Viimeviikolta by YLE
Hamppu rehottaa yliopiston puutarhassa
Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa Helsingissä hampun kuitulajike rehottaa villisti. Heikommin ulkona menestyvää huumehamppua sen sijaan löytyy Helsingin maastosta harvoin.
Kuituhamppu menestyy Suomen kesässä ulkonakin loistavasti. Kumpulan kasvitieteellisen puutarhan ylipuutarhuri Marko Pesu näyttää todisteeksi puskaa, jossa korkeimmat varret ovat jo noin 2,5 metrisiä.
– Ei hampun kasvattaminen ulkona ole ollenkaan vaikeaa. Tämä on sen sortin rikkaruoho, että se kasvaa kyllä mainiosti, hienosti on kesä näitä kohdellut, kertoo Pesu.
Kuituhampun huumausainepitoisuudet ovat polttelua ajatellen olemattomat. Kannabiksen huumausainekäyttöön tarkoitetut lajikkeet ovatkin sitten huomattavasti vaateliaampia kasvupaikan suhteen.
– Kyllähän siinä kasvuominaisuuksia menetetään kun on jalostettu lajikkeita, joissa kukinto on ylettömän runsas villimuotoon verrattuna, aivan samalla tavalla kuin kaikissa muissakin puutarhakasveissa.
Kuituhampun kasvattaminen on laillista, mutta kyselyitä kasvin taustoista saattaa viljelijälle tulla.
– Kun se laboratoriossa tutkitaan, niin on parempi toivoa, että vaikuttavan aineen pitoisuus on se, mikä on kuituhampulle tyypillistä, toteaa Pesu.
Kotikasvatus yleistyy jatkuvasti
Huumehampun viljelmiä löytyy Helsingin alueen maastoista vain muutamia vuosittain. Ulkona huumehamppu kasvaa hitaanlaisesti, ja huumepitoisuudetkin jäävät kotikasvatusta alhaisemmiksi. Ulkoviljelijän kiinnijäämisriski on toisaalta pieni.
– Siihen on vähän paha panostaa. Joku on ne sinne metsään joskus laittanut ja joku mahdollisesti tulee joskus hakemaan ne pois. Ei poliisi voi jäädä sinne viikkotolkulla miettimään, että kuka sinne ehkä tulee, toteaa Helsingin huumerikosyksikön rikoskomisario Mika Raatikainen.
Löydetyt kannabiskasvustot kuitenkin kitketään poliisin talteen ja tutkitaan laboratoriossa. Toisinaan maastoviljelijä kärähtää muun rikostutkinnan yhteydessä.
Myös kotiviljelijä käryää usein puolivahingossa muiden rikosten vuoksi. Toisinaan mittavamman kotikasvuston taas paljastaa kastelulaitteesta lähtenyt vesivahinko, lämpölampusta alkanut tulipalo tai kannabiksen haju, joka herättää naapurit.
Riskeistä huolimatta kannabiksen kotikasvatus rehottaa. Viime vuonna viljelmiä löytyi Helsingistä 120 ja määrä on edelleen tasaisessa nousussa. Huumepoliisi muistuttaa, että huumausainetta sisältävän hampun kasvattaminen on käytännössä aina rikos.
– Aina kun tällainen löytyy, niin poliisi ei voi antaa edes sakkoja, vaan näistä tehdään aina esitutkinta ja ne menevät aina syyttäjälle pohdittavaksi, sanoo rikoskomisario Mika Raatikainen.
-NB-
"Hampun sanominen huumeeksi on kuin Honda Monkeyn sanominen Harley Davidsoniksi. Kyllähän se pärisee,mutta ei sillä liiveihin pääse."