Kuva

Resepti: Isin kulta - Hamppu rohdosöljy

Bongit, piiput, ruokaohjeet jne.
FlyingFinn
Viestit: 5
Liittynyt: 19.9.2018

Resepti: Isin kulta - Hamppu rohdosöljy

ViestiKirjoittaja FlyingFinn » 11.3.2019 21:06

Resepti: Isin kulta - Hamppu rohdosöljy

Tämän reseptin -ja valmistusohjeen avulla voit valmistaa itse rohdosöljyä hamppukasvistasi. Onnistumiseen ei tarvita erikoisvälineitä tai aineita, riittää että olet valmis näkemään hiukan vaivaa ja käyttämään asiaan hiukan aikaa. Kuten kaikessa, tässäkään asiassa ei hätäily ja kiirehtiminen auta, vaan pahimmillaan pilaat hyvät raaka-aineet, maltti on valttia. Öljyn on todettu toimivan hyvin särky -ja kiputilojen hallinnassa, mutta myös unilääkkeenä. Toki tässä vaikuttaa myös käytetty hamppulajike, mutta sanottakoon että hampun dekarbolyksointi vaikuttaa joka tapauksessa kasvin kemiaan siinä määrin, etteivät ne kirkkaimmat sativa-kokemukset taida ihan näillä eväillä avautua. Koska lääkkeestä (rohdoksesta) on kyse, se sille suotakoon.

Ehkä tärkein asia öljyn valmistamisessa on pyrkiä ennakkoon laskemaan tai edes arvioimaan sen voimakkuus (vaste). Summanmutikassa suun kautta nautittuna voi hamppuöljy aiheuttaa käyttäjälleen myös ikävän yllätyksen överien muodossa. Käytän reseptissäni pohjana 1:10 periaatetta, eli jokaista öljymillilitraa kohden tulee mikstuuraan uhrata 0,1g vaikuttavaa ainetta, eli tuttavallisemmin hamppukukintoa, tai siihen verrattavissa olevaaa kasvimateriaalia perattuna siten, että se sisältäisi mahdollisimman vähän pitkiä kuituja ja mahdollisimman paljon hartsia. Itse suosin Indicavoittoisia lajikkeita.

Lukemalla ja hyödyntämällä tätä ohjetta hyväksyn, että kaikenmuotoinen vastuu ja mahdolliset seuraukset tällä tavalla toimimisesta kannat sinä itse, ei ohjeen kirjoittanut anonyymi yksityishenkilö. Tarjotessasi toiselle, käytä järkeäsi. Överöivä ystävä ei kiitä sinua jälkikäteen.

Eli:
- Alumiinofoliota
- 200ml oliiviöljyä, (hamppuöljy toiminee tässä myös)
- Noin 20+ grammaa kukintoa,
- Lasinen säilyketölkki metallikannella
- Kattila
- Tehosekoitin, sauvamallinen
- Kippo joka sopii siivilän alle
- Metallisiivilä (normikoko spaghetin keittoa varten)
- 2 paperista suodatinpussia
- Uuni ja keittotaso
Optional:
- Vaaka
- Lämpömittari

Dekarbolyksoi kasvimateriaali jonka aiot projektissa käyttää. Repäise pitkä siivu alumiinifoliota pöydälle ja asettele sen päälle hienonnettu kasvimatsku tasaiseksi kerrokseksi. Taittele sen jälkeen folio väljästi kiinni ja laita nyytti metalliritilälle 110 asteiseen uuniin kahdeksi tunniksi. Raota ja pöyhi välillä. Anna jäähtyä.

Viritä kattila liedelle ja lisää about litra vettä. Kaada säilyketölkkiin 100ml öljyä ja laita kattilaan ilman tölkin peltikantta. Laita lieden levy täysille ja anna veden kiehahtaa. Tiputa levyn tehot tällöin niin alas että vesi kiehuu vain vaivoin (tai tsekkaa lämpömittarilla ettei lämpötila vedessä ylitä sataa astetta, ja tee tarv. korjaukset.) Lisää kukintoa tölkkiin sen verran kun purkkiin ilman törkeää tunkemista menee. Painele esim. teelusikalla kukintoa niin, että öljy leviää tasaisesti materiaaliin. Muista että voipi olla kuuma tuo systeemi.

Otetaan kätösiin sauvasekoitin ja surrataan kukinto sekaisin öljyn kanssa. Huomaat kuinka kukinnon kaipaama tilavuus kutistuu murto-osaan aikaisemmasta. Purkkiin syntyy mössö joka ei ole erityisen herkullisen näköistä. Jos kattilan vesi alkaa loppumaan, lisää vettä. Toista tämä vaihe. Lisää kukintoa, surraa ja odota. Lisää toiset 100ml öljyä, lisää kukintoa, surraa ja odota 30min. Voit vielä kerran, tai pari näyttää närhen näppylät taikinalle superblenderisi avulla, mutta sitten se on syytä jättää vetäytymään kaikessa rauhassa. Puolen tunnin, tunnin odottelun jälkeen mössö on jäähtynyt huoneen lämpöön ja sen voi nostaa pois kattilasta.

Ota kippo ja siivilä, laita ne päällekkäin. Ota suodatinpussit ja esim. repäisemällä avaa pussit niin, että puolikkaat ovat toisissaan vain pohjasta kiinni. Toista toisen pussin kanssa. Syntyy kaksi "paperiperhosta", jotka nyt taittelet nätisti siivilän pohjaan suodattimeksi. Kun kaikki on valmista, voit kumota tölkkisi sisällön siivilään. Se kannattaa heti painella tasaisesti siivilän pohjaan. Hiljalleen alkaa öljyä tippumaan kippoon. Tässä välissä voi ottaa vaikka päivätirsat.

Vaikka ehkä teitkin niin alussa, niin nyt on hyvä väli pestä kädet kunnolla. Kukaan ei halua maiskutella pallihikeäsi. Nimittäin seuraavaksi siivilässä oleva suodatinpaperi sisältöineen taitellaan siivilän päällä löyhäksi palloksi, jota aletaan hiljalleen puristelemaan kasaan, mistä seuraa tietenkin -että kasvimateriaaliin imeytynyt öljy pakenee sormiesi välistä siivilän kautta kippoon. Tässä kohtaa ramboilu voi tuottaa muutaman ylimääräisen iltalääkeannoksen.

Näin periaatteellisesti tekemäsi rohdosliuos on nyt valmis. Tosin se on hyvä jättää viileään hetkeksi vetäytymään. Voit heti huomata, että öljyn väri on muuttunut. Siitä tulee tumman vihreää tai jopa lähelle mustaa nestettä. Sitä ei kuitenkaan kannata hulauttaa ykkösellä alas, vaan kiltisti laittaa (jää)kaappiin odottamaan todellista tarvetta.

Ja kun se tarve tulee: Kannattaa aloittaa parin millilitran annoksella. Tunnin jälkeen annoksen voi uusia, jos ei ole toivottua vastetta kuulunut. Tällöin on kulutettu 0,4g kukintoa vastaava määrä öljyä. Saadakseen gramman vaikuttavaa ainetta, pitää öljyä nauttia 10ml. Useimmat ovat jo aika hilpeitä 0,5g jälkeen.

Kokkailemisiin!
FF

Avatar
weed420
Viestit: 150
Liittynyt: 11.12.2010

Re: Resepti: Isin kulta - Hamppu rohdosöljy

ViestiKirjoittaja weed420 » 11.3.2019 22:46

hyvin kirjoitettu selkeä ohje. menee ensi kerralla kokeiluun juurikin kiputilojen ja unettomuuden hoitoon.

Avatar
WeedDog
3 tähteä
3 tähteä
Viestit: 1272
Liittynyt: 20.1.2006

Re: Resepti: Isin kulta - Hamppu rohdosöljy

ViestiKirjoittaja WeedDog » 12.3.2019 13:58

On hyvä ohje kyllä! Propsit. :) :pimp:
... Ruohokoira täällä \o/ ...

Spaania
Viestit: 31
Liittynyt: 13.1.2018

Re: Resepti: Isin kulta - Hamppu rohdosöljy

ViestiKirjoittaja Spaania » 12.3.2019 22:34

Itellä päivittäisessä käytössä vähän eri tyyliin tehtynä kylläkin. Suhdeluku sama, mutta dekarb 120 astetta 40 min, materiaalissa paljon CBD:tä. En surauttele murskaksi, pilkon saksilla, keittelen vesihauteessa kolmisen tuntia ja suodatan tiheän kahvin kestosuodattimen läpi.

Avatar
psykohippi
Viestit: 37
Liittynyt: 6.4.2017

Re: Resepti: Isin kulta - Hamppu rohdosöljy

ViestiKirjoittaja psykohippi » 15.3.2019 4:38

Ajattelin tehdä tämän ohjeen mutta poiketen lefalla kun sitä sattuu olemaan aika paljolti...
Otan suhteessa enemmän niin eiköhän silläkin oloja saavuta :yes:
3-6 kertainen määrä luulis oievan lähellä totuutta vai mitä luulette/tiedätte? :think:
420

Avatar
WeedDog
3 tähteä
3 tähteä
Viestit: 1272
Liittynyt: 20.1.2006

Re: Resepti: Isin kulta - Hamppu rohdosöljy

ViestiKirjoittaja WeedDog » 24.3.2019 9:49

Tänään lähtee kokeiluun ensimmäistä kertaa.
100ml oliiviöljyä ja 5g melkoisen dänkkiä Amnesia Core Cutia.

Spaanian ohjeen mukaan dekarb. ja myöskin vesihauteessa.
Pari tuntia vesihauteessa uskoisin kyllä riittävän oikein hyvin.

Edit. Muutetaan sen verran että 50ml laitoin kuitenkin oliiviöljyä ja 5g kukkaa. Eli alkuperäisessä vasteessa pysytään.
... Ruohokoira täällä \o/ ...

Avatar
kerbiili
1 tähti
1 tähti
Viestit: 844
Liittynyt: 11.7.2012

Re: Resepti: Isin kulta - Hamppu rohdosöljy

ViestiKirjoittaja kerbiili » 26.3.2019 0:17

Vähän samalla tyylillä voi tehdä e-nestettä. Mutta taidan tätäkin kokeilla tehdä kapseleita.
Herb is the healing of a nation, alcohol is the destruction.

Avatar
WeedDog
3 tähteä
3 tähteä
Viestit: 1272
Liittynyt: 20.1.2006

Re: Resepti: Isin kulta - Hamppu rohdosöljy

ViestiKirjoittaja WeedDog » 26.3.2019 9:23

kerbiili kirjoitti:Vähän samalla tyylillä voi tehdä e-nestettä. Mutta taidan tätäkin kokeilla tehdä kapseleita.


Jep, 250mg kapseleihin minäkin ajattelin tiputella aina millin yllä olevaa tekemääni öljyä.
Tuli ihan kivannäköistä kultaa :P Voisin kuvitella että jo millin annoksella tuntuu (0,1g).
... Ruohokoira täällä \o/ ...

jeppu7
Viestit: 8
Liittynyt: 30.3.2019

Re: Resepti: Isin kulta - Hamppu rohdosöljy

ViestiKirjoittaja jeppu7 » 31.3.2019 19:17

Kiitos ohjeista. Lähtee testiin ensiviikolla. Kestääkö tuollainen lasinen felix suolakurkkupurkki kiehuvassa vedessä lillumista?

Spaania
Viestit: 31
Liittynyt: 13.1.2018

Re: Resepti: Isin kulta - Hamppu rohdosöljy

ViestiKirjoittaja Spaania » 8.4.2019 19:19

jeppu7 kirjoitti:Kiitos ohjeista. Lähtee testiin ensiviikolla. Kestääkö tuollainen lasinen felix suolakurkkupurkki kiehuvassa vedessä lillumista?


Kestää ihan hyvin. Laita kattilan pohjalle vaikka voi- tai leivinpaperia muutamaan kertaan taitettuna, niin lasipurkki ei ole suoraan kiinni kuumassa pohjassa.

jeppu7
Viestit: 8
Liittynyt: 30.3.2019

Re: Resepti: Isin kulta - Hamppu rohdosöljy

ViestiKirjoittaja jeppu7 » 15.5.2019 18:05

Vielä on Isin kulta tekemättä,mutta tänään valmistui 12kpl muffinsseja, eli rohdospullaa joihin on ison indicamäärän lisäksi lisätty Cbd öljyä erikseen.

Tästä Isin öljystä tarvitsen henkistä tukea vielä vähän. Decarbpoilut uunissa teen vähän erilailla kokemukdeni mukaan ,eli 27 min ja 120 astetta. Mutta muuten miten tuotos säilyy? Säilyykö se huoneen lämmössä kauanko,vai miten yleensä olette säilöneet kannabisöljynne?


Palaa sivulle “Niksinurkka”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa