How High? kirjoitti:
Voihan sille hymähdellä, mutta oikeuden tuomiosta huolimatta kaikille varmaan on ihan selvää, että koko viherpeukun toiminta oli hampunviljelyn välineiden myymistä. Ei siellä mitään pelargonian kasvattajia käynyt asioimassa.
Kyllähän ne hamppuliikkeitä todellisuudessa ovat, se on selvää. Varmasti chilimiehet ja -naiset ym. voivat niissä myös asioita mutta liikkeet on suunniteltu ja perustettu keskittyen tähän yhteen juttuun. Virallisesti asia ei tietenkään ole näin, kyseessä on lakitekninen juttu. Eikä se ole edes varsinainen porsaanreikä, koska hampun kotiviljely nyt sattuu vaatimaan aika yleiskäyttöiset varusteet, joita saa muualtakin ja voi käyttää mihin vaan kasvatukseen.
Nämä kasvatuskaupat ovat vain huomanneet, että on toimiva liikeidea tarjota kaikki kasvatusvehkeet kätevästi saman katon alta, nimikkeellä "puutarhavälineliike", ja siten siis laillisesti. Oikeus toimi täysin oikein ja lain mukaan.
Vaikka Suomessa on niitä poliisivaltiojuttuja, niin olemme silti kehittynyt länsimaa jolla ei ole varaa pilata mainettaan muiden silmissä kieltämällä puutarhaliikkeitä (joiden "rikoksentekovälineillä" on kasvatettu kukkia kotona



