Mitä me voidaan tehdä kannabiksen laillistamiseksi?

Päihdepolitiikka, tiedotusvälineet, lainsäädäntö
Alueen säännöt
Politiikka ja media
Tämä alue on tarkoitettu kannabis- ja päihdepolitiikasta keskusteluun.

Alue on erittäin tiukasti moderoitu; lue ohjeet ennen kirjoittamista. Alueelle kuulumattomat keskustelut siirretään Tuhkakuppiin.
Kirjoita viestisi asialliseen ulkoasuun. Ylläpidolla on oikeus muuttaa epäasiallisen viestin sisältöä tai poistaa viesti.
cr3tin

Re: Mitä me voidaan tehdä kannabiksen laillistamiseksi?

ViestiKirjoittaja cr3tin » 12.5.2004 18:31

carcara kirjoitti:SKY:lle olisi helpompi saada enemmän jäseniä, jos olisi mahdollista olla jäsenenä hyötymättä eduista ja maksamatta jäsenmaksua. Kaikkien muiden laskujen joukossa ei kamalasti innosta alkaa vielä tuotakin vuosittain maksamaan. Ei se edelleenkään ole paljoa, mutta itse eduista ei ole hyötyä ja rahallisia lahjoituksia olen SKY:lle tehnyt muuta kautta.


Tuo olisi kyllä tosi hyvä idea. Itsekin olen usein harkinnut liittyväni kyseiseen yhdistykseen, mutta koska matti aina asustelee kukkarossa, olen aina viimetingassa muuttanut mieleni. Taidankin pistää SKY:lle mailia ja kysäistä miksi tätä ideaa ei ole jo toteutettu.

Avatar
dagga
1 tähti
1 tähti
Viestit: 505
Liittynyt: 24.3.2004

Re: Mitä me voidaan tehdä kannabiksen laillistamiseksi?

ViestiKirjoittaja dagga » 12.5.2004 18:47

>Lueskelin tassa EU:n perustuslakia ja siella on kohta, etta jos miljoona EU:n kansalaista >allekirjoittaa lakialoitteen,

Tämä EU-tason lakialoite kuulostaa oikeasti hyvältä. Kannattaa tosin varmistaa, ettei tätä ole jo yritetty? Siis sehän nyt on ihan varma, että Suomesta ei löydy riittävästi allekirjoittajia. Jos lakialoitteen kirjoittaisi EU:n kaikilla virallisilla kielillä, julkaisisi netissä ja aloittaisi hirveän mainostuksen, laittaisi viittaukset tutkimustuloksiin kannabiksen lääkekäytöstä yms. supporttia, niin voisi miljoona rapsahtaa rikki. Toinen kysymys sitten onkin, että kuinka moni uskaltaa allekirjoittaa omalla nimellään tämän lakialoitteen?

piutpaut
Viestit: 189
Liittynyt: 1.3.2004

Re: Mitä me voidaan tehdä kannabiksen laillistamiseksi?

ViestiKirjoittaja piutpaut » 13.5.2004 10:29

dagga kirjoitti:>Lueskelin tassa EU:n perustuslakia ja siella on kohta, etta jos miljoona EU:n kansalaista >allekirjoittaa lakialoitteen,

Tämä EU-tason lakialoite kuulostaa oikeasti hyvältä. Kannattaa tosin varmistaa, ettei tätä ole jo yritetty? Siis sehän nyt on ihan varma, että Suomesta ei löydy riittävästi allekirjoittajia. Jos lakialoitteen kirjoittaisi EU:n kaikilla virallisilla kielillä, julkaisisi netissä ja aloittaisi hirveän mainostuksen, laittaisi viittaukset tutkimustuloksiin kannabiksen lääkekäytöstä yms. supporttia, niin voisi miljoona rapsahtaa rikki. Toinen kysymys sitten onkin, että kuinka moni uskaltaa allekirjoittaa omalla nimellään tämän lakialoitteen?


Pakkohan se on uskaltaa jos haluua jotain tapahtuvan.
Hmm ja kuikas paljon porukkaa arviotiin marsseille osallistuvan
tollain niinkun ympäri muailmaa?
Taitais olla jopa melko helposti tuo tarvittava määrä kasassa :D

eli ilmoittaudun allekirjoittamaan moisen prosyyrin heti kun sellainen saadaan aikaiseksi.
etiikka on sitä missä säilötään punajuuret

Avatar
Ihmemeininki
Viestit: 59
Liittynyt: 9.5.2003

Re: Mitä me voidaan tehdä kannabiksen laillistamiseksi?

ViestiKirjoittaja Ihmemeininki » 13.5.2004 12:07

Tuosta vetoomuksesta sen verran, etta en loytanyt mitaan varsinaisia saantoja sen tekemiseen. Loysin netista euroopan vihreiden organisoiman ydinvoiman vastaisen vetoomuksen, jonka todella voi allekirjoittaa netin kautta. Siina kysyttiin sitten nimea, osoitetta ja maatakin, jotta voitaisiin olla varmoja henkiloiden oikeellisuudesta. En tietenkaan ottanut linkkia talteen, joten en voi sita pistaa malliesimerkkina. Tavoitteena talla todellakin oli saada se miljoona allekirjoitusta, jotta saataisiin keskustelua europarlamentissa. Tata kyseista vetoomusta oli jarjestamassa ja tukemassa yli 30 erilaista organisaatiota eripuolilta Eurooppaa, joten jos me haluamme jotain samanlaista saada aikaan, niin se kylla vaatii pitkallista panostusta, mutta on hyvinkin mahdollista.

Avatar
Tuomio
Viestit: 161
Liittynyt: 11.5.2004

Re: Mitä me voidaan tehdä kannabiksen laillistamiseksi?

ViestiKirjoittaja Tuomio » 14.5.2004 14:11

I'm in. Jos jollakulla on vain keino saada adressille riittävästi näkyvyyttä, ei se todellakaan ole mahdoton tehtävä.
Vähin mitä jokainen asian puolesta toimiva voi tehdä on keskustelun herättäminen. Itse olen suureen ääneen puhunut kannabiksen dekriminalisoinnin puolesta aina aiheen esiin noustessa. Netin keskustelupalstat ovat mainioita propagandan välineitä, käyttäkäämme niitä hyväksemme.
Mielestäni Suomen hampuusien olisi kaikkien aika todellakin tulla ulos sieltä kaapista ja YHDISTYÄ. Se on ainoa keino saada aikaan haluamamme lopputulos.
HERÄTKÄÄ[/img]
Reality is nothing but a crutch for people who can't cope with drugs.

pikkukeiju
Viestit: 16
Liittynyt: 12.2.2004

Re: Mitä me voidaan tehdä kannabiksen laillistamiseksi?

ViestiKirjoittaja pikkukeiju » 16.5.2004 15:07

Kuutos kohdan eli kaapista ulos tulemisen voi toteuttaa monellakin tavalla, yksi olisi ns. Jamaika-ilmiö...kaikki vaan kaduille pössyttelemään, eihän Suomen poliisi voi kaikkia pajauttelijoita pidättää :wink: Siinähän on kuitenkin omat vaaransa ja toteuttaminen voi olla ja olisikin vaikeeta täällä Suomessa. Jokatapauksessa ihmisten tulisi nähdä kuinka paljon pajauttelijoita Suomesta löytyykään.. :pimp:
"Kannabista ei kannata käyttää vaarallisten laitteiden, kuten esimerkiksi autojen, lasten tai leivänpaahtimien läheisyydessä"

Avatar
Ihmemeininki
Viestit: 59
Liittynyt: 9.5.2003

Re: Mitä me voidaan tehdä kannabiksen laillistamiseksi?

ViestiKirjoittaja Ihmemeininki » 16.5.2004 16:31

Tuo miljoonan allekirjoituksen vetoomus on omastakin mielestani ihan hyva ajatus. Varsinkin kun yleinen trendi Euroopassa on vapaammalle linjalle siirtyminen. Asiaan vaan pitaa paneutua kunnolla, saada adressille kunnon fokus ja sitten pitaa ottaa yhteytta niihin eri organisaatioihin jotka voisivat auttaa promootiossa. Uskon, etta voisin kesan alussa alkaa ajamaan moista projektia hieman aktiivisemmin. Suomen paasta loytyy SKY, johon minulla ei viela ole ollut minkaanlaista kontaktia. Ruotsista loytyy myos vastaava yhdistys, mutta siihen omat tietoni loppuu. Toivottavasti SKY voi auttaa asiassa. Jos taman kesan aikana saisi nuo nimet kerattya, niin se olisi hyva tilanne, koska EU parlamenttivaalithan ovat kesan alussa, joten seuraaviin on sitten se 5 vuotta ja parlamentilla on varaa kayda keskustelua, ilman etta pitaa nuoleskella aanestajia.

gpaonwjear
Viestit: 547
Liittynyt: 14.5.2003

Re: Mitä me voidaan tehdä kannabiksen laillistamiseksi?

ViestiKirjoittaja gpaonwjear » 16.5.2004 17:49

Toi miljoona nimeä kuulostaa kyllä erittäin hyvältä. Ensiksi pitäisi tiedottaa euroopan muille kannabisjärjestöille tuosta, heillä on varmaan enemmän resursseja alkaa ajamaan tätä asiaa. Ensiksi vaikka skandinavian forumeille pitäisi saada sanaa tuosta, jotta hekin voisivat tiedottaa muille tästä. Uskon että isommissakin maissa on omat hamppufooruminsa, ja esim. overgrowiin tästä voisi tiedottaa. Uskon että Suomestakin voisi saada jopa 200 000 nimeä adressiin, kuinkahan paljon Saksasta, Hollannista taikka Ranskasta nimiä tulisi, se on varmaa että miljoona nimeä tulisi adressiin helposti. Suurimmat ongelmat on todellakin tuon organisoimisessa. :arrow: Nyt kaikki tiedottamaan skandinavian foorumeita ja overgrowta.

Tanskan kannabisyhdistys: http://dcfonline.dk/forum/index.php
Norjan -//- http://www.norcan.org/
Ruotsin -//- http://www.swecan.org/

Edit: linkit.

Puoskari
Viestit: 12
Liittynyt: 16.5.2004

Re: Mitä me voidaan tehdä kannabiksen laillistamiseksi?

ViestiKirjoittaja Puoskari » 16.5.2004 18:41

Kieltolainvastainen vetoomus YK:n huumausainesopimusten uudistamiseksi

Tällainen linkki löyty swecan.org:ista.

edit: Tarkemmin sanottuna täältä.

Avatar
Zara
Viestit: 41
Liittynyt: 23.4.2004

Re: Mitä me voidaan tehdä kannabiksen laillistamiseksi?

ViestiKirjoittaja Zara » 17.5.2004 14:09

Yksi keino millä sais paljon aikaan paljon näkyvyyttä ja keskustelua ois "oma" kansanedustaja, joka tekis lakialoitteen esim. kannabiksen kotikasvatuksen laillistamisesta. Puolue tosin vois olla ongelma, vihreät tuskin sallii edustajalleen kaiken tämän jälkeen tommosta toimintaa. Oman puoleen perustaminen vois olla mahdollista (5000 nimeä ei kuitenkaan oo NIIN paljoa), mutta en sitten tiedä oisko se vaivan arvosta kuitenkaan... Miten on, saako kansanedustaja tehdä lakialoitetta ilman oman puolueen suostumusta? Esim. nythän eduskuntaan saattaa nousta kannabismyönteinen edustaja, jos Satu Hassi valitaan europarlamenttiin.

Reptiel
Viestit: 89
Liittynyt: 4.5.2004

Re: Mitä me voidaan tehdä kannabiksen laillistamiseksi?

ViestiKirjoittaja Reptiel » 17.5.2004 22:35

Olisi hyvä liittää purot jokeen.
Eli toisin sanoen EU;hun kannattaisi perustaa oma kannabisyhdistys.
Sitte alkais tulee sitä fameeki pikkuhiljaa...
silence is gone when i try to keep it inside

Avatar
pervert
Viestit: 247
Liittynyt: 17.5.2004

Re: Mitä me voidaan tehdä kannabiksen laillistamiseksi?

ViestiKirjoittaja pervert » 17.5.2004 22:54

tuo lakiehdotus kuullostaa todella hyvälle! entäs esim. englanti? siellä käydessäni huomasin kuinka yleistä se siellä on- vaikka silloin oli vielä kovien aineiden kanssa samassa kategoriassa ja ei siihen poliisit puuttuneet!!!sieltä varmaan sais äkkiä kasaan tosi paljon ääniä?! täällä karussa pohjolassa kun ei tapahdu muuta kun matti nykänen jota mummot säälii 7 lehdestä joka viikko + muuta shittiä
niin heti nostetaan kannabis niin pahaksi asiaksi että ihan itkettää!!!
aina saa lukea kissan kokoisilla kirjaimilla lehdistä että:
taas löytyi HUUMEviljelmä sieltä ja sieltä...
loppuis poliiseiltakin työt kun laillistaisivat?
huoh taidan muuttaa joskus vielä sinne missä RUOHO on vihreämpää (ja sallittua) :cry:

Avatar
Rullaaja
Viestit: 14
Liittynyt: 26.4.2004

Re: Mitä me voidaan tehdä kannabiksen laillistamiseksi?

ViestiKirjoittaja Rullaaja » 18.5.2004 15:27

pikkukeiju kirjoitti:Kuutos kohdan eli kaapista ulos tulemisen voi toteuttaa monellakin tavalla, yksi olisi ns. Jamaika-ilmiö...kaikki vaan kaduille pössyttelemään


Niin, tai massa-"tahallaan-kiinnijäämis"-kausi. Kaikki vaan polttelemaan kadulle kingsize-jouneja. Uskaliaimmat voisivat ottaa bonginsa mukaan :)

gpaonwjear
Viestit: 547
Liittynyt: 14.5.2003

Re: Mitä me voidaan tehdä kannabiksen laillistamiseksi?

ViestiKirjoittaja gpaonwjear » 18.5.2004 17:09

gpaonwjear kirjoitti:
... Uskon että Suomestakin voisi saada jopa 200 000 nimeä adressiin...

-------------------------------------------------------------------------------------

Joo, nimittäin noin vuonna 2257. Nyt jos saat tuhat nimeä niin nostan lakkia.


Ehkä se ei meidän resursseilla ole mahdollista, mutta jos kaikki hampuusit saataisiin "kiinni", niin erittäin todennäköistä että saataisiin 200 000 nimeä... Meitä on varmaan enemmänkin täällä, eikös se ollut 5% koko kansasta (STAKES?) sehän tekee jo puolimiljoonaa ihmistä. Eriasia on, miten adressi saataisiin jokaisen nenän eteen...

minävain
Viestit: 22
Liittynyt: 18.5.2004

Re: Mitä me voidaan tehdä kannabiksen laillistamiseksi?

ViestiKirjoittaja minävain » 19.5.2004 8:33

hei vain jälleen kaikki möyhymielet! :)
jälleen aihe, johon koin pakottavan tarpeen osallistua...
tuosta adressista tms. olen myös haaveillut, mutta siitä lisää kohta..
itse en piilottele elämäntapaani kummemmin, joka tosin johti siihen että tietämättömimmät sukulaiset sekä tuttavat alkoivat pitää narkomaanina! :) niin hauskalta kuin se kuulostaakin. Tuosta viisastuneena kerroin ko. ihmisille, että olen lopettanut paheellisen elämän. (vaikka todellisuudessa asia ei niin ollutkaan..) no, nämä ihmiset hyväksyivät minut taas, kun huumeetkin olen jättänyt taakseni. Mutta kyllä on ollut ilmeet näkemisen arvoisia, kun osalle on selvinnyt että yhä edelleen polttelua harrastan, ja siitä huolimatta olen vaikuttanut aivan "normaalilta" nuorelta naiselta, joka on kyennyt elämään aivan normaalia arkea! Ja tästä loistava aasinsilta tuohon adressi asiaan.. mielestäni olisi loistavaa juuri tuohon vedoten kerätä adressia.. voisi monelle tulla yllätyksenä miten vaaratonta tämä elämäntapa kuitenkin on, sekä kuinka moni kuitenkin tätä harrastaa. Selviäisi että se oma kiltti pikkutyttö onkin jo pidemmän aikaa pössytellyt, olemalla silti aivan yhteiskuntakelpoinen yksilö!!! eiköhän tässä ollut taas tarpeeksi tälle kertaa... kohta varmaan taas mieleeni juolahtaa jotain, mikä on pakko jakaa teidän muiden ymmärtäväisten kanssa! rakennetaan yhdessä parempi maailma!

Avatar
jyrki.boy
1 tähti
1 tähti
Viestit: 88
Liittynyt: 5.5.2004

Re: Mitä me voidaan tehdä kannabiksen laillistamiseksi?

ViestiKirjoittaja jyrki.boy » 20.5.2004 12:48

Mutu-tuntumalla voisi sanoa, että ei välttämättä kannata lähteä perustamaan mitään EU:n laajuista kanna-järjestöä. Parempi idea olisi, että eri EU-maiden canna-järjestöt muodostaisivat löyhän yhteenliittymän - tehden yhteistyötä mm. tuon lakialoitteen, tiedottamisen ja tiedon jaon kanssa. EU:n laajuinen (käytännössä) virtuaalinen canna-järjestössä toimijat olisivat tod. näk. samoja toimijoita, joita on nyt kansallisisssa järjestöissä. Kansallisissa järjestöissä on resurssit valmiina, joten miksi keksiä pyörää uudestaan.

Mut vielä: Eikö niin, että sitä lakialoitetta voi virallisesti ajaa vasta kun EU:n perustuslaki on hyväksytty? Vai mitenkä? Jostain EU:n tiedotustoimistostahan asian voisi tarkistaa - nehän palvelevat kansalaisia ilmaiseksi.

Olisi siinä lakialoitteessa kansalla ihmettelemistä! :D Miljoona hampuusia on helppo löytää 400 miljoonan EU:sta!

Mut ehkä nyt ensisijaisesti tärkeää olisi muodostaa kaikkien EU:ssa toimivien aktiivien yhteinen keskusteluFOORUMI, jossa voitaisiin juonia yhdessä lakialoitteen toteuttamista, vaihtaa tietoa kansallisista tilanteista in realtime jne jne.

Heitänpä Hamppufoorumille haasteen: perustakaa "Forum for EU citizens"- osasto (tms.) tälle foorumille! Sit spämmätään linkki kaikkiin kansallisiin hamppufoorumeille ja -yhdistyksille. Saadaan vähän kansainvälistä meininkiä tänne Pohjolan perukoille!

Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta!!!! I am in!

Avatar
Tuomio
Viestit: 161
Liittynyt: 11.5.2004

Re: Mitä me voidaan tehdä kannabiksen laillistamiseksi?

ViestiKirjoittaja Tuomio » 20.5.2004 14:32

Foorumi on mielestäni hyvä idea. Perustettaessa pitäisi kuitenkin huolehtia että foorumista tietävät muidenkin maiden "aktiivi"hampuusit, jottei se jäisi vain meidän Suomalisten käyttöön. Näin kaikki asiaa oikeasti ajavat pääsisivät lyömään viisaat päänsä yhteen, ja punomaan yhteisiä juonia tavoitteisiimme päästäksemme
Reality is nothing but a crutch for people who can't cope with drugs.

Avatar
Risto Reipas
Viestit: 131
Liittynyt: 28.4.2004

Re: Mitä me voidaan tehdä kannabiksen laillistamiseksi?

ViestiKirjoittaja Risto Reipas » 20.5.2004 15:43

Voi vähän laimentaa noiden ulkomaanelävien innostusta tämänkaltaiseen aktivismiin, ettei niiden tarvitse nyttenkään poliisia pelätä (paitsi ruotsalaisten ja kreikkalaisten).. onseniinväärin

whine whine

yaz
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 698
Liittynyt: 11.2.2001

Re: Mitä me voidaan tehdä kannabiksen laillistamiseksi?

ViestiKirjoittaja yaz » 20.5.2004 16:35

jyrki.boy kirjoitti:Heitänpä Hamppufoorumille haasteen: perustakaa "Forum for EU citizens"- osasto (tms.) tälle foorumille! Sit spämmätään linkki kaikkiin kansallisiin hamppufoorumeille ja -yhdistyksille. Saadaan vähän kansainvälistä meininkiä tänne Pohjolan perukoille!

Tuo forumin varsin hiljainen englanninkielinen alue ajaa varmasti asian, ainakin näin aluksi: http://www.hamppu.net/forum/viewforum.php?f=19

Sinne vaan threadi pystyyn aiheesta ja linkkiä ko. juttuun muualle. (Joitain foorumeita listattu esim. täällä, muitakin tietty on)

(Skandinaavista yhteistyötä yritettiin taannoin vähän herätellä mm. yhteisen irc-kanavan muodossa, mutta eipä oikein innostanut moniakaan...)

Avatar
jyrki.boy
1 tähti
1 tähti
Viestit: 88
Liittynyt: 5.5.2004

Re: Mitä me voidaan tehdä kannabiksen laillistamiseksi?

ViestiKirjoittaja jyrki.boy » 20.5.2004 17:17

Ai kas "Discussion in English". Täytyypä tutustua myös sen sisältöön! Mut jotta se voisi olla EU:n alueen kaikkia "aktiiveja" yhdistävä foorumi, niin sen nimi pitäisi muuttaa. Siis en ala ennen nimen muutosta spämmäämään sitä minnekään.

Ja sit joku sanoi, että ei välttämättä vapaamman polttelun maissa olla niin kiinnostuneita aiheesta. Musta se ei pidä paikkaansa. Vaikka käyttökulttuuri vaihtelee rajustikin EU:n maiden sisällä, niin silti hampun käyttö on joka maassa virallisesti laitonta - asia, joka aiheuttanee ongelmia joka paikassa: viranomaisten "pärstäkerroin-mielivalta", työpaikka-kohtaiset mielivaltaisuudet, hampun laatuun ja jakeluun liittyvät ongelmat, verotulojen menetykset, ja yleinen leimaantuminen (mitäs muuta?). Niinpä hampun laillistaminen on enemmän tai vähemmän jokaista EU:n hampuusia yhdistävä asia.


Palaa sivulle “Politiikka ja media”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa