Pienet uutiset 2010

Päihdepolitiikka, tiedotusvälineet, lainsäädäntö
Alueen säännöt
Politiikka ja media
Tämä alue on tarkoitettu kannabis- ja päihdepolitiikasta keskusteluun.

Alue on erittäin tiukasti moderoitu; lue ohjeet ennen kirjoittamista. Alueelle kuulumattomat keskustelut siirretään Tuhkakuppiin.
Kirjoita viestisi asialliseen ulkoasuun. Ylläpidolla on oikeus muuttaa epäasiallisen viestin sisältöä tai poistaa viesti.
NudistiBudisti
1 tähti
1 tähti
Viestit: 495
Liittynyt: 24.7.2007

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja NudistiBudisti » 13.9.2010 11:46

Sama kuin ylempänä mutta IS:n toimesta

Helsingin lähikunnissa kasvatetaan kannabista myös ulkona kadulla.

Tukinnanjohtaja Raimo Paakkala Helsingin poliisilaitoksen huumerikosyksiköstä kertoo asiasta IS:lle.

- Alan harrastajat ovat viljelmien takana. He kasvattavat kannabista omaan käyttöönsä, kavereilleen ja tuttavilleen. Jotkut tekevät viljelmillä myös bisnestä siten, että he ensin kasvattavat niitä ja sitten myyvät. Viljelmien takana on ollut muun muassa helsinkiläisiä.

Paakkalan mukaan viljelmiä on paljastunut muun muassa Mäntsälässä muun huumausainetutkinnan yhteydessä.

- Kannabista on kasvatettu esimerkiksi kasvihuoneissa, sillä talvella kannabista ei voi kasvattaa ulkona, Paakkala tähdentää.

Kasvatetaan kaduilla,
komeroissa ja saunoissa

Hän myöntää, että kannabista kasvatetaan myös Helsingin kaduilla. Kyse on kuitenkin marginaali-ilmiöstä.

- Saamme viljelmistä muutaman ilmoituksen kesäisin, mutta yksittäisiä kasveja suurempia viljelmiä emme ole aikoihin löytäneet. Joskus tuleekin mieleen, onko ne laitettu härnäysmielessä kasvamaan.

Paakkalan mukaan enemmän kannabista löytyy joka viikko asuinhuoneistojen komeroista, saunoista ja huoneista ympäri Helsinkiä. Kannabiksen ulkokasvatuksesta kertoi ensimmäisenä Yle."

Ei se poliisi ole niin tyhmä kuin luullaan. :lol:

-NB-
"Hampun sanominen huumeeksi on kuin Honda Monkeyn sanominen Harley Davidsoniksi. Kyllähän se pärisee,mutta ei sillä liiveihin pääse."

Avatar
HL1979
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 897
Liittynyt: 26.11.2008

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja HL1979 » 13.9.2010 16:10

Puolitoista kiloa kannabista löytyi navetasta Kangasalta
13.09.2010 - 15:27 ( 11:18 )
Kuva

Pirkanmaan poliisin alkusyksyn suurin huumelöytö paljastui Kangasalla sijaitsevasta navetasta, josta takavarikoitiin lähes puolitoista kiloa kannabista.

Lisäksi kasvattajilta löytyi ekstaasia ja LSD:tä.

Poliisit pääsivät kasvattajien jäljille partioidessaan siviiliasuisina Kangasalan keskustassa. Partio otti kiinni miehen, jonka hallusta takavarikoitiin pieni määrä kannabista.

Löydön perusteella miehen asuntoon tehtiin kotietsintä, jossa paljastui kolme kasvattamoa asunnon pihapiirin navetasta. Useamman henkilön epäillään osallistuneen ammattimaiseen kasvatukseen.

Pirkanmaan poliisin huumeyksikkö paljasti syksyn tehovalvonnassaan myös toisen kannabiskasvattamon sekä monta pienempää huumeisiin liittyvää rikosta.

Poliisi takavarikoi kaikkiaan hieman yli kaksi kiloa kannabista, jonka arvo katukaupassa olisi ainakin 20 000 euroa. Lisäksi poliisi sai haltuunsa toistasataa kannabiskasvia.

Toinen isoista takavarikoista tehtiin Tampereella, jossa takavarikoitiin reilut puoli kiloa kannabista.

Tampereella toistui sama kuvio, jolla kasvattajat olivat jääneet kiinni Kangasalla. Ensin yksittäinen mies saatiin kiinni Rautatieasemalta. Myös tällä miehellä oli hallussaan pieni määrä huumetta, joka johti kotietsintään.

50 huumausainerikosta

Poliisin huumeyksikkö teki kolmen viime viikon ajan tehovalvontaa Tampereella ja muissa Pirkanmaan kunnissa, kuten Valkeakoskella ja Mänttä-Vilppulassa.

Tehovalvonnassa kuusi siviiliasuista poliisia liikkui kaduilla kolmen viikon ajan. Tuona aikana kirjattiin 50 huumausainerikosta, joista valtaosa oli käyttörikoksia.

Poliisi otti viime perjantaina päättyneen tehoratsian aikana kiinni 45 henkilöä.

Ville Vaarne
Aamulehti


http://www.aamulehti.fi/uutiset/pirkanm ... lta/190169
Hiisi vieköön!

NudistiBudisti
1 tähti
1 tähti
Viestit: 495
Liittynyt: 24.7.2007

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja NudistiBudisti » 14.9.2010 9:55

Alkoholipsykoosi johtaa usein kuolemaan

"Alkoholipsykoosin sairastaneiden ennenaikainen kuolleisuus on 20-kertainen muuhun samanikäiseen väestöön verrattuna. Myös muihin alkoholisteihin verrattuna alkoholipsykoosista kärsineiden kuolleisuus on 12-kertainen, kertoo tuore tutkimus.

Tutkimuksen kahdeksan vuoden seuranta-aikana alkoholipsykoosin sairastaneista oli kuollut lähes 40 prosenttia.

Alkoholipsykoosilla tarkoitetaan runsaasta alkoholin käytöstä johtuvia aistiharhoja, harhaluuloja ja sekavuutta, jotka kestävät parista päivästä muutamaan viikkoon. Alkoholipsykoosi johtuu yleensä jo nuorena alkaneesta alkoholin väärinkäytöstä. Suomessa lähes kaksi prosenttia 45 - 54-vuotiaista miehistä on sairastanut alkoholipsykoosin.

Alkoholipsykoosin yleisyyttä selvitettiin Psykoosit Suomessa -tutkimuksessa, joka on osa Terveys 2000-väestötutkimusta. Tuore tutkimus on ensimmäinen väestötason selvitys alkoholipsykooseista Suomessa. Tutkimus julkaistiin kansainvälisesti arvostetussa British Journal of Psychiatry -lehdessä.

YLE Uutiset"

Ei sinänsä sisällä mitään hampusta mutta ajattelin että jotakuta voisi kiinnostaa.

-NB-
"Hampun sanominen huumeeksi on kuin Honda Monkeyn sanominen Harley Davidsoniksi. Kyllähän se pärisee,mutta ei sillä liiveihin pääse."

Rayka
Viestit: 123
Liittynyt: 26.4.2008

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja Rayka » 14.9.2010 18:46

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201009 ... 9_ul.shtml

George Michaelille kahdeksan viikkoa vankeutta
Tiistai 14.9.2010 klo 18.14
Poptähti George Michael sai tiistaina kahdeksan viikon vankeustuomion auton ajamisesta kannabiksen vaikutuksen alaisena.

Laulaja pidätettiin sunnuntaisena aamuyönä, kun hän törmäsi valokuvaamoon Pohjois-Lontoossa.



Hän kolaroi Range Roverillaan Lontoossa heinäkuussa.

Laulaja pidätettiin sunnuntaisena aamuyönä, kun hän törmäsi valokuvaamoon Pohjois-Lontoossa. Hänen hallustaan löydettiin kannabista. Myös verinäytteessä oli jälkiä kannabiksen käytöstä.

Michael vilkutti faneilleen, kun hän saapui oikeustalolle kuulemaan tuomiotaan.

YesICannabis
Viestit: 176
Liittynyt: 9.2.2010

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja YesICannabis » 15.9.2010 12:59

Hamppua autotallissa kasvattaneelle yli kaksi vuotta

13:33 - 15. syyskuuta 2010

Lahdessa autotallissa hamppua kasvattanut mies tuomittiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa vankeuteen kahdeksi vuodeksi neljäksi kuukaudeksi. Rikosten tekoaikaan 49-vuotias lahtelainen Jukka Tapani Auvinen sai tuomion törkeästä huumausainerikoksesta.
Siemenet hän oli hankkinut internetin kautta. Niistä hän oli saanut kolme kasvia, joista hän oli ottanut pistokkaita. Kasvatuksen hän oli aloittanut kesäkuussa 2009. Kun poliisi keskeytti laittoman toiminnan maaliskuussa, miehen vuokraamasta autotallista löytyi 72 kappaletta kolmessa eri vaiheessa olleita kannabiskasveja. Yksi sato oli jo kuivumassa. Se oli saatu 23 kasvista.
Kuivumassa olleita lehtiä ja kukintoja oli yhteensä 3,3 kiloa. Kasvamassa olleista kasveista olisi saanut lisäksi 7 kiloa kukkaa ja lehtiä.
Oikeus katsoi, että kasvattajalla oli oman käytön lisäksi levittämistarkoitus.

Linkki uutiseen ESS:n sivulle
Man, if you had a second brain, it would die of loneliness, man.

NudistiBudisti
1 tähti
1 tähti
Viestit: 495
Liittynyt: 24.7.2007

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja NudistiBudisti » 15.9.2010 15:55

Viimeviikolta by YLE

Hamppu rehottaa yliopiston puutarhassa

Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa Helsingissä hampun kuitulajike rehottaa villisti. Heikommin ulkona menestyvää huumehamppua sen sijaan löytyy Helsingin maastosta harvoin.

Kuituhamppu menestyy Suomen kesässä ulkonakin loistavasti. Kumpulan kasvitieteellisen puutarhan ylipuutarhuri Marko Pesu näyttää todisteeksi puskaa, jossa korkeimmat varret ovat jo noin 2,5 metrisiä.

– Ei hampun kasvattaminen ulkona ole ollenkaan vaikeaa. Tämä on sen sortin rikkaruoho, että se kasvaa kyllä mainiosti, hienosti on kesä näitä kohdellut, kertoo Pesu.

Kuituhampun huumausainepitoisuudet ovat polttelua ajatellen olemattomat. Kannabiksen huumausainekäyttöön tarkoitetut lajikkeet ovatkin sitten huomattavasti vaateliaampia kasvupaikan suhteen.

– Kyllähän siinä kasvuominaisuuksia menetetään kun on jalostettu lajikkeita, joissa kukinto on ylettömän runsas villimuotoon verrattuna, aivan samalla tavalla kuin kaikissa muissakin puutarhakasveissa.

Kuituhampun kasvattaminen on laillista, mutta kyselyitä kasvin taustoista saattaa viljelijälle tulla.

– Kun se laboratoriossa tutkitaan, niin on parempi toivoa, että vaikuttavan aineen pitoisuus on se, mikä on kuituhampulle tyypillistä, toteaa Pesu.
Kotikasvatus yleistyy jatkuvasti

Huumehampun viljelmiä löytyy Helsingin alueen maastoista vain muutamia vuosittain. Ulkona huumehamppu kasvaa hitaanlaisesti, ja huumepitoisuudetkin jäävät kotikasvatusta alhaisemmiksi. Ulkoviljelijän kiinnijäämisriski on toisaalta pieni.

– Siihen on vähän paha panostaa. Joku on ne sinne metsään joskus laittanut ja joku mahdollisesti tulee joskus hakemaan ne pois. Ei poliisi voi jäädä sinne viikkotolkulla miettimään, että kuka sinne ehkä tulee, toteaa Helsingin huumerikosyksikön rikoskomisario Mika Raatikainen.

Löydetyt kannabiskasvustot kuitenkin kitketään poliisin talteen ja tutkitaan laboratoriossa. Toisinaan maastoviljelijä kärähtää muun rikostutkinnan yhteydessä.

Myös kotiviljelijä käryää usein puolivahingossa muiden rikosten vuoksi. Toisinaan mittavamman kotikasvuston taas paljastaa kastelulaitteesta lähtenyt vesivahinko, lämpölampusta alkanut tulipalo tai kannabiksen haju, joka herättää naapurit.

Riskeistä huolimatta kannabiksen kotikasvatus rehottaa. Viime vuonna viljelmiä löytyi Helsingistä 120 ja määrä on edelleen tasaisessa nousussa. Huumepoliisi muistuttaa, että huumausainetta sisältävän hampun kasvattaminen on käytännössä aina rikos.

– Aina kun tällainen löytyy, niin poliisi ei voi antaa edes sakkoja, vaan näistä tehdään aina esitutkinta ja ne menevät aina syyttäjälle pohdittavaksi, sanoo rikoskomisario Mika Raatikainen.

-NB-
"Hampun sanominen huumeeksi on kuin Honda Monkeyn sanominen Harley Davidsoniksi. Kyllähän se pärisee,mutta ei sillä liiveihin pääse."

Avatar
Stardust81
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 1411
Liittynyt: 27.9.2003

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja Stardust81 » 16.9.2010 8:42

Poliisi takavarikoi lähes miljoonan euron arvoisen huume-erän
16.09.2010 09:34 Iltasanomat

Helsingin rikospoliisin huumerikosyksikkö on tutkinut vuoden 2010 aikana laajaa Keski-Euroopasta Suomeen suuntautunutta hasiksen salakuljetuskokonaisuutta.

Poliisi takavarikoi jutun tutkinnan yhteydessä huhtikuussa 2010 Helsingissä yhteistyössä tullin kanssa noin 90 kiloa hasista. Takavarikoidun huumausaine-erän arvo katukaupassa on n. 900 000 euroa.

Hasis takavarikoitiin erityisesti huumausaineiden salakuljetusta varten hankitusta ajoneuvosta, jonka rakenteisiin huumausaineet oli kätketty.

Esitutkinnan perusteella Suomeen epäillään tuodun kyseisellä ajoneuvolla vuoden 2009 aikana useita hasiseriä.

Juttukokonaisuuteen on ollut vangittuna viisi henkilöä, joista neljä on edelleen vangittuna.

Vangittujen joukossa on yksi nainen. Kaikki vangitut ovat 30-50 vuotiaita, ulkomaalaistaustaisia henkilöitä, joista osa on asunut Suomessa useita vuosia.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=2251701
Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki.

Avatar
Jonistic85
Viestit: 445
Liittynyt: 20.12.2004

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja Jonistic85 » 16.9.2010 17:20

Päivitetty 16.9. 14:53, julkaistu 16.9. 14:22

Kannabiksen viljelystä ja käytöstä sakkoja

32-vuotias kajaanilaismies sai Kainuun käräjäoikeudessa 15 päiväsakkoa (á 6 euroa) huumausainerikoksesta. Hän oli viljellyt hamppua eli cannabis sativa-kasvia tarkoituksena käyttää sitä huumausaineena tai sen raaka-aineena. Mies jäi rikoksesta kiinni heinäkuussa.

Sakon lisäksi mies menetti valtiolle rikoksentekovälineinä takavarikoidut putkivalaisimen muuntajineen ja cannabis sativa -kasvin.

21-vuotias paltamolaismies tuomittiin puolestaan huumausaineen käyttörikoksesta kymmeneen päiväsakkoon. Miehen kahden päivän vapaudenmenetysaika kuitenkin katsottiin käräjillä rangaistuksen täydeksi suoritukseksi.

Mies tuomittiin rikoksesta, koska hän oli tammikuussa käyttänyt vähäisen määrän kannabista. Hänellä oli ollut hallussaan ainetta alle gramma.

Linkki uutiseen

Avatar
nabeess
Viestit: 55
Liittynyt: 23.2.2010

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja nabeess » 17.9.2010 5:12

Äiti tarjoaa 2-vuotiaalle marihuanasätkän.
Oikeus syyttää amerikkalaisäitiä huumeiden antamisesta 2-vuotiaalle tyttärelleen. Kännykällä kuvattu video todistaa äidin antavan tytölle marihuanasavukkeen, jota lapsi polttaa äidin naureskellessa taustalla. No huhhuh. tossa vielä linkki videoon iltasanomien sivulla http://www.iltasanomat.fi/videot/ulkomaat/2251628

Avatar
Wonder
Viestit: 72
Liittynyt: 17.5.2010

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja Wonder » 17.9.2010 15:42

Papukaija pidätettiin huumekaupasta

Poliisi on pidättänyt vahtilintuna toimineen papukaijan huumeratsian yhteydessä Kolumbiassa.

Lorenzo-niminen papukaija on koulutettu varoittamaan omistajiaan poliisin saapumisesta.

- Juokse, juokse! Ne saavat sut kiinni!, Lorenzo toisteli pidätyksensä jälkeen Barranquillan poliisiasemalla.

Poliisin mukaan kolumbialaisten huumeliigojen lemmikkeinä olisi noin 1700 varoittamaan koulutettua papukaijaa.

Lorenzo ei ehtinyt varoittaa omistajiaan ajoissa: sen itsensä lisäksi pidätettiin kaksi muuta lintua ja neljä miestä. Ratsiassa takavarikoitiin yli 200 asetta, varastettu moottoripyörä ja suuri määrä marijuanaa.

Lorenzo ja sen lintukollegat luovutetaan eläinsuojeluviranomaisille.

Lähde ja linkki http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.sht ... 09/1188503
I Feel Like A Fucking Maniac In Public

Avatar
paniikkiP
Viestit: 124
Liittynyt: 31.5.2010

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja paniikkiP » 20.9.2010 20:10

Ei ihan perus.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201009 ... 2_ul.shtml

33-vuotias Woody Will Smith kuristi vaimonsa kuoliaaksi viime vuoden toukokuussa. Smithin asianajajan mukaan mies oli surmahetkellä täysin muissa maailmoissa. Smith oli asianajajansa mukaan seonnut juotuaan kofeiinia sisältäviä limonadeja ja energiajuomia sekä syönyt laihdutuspillereitä.

Yhdysvaltalaisessa oikeusistuimessa on kerran aikaisemmin vapauduttu syytteistä vetoamalla kofeiinin aiheuttamaan "humalaan". Tuossa tapauksessa washingtonilainen mies oli ajanut autollaan kahden ihmisen päälle, jotka loukkaantuivat kolarissa.

Ihmisen biologiaan perehtynyt Dr. Roland Griffiths John Hopkinsin yliopistosta sanoo uutistoimisto AP:lle, että "kofeiinihumalasta" tehty tutkimus osoittaa, että liiallinen kofeiinin käyttö aiheuttaa hermostuneisuutta, unettomuutta, kiihtymystä ja epäselvää puhetta.
Smith kertoo muistavansa päivästä sen, että hän vei lapset aamulla kouluun ja haki ne myöhemmin iltapäivällä ja menneen sen jälkeen äitinsä ja isäpuolensa luokse. Siellä Smith oli omien sanojensa mukaan tuntenut olonsa levottomaksi ja sanoneen isäpuolelleen uskovan vaimonsa kuolleen.

Smithin mukaan hän oli valvonut pitkiä aikoja, koska pelkäsi vaimonsa vievän heidän lapsensa ja hakevan eroa.
Tapauksen syyttäjän mukaan Smithin liiallisesta kofeiinin käytöstä ei ole mitään todisteita.
Todellisuus, what?

Avatar
GrowIT
1 tähti
1 tähti
Viestit: 511
Liittynyt: 22.3.2007

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja GrowIT » 21.9.2010 10:36

Kannabis lievittää hermovaurioista kärsivien kipuja

Kannabiksen lääkekäyttö on kiistelty aihe niin terveydenhuollossa kuin politiikassa ja lainsäädännössäkin. Kannabiksen lääkekäytön hyödyistä monien sairauksien hoidossa on saatu kuitenkin positiivisia tutkimustuloksia, joita ei saisi jättää huomiotta.

Tuoreimmat tutkimustulokset tulevat Kanadasta, jossa kannabiksen lääkekäyttöä tutkittiin pienellä kroonisista neuropaattisista kivuista eli hermovauriokivuista kärsivien potilasryhmällä.

McGillin yliopistossa Montrealissa tehdyn tutkimuksen mukaan kannabiksen poltto auttaa kroonisista neuropaattisista kivuista kärsiviä potilaita lievittämällä kipuja, sekä parantamalla heidän unensaantia ja –laatua.

Tutkimuksessa potilaat saivat polttaa kannabista kolme kertaa päivässä viiden päivän ajan yhden koejakson aikana. Koejaksoja järjestettiin yhteensä neljä ja ne olivat kokonaisuudessaan kestoltaan 14 vuorokautta. Potilaille annettu kannabismäärä oli alhainen (25 milligrammaa), ja se sisälsi 0 - 9,4 prosenttia tetrahydrokannabinolinia (THC). Parhaat tulokset saatiin suurimmilla THC-määrillä jo muutamassa päivässä. Pienemmillä annoksilla vaikutukset eivät olleet yhtä merkittäviä.

Tutkijoiden mukaan tutkimus on tiettävästi ensimmäinen, jossa potilaat ovat saaneet polttaa kannabista kotioloissa ja sen vaikutuksia on monitoroitu päivittäin. Tyypillisimpiä tutkimuksessa esille nousseita sivuoireita olivat päänsärky, kuivat silmät, kuumotuksen tunne neuropaattisilla kipualueilla, huimaus, puudutuksen tunne sekä yskä.

”Potilaat, joita me seurasimme, kärsivät kivusta, jotka olivat peräisin post-traumaattisista (esim. liikenneonnettomuus) tai leikkauksen jälkeisistä hermostovaurioista, ja heitä ei oltu hoidettu standardimenetelmillä. Tämänkaltaista kipua esiintyy (potilailla) säännöllisemmin kuin ihmiset usein ymmärtävät, ja sen hoitoon ei ole kuin muutamia toimivia keinoja. Tämänkaltaisille potilaille lääkekannabiksen käyttö voi joskus olla heidän viimeinen toivo”, tutkimusta johtanut Mark Ware toteaa.

Waren mukaan hänen tutkimuksensa onkin yksi askel eteenpäin, koska se osoittaa jo pienillä kannabisannoksilla ja lyhyessä ajassa voivan saavuttaa kipua lievittäviä vaikutuksia kroonisista neuropaattisista kivuista kärsivien keskuudessa.

Tästä huolimatta Waren mukaan on tärkeää selvittää jatkotutkimuksilla pidemmällä aikavälillä ja suuremmilla annoksilla lääkekannabiksen vaikutuksia ja turvallisuutta.

Tutkimus julkaistiin Canadian Medical Association Journal-lehdessä elokuun lopussa.

Muu lähde: McGillin yliopiston tiedote
http://www.poliklinikka.fi/kipukanava/uutiset/0009968

Avatar
Keijjo
Viestit: 200
Liittynyt: 10.1.2009

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja Keijjo » 21.9.2010 18:47

Vesipiiput rantautuvat Suomeen
julkaistu tänään klo 18:50

Vesipiippujen suosio on Suomessakin lisääntynyt. Arabimaissa vesipiipuilla on satojen vuosien historia, mutta Suomeen tapa on rantautunut hitaasti. Ilmiön voimistumista selitetään ihmisten lisääntyneellä matkustelulla ja jopa viime kesän hittielokuvalla.

Helsinkiläinen Ravintola Grotesk avasi viime kesänä terassilleen ensi kertaa vesipiippubaarin. Monille asiakkaille poriseva piippu letkuineen, hiilineen ja kirsikka-aromeineen oli uusi tuttavuus.

- Ihmisille on vähän epäselvää, mitä siellä piipussa oikein poltellaan terassilla. Mutta mitä pidemmälle kesä meni, sitä enemmän ihmiset alkoivat myös ottamaan vastaan, kertoo Groteskin baarimestari Michael Grönfors.

Grönforsin mukaan piipussa poltetaan perinteisesti joko makutupakkaa tai melaasia.

- Melaasia on kahdenlaista: sellaista, joka sekoitetaan tupakkaan ja sellaista, mikä tehdään vaikka taateleista.

Tuoreen kyselyn mukaan Ruotsissa jopa kolmasosa yhdeksäsluokkalaisista nuorista on polttanut vesipiippua. Suomessa on edetty länsinaapuria hitaammin.

- Tarkkoja lukuja ja tutkimuksia ei ole, mutta mututuntuma ja anekdoottitieto on, että se on pienoinen trendituote. Näitä paikkoja löytyy erityisesti pääkaupunkiseudulla, sanoo Suomen Syöpäyhdistyksen ylilääkäri Matti Rautalahti.

Koristeellisia piippuja on tuotu tuliaisina, mutta myös myyty kotimaassa aiempaa enemmän.

- Kun on vuosia matkustettu ja totuttu siellä reissuilla polttamaan vesipiippua, sitä haluaa tehdä sitten täällä Suomessakin, arvelee tupakkakauppias Tarja Kilpinen.

Vesipiippuihin liittyy paljon ennakkoluuloja. Moni yhdistää ne huumeisiin, toiset taas uskovat veden tekevän niistä lähes terveellisiä. Asiantuntijan mukaan veden suodatusvaikutus on melko olematon, joten mietokin aromitupakka rasittaa keuhkoja.

- Yksikin sessio voi vastata kymmenien savukkeiden polttoa ja sellaisiakin haitta-aineita tulee elimistöön, mitä savukkeista ei tule ollenkaan, varoittaa ylilääkäri Rautalahti.

Viime kesän menestyselokuva toi vesipiipun ääreen hieman yllättävän kohderyhmän .

- Taisi tuossa Sinkkuelämää-elokuvassa vesipiippu vilahtaa. Kuten muissakin asioissa tuollainen elokuva toimii trendin luojana; kesällä etenkin nuoret naiset kävivät täällä piippua polttelemassa, baarimestari Grönfors uskoo.

YLE Uutiset

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/09/v ... origin=rss
"Kaikki muuttui kauniimmaksi silloin, kun savu syöksyi keuhkoihin."

Avatar
Stardust81
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 1411
Liittynyt: 27.9.2003

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja Stardust81 » 22.9.2010 11:00

Antonio ei piilottele pilvenpolttoaan

Italialaismiehen vanhemmat sallivat myös kannabiksen viljelyn

Jenni Meronen STT

ROOMA Italialainen Antonio, 28, aloitti pilven polttamisen 16-vuotiaana. Nykyään marisätkiä kuluu kolme päivässä, viikonloppuisin tuplasti.

Yli kymmenen vuoden aikana poliisi ei ole kertaakaan pidättänyt häntä pilvenpolton vuoksi, vaikka kannabista on tullut käytettyä vähän joka puolella.
”Vain kerran autoni pysäytettiin juuri kun polttelin kaverini kanssa. Heitimme sätkän pois, mutta poliisit näkivät sen.”
”He sanoivat, että ensi kerralla polttakaa edes jossain piilossa eikä noin avoimesti”, Antonio (nimi muutettu) kertoo Roomassa.
Poliisi ei ole kiinnostunut yksittäisistä käyttäjistä vaan myyjistä. Yhä useampi kasvattaakin kannabista itse, ja makea savu leijuu vastaan niin yliopistolla, rannalla kuin baarien edustoilla.

Vanhempiensa kanssa jaetussa talossa asuva Antonio on kokeillut myös kannabiksen viljelemistä kotonaan, ensin puutarhassa ja myöhemmin sisätiloissa.
”Mielestäni en ottanut kovin suurta riskiä, sillä en ole myyjä ja vain lähipiirini tiesi asiasta. Ratkaisevaa oli myös vanhempieni hyväksyntä. Enemmän he olivat huolissaan siitä, että olisin päätynyt vielä huonommalle tielle.”
Antonio sopi isänsä kanssa jo vuosia sitten, ettei pilvenpolttoa tarvitse piilotella.
”Heille riittää, etten liioittele käytön kanssa, etten myy kannabista ja että teen elämässäni jotain hyödyllistä”, vakituisessa päivätyössä käyvä Antonio kertoo.
”Äitini tosin oli eri mieltä, hän oli todella pettynyt minuun. Toisin kuin isäni, hän ei ole koskaan kokeillut pilveä. Mutta sitten hänkin tottui ajatukseen ja näki ettei persoonallisuuteni muuttunut poltettuani.”
Kannabiksesta on aiheutunut Antoniolle myös ongelmia. ”Olen kokenut kaksi tai kolme kertaa paniikkikohtauksen kaltaisen tilan, jolloin 10-20 minuutin ajan pelkäsin saavani sydänkohtauksen ja kuolevani.”
Antonion mukaan on myös totta, että pilveä polttavalla on suurempi riski kokeilla kovia huumeita.
”Liikut ihmisten kanssa jotka käyttävät ja myyvät huumeita. Itse kokeilin kokaiinia, koska kaverit joiden kanssa poltin olivat jo kokeilleet sitä.”
Parin vuoden ajan hän käytti kokaiinia viikottain. ”Rahaa kului 400-500 euroa kuussa, mutta juuri sillä hetkellä minulla oli varaa siihen. Siitä aiheutui enemmän ongelmia kuin kannabiksesta.”
”Jäin kiinni ja minua kiellettiin poistumasta maasta neljään kuukauteen. Lisäksi jouduin keskustelemaan sosiaalityöntekijän kanssa.”

Antonio lopetti kokaiinin käytön, mutta jatkoi marihuanan polttamista. Yli 10 vuoden käytön jälkeen senkin haittavaikutukset alkavat huolettaa.
”Pelkään aivoja rappeuttavia sairauksia, kuten Alzheimeria mutta varsinkin Parkinsonin tautia. Tiedän myös refleksien hidastuvan vuosien käytön jälkeen.”
Omat ongelmansa aiheuttaa myös tupakka, jonka seassa kannabista poltetaan. Antonio poltti sätkiä vuosikausia ilman filtteriä. ”En haluaisi kuitenkaan lopettaa kokonaan.”

Kuvateksti: Antonio, 28, uskoo, että pilveä polttavalla on suurempi riski kokeilla kovia huumeita. Hänellä marisätkiä kuluu ainakin kolme päivässä. Hän on myös viljellyt kannabista.

Julkaistu Kalevassa 22.9.2010. Ulkomaat, sivu 10.
Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki.

NudistiBudisti
1 tähti
1 tähti
Viestit: 495
Liittynyt: 24.7.2007

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja NudistiBudisti » 23.9.2010 9:35

Mäntsäläläismies jäi kiinni kannabisviljelmän pidosta

"Keski-Uudenmaan poliisilaitos tutkii laajahkoa kannabiksen kotikasvatus- ja myyntijuttua. Poliisi takavarikoi valmista marihuanaa kiinni ottamansa 26–vuotiaan mäntsäläläismiehen asunnosta niin paljon, että rikosta tutkitaan törkeänä huumausainerikoksena.

Tutkimuksissa selvisi, että oman kasvatuksen lisäksi mies oli ostanut huomattavan määrän marihuanaa urjalalaiselta 26–vuotiaalta mieheltä. Tutkinnan aikana tuli ilmi useita mäntsäläläisiä, jotka olivat ostaneet huumetta päätekijältä.

Osaa heistä on jo kuulusteltu ja osaa poliisi kuulustelee lähipäivinä. Päätekijä vapautettiin tutkintavankeudesta keskiviikkona."

-NB-
"Hampun sanominen huumeeksi on kuin Honda Monkeyn sanominen Harley Davidsoniksi. Kyllähän se pärisee,mutta ei sillä liiveihin pääse."

Avatar
HL1979
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 897
Liittynyt: 26.11.2008

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja HL1979 » 23.9.2010 15:22

Se on nyt totta: Saatavana joka kodin huumetesti
Kirjoittanut IKK 23.09.2010 16:15

Brittitutkijat ovat kehittäneet kannettavan laitteen, jolla esimerkiksi vanhemmat voivat testata lastensa mahdollisen huumeiden käytön kotona.

Daily Mailin mukaan parin vuoden kuluttua markkinoille tuleva laite maksaa noin puolitoista puntaa (runsaat kaksi euroa) ja syljestä otettavan näytteen testaaminen on yhtä helppoa kuin esimerkiksi raskaustestin tekeminen.

Tulos on valmis viidessä minuutissa eikä veri- tai virtsanäytteiden analysoimiseen laboratoriossa enää ole tarvetta. Laite paljastaa ainakin kokaiinin ja hasiksen käytön.

Laite on alun perin kehitetty helpottamaan poliisin kenttätyötä, mutta nyt se aiotaan tuoda kaupalliseen levitykseen. Vantix-laitetta valmistavan Universal Sensors-yhtiön edustajan Kevin Autonin mukaan laitetta on testattu vasta valvotuissa olosuhteissa ja ennen sen markkinoille tuloa edessä ovat vielä laajennetut testit.

http://www.verkkouutiset.fi/index.php?o ... t&Itemid=6
Hiisi vieköön!

NudistiBudisti
1 tähti
1 tähti
Viestit: 495
Liittynyt: 24.7.2007

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja NudistiBudisti » 24.9.2010 10:34

Kannabisjuoppo kärähti Imatralla


"Poliisille tuli tieto Imatran Rajapatsaan suunnassa liikkuvasta rattijuoposta keskiviikkona iltapäivällä. Partio tavoitti tuntomerkkeihin sopivan auton Tainionkoskentien ja Imatrantien risteyksessä.

Vuonna 1992 syntyneellä joutsenolaismiehellä ei ollut korttia, auto ei ollut rekisterissä eikä katsastettu, ja verotkin rästissä.

Alkometriin kuljettaja puhalsi tuloksella 0,87 promillea. Lisäksi hän oli kannabiksen vaikutuksen alaisena."

-NB-
"Hampun sanominen huumeeksi on kuin Honda Monkeyn sanominen Harley Davidsoniksi. Kyllähän se pärisee,mutta ei sillä liiveihin pääse."

Avatar
Jonistic85
Viestit: 445
Liittynyt: 20.12.2004

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja Jonistic85 » 26.9.2010 13:33

Kannabiskauppa käy Kouvolassa
26.9.2010 6:00

Kuva
Kannabiksen käyttöön viittaavia koruja ja vaatteita näkee entistä useammin.
Kuvaaja: Katja Juurikko


Kannabista saa Kouvolasta helposti ja halvalla.

Näin sanoo ehkäisevää päihdetyötä tekevä Laura Sillanpää.

Hän on huolissaan kannabiskokeilujen arkipäiväistymisestä ja siitä, että nuoret vähättelevät kannabiksen käyttöön liittyviä vaaroja.

Sillanpään mukaan kannabiksen käyttö on yleistynyt koko Kouvolan alueella.

Lue asiasta enemmän sunnuntain Kouvolan Sanomista.

Linkki juttuun >>>

Avatar
Jonistic85
Viestit: 445
Liittynyt: 20.12.2004

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja Jonistic85 » 27.9.2010 15:11

10 faktaa lääkekannabiksen terveyshyödyistä


Kannabis voi helpottaa monien sairauksien oireita.Lääkekannabiksen käytön laillistamisesta velloo keskusteluita monissa maissa. Se ei ole ihme, sillä lääkekannabiksella on useissa tutkimuksissa havaittu olevan positiivisia vaikutuksia etenkin tiettyjen kroonisten sairauksien hoidossa.

Medicalinsurance.org -sivusto, joka tarjoaa tietoa sairausvakuutuksiin liittyvissä asioissa, kertoo lääkekannabiksen hyödyistä.

1. Yhdysvaltojen Kaliforniassa lääkärien raporttien mukaan lääkekannabiksella on voitu hoitaa jopa yli 300 000 migreenistä kärsivää potilasta.

2. American Association for Cancer Research –tutkimuskeskus on todennut lääkekannabiksen voivan hidastaa muun muassa keuhko-, rinta- ja aivokasvainten kasvua.

3. Lääkekannabiksen on todettu voivan auttaa tiettyjen kroonisten sairauksien oireisiin. Esimerkiksi ärtyvän suolen oireyhtymästä tai Crohnin taudista kärsivien oireet ovat helpottuneet lääkekannabiksella, sillä se voi lievittää pahoinvointia, alavatsakipua ja ripulia.

4. Tuoreimpien tutkimusten mukaan kannabiksen vaikuttava aine THC vähentää Alzheimerin taudin sairastumisriskiä ja mahdollisesti myös hidastaa jo alkaneen taudin etenemistä jopa tehokkaammin kuin perinteiset lääkkeet.

5. Joissain tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että kannabis voisi tuoda helpotusta silmänpainetaudista eli glaukoomasta kärsivien oireisiin lievittämällä painetta.

6. Kannabis toimii lihasrelaksanttina ja sen on havaittu voivan auttaa spastisuuteen eli jäykkähalvaisuuteen.

7. Viimevuotisen Etelä-Kalifornian yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan kannabis toimii ADD- ja ADHD –sairauksien hoidossa hyvin, ja itse asiassa sitä voitaisiin pitää tutkimuksen mukaan jopa tarkkaavuushäiriöiden hoidossa käytettävien lääkkeiden vaihtoehtona. Kaiken lisäksi sillä ei havaittu tutkimuksessa olevan yhtään haittavaikutusta, joita ”perinteisen” lääkityksen kohdalla esiintyy. (Katso video tutkimuksesta)

8. Kannabis voi auttaa myös MS-taudin oireiden lievityksessä suojaamalla hermoja vahingoittumasta. Itse asiassa Iso-Britannian markkinoillakin on MS-taudin hoitoon tarkoitettu Sativex –niminen lääke, joka on suoraan peräisin kannabiksesta.

9. Voimakkaista PMS-oireista kärsivät naisetkin voivat joidenkin todisteiden mukaan hyötyä kannabiksesta.

10. Aivan kuten spastisuutta ja MS-tautia sairastavat voivat hyötyä lääkekannabiksesta, myös Touretten oireyhtymästä kärsivät voivat saada apua niin sanottuihin tic-liikkeisiin ja pakko-oireisesta häiriöstä kärsivät neurologisiin obsessiivisiin oireisiin.

Tohtori.fi kuitenkin muistuttaa, että Suomessa kannabiksen hallussapito, käyttö ja kasvatus ovat lailla kiellettyä. Lääkekannabiksesta koskevat lääkelain yleiset säädökset, mutta käytännössä kannabista ei lääkekäyttöön myönnetä kuin ani harvoin. Tällä hetkellä Suomessa on myönnetty stabiloitua lääkekannabista 12 henkilölle.

Kannabiksella on omat haittavaikutuksensa, joista kenties merkittävimpinä pidetään sen yhteyttä psykoottisiin sairauksiin sekä keuhkovaurioihin (poltettuna). Tosin kannabiksen osuus esimerkiksi skitsofrenian aiheuttajana on jossain määrin kyseenalaistettu parissa tutkimuksessa.

Lähteet: Medicalinsurance.org, Päihdelinkki, Wikipedia, Aamulehti

Linkki juttuun >>>

NudistiBudisti
1 tähti
1 tähti
Viestit: 495
Liittynyt: 24.7.2007

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja NudistiBudisti » 27.9.2010 16:01

Alcohol Lobby Now Openly Spending Against CA's Legal Pot Initiative in Alliance with Police Industrial Complex

Big Alcohol's decision to squash marijuana law reform to protect its bottom line is simply politics as usual.
September 17, 2010 |


It is said that politics makes strange bedfellows, but there are arguably few stranger than the emerging alliance between two of California's most powerful political players: the police-industrial complex and Big Alcohol. Campaign finance reports from the Golden State disclose that the California Beer and Beverage Distributors -- a trade organization that represents over 100 beer distributors statewide -- is one of the primary backers of the lobby group Public Safety First, sponsors of the No on Prop. 19 campaign.

According to the California Secretary of State's office, the beer lobby donated $10,000 to Public Safety First on September 7, 2010. The donation came just days before PSF issued an online mailing alleging that the passage of Prop. 19 -- which would legalize the private adult use and cultivation of limited amounts of cannabis, and allow local governments the option of regulating its commercial production and retail distribution -- would inevitably lead to stoned school bus drivers and crossing guards, and will cause California public schools to "lose as much as $9.4 billion in federal funding." (Needless to say, passage of the measure would do none of these things.)

While it's hardly astonishing that the corporate beer lobby would oppose efforts to legalize marijuana, a non-toxic, ostensibly safer alternative to alcohol, it is surprising to see how quickly the law enforcement lobby -- to date the largest supporters of PSF -- is willing to get into bed with big booze. So far, the Cal Beer and Beverage Distributors $10,000 appropriation is one of the largest monetary donations received by Public Safety First, third only to the $30,000 donated by the California Police Chief's Association and the $20,500 donated by the California Narcotics Officers Association. (Overall, PSF has had a notoriously difficult time raising money for its effort. Last month, the East Bay Express reported that total financial contributions to the Prop. 19 campaign were well ahead of those reported for Public Safety First, which at that time had only raised $61,000, with just one citizen donor.)

There's no doubt that police officers know firsthand the social toll caused by alcohol. Federal government estimates indicate that alcohol consumption costs the nation some $200 billion annually in hospitalizations, criminal expenditures and lost productivity. (Ironically, the nation's top drug cop, Drug Czar Gil Kerlikowske, has specifically highlighted the staggering social costs of alcohol abuse in his rhetoric against Prop. 19.) Government figures further indicate that alcohol is a contributing factor in at least 25 to 30 percent of all violent crime in America, including between 30 to 60 percent of homicides and perhaps as many as half of all sexual assaults.

On college campuses alone, an estimated 700,000 students between the ages of 18 and 24 are assaulted by peers who have been drinking, and close to 100,000 students are reported victims of alcohol-related sexual assault or date rape. Nationally, some 41,000 people per year die as a result of drunk driving or other alcohol-related accidents. Conversely, cannabis use is associated with decreased aggression, reduced risk of injury, and is assumed to play, at best, only a nominal role in traffic accidents. (In fact, the total national number of marijuana-related auto accidents is so small the federal government doesn't even compile the statistic.)

lähde: http://www.alternet.org/drugs/148213/al ... l_complex/

-NB-
"Hampun sanominen huumeeksi on kuin Honda Monkeyn sanominen Harley Davidsoniksi. Kyllähän se pärisee,mutta ei sillä liiveihin pääse."


Palaa sivulle “Politiikka ja media”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa