lyijykynanen kirjoitti:...
Ja mikähän se on monissa entisissä alkoholisteissa ja huumeittenkäyttäjissä, että he pamahtavat uskoon lopettaessaan käytön? Itse ateistina en mielellään kuuntele asioita, jos usko mainitaan keskeisenä osana juttua kuten valistuksessa. En usko, että muutkaan ateistit, agnostikot, uskonnottomat tai muuta uskontoa tunnustavat haluavat kuulla uskon merkityksestä yms. valistuksessa. Se ei mielestäni kerta kaikkiaan kuulu valistukseen.
Oletko ateisti, joka uskoo ettei jumalaa ole olemassa, ja saarnaa siitä muille. Vai oletko ateisti, joka uskoo ettei jumalaa ole olemassa, mutta vähät välittää siitä, mitä muut ajattelee?
Henkilökohtaisesti uskon, että on syytä puhua myös uskoontulemisesta huumevieroituksen yhteydessä. En siksi, että uskoisin uskoontulemisella olevan jonkinlainen mystinen jumalallinen vaikutus. Vaan siksi, että uskoontuleminen tukee teoriaani vieroitushoidon toiminnasta. Se teoria menee näin: Uskonnolla ei ole mitään tekemistä vieroitushoidon kanssa, fanaattisuudella on. Toisin sanoen huumeiden ongelmakäyttäjälle huume on ollut fanaattisuuden kohde. Uskonto kuitenkin tarjoaa monille uuden fanaattisen kohteen, ja koska uskonnoissa usein on yhteisöjä, jotka jatkavat henkilön tukemista ja ylipäätään pitävät huolta toisistaan, pääsee ongelmakäyttäjä huumeestaan irti. Uskoontuleminen on radikaali elämänmuutos, jollainen saattaa olla tarpeen riippuvuuksista irtipääsemiseen. Tätä en kiellä. Kuitenkin uskoisin, että uskonto ei ole tarpeellinen, vaan perinpohjainen elämänmuutos. Jos kaveripiiri vaihtuu äkisti huumediilereistä ja moottoripyöräjengeistä uskovaiseen yhteisöön, jossa eletään "harmoniassa" ja yhtenä isona "perheenä", jossa ei suvaita huumeidenkäyttöä, on todennäköisesti helpompi pysyä kuivilla. Lisäksi sanominen, että "tuli uskoon", on todella helppo tapa ilmoittaa vanhoille "kavereille", ettei halua piriä tänään, eikä oikeastaan koskaan enää.
Propsit niille, ketkä moiseen elämänmuutokseen ovat valmiita lähtemään. Vaatii aika reippaasti rohkeutta kumminkin. Kaverit on kavereita, ystävät on ystäviä, mutta jos heistä pitää irtautua ja etsiä uudet, se vaatii jo aika paljon.
Itse olen ateisti, joka uskoo mihin lystää, ja toivoo, että muut pitäisi omat uskonsa ominaan, eivätkä tulisi tyrkyttämään niitä.
Uskonnoissa tosin on paljon mielenkiintoista informaatiota, ja kannustan itse kutakin tutustumaan eri uskontoihin, esimerkiksi kirjoja lukemalla. Jotkut voi pitää neitsyiden uhraamista jumalille julmana temppuna, mutta lueppa raamattu, niin ymmärrät millaisesta uskonnosta kristinuskossa on kysymys. Ääri-islamistit uskovat, että on hyvä idea lennellä lentokoneilla päin taloja, pyhä sota on julistettu ja sen vuoksi on ihan ok tappaa ja kuolla. Sitten taas kristityt aikoinaan miettivät, että olisi hyvä idea käännyttää enemmistö kristityiksi. Seurasi uskonpuhdistukset ja ristiretket. Siellä ei paljon vaihtoehtoja ollut kun kylät ja kaupungit joko käännytettiin ja ryöstettiin tyhjäksi kirkkoverona, tai sitten ei käännytetty ja ryöstettiin tyhjäksi ja poltettiin. Oli se sen verran tehokasta toimintaa kumminkin, että hetkisen kristinuskolla oli jotain sanottavaakin maailman menoon. Valitettavasti vaikuttaa siltä, että uskonnoilla on edelleen paljonkin sanottavaa maailman menoon. George W. Bush ymmärtääkseni oikeutti Irakin sodan saamansa "ilmestyksen" mukaan, jonka hän oletti olevan Jumalan hyväksyntä. Sitten olikin jo "oikeutettu" sota. Paljon on uskontojen nimissä tehty, eikä uskovaiset pahemmin ole älähdelleet heidän uskonsa käytöstä. Raamatussa kuitenkin kerrotaan vähän julmemmista teoista. Otetaan esimerkkinä Nooa ja hänen arkkinsa: Eräänä päivänä Jumala suuressa viisaudessaan päättää, että nyt tarvitaan sukurutsaa. Sitten Jumala käskee Nooaa tekemään arkin, ja keräämään sinne kustakin eläinlajista parit. Tulee tulva ja kaikki elämä Nooan arkin ulkopuolella lakkaa olemasta. Tulva menee ohi ja Nooan arkin sisältö kansoittaa maan uudelleen. Kymmenen käskyä kuitenkin on ihan hyvä ohjenuora miten kannattaa elää, samoin kuolemansynnit on ymmärrettäviä. Käytännössä nykyajan lait ovat ihan vastaavia ohjeita miten kannattaa elää. Jos menet ripittäytymään papille, että tapoit kissan, koska halusit nähdä sen kärsivän, pappi käskee lukemaan ave mariaa ja isä jumalaa tai jotain vastaavaa niinmontakertaa ja sanoo että jumala antaa anteeksi, ja sanoo: älä tee toiste. Jos menet kertomaan poliisille, että tapoit kissan, koska halusit nähdä sen kärsivän, sinua syytetään eläinrääkkäyksestä, et saa pitää kotieläimiä enää koskaan ja saat maksaa reilunpuoleiset sakot, mahdollisesti pääset jopa mielisairaalan puolelle. Uskonto "antaa anteeksi" ja antaa rangaistuksen, laki "antaa anteeksi" ja antaa rangaistuksen. Sama kaava koko ajan. Ehkä jossain vaiheessa joku keksii kysyä, miksi teit sen, ja olennaisempana, miten sinut saataisiin lopettamaan. Tai vielä paremmin: miten voisimme saada muut olemaan tekemättä näin? Kun vastaukseksi muodostuu tapa, joka ei tue itseään rangaistuksiin ja pelkoon kiinnijäämisestä, homma alkaa toimimaan vähän eri tavalla. Demokratiassakin on se huono puoli, että aina löytyy joku tyytymätön. Onko ihmisen mahdollista olla tyytyväinen tilanteessa, jossa kaikki muutkin ihmiset ovat tyytyväisiä? Miten tällainen tilanne saataisiin aikaan?
Ville
