SKY:stä

Päihdepolitiikka, tiedotusvälineet, lainsäädäntö
Alueen säännöt
Politiikka ja media
Tämä alue on tarkoitettu kannabis- ja päihdepolitiikasta keskusteluun.

Alue on erittäin tiukasti moderoitu; lue ohjeet ennen kirjoittamista. Alueelle kuulumattomat keskustelut siirretään Tuhkakuppiin.
Kirjoita viestisi asialliseen ulkoasuun. Ylläpidolla on oikeus muuttaa epäasiallisen viestin sisältöä tai poistaa viesti.
tukkah2002
Viestit: 102
Liittynyt: 28.5.2002

SKY:stä

ViestiKirjoittaja tukkah2002 » 10.7.2003 19:21

hmms.. huumeita siellä ja huumeita täällä. ScanSeeds suljettiin hatarin perustein ja ihmiset marssivat totuttuun tapaan hampun puolesta. Mutta mitä tekee Suomen Kannabisyhdistys?

Ainakin oma käsitykseni kyseisestä yhdistyksestä on se, että yritys on (ainakin joskus ollut) kova, muttei mitään tapahdu.. Ainakin nettisivujen perusteella. Tiedotus ei tunnu pelittävän alkuunkaan enkä ole nähnyt _pitkään_ aikaanyhdessäkään valtamediassa k.o. yhdistykseen liittyviä juttuja.

Onko homma kuivunut kasaan ja jämähtänyt samalle alkupuoliskolle 90-lukua kuin yhdistyksen kotisivutkin? Välillä tuntuu että aatteen levittäminen Suomessa on yksin tämän foorumin vastuulla (ikäänkuin mekään siihen pystyttäisiin).

Pahoillani tilityksestä, asianosaiset korjatkoon ja muilta kommentteja.

T: nimim. jotain tarttis tehrä mutta mitä?

EzMigrated!


Avatar
Jens Holger
Viestit: 78
Liittynyt: 1.12.2002

Re: SKY:stä

ViestiKirjoittaja Jens Holger » 10.7.2003 22:25

Samaa ihmettelee täällä nimim. Ex-jäsen, joka kyllästyi siihen, että yhdistyksen ainoa toiminta on sääntömääräisen vuosikokouksen järjestäminen.

Voisi olla aika alkaa elvyttää toimintaa. Ensimmäiseksi voisi julkaista uuden numeron Hamppu-lehteä, johon voisi kasata esim. kiihkoilemattoman tietopaketin siitä, missä hamppulainsäädännön suhteen muualla Euroopan Unionin alueella mennään.Paljon on tapahtunut edellisen lehden jälkeen... Moiseen hankkeeseen voisin tässä ja nyt lupautua lähtemään mukaan. Lehteä sitten jakoon ja tiedotus/kannanottopolitiikka aktiivisemmaksi, niin saatettaisiin saada kantoja esille ja lisää aktiivisia ihmisiä mukaan toimintaan.

Nykyisellään yhdistys on pelkkä vitsi ja täysin vailla mitään vaikutusmahdollisuuksia. Valitettavasti.

Avatar
SauhuMaahinen
Viestit: 568
Liittynyt: 8.8.2002

...

ViestiKirjoittaja SauhuMaahinen » 11.7.2003 19:24

Puhut asiaa Holgeri. SKY todellakin on nykyään pelkkä nettisivusto ja vielä helvetin ruma sellainen
Jotain tarttis kyllä tehä tän meidän PYHÄN yrtin puolesta prkl että saadaan se tonne R-kioskeille (no ei ehkä ihan R-Kioskiin ) ja muihin shoppeihin ...

Jatkakaa ...

Avatar
Curanderot
Viestit: 48
Liittynyt: 26.5.2002

SKy kusee

ViestiKirjoittaja Curanderot » 11.7.2003 19:53

Itse olen tuuminut samaa, miksi sky ei toimi? Sivuja ei päivitellä eikä muutenkaan tieto kulje. Hamppu-lehti olisi hyvä elvyttää ja sivut uusia tai järjestää aivan uusi kannabisyhdistys. Media ei toimi esim. en ole kuullut hamppu marsseista moneen vuoteen, missä niitä on ja milloin? Asia pitäisi tuoda jokaisen ihmisen nokan alle, ja onhan meitä hamppu fanaatikkoja enemmän kuin on oletettu.
Ja yksi uusi idea joka on muhinut mielessäni on HEMP-radio nettiin, sitä porukka voisi kuunnella ja saada tärkeää tietoa marsseista, muualta maailmalta laillistamisesta ym... ja tietenkin hyvää musiikkia, hyvä lähetys aika ym... ym...

Hyvä 90-luvun hamppu tiedoittaminen ja vastarinta on laantumassa, se on nostettava uudestaan pinnalle, niin että jokainen huomaa meidät ja hyväksyy hampun. Niin itselläni ei juuri nyt ole aikaa tuohon, mutta niillä joilla on aikaa... tehkää jotain hampun puolesta.
It is unnatural to make a plant illegal.

Edwin

Hmmm...

ViestiKirjoittaja Edwin » 12.7.2003 1:23


Reply SKY:stä hmms.. huumeita siellä ja huumeita täällä. ScanSeeds suljettiin hatarin perustein ja ihmiset marssivat totuttuun tapaan hampun puolesta. Mutta mitä tekee Suomen Kannabisyhdistys?

Olisikohan SKY ollut järjestämässä sen marssin bileineen.

Minä ainakin olin järjestämässä...

Edwin -SKY-

hasamato

idea... tai jotai...

ViestiKirjoittaja hasamato » 12.7.2003 16:35

näin tuossa eilen erään kaupan ovella jonkun juipin seisoskelemassa sekä kaupittelemassa irti huumeista (tai jotain vastaavaa) lehteä. hän pyysi lehdestä 2€ joten en ostanut sitä, mutta siitä minä sain idean.
aletaan kasaamaan lehteä johon voi kaikki halukkaat laittaa stooreja siitä kuinka nykyinen lainsäädäntö hajoittaa ihmisten elämiä. esim. täällä foorumilla on joskus porukka kirjoitellut jotain juttuja, mitä laittaa lehtiin, kannabiksen laillistamisen puolesta. lehdet eivät kuitenkaan ole julkaisseet niitä yleensä.
tänne foorumiin voisi laittaa oman osion johon voisi porukka kirjoitella tarinoita elävästä elämästä sekä kaikkea aiheeseen liittyvää. sitten sovittaisiin tietty ulkoasu lehdelle ja halukkaat (kuten minä) voisivat paremman tekemisen puutteessa jaella näitä lehtiä ihmisille tai vaikka laittaa niitä ihmisten postilaatikkoihin...
tiedän että tämä vaikuttaa tyhmältä, mutta edes JOTAIN tapahtuisi asian eteen...
tai no... enpä tiedä nopeuttaisiko tämä kannabiksen laillistumista mitenkään.
EEEIEI nyt mä keksin. ensi vuonna hamppumarssin sijasta. porukka eduskuntatalon eteen. siellä sitten pysyttäisiin niin kauan että kannabis laillistettaisiin tai kuolisimme nälkään
itse olisin ainakin valmis tähän sillä tietäisin että nääntyisin hyvän asian puolesta...


noniin. nyt saa nauraa.

tukkah2002
Viestit: 102
Liittynyt: 28.5.2002

..ehkä ensin pitäisi liittyä..

ViestiKirjoittaja tukkah2002 » 12.7.2003 23:44

..k.o yhdistykseen ja sitten rupeaisi ns. aktiivijäseneksi.

Meidänhän siinä yhdistyksessä pitäisi olla mukana, koska me taidetaan olla aktiivisia ja aiheesta kiinnostuneita Itse en ole vielä liittynyt..

Olisi kiva tietää ketä täältäkin on tuossa mukana ja onko SKY:ssä olemassa enää aktiivijäseniä organisoimassa asioita..

Laitan tuhkakuppiin uuden pollin topicilla Oletko SKY:n jäsen? ( pub17.ezboard.com/fgrowgu...=243.topic ) ihan vaa mielenkiinnosta aihetta kohtaan..

tukkah2k

hasamato

Re: idea... tai jotai...

ViestiKirjoittaja hasamato » 12.7.2003 23:46

no jo on... jauhan täällä paskaa yksikseni
katoin just les miserablesin ja siellä jossain ranskassa ne tosiaan tekivät jotain asian eteen. porukka on valmiina kuolemaan jonkun äänioikeuden takia...
oletko sinä valmis istumaan eduskuntatalon edessä syömättä niin kauan että sinun ihmisoikeuksiasi aletaan kunnioittaa??
tämä kuulostaa niin typerältä/lapselliselta että se voisi toimia.
olisi kiva tietää että onko tääl voorumis kukaan idean kannalla... vai pitääkö minun kenties mennä yksin sinne istumaan/nääntymään?
miettikää nyt... mitä siinä menetät?? ehkä muutaman kilo ja sehän ei haittaa ku sit voi poltella rauhas ja mättää karkkii

hasamato

nojoooo

ViestiKirjoittaja hasamato » 13.7.2003 10:21

kyllä mieltä saa osoittaa ilman että kuuluu mihinkään yhdistykseen... onhan yhdistyksen ajatus hyvä mutta viimeaikoina ei paljoa ole asian eteen tapahtunut. miksi siis maksaa yhdistykselle ja odotella että jotain tapahtuu. miksei itse tehdä jotain asialle?

Edwin

Nyt lähtee...

ViestiKirjoittaja Edwin » 13.7.2003 13:48

Ainakin oma käsitykseni kyseisestä yhdistyksestä on se, että yritys on
(ainakin joskus ollut) kova, muttei mitään tapahdu.. Ainakin nettisivujen
perusteella. Tiedotus ei tunnu pelittävän alkuunkaan enkä ole nähnyt
_pitkään_ aikaanyhdessäkään valtamediassa k.o. yhdistykseen liittyviä
juttuja.

Valtamediassa näkyy juuri sitä mitä he HALUAVATKIN näkyvän, siis sensuuri ei liene vähäisin syy siihen, että SKY:n lukuisat kannanotot jäävät julkaisematta.



Onko homma kuivunut kasaan ja jämähtänyt samalle alkupuoliskolle 90-lukua
kuin yhdistyksen kotisivutkin? Välillä tuntuu että aatteen levittäminen
Suomessa on yksin tämän foorumin vastuulla (ikäänkuin mekään siihen
pystyttäisiin).


SKY:n sivujen tarkoitus on ensisijaisesti informatiivinen, siis tietoa vapaasti saatavilla heille jotka sitä tarvitsevat.
Multimediaseksikkyyttä tavoitteleville on omat paikkansa verkossa. Lukuisia tarjouksia kotisivujemme kehittämiseksi tulee vuosittain, mutta... se toteutus...

Samaa ihmettelee täällä nimim. Ex-jäsen, joka kyllästyi siihen, että
yhdistyksen ainoa toiminta on sääntömääräisen vuosikokouksen järjestäminen.

"Voisi olla aika alkaa elvyttää toimintaa."

Tervetuloa vaan, kaikki jotka uskovat pystyvänsä tulokselliseen vapaaehtoistyöhön, voivat aloittaa koskatahansa, riittää kun raahaa itsensä seuraavaan hallituksen kokoukseen ja kertoo mitä osaa ja haluaa tehdä asioden eteen.
Lisätietoja voipi kysellä: edwin@hamppu.net tai sky@sky.org

"Itse olen tuuminut samaa, miksi sky ei toimi? Sivuja ei päivitellä eikä
muutenkaan tieto kulje. Hamppu-lehti olisi hyvä elvyttää ja sivut uusia tai
järjestää aivan uusi kannabisyhdistys."

Noh, jos nyt puoletkin tästä uhosta saataisiin tositoiminnan pariin, ei maaimaan enää mahtuisi uutta yhdistystä, kun kaikki tekemätön työ olisi jo tehty.


"Niin itselläni ei juuri nyt ole aikaa tuohon, mutta niillä joilla on
aikaa... tehkää jotain hampun puolesta."
Niinpä, mutta meilläkin on vain se 24h ja jossain välissä on se oma elämä...

T:Edwin -SKY-





Viimeksi muokannut Edwin, 25.8.2004 2:28. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

hasamato

Re: Nyt lähtee...

ViestiKirjoittaja hasamato » 13.7.2003 17:13

no jos sinä edwin kerran olet sky:ssä niin voisit sanoa sille kuka viime hamppumarssien aikaan laittoi skyn sivuille mainoksen marssista, että laittaa tällä kertaa mainoksen nälkälakosta tai jostain vastaavasta joka tapahtuisi eduskuntatalon edessä... miksiseeei?? katotaan kuinka moni lähtee mukaan. voisi myös yhdistää muiden kaupunkien marssit sillai et kaikki tuonne eduskuntatalle...
tuo ainakin herättäisi huomiota ja se voisi saada keskustelua eduskunnassa aikaann nnnnnn b

Edwin

Re: Nyt lähtee...

ViestiKirjoittaja Edwin » 13.7.2003 19:01

Hasamatoseni, syöksy kokoukseen ja sano itse.

PS. Vai onko nyt todellakin niin, että kaikki pitää tehdä sinulle valmiiksi?

Edited by: Edwin at: 13/7/03 18:07

hasamato

Re: Nyt lähtee...

ViestiKirjoittaja hasamato » 14.7.2003 14:22

voi kun sky ottaisi alaikäisiä jäseniksi...

tukkah2002
Viestit: 102
Liittynyt: 28.5.2002

tjooooh

ViestiKirjoittaja tukkah2002 » 14.7.2003 21:25

Tuo oma tilitykseni lähti oikeastaan liikkeelle siitä kun ajattelin käydä katsomassa miten SKY:n sivuilla otetaan kantaa ScanSeedsin "kuolemaan".. ja eihän siellä oltu noteerattu. Siitä se sitten lähti.

Tarkoitus oli tuoda esille sitä, että vaikka sivut ansioituvatkin lehtiartikkeleiden saralla, varsinaiset "alan uutiset" eivät sinne pääse. Sivustoista ei myöskään selkeästi käy ilmi koska ne on viimeksi päivitetty. "Informatiivinen" ulkoasu ajaa samaa asiaa, eli sivustosta jää käteen päivittämätön keskiaikainen mielikuva.

Tämän kohtuuttoman tilityksen tarkoituksena ei ole parjata SKY:n kiistämättä ansiokasta työtä oikealla asialla, vaan tuoda esille niitä asioita joita tulvahti mieleen webbisivustolla vieraillessani. Ymmärrän hyvin, että yhdistyksen jäsenillä on vain rajoitettu aika käytettävissään ja se kuuluisa oma elämä (mitä itselläni ei tällähetkellä kauheasti ole [mental note: tukkah, ota kesälomaa]).

Se mitä täällä (phorumilla) voitaisiin tehdä on kannustaa porukoita liittymään tai sijoittamaan osan vähistä rahoista yhdistyksen tukemiseen. Keskittäminen voisi olla vuoden teema, eli tätä "sotaa" ei voiteta tappelemalla monella rintamalla.

Oikaisut, kannanotot ja kiukkuiset kommentit edelleen tervetulleita..

PS. Itse en usko nälkälakon tms. voimaan, olisivat vain tyytyväisiä kun "nistit" kupsahtelevat nälkäänsä. Iltalehti luultavasti repisi rahaakin otsikoilla tyyliin "Narkomaanit leiriytyivät eduskunnan eteen".. Politiikkaa, politiikkaa.. kaikki julkisuus ei aina ole positiivista.

PPS. anteeksi kiukuttelevasta ja "työnnön nokkaani joka paikkaan" asenteesta..

hasamato

niiijooo

ViestiKirjoittaja hasamato » 14.7.2003 22:37

hohhhoh että iski masennus... voi kun olisi jo 18... voisi muuttaa johonkin kauas pois... ryöstän 10 000 käsilaukkuu vanhoilta mummoilta ja ostan pienen saaren jostain etelästa... vaikka johonkin aasiaan... sitten voisin koittaa kuinka paljon hamppua tarvitsee polttaa että kuolee... okeijoo... voisin pelata vähän countterii... seuraavat 720 tuntii... sitten takasin lukioon pelottelemaan ihmisiä... tätä se kieltolaki teettää...

Avatar
Wannabe Hippi
1 tähti
1 tähti
Viestit: 371
Liittynyt: 6.4.2003

Ideaa...

ViestiKirjoittaja Wannabe Hippi » 15.7.2003 2:08

Eli, jos joku keksis jotain sellaista toimintaa, mihin ei montaa ihmistä tarttee, mutta on kuitenkin halpa ja "heppo" toteuttaa, niin minä voisinkin ruveta tekemään jotain näkyvää(?) hamputtelu hyväks.
Harmi vaan että en kyllä ite keksi nyt mitään sellaista pientä mutta näkyvää aktiviteettiä. Ja positiivistä sellasta eikä mitään juttuu.
:D__/)___|

Avatar
Jack The Reaper
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 4217
Liittynyt: 7.1.2003

Reaper Reply

ViestiKirjoittaja Jack The Reaper » 15.7.2003 11:00

Joo. "sita tata ja tuota ja tallaista ja tehkaa sita" - helvetti, ei kukaan teita tuu passaamaan, tehkaa helvetti itse!!!

Siis, mun mielesta - kylla SKY:n pitas tehda jotain, mutta tiedan, etta se ei oo kestaan muusta kuin musta ittestani kii, joten lopetan vinkumisen tahan.

Ottakaa hyvat ihmiset mallia.
-J :mrgreen:

Edwin

Re: Reaper Reply

ViestiKirjoittaja Edwin » 15.7.2003 12:10

Jees, Scanseedsin kohtaloon on tässävaiheessa vaikea ottaa kantaa suuntaan tai toiseen, homma on pahasti kesken.

Voin vakuuttaa, että kaikkia meitä suuresti wituttaa tällainen pelleily jota maassamme päihdepolitiikan nimellä harjoitetaan.

Nyt on toki myös kesäloma kausi, joten yhdistys ei voi olla aktiivisimmilaan, tilannetta seurataan varmasti ja kun jotain voidaan tehdä, silloin tapahtuu.

Edwin -SKY-

Edwin

Re: Ideaa...

ViestiKirjoittaja Edwin » 15.7.2003 13:22


Reply New Post Ideaa... Eli, jos joku keksis jotain sellaista toimintaa, mihin ei montaa ihmistä tarttee, mutta on kuitenkin halpa ja "heppo" toteuttaa...

Näinpä... itselläni on suuri illuusio ja unelma siitä, että yhdistys voisi jonakin päivänä tarjota todellisen "katu-uskottavan" vaihtoehdon nykyvalistukselle.

Elikkäs, joku esim. eläkkeellä oleva päihdeasioihin perehtynyt lääkäri (nimekäs sellainen) voisi vaikkapa yhdistyksen sivuilla tai jopa Hamppufoorumissa pitää "päihdelääkäri vastaa" tyylistä palvelua, jossa neuvottaisiin järkevään päihteidenkäyttöön tähtääviä toimintamalleja, sekä tiedotettaisiin kaikista todellisista riskeistä.

Siis, jos kuitenkin päihteitä käytät, tee se viisaasti, ota huomioon realiteetit ja omat rajasi, ota huomioon muut kanssaihmiset.

Etsikää tietoa, tutkikaa löytämäänne, ymmärtäkää tutkimaanne...

Edwin -SKY-

Edwin

Re: SKY:stä

ViestiKirjoittaja Edwin » 15.7.2003 14:45

"Nykyisellään yhdistys on pelkkä vitsi ja täysin vailla mitään vaikutusmahdollisuuksia. Valitettavasti."


Eipä tunnu tämä vitsi naurattavan.

Ainakaan päättäjiä, miksikö ei missään näy mitään, etenkin SKY:n kannanottoja.

Viralliset kannanotot kohdistetaan suoraan henkilökohtaisesti eduskunnassa kulloinkin vaikuttaville ihmisille, se nyt vaan on niin, että julkisuuteen sellaisia kannanottoja ei monestakaan syystä haluta päästää.

Hei haloo!!! sehän johtaisi rakentavaan keskusteluun tai jopa kehityskelpoiseen päihdepolitiikkaan jota eurooppa ja muu maailma ihmettelisi tyrät rytkähdellen.

Edited by: Edwin at: 15/7/03 13:49


Palaa sivulle “Politiikka ja media”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 14 vierailijaa