Jos ajattelis tuollaista tilannetta omalle kohdalle, niin aika hienovaraisesti siinä todella pitäisi toimia. Hampun kasvattelun aloittaminen on kuitenkin ollut nuorelle miehelle oma henkilökohtainen päätös, johon häneltä varmasti löytyy myös perustelut. Ehkä kannattaisi kysyä häneltä itseltään miksi hän sitä on alkanut kasvattaa ja sitten kuunnella mitä hän kertoo. Pahinta mitä voi tehdä on tuhota nuoren miehen kasvattama kasvi omassa itsekkäässä vihanpuuskassa.
Syynä voi olla esim. se, että hamppu on vähähaittaisempi päihde kuin alkoholi. Koska tämä myös pitää suurelta osin paikkansa, niin on varsin mahdotonta perustella kenellekään asiaan tutustuneelle miksi päihtymiseen pitäisi käyttää alkoholia, jos hamppuakin saa.
Hampun kasvattaminen on myös positiivinen ratkaisu siinä mielessä, että toinen vaihtoehto kannabiksen hankkimiseen on sen säätäminen itä-mafian diilereiltä tai muilta epämääräisiltä tyypeiltä, joilta on hyvin mahdollista saada vahvempia aineita, jotka ovat oikeasti vaarallisia kuten amfetamiini, heroiini, lsd ja sen sellaista. Heille kannabis on sisäänheittotuote kuten kahvipaketti S-marketissa. Välillä sitten kerrotaan kannabiksen olevan loppu, mutta otappas poika tästä maistiaisia. Hampun kasvattajan ei välttämättä tarvitse koskaan kohdata tällaisia alamaailman piirejä.
Kun nyt näyttää varsin selvältä, että poikasi on aikonut kokeilla hamppua tai jo sitä jo kokeillutkin (Tätäkin kannattaa kysyä.), niin et voi sitä oikeastaan isänä edes kieltää.
Se tulee tapahtumaan riippumatta kiellostasi joka tapauksessa. Itse tekisin, niin että jos pojallasi ei vielä ole kannabiksesta kokemusta, niin sopisin hänen kanssaan niin, että sitten kun hamppukasvinne on poikasi mielestä valmis niin otettaisiin yhdessä siitä sitten maistiaiset.
Koska kannabiksessa on vaarallisinta juuri se, että se on laitonta (Kannabistuomio rajaa joitakin työpaikkoja pois mahdollisuuksien joukosta), niin pojallesi olisi turvallisempaa kokeilla sitä kanssasi, jolloin sinä jakaisit hänen kanssaan tämän laittomuuden tuoman ongelman. Tämä tie voi olla ongelmallinen sen takia, että et ole itse kokeillut kannabista, mutta itse aloitin hamputtelun vasta n. kolmekymppisenä eikä siinä mitään kovin ihmeellistä ollut silloin. Kannattaa varata tilaisuuteen hyvää ruokaa, juomaa ja musiikkia tai hyvä leffa.
Tässä yhteydessä myös pitäisi sopia jonkunlaisista rajoista esim. kouluun ei mennä päihtyneenä, kannabista ei osteta miltään epämääräisiltä diilereiltä vaan se kasvatetaan itse (ulkokasvatus hyvä vaihtoehto), päihdytään vain yhtenä viikonloppuna kuukaudessa, läksyt tehdään ennenkuin lähdetään ulos jne. Lisäksi on hyvä selittää miksi haluat, että poikasi noudattaa jotain sääntöäsi. Voi kertoa, että esim diilereiltä saatavaan hasikseen on sotkettu ties mitä kenkälankkia ja jäteöljyä, että siitä saatais enemmän rahaa ja sen takia ei kannata tällaisia yhteyksiä luoda jne.
Olisi myös hyvä selvittää se ymmärtääkö poikasi, että kannabis on edelleen laitonta suomessa ja on monia ihmisiä, jotka eivät ymmärrä kannabiksen käyttäjiä ja tämän vuoksi ei ole hyvä antaa oikeastaan kenenkään tietää siitä, että on itse valinnut päihteekseen alkoholin sijasta kannabiksen.
Yllä esitetty elimistön oman endokannabinoidi järjestelmän kehittyminen on myös erittäin hyvä pointti, johon kannattaa kiinnittää huomiota ja kertoa hänelle, että sen kehittyminen todellakin kestää pian sinne 25-vuotiaaksi asti ja mielestäni tätä ennen hamputtelu olisi hyvä pitää satunnaisena kokeiluna, eikä päästää sitä kehittymään päivittäiseksi tai edes kerran viikossa tapahtuvaksi harrastukseksi. (Itse laittaisin kannabikselle ikärajan 21-vuotiaiden kohdalle.)
Noh siinä muutamia vinkkejä, mitä itse keksin. Onnea valitsemallasi tiellä.
Lisäksi vähän listaa kannabiksen päihtymystilan vaikutuksista, jotka on hyvä tietää ennen kokeilua ettei sitten ihmettele mistä on kysymys:
1. Kannabis laajentaa verisuonia. Saa aikaan myös sydämen sykkeen nousun, kun elimistö yrittää kompensoida verenpaineen laskua. Tästä johtuvan verenkierron lisääntymisen voi havaita verenkierron tunteena päässä tai normaalia lämpimämpinä korvina, varpaina tms.
2. Limakalvot kuivuvat (Nenä, suu, silmät)
3. Koordinaatio heikkenee
4. Alitajunnan ajatukset tulevat selkeämmin mieleen ja näiden tukahduttaminen tietoisella mielellä hankalampaa kuin selvin päin. Tämä on monelle juuri se perimmäinen syy miksi kannabista käytetään, vaikka sitä ei välttämättä tiedosteta. Koska viestistäsi saa sen kuvan, että olet henkisesti vakaa ihminen samoin kuin poikasi, niin teidän alitajunnassa tuskin on kovin pimeitä mörköjä vaanimassa. Mutta silti ensimmäiset kannabiskokemukset olisi hyvä hankkia ympäristössä, jonka kokee olevan turvallinen ettei alitajunnan tuottamat intuitiot olisi liian pelottavia kokemuksia.
5. Usein kerrotaan, että vasta kolmas kannabiskäyttökerta on "kolahtanut", joten jos ensimmäisellä kerralla ei tunnu mitään, niin käyttöannosta ei todellakaan tarvitse lisätä seuraavia kertoja varten.
6. Kannabis sätkästä kun vetäisee savut, niin päihtymystila on maksimissaan n. 5 minuutin kuluttua, joten turvallisinta on vetäistä yhdet savut ja sen jälkeen odotella vaikutuksia kymmenisen minuuttia. Ei sitä tartte kokoajan imee...
