessaan. No, kyllä se iltapäiväksi helpotti.

AL

yori

Re: cannabutter ongelma

ViestiKirjoittaja yori » 16.9.2003 13:08


tein eilen cannabutteria pizzan pohjaksi mutta vituiksi meni,
maistui nimittain paskalta ihan totaaliselta paskalta... saattoi vahan palaa pohjaan mutta illalla kylla nukutti hyvin ei siina mitaan...
vaikuttaa vahan suuritoiselta ja hankalalta. helppohan se tietysti taikinaan on sotkea, mutta miulummin kuitenkin ostan pizzapohjat valmiina niin saako sita mitenkaan katevasti sekoitettua mausteeksi tomaattien tai juuston sekaan niin etta maut ja tehot sailyvat??

mun on tosiaan pakko siirtya ruan puolelle kun aina polttaessa rupee yskittamaan niin vitusti ja rintaa pistelee heh he...

mulla ei nyt oo kun kuivattuja lehtia, saan sita vitun halvalla ison pussin 50g aina kun kayn ostoksilla ja ihan toimivaa sellasta...
mutta mika teidan mielesta olis oikee maara noin niinku syotyna etta pysyy paivan tyokuntosena duunissa?


StillGoingStrong
Viestit: 296
Liittynyt: 11.2.2003

Lämmöllä...

ViestiKirjoittaja StillGoingStrong » 24.9.2003 17:57

...on jokin omituinen vaikutus kannabikseen leivottaessa. Se jollakin tavalla aktivoi kai thc:n, helpottaa sen imeytymistä tai jotakin. Enemmän tosta jutusta on ainakin teoksessa cooking with cannabis. Siellä on mm. jonkinlainen taulukko kyhätty lämpökäsittelyn pituudesta suhteessa määrään.

Itse olen huomannut, että ainakin tuntuu olevan paljon merkitýstä syökö suoraan raakaa kannabista, nopeasti tehtyä voita tai uunissa voista paistettuja ruokia. Kekseistä esimerkiksi menee aivan pihalle ja vielä kolmen tunnin jälkeen TODELLAKIN vielä nousee vielä kirjoitanpas vieläkin vielä.

Kannattaa siis hauduttaa jonkin aikaa sitä keitosta ainakin tunnin ajan. Tosin kekseihin olen jättänyt kasvi materiaalin voin mukaan.

Keksejä ei ole mikään vaiva valmistaa kaikki käy kahdessakymmenessä minuutissa.

Keksien peruspohjaksi tarvitaan ainoastaan jauhoja, sokeria, kananmunaa ja sitä voita ja vanilliinisokeria jos haluaa. valmiiseen taikinaan voikin sitten heitellä mitä tahansa, vaikkapa rommia, suklaanpaloja, pistaasipähkinää murskattuna. Minttu maistuu muuten aivan helvetillisen hyvältä kannabiksen kera keksissä. Yleensä teen minttu-suklaa-keksejä.

Sitten taikina levyksi ja kaupasta hakemaan kaikenlaisia jänniä avaruusraketti muotteja. Kun raketit ja tähdet sitten ovat pellillä voidaan ne koristella jos jaksaa tai ainakin pyöreisiin paukkulasilla tehtyihin kekseihin voi painella hymiön.

Sitten paukku-keksit unniin kymmeneksi minuutiksi ja ahmimaan. Keksejä on mukava olla pakkasessa. Ne sitten maistuvat teen kanssa näin syys-iltoina.

anonyymi luuseri

Re: Lämmöllä...

ViestiKirjoittaja anonyymi luuseri » 24.9.2003 23:42

Keksien vaikutus on tosiaan aika perkeleellisen pitkä. Leivoin viimeksi aika tiukan taikinan, kun kokonainen ulkona kasvanut 2 metrinen kukkaa täynnä oleva kasvi oli päässyt homeeseen. Koko kasvi puoleen kiloon rasvaa. Taisi olla vähän liikaa

Vaikutus alkaa olla huipussa siinä 3 tuntia nauttimisen jälkeen. Todella energistä menoa. Ainoa harmi on että aamullakin tuppaa olemaan vielä vähän pyörryksissä.

No, minusta kuitenkin kannabiksen syöminen on paras metodi. Toki sätkä siinä kolmen tunnin jälkeen on myös eetvarttia.

AL

StillGoingStrong
Viestit: 296
Liittynyt: 11.2.2003

Leivoin

ViestiKirjoittaja StillGoingStrong » 27.9.2003 16:01

Innostuin näistä jutuista ja leivoin suklaakeksejä. (Joita sitten äsken popsin) Homma meni näin: 150g Keiju-margariinia kattilaan levy ykköselle, reilu kourallinen hienonnettua lehteä ja kokonaisia varsia sekaan. Lämmitin keitosta jotakin tunnin verran, silloin tällöin sekoitellen. Lisäsin alussa viileän rasvan joukkoon muutaman tipan vettä. Jos vesi alkaa kiehua tai tiristä rasvan seassa niin tietää että mennään liian kuumalla. Mutta varovainen kyllä saa olla; kuuma rasva ja pieni määrä vettä alkaa roiskumaan kattilasta kuumentuessa liikaa.

Sitten otin varret pois keitoksesta, jäähdyttyään pusersin varsien rasvat kattilaan. Kaadoin keitoksen kulhoon ja sekoitin puoli desiä sokeria joukkoon ja yhden munan. Sitten Viisi kuusi desiä jauhoja joihin on sekoitettu leívinjauhoa (tai siis sitä nostattajaa, oliko se nimi nyt leivinjauho, alkaa sanat kuulostaa jollakin tavalla päässä kummilta. kahdeksan keksiä nautittu 20 minuuttia sitten.) teelusikallinen. Kaakaojauhetta jotakin neljä reilua teelusikallista, muskottia, minttua ja hasselpähkinä rouhetta. Taikinasta pitäisi tulla sellainen muovailtava koossa pysyvä köntti. Sitten leivoin taikinan ohueksi levyksi ja painelin siitä muotilla keksit, asetin pellille ja laitoin uuniin (190 C) kahdeksaksi minuutiksi. Keksejä tuli ihan helvetisti, maistuvat hyviltä ja minä olen tutkalla.

Siis resepti;

150g rasvaa( leivontaan sopivaa margariinia tai vaikkapa voita ja tietysti kannaa mukana.)
0,5 dl sokeria tai hunajaa
1 kananmuna
5-6 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
5 tl kaakaojauhoja
vanilliinisokeria
muskottipähkinää
pähkinärouhetta
minttua

Mausteeksi voi tietenkin laittaa vaikkapa kuivattuja hedelmän paloja ja rommia tai mitä nyt kaapissa sattuu olemaan.

yori

Re: Leivoin joo...

ViestiKirjoittaja yori » 27.9.2003 18:31


...tosta joo anonuuminluuserin jutusta mulle tuli mieleen etta syodessa kylla myos satka aina silloin talloin on eetvarttia...!!

mulla on kylla nyt leivoskellessu kayny niin etta on maarat kylla noussuu aika reilusti...kun en nyt iha polttamattakaa osaa olla...vaikka nyt kylla syyllistyn varmasti teidan etiketin rikkomukseen kun ihan selvinpain siis en oo...sienia meinaan... ja tamaham on hamppufoorumi. tossa vaan kun mikella kavin yks paiva sienii oli silla poydalla ja oli niinku etta auta ittees siita ja meni niita sitten taskuunki siina lahtiessa ja nyt sitte oon leiponu kannabis-sienimuhennoksii niinku, anteeks siita,
kannabis palstahan taa, eika mikaa vitun sienipalsta siis... mutta naa sienet kylla toimii...tulee vaha niinku psykedeliaa peliin jotenki...

mutta sinako se anomyysiluuseri olit ku yhessa jutussa joku kirjotti etta kaksmetrisen kukan tehosekottimeen pisti..vittu ku nauroin ku luin sen...tolleen maki tahtosisiin elaa ny, rennosti jossain landella ja vah kasvatella kukkii...

mutta siis AL, ai miten niin liikaa rasvaa. ei mun mielesta puolkiloo rasvaa oo niinko kaksmetriseen kasviin nahden tunnu niinku kovi paljolta...?!!!

taytyy taas josku sitte kirjotella tanne palstalle, taalla tuntuu olevan ihan rento kunno meininkii. oon sanu naihi munm keitoksii paljo hyodyllisii vinkkei taalata.





manzica

ViestiKirjoittaja manzica » 25.1.2004 17:11

Siis eiks sen voi tehä niinkin että otta klöntin voita ja itse tavaraa ja sulattaa sen voin vaikkapa kipossa mikrossa. Sit vaan leipoo siitä jotakin. Vai pitääkö tehä noi kaikki kattila-vesi-rasva- jutut?? :?: tekis mieli nimittäin leipoo. Yksinkertaisesti :D

Cryon
Viestit: 96
Liittynyt: 8.1.2004

.

ViestiKirjoittaja Cryon » 26.1.2004 12:28

Tuskin kovin toimivaa ainakaan saat tolla metodilla. Idea taitaa olla siinä, että THC:tä tarttuisi siihen rasvaan mahdollisimman paljon. Se kun ei käy ihan käden käänteessä. En usko tohon mikro juttuun siis...

Avatar
Absinthos
Viestit: 264
Liittynyt: 18.1.2004

ViestiKirjoittaja Absinthos » 1.2.2004 0:25

Itse olen kuumentanut rasvaa vesihauteessa. Oliiviöljyä kasvirouheen kanssa teräskulhoon. Teräskulho sopivan kokoiseen kattilaan jossa vettä siten ettei kulhon pohja ole kosketuksissa kattilanpohjaan.

Sitten vaan keittelee ja lisää vettä tarvittaessa ettei polta vettä pohjaan :)

Leivottaessa teen kaksi taikinaa. Premiumia johon kaadan öljyn teesihdin läpi ja sekundaa johon pistän jämät rouheineen.

Muukalainen
Viestit: 39
Liittynyt: 5.2.2009

Re: cannabutter ongelma

ViestiKirjoittaja Muukalainen » 30.4.2010 9:40

Voisiko joku asiasta enemmän tietävä vähän valaista mua nyt. Tein eilen cannabutteria, johon tuli 700g voita, puolitoista litraa vettä, 16 gemmiä budia, 25 grammaa lehteä ja neljän kasvin varret. Sekoittelin seosta miedolla lämmöllä nelisen tuntia ja laskin setit vissiin kuuteen kertaan siivilän läpi. Annoin olla yön yli jääkaapissa ja nyt aamulla oli yllätykseni suuri kun punnitsin tuon rasvamäärän. Lopputulos on tasan puolet alkuperäisestä eli 350g rasvaa. Mihin hittoon puolet tuosta on hävinnyt?

Edit: ja nyt kun tarkemmin tsekkailin niin tuo voi on hyla-voita, vaikuttaako tämä jotenkin lopputulokseen? Menikö koko homma nyt puihin?

Avatar
StickOfRome
1 tähti
1 tähti
Viestit: 729
Liittynyt: 8.2.2009

Re: cannabutter ongelma

ViestiKirjoittaja StickOfRome » 30.4.2010 11:42

Muukalainen kirjoitti:Voisiko joku asiasta enemmän tietävä vähän valaista mua nyt. Tein eilen cannabutteria, johon tuli 700g voita, puolitoista litraa vettä, 16 gemmiä budia, 25 grammaa lehteä ja neljän kasvin varret. Sekoittelin seosta miedolla lämmöllä nelisen tuntia ja laskin setit vissiin kuuteen kertaan siivilän läpi. Annoin olla yön yli jääkaapissa ja nyt aamulla oli yllätykseni suuri kun punnitsin tuon rasvamäärän. Lopputulos on tasan puolet alkuperäisestä eli 350g rasvaa. Mihin hittoon puolet tuosta on hävinnyt?

Edit: ja nyt kun tarkemmin tsekkailin niin tuo voi on hyla-voita, vaikuttaako tämä jotenkin lopputulokseen? Menikö koko homma nyt puihin?


Keitit liian kauan ja rasvoissakin on eroja.Jotkut kuluvat enemmän kuin toiset.
Tämän takia olen jo vuosia jauhanut että käyttäkää kasvi öljyjä (nestemäisiä) kun ne kestävät keittoa ihan toisella lailla.
Elämä on epistä,mäkään en tykkää lepistä.

Muukalainen
Viestit: 39
Liittynyt: 5.2.2009

Re: cannabutter ongelma

ViestiKirjoittaja Muukalainen » 30.4.2010 12:48

StickOfRome kirjoitti:...

Keitit liian kauan ja rasvoissakin on eroja.Jotkut kuluvat enemmän kuin toiset.
Tämän takia olen jo vuosia jauhanut että käyttäkää kasvi öljyjä (nestemäisiä) kun ne kestävät keittoa ihan toisella lailla.


Vaikuttaako tehoon? Eikö sama määrä thc:tä ole kuitenkin siinä pienemmässäkin määrässä rasvaa?

kau
Viestit: 153
Liittynyt: 11.1.2009

Re: cannabutter ongelma

ViestiKirjoittaja kau » 11.5.2010 16:10

Mulla ois tuolla kuivumassa n 60g lehteä, josta tein pari päivää sitten voita. Eli tuo lehtikasa on "käytettyä". Kun niitä tuossa äsken hipelöin, tuntuivat ne kuitenkin hyvin rasvaisilta.

Millä saisin jäljelle jääneen rasvan pois lehtimassasta?

Keitokseen laitoin 300g voita, ja sain sitä noin 150g puristettua lehdestä pois, eli jäljellä on vielä sama määrä noissa lehdissä.

Avatar
StickOfRome
1 tähti
1 tähti
Viestit: 729
Liittynyt: 8.2.2009

Re: cannabutter ongelma

ViestiKirjoittaja StickOfRome » 11.5.2010 16:19

kau kirjoitti:Mulla ois tuolla kuivumassa n 60g lehteä, josta tein pari päivää sitten voita. Eli tuo lehtikasa on "käytettyä". Kun niitä tuossa äsken hipelöin, tuntuivat ne kuitenkin hyvin rasvaisilta.

Millä saisin jäljelle jääneen rasvan pois lehtimassasta?

Keitokseen laitoin 300g voita, ja sain sitä noin 150g puristettua lehdestä pois, eli jäljellä on vielä sama määrä noissa lehdissä.


Kuumana vain puristelet huolellisesti.Irtoamisenkin kannalta nestemäiset kasviöljyt ovat käytännöllisempiä.
Elämä on epistä,mäkään en tykkää lepistä.

Avatar
Varjo
Viestit: 24
Liittynyt: 17.4.2013

Re: cannabutter ongelma

ViestiKirjoittaja Varjo » 3.7.2017 17:27

menin nyt tekemään kämmin. unohdin että voileipämargariinia ei voi käyttää, koska se ei meinaa lähtee vedestä. kuinka siis pelastan homman kun butterit pitäs toimittaa kaverille enkä thc pitoista vettä oikein voi kuljettaa. kuinka toimia? keittää vedet varovasti pois vai mitenkä tässä viisaasti toimis? toivottavasti vastauksen saan nopeesti
-------------------------------------------------------
Living a dream or living in the dreams?



Sam 1
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 3096
Liittynyt: 26.7.2008

Re: cannabutter ongelma

ViestiKirjoittaja Sam 1 » 3.7.2017 17:54

Varjo kirjoitti:menin nyt tekemään kämmin. unohdin että voileipämargariinia ei voi käyttää, koska se ei meinaa lähtee vedestä. kuinka siis pelastan homman kun butterit pitäs toimittaa kaverille enkä thc pitoista vettä oikein voi kuljettaa. kuinka toimia? keittää vedet varovasti pois vai mitenkä tässä viisaasti toimis? toivottavasti vastauksen saan nopeesti

Sun kannattaisi hommata mahdollisimman tönkköä rasvaa ja sakeuttaa sillä keitos uudestaan.
Kookosrasva on tähän ja muuhun hätään paras vaihtoehto.
Hauduttelin omat vihreät pelkässä rypsiöljyssä ja puristelun jälkeen laitoin ne puhtaaseen veteen kiehumaan.
Kookosrasvalla sain sidottua kasveista irronneen ohuen oljykalvon, keitinveden pinnasta.
Muuten olisin lusikalla kauhonut vedensekaista rypsiöljyä. Eli kookosta, jookosta?
– Melkein nauratti, kuinka paljon paarmoja siellä oli, sanoo Salmela.

Avatar
Varjo
Viestit: 24
Liittynyt: 17.4.2013

Re: cannabutter ongelma

ViestiKirjoittaja Varjo » 3.7.2017 18:23

Sam 1 kirjoitti:
Varjo kirjoitti:menin nyt tekemään kämmin. unohdin että voileipämargariinia ei voi käyttää, koska se ei meinaa lähtee vedestä. kuinka siis pelastan homman kun butterit pitäs toimittaa kaverille enkä thc pitoista vettä oikein voi kuljettaa. kuinka toimia? keittää vedet varovasti pois vai mitenkä tässä viisaasti toimis? toivottavasti vastauksen saan nopeesti

Sun kannattaisi hommata mahdollisimman tönkköä rasvaa ja sakeuttaa sillä keitos uudestaan.
Kookosrasva on tähän ja muuhun hätään paras vaihtoehto.
Hauduttelin omat vihreät pelkässä rypsiöljyssä ja puristelun jälkeen laitoin ne puhtaaseen veteen kiehumaan.
Kookosrasvalla sain sidottua kasveista irronneen ohuen oljykalvon, keitinveden pinnasta.
Muuten olisin lusikalla kauhonut vedensekaista rypsiöljyä. Eli kookosta, jookosta?

Keitoksessa itsessään oli jo kookosta ja lehtimaterialla olisi tarkoitus korvata kolmasosa jauhoista.
-------------------------------------------------------

Living a dream or living in the dreams?



Avatar
Varjo
Viestit: 24
Liittynyt: 17.4.2013

Re: cannabutter ongelma

ViestiKirjoittaja Varjo » 3.7.2017 19:23

Varjo kirjoitti:
Sam 1 kirjoitti:
Varjo kirjoitti:menin nyt tekemään kämmin. unohdin että voileipämargariinia ei voi käyttää, koska se ei meinaa lähtee vedestä. kuinka siis pelastan homman kun butterit pitäs toimittaa kaverille enkä thc pitoista vettä oikein voi kuljettaa. kuinka toimia? keittää vedet varovasti pois vai mitenkä tässä viisaasti toimis? toivottavasti vastauksen saan nopeesti

Sun kannattaisi hommata mahdollisimman tönkköä rasvaa ja sakeuttaa sillä keitos uudestaan.
Kookosrasva on tähän ja muuhun hätään paras vaihtoehto.
Hauduttelin omat vihreät pelkässä rypsiöljyssä ja puristelun jälkeen laitoin ne puhtaaseen veteen kiehumaan.
Kookosrasvalla sain sidottua kasveista irronneen ohuen oljykalvon, keitinveden pinnasta.
Muuten olisin lusikalla kauhonut vedensekaista rypsiöljyä. Eli kookosta, jookosta?

Keitoksessa itsessään oli jo kookosta ja lehtimaterialla olisi tarkoitus korvata kolmasosa jauhoista.

ja eikös emulsioaineet vaikuta kookokseenkin? :shock:
-------------------------------------------------------

Living a dream or living in the dreams?



Avatar
vescuu
Viestit: 435
Liittynyt: 9.4.2009

Re: cannabutter ongelma

ViestiKirjoittaja vescuu » 9.9.2017 8:42

Voisko ne kasvin jäänteet siivilöinnin jälkeen vaikka pakastaa ja tehdä esim kaakaota myöhemmin? Jääkö niihin jäljelle thc:tä miten? Vai liukeneeko kaikki rasvaan? Ainakaan pienellä määrällä ei ole saanut niistä mitään oikein irti.
Nuuska päivässä pitää suudelmat loitolla

Ideakonsultti
Viestit: 79
Liittynyt: 21.4.2018

Re: cannabutter ongelma

ViestiKirjoittaja Ideakonsultti » 21.8.2018 7:47

Laitoin 200 grammaa voita ja reilun puoli litraa vettä sekä 20g buda. hauduttelin n.45 minuuttia ja kun oli rasva kovettunut ja otin sen pinnalta pois painoi vain 90 grammaa. No onneksi otin talteen kasvit mitkä valutin ja pistin pakkaseen ja saa niistä tehdä mukavia kaakaokupillisia sitten kun ilmat kylmenee :pimp:


Palaa sivulle “Niksinurkka”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija