Kuva

LeppoiSampi, osa 2: ulkokasvatus

Avatar
Pellon Pekko
3 tähteä
3 tähteä
Viestit: 908
Liittynyt: 16.4.2006

LeppoiSampi, osa 2: ulkokasvatus

ViestiKirjoittaja Pellon Pekko » 24.9.2007 11:34

Se on vihdoinkin täällä! LeppoiSampi -sarjan odotettu toinen osa käsittelee ulkokasvatusta. Tätä metodia käyttäen sinun ei tarvitse huolehtia lainkaan kastelusta. Menetelmä toimii altakasteluruukun tavoin. Kasvit kestävät sekä sateisemmat että helteisemmät jaksot ongelmitta. Mikäli käytät hyvälaatuista multaa ja sitä on riittävästi, kasveja ei välttämättä tarvitse lannoittaa koko kesänä, ellet halua käyttää erikseen kukituslannoitetta.


Kuvalinkki
1. Etsi soinen alue. Umpisuo ei kelpaa, mutta esim. ojitetulta suolta tai suoalueen reunalta voit löytää paikan, jossa maa tuntuu jalan alla kuivalta eikä upota. Kaiva maahan tarpeeksi suuri kuoppa, esim. 50 cm x 50cm x 50 cm. Lähde kotiin.


Kuvalinkki
2. Palaa paikalle seuraavana päivänä. Mikäli paikka on sopiva, on kuopan pohjalle ilmestynyt vettä, mutta vesi ei täytä kuoppaa kokonaan. Seuraavaksi pohjustetaan kuoppa esim. hiekalla, halvalla turvemullalla tai vaikka kaivamallasi maa-aineksella niin, että pohjalle valunut vesi peittyy, ja tuloksena on sellaista viehättävää kuravelliä. Tässä vaiheessa on ensisijaisen tärkeää kunnon kalkitus, sillä soisen maaperän ja veden pH on erittäin alhainen!


Kuvalinkki
3. Kun pohjatyö on tehty, kuoppa täytetään hyvälaatuisella kesäkukkamullalla tai puutarhamullan ja kevytsoran sekoituksella. Kun kuoppa on täynnä, sen päälle rakennetaan kuopan kokoon nähden sopivan korkuinen kumpu. Kummun ansiosta kasvit eivät huku märässä maassa, kun pintamulta - tai oikeastaan pinnan päällä oleva multa - pääsee välillä kuivahtamaan.


Kuvalinkki
4. Istuta taimet. Mikäli olet hoitanut riittävän pitkän esikasvatuksen LeppoiSampi-metodia käyttäen, taimet ovat valmiita siirtymään voimakasravinteiseen kesäkukka- tai puutarhamultaan. Jos onnistut hyvin istutuksessa, juuret ovat jo valmiiksi syvällä ja pääsevät tuota pikaa nauttimaan maan sisällä lymyävästä kosteudesta. Mikäli kesä on todella paahteinen ja haluat varmistua riittävästä vedensaannista, voit kaivaa kasviesi viereen toisen, yhtä syvän kuopan, jonka vedenpinnan korkeutta tarkkailemalla voit seurata maaperän kosteutta. Naamioi kumpu/kummut karikkeella, kuivalla heinällä tai sammaleella ja palaa viimeistään syksyllä korjaamaan sato.


Lopuksi: Jotta leppoisuus olisi taattu myös sadonkorjuuaikaan, on viljelmä syytä suojata metsän pikku asukeilta. Hirvien, jänisten, etanoiden sun muiden karkoitukseen on kehitetty mitä erilaisimpia menetelmiä. Nisäkkäiden karkoituksessa on havaittu ehdottomasti toimivimmaksi ns. kusipurkki. Kusipurkki valmistetaan täyttämällä esim. virvoitusjuomapullo ihmisen virtsalla ja sulkemalla pullo rei'itetyllä korkilla. Tämän jälkeen pullon voi vaikka haudata maahan plantaasin lähettyville siten, että rei'itetty korkki jää pinnalle levittämään tuoksua. Myös voimakkaasti hajustettua palasaippuaa (Rexona), deodorantti-stickiä, koirankarvoja tai ihmishiuksia voi kokeilla. Etanoita on pyritty pitämään loitolla mm. kuparin, hiekan, tuhkan ja oluen voimalla. Kirvat, kehrääjät ja kaalimadot voi häätää mäntysuopaliuoksella tai pyretriinillä (Raid) - mikäli näkee tarpeelliseksi. Hamppu tuottaa usein hyvän sadon pienestä tuhohyönteishävikistä huolimatta. Komeina ne kasvavat koivutkin, vaikka niissä ei ole jäljellä tuskin yhtään täysin ehjää lehteä. Eläinten torjunnasta on foorumilla tietoa pilvin pimein, hakeva löytää.

Leppoisampia ulkokasvatuksia tuleville vuosille toivoen,
Pekko
Sampi-tuotanto
Viimeksi muokannut Pellon Pekko, 19.11.2008 19:25. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

Avatar
setiseti
Viestit: 270
Liittynyt: 26.5.2006

Re: LeppoiSampi, osa 2: ulkokasvatus

ViestiKirjoittaja setiseti » 24.9.2007 13:34

en nyt jaksa kauheasti ylistää tätä joten lättäsen rehellistä karmaa. :D

edit: lisää näitä leppoisampia.
Viimeksi muokannut setiseti, 26.9.2007 16:12. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"I'm sciencing as fast as I can!"

Mallioppilas

Re: LeppoiSampi, osa 2: ulkokasvatus

ViestiKirjoittaja Mallioppilas » 24.9.2007 13:52

Leppoisaa toki. Säädettävä salaoja on myös leppoisa ratkaisu, jonka toteutan ehkä jo ensikesänä.

Avatar
Pajautus...
Viestit: 142
Liittynyt: 5.2.2004

Re: LeppoiSampi, osa 2: ulkokasvatus

ViestiKirjoittaja Pajautus... » 25.9.2007 12:10

Hyvä ohje, pitänee ens kesänä kokeilla jos sitä pihalle saisi jotain kasvamaan.

Keke-
Viestit: 401
Liittynyt: 16.10.2006

Re: LeppoiSampi, osa 2: ulkokasvatus

ViestiKirjoittaja Keke- » 25.9.2007 13:24

Ensi silmäyksellä luulin, että maahan kaivetun kuopan pohjalle laitetaan matala saavi täynnä vettä. Näin ei kuitenkaan ollut. Tarkemmin ajateltuna: Eikös sellainen toimisi myös aika hyvin? Kaivaa melko syvän kuopan, jonka pohjalle heittää saavin. Sen voi suoraan täyttää vedellä tai antaa luonnon hoitaa homma kotiin. Sitten vain kasaa päälle multaa niin, että juuret pääsevät kuitenkin kasvamaan muuallekkin kuin sinne saaviin. Tällä tavoin olisi koko kesän veden saanti paljon turvatumpi. Esim. jos sen saavin heittäisi 30cm syvyyteen suoraan kasvin alapuolelle.

E: Ideoin myös vähän altakasteluruukkua vastaavan ruukun tuosta ideastani: http://img170.imageshack.us/img170/5491/ruukkutn1.jpg Pohja on siis tiivis, reiät ovat jonkin verran pohjaa korkeammalla.

Avatar
Pellon Pekko
3 tähteä
3 tähteä
Viestit: 908
Liittynyt: 16.4.2006

Re: LeppoiSampi, osa 2: ulkokasvatus

ViestiKirjoittaja Pellon Pekko » 25.9.2007 17:01

Keke- kirjoitti:Tällä tavoin olisi koko kesän veden saanti paljon turvatumpi. Esim. jos sen saavin heittäisi 30cm syvyyteen suoraan kasvin alapuolelle.

Ok, ymmärsin väärin.
Viimeksi muokannut Pellon Pekko, 25.9.2007 17:46. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Keke-
Viestit: 401
Liittynyt: 16.10.2006

Re: LeppoiSampi, osa 2: ulkokasvatus

ViestiKirjoittaja Keke- » 25.9.2007 17:40

Tosiaan, tuosta voi näköjään saada sellaisenkin käsityksen. En tarkoittanut sitä, vaan että veden saanti on normaalioloihin nähden turvatumpi. Ideana on siis se, ettei satanut tai kannettu vesi heti karkaa jonnekkin pohjavesistöön, vaan jää siihen saaviin, josta kasvi voi sitten sitä litkiä sitä mukaa kuin tarvitsee.

Avatar
aertsih
Viestit: 141
Liittynyt: 18.5.2007

Re: LeppoiSampi, osa 2: ulkokasvatus

ViestiKirjoittaja aertsih » 26.9.2007 1:38

Oikein hyvän näköinen ratkaisu. :think: Joutunee ensivuonna laittamaan tolla systeemillä pavunvarret kasvamaan. Tällästä ratkaisua olenkin odottanut :yes:

jorsge
Viestit: 21
Liittynyt: 14.10.2007

Re: LeppoiSampi, osa 2: ulkokasvatus

ViestiKirjoittaja jorsge » 15.12.2007 17:41

Joo, ensimmäisessä kasvatuksessani näitä leppoisampia voisi käyttää.. kiitos paljon näistä :wink:

Chorre
Viestit: 2
Liittynyt: 11.1.2008

Re: LeppoiSampi, osa 2: ulkokasvatus

ViestiKirjoittaja Chorre » 11.1.2008 0:55

Montakohan kasvia tuollaiseen n.60x60x60cm voi maksimissaan laittaa, 2 kuten kuvassa?

Entä mitä mieltä savisesta maasta jossa on kuitenkin joki vieressä(lähinnä kastelua varten) ja aurinko paistaa koko päivän?
Olosuhteisiin nähden tämän topicin menetelmä taitaa olla ainoa(?).

Haittaako jos kuopan pohjalle ei ylläkkään vesi kun ajattelin laittaa kasvit n.10m päähän
joesta loivaan ylämäkeen?

Alue kuusien ympäröimä hyvin valoisa aukio, jossa kasvaa heinikkoa+se joki siinä lähettyvillä. Onko tämä hyvä vai kannattaisiko vielä katsella paikkoja?

Avatar
DMX
1 tähti
1 tähti
Viestit: 212
Liittynyt: 1.8.2007

Re: LeppoiSampi, osa 2: ulkokasvatus

ViestiKirjoittaja DMX » 11.1.2008 1:03

Mua kans vähän tuo savinenmaa mietityttää. :think: Olis melkein samat ku edellisellä paitsi et ympärillä kasvaa koivuja ja puron reunoilla nokkosiakin, niin siittä luulis kyllä et vois pärjätä mutta mutta........ mielipiteitä olis kyllä kiva saada tuosta..
Miksi kaiken kivan pitää olla kiellettyä ?

stiltskinn
Viestit: 37
Liittynyt: 19.9.2007

Re: LeppoiSampi, osa 2: ulkokasvatus

ViestiKirjoittaja stiltskinn » 11.1.2008 10:31

Pari vuotta sit testasin tota metodia siten et rahkasammal oli se materiaali joka erotti happaman suo veden kasvin mullasta. Huomasin sen että homma toimi hyvin.

laitoin ulkokasvatusosioon tuolloin viestiketjun aiheesta mut ilman kuvia. Tuolloin jengi tyrmäs kyl heti idean.


loppusyksystä kun sateet alkoi, nousi vesi suollakin liiaksi.lehtee tuli muovikassillinen.

Avatar
dhadgièkdi
1 tähti
1 tähti
Viestit: 271
Liittynyt: 18.3.2006

Re: LeppoiSampi, osa 2: ulkokasvatus

ViestiKirjoittaja dhadgièkdi » 12.1.2008 13:06

Täähän on todella hyvä ohje. Juu, leppoisaa toki. :)

Oiskohan tässä tarpeeks potentiaalia sisällyttää jotenkin hupuun?

Avatar
ABuDDhA
Viestit: 92
Liittynyt: 27.5.2007

Re: LeppoiSampi, osa 2: ulkokasvatus

ViestiKirjoittaja ABuDDhA » 5.3.2008 4:03

Täytyy kyl sanoo et nää LeppoiSammat on kyl todella hyviä! Varmasti otan nää metodit käyttöö ku ulkokasvatusta rupeen harjoittamaan..
-Hiisaus on viisaus-

Avatar
hatz
Viestit: 21
Liittynyt: 17.3.2008

Re: LeppoiSampi, osa 2: ulkokasvatus

ViestiKirjoittaja hatz » 21.3.2008 11:34

Komppaan edellisiä. Tosi hyviä ohjeita on, kiitoksia kovasti. Jatkakaa vaan samaan malliin. Ehdottomasti hupu materiaalii..

Avatar
Nagi
Viestit: 17
Liittynyt: 9.3.2007

Re: LeppoiSampi, osa 2: ulkokasvatus

ViestiKirjoittaja Nagi » 21.3.2008 12:58

Kiitoksia näistä, tulee varmasti hyötykäyttöön!

MetsänpEitto
Viestit: 31
Liittynyt: 21.7.2006

Re: LeppoiSampi, osa 2: ulkokasvatus

ViestiKirjoittaja MetsänpEitto » 31.3.2008 0:50

Suuri kiitos ja kumarrus. :yes: . On tullut monet kerrat mietittyä tuota suoympäristöä kasvatuspaikaksi, nyt sitten tuli vastaan erinomaiset ohjeet ja vinkit. Syksyllä tulee raporttia, eri lajikkeista ja eri kokeiluista.. LeppoiSampia hetkiä odotellessa :yes: .
It's not how it seems..

Avatar
kannabiskalle
Viestit: 38
Liittynyt: 1.2.2008

Re: LeppoiSampi, osa 2: ulkokasvatus

ViestiKirjoittaja kannabiskalle » 3.6.2008 9:07

Mutta mites syksyllä ku sateet tulee? Luulis että vesi vois tollasella paikalla nousta aika paljonkin? Noh, itelläki on muutama tollanen paikka, pitää sitten kaivaa kasvit ylös ämpäreihin jos kostuu ihan likaa :think:

Avatar
kenttäsika
Viestit: 67
Liittynyt: 24.9.2007

Re: LeppoiSampi, osa 2: ulkokasvatus

ViestiKirjoittaja kenttäsika » 5.6.2008 16:18

Tänään kaivaan kuoppa ja viedä mullat spotille itse aion käyttää tässä menetelmässä n.silmän kokoisia kiviä pohjalla ja siihen multa päälle. Itse suojaan kasvini pikkujyrsijöiltä n.20-30 cm korkealla pienisilmäisellä kanaverkolla. Hyvää kesää ja isoja satoja. :D

Vieras

Re: LeppoiSampi, osa 2: ulkokasvatus

ViestiKirjoittaja Vieras » 17.6.2008 18:12

Itsellä hieman kritiikkiä suokasvatukseen, tuo rahkasammal tekniikka on oiva ja parantaa kasvin oloja merkittävästi, lopputulos on kuitenkin kaukana mehevän mullan ja raikkaan veden antamasta tuloksesta.

Itse olen kokeillut molempia yhtäaikaa ja erikseen, aina katkerasti pettyen suomaan antiin. Kasvit kasvavat pienemmiksi, mutta valmistuvat kuitenkin. Kasvi on kuin miniatyyri versio. Lehdissäkin on kitkerämpi haju kuivatessa.

En itse aio enää suossa yrittää, pari kesää meni aika onnettomasti. Aurinkoa ja kalkkia kyllä piisasi, vesi oli kyllä ihan suovettä. Pitää paikallisella pärjätä.

SSM


Palaa sivulle “Ulkokasvatus”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija